Suomen ortodoksisen kirkon korkeimman päättävän elimen, kirkolliskokouksen edustajat vuosille 2016 - 2019 on valittu. Kuten eräs toinen asioita lähetä seuraava blogisti tai oikeammin plokisti - kuten hän itse sanoo - kirjoitti omassa maallikkoplokissaan:
Joten kai se tuokin oli jonkinlainen ortodoksisen säädöstulkinnan malliesimerkki, mistä olen tässä jo aikaisemminkin omassa blogissani kirjoittanut. Säädöksiä tulkitaan tai voidaan tulkita melko erikoisesti tai ainakin omalla tavallaan, joka tapa ei tällaiselle nelisenkymmentä vuotta julkisyhteisön palveluksessa olleelle ja suuren osan työaikaa erilaisten säädösten mukaan eläneelle oikein auennut.
Ehdotus näet raukesi ennen kuin se ennätti edes alkaakaan. Kirkollishallitus tyrmäsi aloitteen eikä vienyt sitä eteenpäin seuraavaan kirkolliskokoukseen. Joten se siitä, mutta ainakin minulle sekin kertoo jostain, josta en nyt ihan hirvittävästi pidä.
Joka tapauksessa muutos olisi saatava aikaiseksi kirkolliskokousedustajien vaalitavassa ja monessa siihen liittyvässä asiassa. Niistäkin tuo toinen plokisti kirjoittaa omassa plogissaan osuvasti, kun hän sanoo:
Plokisti kertoi omassa plokissaan, ettei hän tunne valituista kuin noin puolet. Laskin saman asian itsekin ja kuten plokisti - kumpikin olemme olleet melko lähellä kirkkoamme jo jonkin aikaa ja oppineet tuntemaan ja usein myös tavanneet paljon sen parissa olevia ihmisiä.
Karjalan hiippakunnasta en tietääkseni ole tavannut kahta valittua ihmistä, enkä tunne heitä ollenkaan. Muut olen tavannut ja tunnen melko hyvinkin.
Helsingin hiippakunnasta en myöskään ole tavannut kahta valittua, muut sen sijaan tunnen. Joitakin liian hyvin, vaikka olen eri hiippakunnasta.
Oulun hiippakunnasta en tunne tarkemmin yhtä valittua, josta olen tosin kuullut pelkkää hyvää - muut tunnen ja olen tavannut.
Joten siis uudessa kirkolliskokouksessa on ymmärtääkseni viisi ihmistä, joita en tunne enkä ole myöskään tavannut. Siksi katson, koska olen nähnyt melko monen heistä - siis valituista - toiminnassa jossain kirkon tehtävässä, että uskallan jatkossakin sanoa jotain kirkolliskokouksen työskentelystä. Joskus jopa melkein henkilötasolla. Lisäksi olen itsekin siellä pari kautta istunut, toisen vielä yhden valiokunnan puheenjohtajana, joten ehkä tiedän hieman jotain myös kokousten "mekaniikasta".
Yleensä vaalien jälkeen tai oikeastaan heti sen jälkeen, kun on katsottu, pääsikö joku tietty henkilö läpi, katsotaan seuraavaksi, kuka ei päässyt. Niin tein minäkin ja oikeastaan hieman jopa yllätyin. Oma olettamukseni on - vaikka tiedän jollakin alueella lobbaamisen olevan varsin voimakasta ja lähes aukotonta - että hieman ilmeisesti myös valitsijat olivat kuunnelleet muutakin liikkeellä olevaa informaatiota, kuin mitä saivat omasta seurakunnasta ja voisin siis aivan vilpittömästi sanoa, että valitsijat hieman jopa yllättivät. Mutta vain hieman.
Osassa alueita valinnat eri sektoreilla - papisto, kanttorit, maallikot - olivat, kuten plokisti sanoo jo otsikossaan: sopuvaalien tuntuiset. Valittavia ehdokkaita oli ehkä yksi enemmän kuin tarvittiin ja näin vaali saatiin jopa näyttämään vaalilta. Tosin se ehdokkaiden esitteleminen sitten lienee ihan oma juttunsa.
Olen toiminut itsekin ainakin kaksi kertaa ns. kirkolliskokousedustajien valitsijamiehenä. Hehän - tässä tarkoitan vain maallikkoja - kokoontuvat siis "varsin demokraattisin toimin" alueittain valitsemaan oman alueen, hiippakunnan tai sen osa-alueen, kirkolliskokousedustajat. Silloin, kun itse toimin tehtävässä, ehdokkaiden nimet kuultiin vasta kokouksessa. Joitain huhuja saattoi olla ilmassa ennen sitä, mutta virallisesti heidän nimensä kerrottiin vasta kokouksessa. En tiedä, miten on nykyisin. Seurakunnat heidät nimeävät, mutta sekin on jäänyt melko lailla epäselväksi, miten, milloin siitä kerrotaan ja keille.
Siihen aikaan, kun olin noissa armoitetuissa valitsijoissa, siellä huseerasi myös toisinaan itse kirkolliskokousehdokkaita, kirkolliskokoukseen haluavia, jotka oli valittu myös valitsijamiehiksi. Siinä se oli demokraattisuus ja jääviys tiukoilla, kun sitten ehdoteltiin ja valittiin itseään. Minun en onneksi koskaan tarvinnut tehdä näin. Molemmilla kerroilla mukaan saatuna "eväänä" oli toinen ehdokas, lisäksi nainen, joka muuten meni läpi molemmilla kerroilla varsin pienestä seurakunnasta, jossa oli noin 1000 jäsentä. Ihan hyvä tulos sanoisin, vaikka itse sen sanonkin.
Silloin noissa kokouksissa sai esitellä ehdokkaan, kehua häntä ja pitää "vaalipuheen" hänen puolestaan tai kuten jo sanoin, toisinaan hän teki sen itse. Aika ällöä tuo jälkimmäinen! Sittemmin olen kuullut - en tosin tiedä varmaksi, kun en ole enää itse ollut siellä - että ehdokkaita ei enää saa vaalitilaisuudessa esitellä, siis kehua. Riitti, kun sanoi vain nimen ja seurakunnan, sitten äänestettiin kuin "sikaa säkissä". Lieneekö vielä sama käytäntö, sitä en tiedä. Noista vaaleista kun ei turuilla pahemmin jutella.
Valitsijamiehet olivat menneinä vuosina ennen vaalitilaisuutta mahdollisesti keskustelleet puhelimitse valituista tyyliin, jos äänestät minun ehdokastani, minä äänestän sinun ehdokasta. Kauppaa käytiin ja näin joitain tiputettiin pois. Homma oli melko helppoa. Kun sillä alueella, missä olin, oli melko vähän valitsijamiehiä ja heidän käytössään olevia ääniä, jotka täysin riippuivat seurakunnan koosta, usein myönteisen tuloksen sai kaksi isoa tai kaksi pientä ja yksi iso yhdessä. Kaikki oli kiinni pelkästään puhelahjoista. No - omalla kohdalla ammattini auttoi ehkä hieman ja sekin, että isäni oli kauppias, joka oli opettanut monet varsin oleelliset asiat markkinoinnista minullekin.
Kun tässä nyt melko reippaasti arvostelen ja kritisoin maallikkojen vaalitapaa, perustelen sitä silläkin, että todellakin olen itse toiminut kaikissa asiaan vaikuttavissa toimielimissä seurakunnanneuvostoa lukuun ottamatta. Sinne minua ei koskaan ole valittu, mutta seurakunnanvaltuustossa, valitsijamiehenä ja myös asian varsinaisena kohteena eli kirkolliskokousedustajana.
Minulla olisi myös varmaan jotain sanottavaa papiston ja kanttorien vaaleista, jotka kuitenkin ovat suomalaisittain katsottuna melko demokraattiset. Vaalit tapahtuvat postiäänestyksenä ja ehdokkaina ovat kaikki ryhmän jäsenet. Siinä voi siis huoleti äänestää vaikka itseään ja usein sellainen ajatus tuleekin mieleen, kun katsoo äänimääriä, joissa jotkut ovat saaneet vain yhden äänen. En kuitenkaan ainakaan tällä kertaa puutu tuohon sen enempää.
Vaalit ovat joka tapauksessa ohi ja näillä mennään toukokuun loppuun 2019. Mahdollista on, että seuraavaan koostumukseen valitaankin edustajat 2019 keväällä jo neljäksi vuodeksi. Asia on jo hyväksytty kirkolliskokouksessa, mutta säädöstä ei ole vielä saatettu lainvoimaiseksi eduskunnassa. Nyt voi uusi ja entistä ehompi Suomen ortodoksinen kirkolliskokous käsitellä asioita ja tehdä päätöksi tyyliin: Pyhä Henki ja me olemme päättäneet!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
"Nykyinen maallikkoedustajien valintamenettely ei ole kunniaksi kenellekään. Se ei yksinkertaisesti sovi julkisyhteisölle, jollainen kirkkokin on suomalaisessa yhteiskunnassa."Edellisessä lauseessaan hän ehdottaa, että vaalitapaan tehtäisiin muutos ja vaali toteutettaisiin posti- ja nettiäänestyksenä. Ko. asiasta tein muutama vuosi sitten kirkolliskokousedustajana ollessani aloitteen, jota kuitenkaan jälleen erilaisista ortodoksista lakiteknisistä syistä johtuen ei otettu edes käsittelyyn, vaikka olin sitä tehdessäni laillisesti valittu ja tehtävässään yhä oleva edustaja ja tein sen laillisesti edustajakauteni aikana. Mutta säädökset ovat ortodoksisessa kirkossa tehty sovellettaviksi ilmeisesti tarkoitusperän mukaan. Muutoshan olisi saattanut tuoda vaaleihin uuden ennalta arvaamattoman elementin ja valituksi olisi voinut tulla kuka vain. Ja vieläpä demokraattisesti, siis ihan aikuisen oikean demokraattisesti.
Joten kai se tuokin oli jonkinlainen ortodoksisen säädöstulkinnan malliesimerkki, mistä olen tässä jo aikaisemminkin omassa blogissani kirjoittanut. Säädöksiä tulkitaan tai voidaan tulkita melko erikoisesti tai ainakin omalla tavallaan, joka tapa ei tällaiselle nelisenkymmentä vuotta julkisyhteisön palveluksessa olleelle ja suuren osan työaikaa erilaisten säädösten mukaan eläneelle oikein auennut.
Ehdotus näet raukesi ennen kuin se ennätti edes alkaakaan. Kirkollishallitus tyrmäsi aloitteen eikä vienyt sitä eteenpäin seuraavaan kirkolliskokoukseen. Joten se siitä, mutta ainakin minulle sekin kertoo jostain, josta en nyt ihan hirvittävästi pidä.
Joka tapauksessa muutos olisi saatava aikaiseksi kirkolliskokousedustajien vaalitavassa ja monessa siihen liittyvässä asiassa. Niistäkin tuo toinen plokisti kirjoittaa omassa plogissaan osuvasti, kun hän sanoo:
"Ehdokkaitahan ei esitelty missään, ei julkaistu edes nimilistaa kirkon sivuilla. ...Tavallisella kirkollisveron maksajalla ei ole mitään tietoa suuresta osasta ehdolle asetetuista, eikä myöskään heidän kokemuksestaan kirkon asioiden hoidossa. ... Näissä vaaleissa ei kampanjoida – ei ainakaan julkisesti."Kirkkomme valintaprosesseihin on kautta aikain liittynyt yksi kirkkomme syvimmistä olemuksista - mystisyys. Parempi, ettei kansa tiedä liikaa, sehän voi muuten tehdä muutoksia asioihin ja asiat eivät silloin ole ollenkaan ennakoitavissa. No - voihan se olla jossain asioissa hyvä, näin ainakin pysyy oikea usko ja oppi, eikä se muutu kaikissa mutkissa ja tuulissa. Tosin se saattoi olla näin ennen, mutta nyt tuo "jalo" periaate saattaa jopa olla kääntynyt itseään ja koko kirkkokansaa vastaan. Oppi ja moni muukin asia muutetaankin lähes salassa "enemmistödiktatuurilla", kun kansalle, kirkkorahvaalle, ei kerrota mitään. Esitellään korkeintaan nimet, ei perusteita, miksi heidät on listalle valittu tms. Ei sitä, millaisia ihmisiä sinne oikein valitaan ja mitä he oikeasti ajattelevatkaan ortodoksisuudesta ja sen syvimmästä olemuksesta ja millä tiedoilla. Siis melko mystistä.
Plokisti kertoi omassa plokissaan, ettei hän tunne valituista kuin noin puolet. Laskin saman asian itsekin ja kuten plokisti - kumpikin olemme olleet melko lähellä kirkkoamme jo jonkin aikaa ja oppineet tuntemaan ja usein myös tavanneet paljon sen parissa olevia ihmisiä.
Karjalan hiippakunnasta en tietääkseni ole tavannut kahta valittua ihmistä, enkä tunne heitä ollenkaan. Muut olen tavannut ja tunnen melko hyvinkin.
Helsingin hiippakunnasta en myöskään ole tavannut kahta valittua, muut sen sijaan tunnen. Joitakin liian hyvin, vaikka olen eri hiippakunnasta.
Oulun hiippakunnasta en tunne tarkemmin yhtä valittua, josta olen tosin kuullut pelkkää hyvää - muut tunnen ja olen tavannut.
Joten siis uudessa kirkolliskokouksessa on ymmärtääkseni viisi ihmistä, joita en tunne enkä ole myöskään tavannut. Siksi katson, koska olen nähnyt melko monen heistä - siis valituista - toiminnassa jossain kirkon tehtävässä, että uskallan jatkossakin sanoa jotain kirkolliskokouksen työskentelystä. Joskus jopa melkein henkilötasolla. Lisäksi olen itsekin siellä pari kautta istunut, toisen vielä yhden valiokunnan puheenjohtajana, joten ehkä tiedän hieman jotain myös kokousten "mekaniikasta".
Yleensä vaalien jälkeen tai oikeastaan heti sen jälkeen, kun on katsottu, pääsikö joku tietty henkilö läpi, katsotaan seuraavaksi, kuka ei päässyt. Niin tein minäkin ja oikeastaan hieman jopa yllätyin. Oma olettamukseni on - vaikka tiedän jollakin alueella lobbaamisen olevan varsin voimakasta ja lähes aukotonta - että hieman ilmeisesti myös valitsijat olivat kuunnelleet muutakin liikkeellä olevaa informaatiota, kuin mitä saivat omasta seurakunnasta ja voisin siis aivan vilpittömästi sanoa, että valitsijat hieman jopa yllättivät. Mutta vain hieman.
Osassa alueita valinnat eri sektoreilla - papisto, kanttorit, maallikot - olivat, kuten plokisti sanoo jo otsikossaan: sopuvaalien tuntuiset. Valittavia ehdokkaita oli ehkä yksi enemmän kuin tarvittiin ja näin vaali saatiin jopa näyttämään vaalilta. Tosin se ehdokkaiden esitteleminen sitten lienee ihan oma juttunsa.
Olen toiminut itsekin ainakin kaksi kertaa ns. kirkolliskokousedustajien valitsijamiehenä. Hehän - tässä tarkoitan vain maallikkoja - kokoontuvat siis "varsin demokraattisin toimin" alueittain valitsemaan oman alueen, hiippakunnan tai sen osa-alueen, kirkolliskokousedustajat. Silloin, kun itse toimin tehtävässä, ehdokkaiden nimet kuultiin vasta kokouksessa. Joitain huhuja saattoi olla ilmassa ennen sitä, mutta virallisesti heidän nimensä kerrottiin vasta kokouksessa. En tiedä, miten on nykyisin. Seurakunnat heidät nimeävät, mutta sekin on jäänyt melko lailla epäselväksi, miten, milloin siitä kerrotaan ja keille.
Siihen aikaan, kun olin noissa armoitetuissa valitsijoissa, siellä huseerasi myös toisinaan itse kirkolliskokousehdokkaita, kirkolliskokoukseen haluavia, jotka oli valittu myös valitsijamiehiksi. Siinä se oli demokraattisuus ja jääviys tiukoilla, kun sitten ehdoteltiin ja valittiin itseään. Minun en onneksi koskaan tarvinnut tehdä näin. Molemmilla kerroilla mukaan saatuna "eväänä" oli toinen ehdokas, lisäksi nainen, joka muuten meni läpi molemmilla kerroilla varsin pienestä seurakunnasta, jossa oli noin 1000 jäsentä. Ihan hyvä tulos sanoisin, vaikka itse sen sanonkin.
Silloin noissa kokouksissa sai esitellä ehdokkaan, kehua häntä ja pitää "vaalipuheen" hänen puolestaan tai kuten jo sanoin, toisinaan hän teki sen itse. Aika ällöä tuo jälkimmäinen! Sittemmin olen kuullut - en tosin tiedä varmaksi, kun en ole enää itse ollut siellä - että ehdokkaita ei enää saa vaalitilaisuudessa esitellä, siis kehua. Riitti, kun sanoi vain nimen ja seurakunnan, sitten äänestettiin kuin "sikaa säkissä". Lieneekö vielä sama käytäntö, sitä en tiedä. Noista vaaleista kun ei turuilla pahemmin jutella.
Valitsijamiehet olivat menneinä vuosina ennen vaalitilaisuutta mahdollisesti keskustelleet puhelimitse valituista tyyliin, jos äänestät minun ehdokastani, minä äänestän sinun ehdokasta. Kauppaa käytiin ja näin joitain tiputettiin pois. Homma oli melko helppoa. Kun sillä alueella, missä olin, oli melko vähän valitsijamiehiä ja heidän käytössään olevia ääniä, jotka täysin riippuivat seurakunnan koosta, usein myönteisen tuloksen sai kaksi isoa tai kaksi pientä ja yksi iso yhdessä. Kaikki oli kiinni pelkästään puhelahjoista. No - omalla kohdalla ammattini auttoi ehkä hieman ja sekin, että isäni oli kauppias, joka oli opettanut monet varsin oleelliset asiat markkinoinnista minullekin.
Kun tässä nyt melko reippaasti arvostelen ja kritisoin maallikkojen vaalitapaa, perustelen sitä silläkin, että todellakin olen itse toiminut kaikissa asiaan vaikuttavissa toimielimissä seurakunnanneuvostoa lukuun ottamatta. Sinne minua ei koskaan ole valittu, mutta seurakunnanvaltuustossa, valitsijamiehenä ja myös asian varsinaisena kohteena eli kirkolliskokousedustajana.
Minulla olisi myös varmaan jotain sanottavaa papiston ja kanttorien vaaleista, jotka kuitenkin ovat suomalaisittain katsottuna melko demokraattiset. Vaalit tapahtuvat postiäänestyksenä ja ehdokkaina ovat kaikki ryhmän jäsenet. Siinä voi siis huoleti äänestää vaikka itseään ja usein sellainen ajatus tuleekin mieleen, kun katsoo äänimääriä, joissa jotkut ovat saaneet vain yhden äänen. En kuitenkaan ainakaan tällä kertaa puutu tuohon sen enempää.
Vaalit ovat joka tapauksessa ohi ja näillä mennään toukokuun loppuun 2019. Mahdollista on, että seuraavaan koostumukseen valitaankin edustajat 2019 keväällä jo neljäksi vuodeksi. Asia on jo hyväksytty kirkolliskokouksessa, mutta säädöstä ei ole vielä saatettu lainvoimaiseksi eduskunnassa. Nyt voi uusi ja entistä ehompi Suomen ortodoksinen kirkolliskokous käsitellä asioita ja tehdä päätöksi tyyliin: Pyhä Henki ja me olemme päättäneet!
nettihoukka@gmail.com
LISÄYS 20.3.2016:
Minuta on kysytty tuota tekemääni kirkolliskokousaloitetta vuodelta 2013. Se löytyy edelleen netistä ja jos joku uusi kirkolliskokousedustaja haluaa käyttää sitä apunaan tehdessään aloitetta samasta aiheesta, niin ole hyvä vaan. Mielenkiintoista olisi nähdä, mitä nyt vastataan.
Aloite löytyy osoitteesta:
http://hannu.pyykkonen.net/kk/aloite_vaali2.pdf
H@P
Minuta on kysytty tuota tekemääni kirkolliskokousaloitetta vuodelta 2013. Se löytyy edelleen netistä ja jos joku uusi kirkolliskokousedustaja haluaa käyttää sitä apunaan tehdessään aloitetta samasta aiheesta, niin ole hyvä vaan. Mielenkiintoista olisi nähdä, mitä nyt vastataan.
Aloite löytyy osoitteesta:
http://hannu.pyykkonen.net/kk/aloite_vaali2.pdf
H@P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti