Olen viettänyt varsin liikkuvaa elämää koko loppukevään ja alkukesän. Ensin matkailin henkilöautolla ja paluumatkan lentämällä kolmisen viikkoa eripuolilla Eurooppaa, pääasiassa kuitenkin Romaniassa. Sitten matkailin uudenkarhealla retkeilyautollani jälleen pitkin Eurooppaa ja kävin mm. Albaniassa ja Makedoniassa. Ekan matkan tein ystävien kanssa ja tuo toinen sen sijaan oli kuukauden matka yksinään pitkin poikin eurooppalaisia teitä, väliin leveitä ja hyväkuntoisia, väliin kapeita ja huonokuntoisia. Ihan niin kuin elämässäkin.
Matkojen välissä ennätin vielä kaiken lisäksi sairastelemaan oikein kunnolla. Ensimmäinen matka oli mukava, mutta raskas fyysisesti ja välissä oleva sairastelu hieman pahensi fysiikkaa entisestään. Jälkimmäinen matka sen sijaan opetti tai jopa pakotti varsin konkreettisella tavalla pohdiskelemaan omaa elämää. Kas siihen kun kaikesta huolimatta – siis liikenteessä tarkkana olemisen lisäksi – oli runsaasti aikaa ja – tiedä häntä – vaikka tarvettakin.
Toivottavasti en ole – ja ainakaan omasta mielestäni en ole – elämälle katkera ja yritän kyllä kaikkeni, etten tulisikaan. Sen sijaan elämä on antanut paljon hyvää, jos lie antanut siinä väliin muutakin. Varmasti tunteet tuollakin katkeruuden osa-alueella silti vaihtelevat, mutta yritän kaikesta huolimatta olla niin positiivinen, kuin vain pystyn. Elämällä on kuitenkin tapana tarjota erilaisia ylläreitä, joilla sitten on joko myönteinen tai kielteinen vaikutus sen hetkiseen elämään. Sitten on itsestä kiinni, jääkö tuo vaikutus pysyväksi tai pitempiaikaiseksi vai häipyykö se nopsaan maisemista.
Tuollainen yksin tehty pitkä matka on aika erikoinen tunne-elämän coktail. Vaikka olisin kotona, kuukauden aikana sielläkin vaihtelevat erilaiset tunnetilat ilosta ja riemusta suruun ja murheeseen harmittelusta iloon ja kaikenlaista muutakin siinä ennättää tuntea. Matkalla vain sitten on se – voisi kai sanoa – huono puoli, että siellä normaalit tällaisten tilojen selvittelyt vaikkapa ystävien kanssa ovat vaikeampia. Pihinä miehenä ei oikein raaski soitella kalliita puheluja ja ventovieraiden, muita kieliä puhuvien kanssa ei tuollainen terapointi oikein ole järkevää.
Siispä ainut keino silloin selvitä asioista on suorittaa itsetutkiskelua ja arvioida oloaan ja tekojaan sen verran, minkä yksin ja itse voi. Ei se välttämättä ole paras keino, mutta eipä siinä paljoa vaihtoehtojakaan ole, jos asiat alkavat painaa tai joku asia alkaa harmittaa. Toisaalta siinä joutuu melko realistisella tavalla katsomaan mahdollisia omia ongelmiaan silmästä silmään ja on ihan tervettä yrittää löytää siihen tai niihin oikeat ratkaisut. Mutta rehellisesti sanottuna, ei se aina tuokaan toimi. Omat mielen suojamekanismit torjuvat joskus oikeat ratkaisut ja asiat alkavat vain kiertää kehää suoraviivaisen ratkaisun sijasta.
Oman lisänsä tällaisiin pohdiskeluihin matkan aikana tuovat myös tuon itse matkan aiheuttamat omat ylimääräiset kommervenkit. Matka ja matkustaminen, uudet ja yllättävätkin tilanteet jännittävät aina omalla tavallaan. Uusiin maisemiin ja tässä tapauksessa vielä lukuisiin sellaisiin uusiin maihin matkustaminen, missä en ole koskaan aikaisemmin käynyt ja joista minulla ei ole minkäänlaista ”paikallistuntemusta”, toivat oman lisänsä.
Onhan tuo ajaminenkin sitten omalla tavallaan rasite. Vaikka jälkimmäinen matka ajallisesti kesti melkein kuukauden, se kilometrimääräisesti oli myös melko pitkä, 7500 kilometriä. Lisäksi noista kilometreistä melkoinen osa syntyi varsinaisiin kohteisiin – Kroatiaan, Montenegroon, Albaniaan ja Makedoniaan – menosta ja sieltä paluusta, mitkä tapahtuivat hieman nopeutetulla aikataululla matkojen pituuden vuoksi. Ajoin siis ”perille” mahdollisimman nopsaan ja sama toisin päin, kun lähdin kotia kohti, ajomatkat kilometreissäkin pitenivät.
Varsinaisissa kohdemaissa ajokilometrit olivat sitten varsin lyhyitä, lyhin lienee ollut noin 80 kilometriä päivän aikana. Tosin ajaessani melkein koko ajan Adrianmeren upeaa rantatietä, ei siellä pitkiä matkoja noin mutkaisilla ja kapeilla serpentiiniteillä olisi ajeltukaan. Noissa kohdemaissa keskityin siihen lomailemiseen ja säästä sekä maisemista nauttimiseen, ajamisen jäädessä sivuosaan. Ja katseltavaa kuin myös koettavaa siellä riittää. Lämpötilakin oli suurimman osan mukavissa reilusti yli 20 asteen lämpötilassa ja silloin tällöin muutamana päivänä 35 asteen tienoilla tai hieman ylikin.
Jos olisin ollut rantalomailija, kohdemaat olisivat olleet siihen oivallisia, mutta auringossa löhöileminen ei ole sellainen ”minun juttu”. Mieluummin ajelin polkupyörälläni maisemia ja seutuja ja erikseen valittuja kohteita katsellen ja käveltyäkin tuli varmasti enemmän kuin pitkään aikaan. Kaikista kuumimpaan aikaan oli mukava istahtaa rantakahvilan varjoon kylmälle oluelle ja katsella monenlaisia kauniita asioita ympärillään, erityisesti aavaa merta, hienoja maisemia ja tietysti kauniita naisia.
Noina hetkinä ei tarvinnut suuremmin suorittaa mitään itsetutkiskelua, sai vain nauttia siitä, mistä halusi. Itsetutkiskelulle oli sitten omat aikansa, joko itse valitut tai sitten jonkun toisen aiheuttamat, mitä saattoi tulla erilaisten viestien ja puhelujen kautta.
Mutta kyllä sen voi ehdottomasti sanoa, että melkoinen oman elämän pyykinpesumasiina tuollainen yksin tehty matka on. Näin matkan jälkeen asiat ovat edelleen kypsyneet mielessä – mikä hyvään, mikä huonompaan – ja siksi vierailu pian kotiinpaluun jälkeen hyvän ystävän luona piristi ja laittoi tältä osin asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Ja oli samalla hyvä muistutus ystävien merkityksestä omalle elämälle. Palautui mieleeni jossain näkemäni sanonta siitä, millaista on kun olet näkyvällä paikalla, hyvässä asemassa tai jotenkin muuten esillä. Silloin sinulla on ystäviä, jota tuntevat sinut. Mutta annapas olla, kun menee hieman huonommin. Silloin kyllä tiedät, ketkä ovat sinun todellisia ystäviäsi.
Nyt kun kuluneesta keväästä ja kesästä olen ollut jo noin parisen kuukautta poissa kotoa, kotona on taas ihmeen hyvä olla. Sauna on lämminnyt joka ilta ja muualle lähtemisen tarvetta on hyvällä tavalla pienentänyt ulkona oleva sade ja ukkonen. Uudelleen sisustetulla parvekkeellani on ollut oikein mukava vilvoitella saunan jälkeen matkatuomisista nauttien. Hyvä, kun olen sateen vuoksi kauppaan päässyt ruokaa hakemaan. Mutta silloin kun sinne menen, ostan kerralla enemmän, niin ei tarvitse yhtenään siellä juosta.
Aikaa on nyt vaikka kirjoitella näitä jonninjoutavia juttuja blogeihin ja silläkin tavalla purkaa kokemaansa. Mutta auto on huollettu ja pestykin, joten kun lähtöjalkaa alkaa kutittaa, tuossahan se on valmiina. Ei kun menoksi silloin taas!
Matkojen välissä ennätin vielä kaiken lisäksi sairastelemaan oikein kunnolla. Ensimmäinen matka oli mukava, mutta raskas fyysisesti ja välissä oleva sairastelu hieman pahensi fysiikkaa entisestään. Jälkimmäinen matka sen sijaan opetti tai jopa pakotti varsin konkreettisella tavalla pohdiskelemaan omaa elämää. Kas siihen kun kaikesta huolimatta – siis liikenteessä tarkkana olemisen lisäksi – oli runsaasti aikaa ja – tiedä häntä – vaikka tarvettakin.
Toivottavasti en ole – ja ainakaan omasta mielestäni en ole – elämälle katkera ja yritän kyllä kaikkeni, etten tulisikaan. Sen sijaan elämä on antanut paljon hyvää, jos lie antanut siinä väliin muutakin. Varmasti tunteet tuollakin katkeruuden osa-alueella silti vaihtelevat, mutta yritän kaikesta huolimatta olla niin positiivinen, kuin vain pystyn. Elämällä on kuitenkin tapana tarjota erilaisia ylläreitä, joilla sitten on joko myönteinen tai kielteinen vaikutus sen hetkiseen elämään. Sitten on itsestä kiinni, jääkö tuo vaikutus pysyväksi tai pitempiaikaiseksi vai häipyykö se nopsaan maisemista.
Tuollainen yksin tehty pitkä matka on aika erikoinen tunne-elämän coktail. Vaikka olisin kotona, kuukauden aikana sielläkin vaihtelevat erilaiset tunnetilat ilosta ja riemusta suruun ja murheeseen harmittelusta iloon ja kaikenlaista muutakin siinä ennättää tuntea. Matkalla vain sitten on se – voisi kai sanoa – huono puoli, että siellä normaalit tällaisten tilojen selvittelyt vaikkapa ystävien kanssa ovat vaikeampia. Pihinä miehenä ei oikein raaski soitella kalliita puheluja ja ventovieraiden, muita kieliä puhuvien kanssa ei tuollainen terapointi oikein ole järkevää.
Siispä ainut keino silloin selvitä asioista on suorittaa itsetutkiskelua ja arvioida oloaan ja tekojaan sen verran, minkä yksin ja itse voi. Ei se välttämättä ole paras keino, mutta eipä siinä paljoa vaihtoehtojakaan ole, jos asiat alkavat painaa tai joku asia alkaa harmittaa. Toisaalta siinä joutuu melko realistisella tavalla katsomaan mahdollisia omia ongelmiaan silmästä silmään ja on ihan tervettä yrittää löytää siihen tai niihin oikeat ratkaisut. Mutta rehellisesti sanottuna, ei se aina tuokaan toimi. Omat mielen suojamekanismit torjuvat joskus oikeat ratkaisut ja asiat alkavat vain kiertää kehää suoraviivaisen ratkaisun sijasta.
Oman lisänsä tällaisiin pohdiskeluihin matkan aikana tuovat myös tuon itse matkan aiheuttamat omat ylimääräiset kommervenkit. Matka ja matkustaminen, uudet ja yllättävätkin tilanteet jännittävät aina omalla tavallaan. Uusiin maisemiin ja tässä tapauksessa vielä lukuisiin sellaisiin uusiin maihin matkustaminen, missä en ole koskaan aikaisemmin käynyt ja joista minulla ei ole minkäänlaista ”paikallistuntemusta”, toivat oman lisänsä.
Onhan tuo ajaminenkin sitten omalla tavallaan rasite. Vaikka jälkimmäinen matka ajallisesti kesti melkein kuukauden, se kilometrimääräisesti oli myös melko pitkä, 7500 kilometriä. Lisäksi noista kilometreistä melkoinen osa syntyi varsinaisiin kohteisiin – Kroatiaan, Montenegroon, Albaniaan ja Makedoniaan – menosta ja sieltä paluusta, mitkä tapahtuivat hieman nopeutetulla aikataululla matkojen pituuden vuoksi. Ajoin siis ”perille” mahdollisimman nopsaan ja sama toisin päin, kun lähdin kotia kohti, ajomatkat kilometreissäkin pitenivät.
Varsinaisissa kohdemaissa ajokilometrit olivat sitten varsin lyhyitä, lyhin lienee ollut noin 80 kilometriä päivän aikana. Tosin ajaessani melkein koko ajan Adrianmeren upeaa rantatietä, ei siellä pitkiä matkoja noin mutkaisilla ja kapeilla serpentiiniteillä olisi ajeltukaan. Noissa kohdemaissa keskityin siihen lomailemiseen ja säästä sekä maisemista nauttimiseen, ajamisen jäädessä sivuosaan. Ja katseltavaa kuin myös koettavaa siellä riittää. Lämpötilakin oli suurimman osan mukavissa reilusti yli 20 asteen lämpötilassa ja silloin tällöin muutamana päivänä 35 asteen tienoilla tai hieman ylikin.
Jos olisin ollut rantalomailija, kohdemaat olisivat olleet siihen oivallisia, mutta auringossa löhöileminen ei ole sellainen ”minun juttu”. Mieluummin ajelin polkupyörälläni maisemia ja seutuja ja erikseen valittuja kohteita katsellen ja käveltyäkin tuli varmasti enemmän kuin pitkään aikaan. Kaikista kuumimpaan aikaan oli mukava istahtaa rantakahvilan varjoon kylmälle oluelle ja katsella monenlaisia kauniita asioita ympärillään, erityisesti aavaa merta, hienoja maisemia ja tietysti kauniita naisia.
Noina hetkinä ei tarvinnut suuremmin suorittaa mitään itsetutkiskelua, sai vain nauttia siitä, mistä halusi. Itsetutkiskelulle oli sitten omat aikansa, joko itse valitut tai sitten jonkun toisen aiheuttamat, mitä saattoi tulla erilaisten viestien ja puhelujen kautta.
Mutta kyllä sen voi ehdottomasti sanoa, että melkoinen oman elämän pyykinpesumasiina tuollainen yksin tehty matka on. Näin matkan jälkeen asiat ovat edelleen kypsyneet mielessä – mikä hyvään, mikä huonompaan – ja siksi vierailu pian kotiinpaluun jälkeen hyvän ystävän luona piristi ja laittoi tältä osin asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Ja oli samalla hyvä muistutus ystävien merkityksestä omalle elämälle. Palautui mieleeni jossain näkemäni sanonta siitä, millaista on kun olet näkyvällä paikalla, hyvässä asemassa tai jotenkin muuten esillä. Silloin sinulla on ystäviä, jota tuntevat sinut. Mutta annapas olla, kun menee hieman huonommin. Silloin kyllä tiedät, ketkä ovat sinun todellisia ystäviäsi.
Nyt kun kuluneesta keväästä ja kesästä olen ollut jo noin parisen kuukautta poissa kotoa, kotona on taas ihmeen hyvä olla. Sauna on lämminnyt joka ilta ja muualle lähtemisen tarvetta on hyvällä tavalla pienentänyt ulkona oleva sade ja ukkonen. Uudelleen sisustetulla parvekkeellani on ollut oikein mukava vilvoitella saunan jälkeen matkatuomisista nauttien. Hyvä, kun olen sateen vuoksi kauppaan päässyt ruokaa hakemaan. Mutta silloin kun sinne menen, ostan kerralla enemmän, niin ei tarvitse yhtenään siellä juosta.
Aikaa on nyt vaikka kirjoitella näitä jonninjoutavia juttuja blogeihin ja silläkin tavalla purkaa kokemaansa. Mutta auto on huollettu ja pestykin, joten kun lähtöjalkaa alkaa kutittaa, tuossahan se on valmiina. Ei kun menoksi silloin taas!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti