 |
| Oma ikonini tsupussani (Kuva: HAP) |
Oma suojeluspyhäni, apostoli ja evankelista Johannes Teologi, on viime aikoina alkanut tuntua entistä läheisemmältä. Olen nimittäin löytänyt hänestä piirteen, jota osaan tässä elämänvaiheessa erityisesti arvostaa. Johannes ymmärsi levon päälle. Ja mikä parasta, hän osasi myös perustella sen sellaiselle ihmiselle, jonka mielestä jonkun muun olisi pitänyt tehdä jotakin hyödyllisempää.
Johannes Cassianuksen välittämässä kertomuksessa Johannes Teologi silittelee peltopyytä, kun paikalle saapuu metsästäjän asuun pukeutunut filosofi. Vieras ihmettelee, miten niin arvostettu mies voi käyttää aikaansa moiseen vähäpätöiseen puuhasteluun. Johannes puolestaan kysyy, miksei mies pidä joustaan jatkuvasti jännitettynä. Tämä selittää, että jatkuva jännitys veisi jousesta voiman, eikä se enää toimisi silloin, kun sitä tarvitaan. Johannes toteaa saman koskevan ihmisen mieltä: sekin tarvitsee välillä virkistystä ja hellittämistä jaksaakseen jälleen keskittyä olennaiseen.
Siinäpä viisas suojeluspyhä. En tosin väitä, että hänet olisi kirkossa nimetty joutilaisuuden suojelijaksi. Sen verran otan kuitenkin itselleni tulkinnanvapautta, että katson hänen ymmärtävän myös eläkkeellä olevan miehen päiväunia. Peltopyytä minulla ei ole, mutta eiköhän asia järjesty ilmankin.
Eläkkeelle jääminen ei vielä opeta olemaan
Olen ollut eläkkeellä jo vuosia, mutta joutenolemisen taito on edelleen hieman kesken. Työelämästä pääsee näemmä pois yhdellä päätöksellä. Työelämän opettamasta hyödyllisyyden vaatimuksesta irrottautuminen näyttää olevan pidempi toimitus.
Opettajana ja hallintobyrokraatin tehtävissä oppi siihen, että aina oli jotakin valmisteltavaa, ratkaistavaa tai muistettavaa. Jos kaikki näytti olevan valmista, oli todennäköisesti unohtanut jotakin. Sellainen ajatus asettuu ihmiseen lujasti. Vielä eläkkeelläkin saattaa rauhallisena hetkenä tulla tunne, että nyt pitäisi nousta ja ryhtyä johonkin. Vaikka kukaan ei ole käskenyt eikä minkään pitäisi olla valmiina maanantaiaamuksi.
Ortodoksi.net on puolestaan tarjonnut tekemistä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kirjoitettavaa, tutkittavaa päivitettävää ja korjattavaa riittää. Kun avaa koneen tarkistaakseen yhden asian, löytää kolme muuta, jotka pitäisi selvittää ensin. Siinä mielessä tämä harrastus muistuttaa vanhaa taloa: remontti ei valmistu, mutta tekemisen puutetta ei tarvitse pelätä.
Pidän siitä työstä. Juuri siksi sitä on joskus vaikea lopettaa. Silti eläkkeellä pitäisi vähitellen oppia, ettei jokaista päivää tarvitse perustella aikaansaannosten luettelolla. Aamukahvin saa juoda, vaikka torilla tai kauppakeskuksessa ja siitä ei tatrvitse syntyä artikkelia.
Kun jousi laskettiin käsistä
Suuri leikkaus ja sitä seurannut pitkä sairaalassaolo pysäyttivät minut tavalla, jota en ollut itse suunnitellut. Siinä eivät auttaneet kalenterimerkinnät eivätkä keskeneräisten töiden luettelot. Paljon jäi muiden käsiin.
Sellaisen kokemuksen jälkeen hyödyllisyyttä katsoo hieman toisin. Kun ei itse pysty tekemään juuri mitään, mitä vaikkapa teki ennen, joutuu vähitellen suostumaan siihen, että saa silti olla olemassa ja tulla hoidetuksi. Oma arvo ei kadonnut sillä hetkellä, kun en pystynyt kirjoittamaan, järjestämään tai huolehtimaan asioista. Se on yksinkertainen ajatus, mutta yllättävän vaikea sisäistää, jos on tottunut olemaan se, joka tekee.
Nyt aamukahville käveleminen kaupungille kepin kanssa voi olla aivan riittävä aamupäivän ohjelma. Siinä tulee liikuntaakin, vaikka vauhtia ei kannata käyttää urheiluselostuksen pohjana. Jos sen jälkeen väsyttää, voin levätä. Minun ei tarvitse ensin suorittaa jotakin ylimääräistä saadakseni siihen luvan.
Johanneksen kertomuksen jousi on tässä hyvä muistutus. Sen kunnossapitoon kuuluu myös jännityksen hellittäminen. Minun mallissani huolto saattaa tapahtua silmät kiinni.
Meidän suvun siivousvirus
Kaikkea joutilaisuuttani en kuitenkaan yritä selittää hengellisellä viisaudella. Siivoamisen kohdalla on tunnustettava muitakin vaikuttimia.
Minusta ja nuorimmasta pojastani on sanottu (lue: olemme kertoneen muille), että meillä on sama virus. Jo pelkkä ajatus siivoamisesta aiheuttaa jonkinlaisen hylkimisreaktion. Ihminen saattaa olla muuten aivan toimintakykyinen, mutta imurin ilmestyessä näkökenttään mieleen nousee äkillisesti useita muita tärkeitä tehtäviä. Esimerkiksi jokin vuosikymmeniä vanha historiallinen epäselvyys, joka on ehdottomasti ratkaistava juuri nyt.
En tietääkseni ole opettanut tätä pojalleni. Jotkin asiat näyttävät siirtyvän sukupolvelta toiselle ilman kasvatuksellisia ponnistuksia, geeniperimänä ilmeisesti. Opettajana olisin toivonut saman tapahtuvan joskus joillekin kouluaineille.
Tähän olemassaolevaan vaivaan olen onneksi löytänyt toimivan avun: hyvän siivoojan. Kutsun häntä henkilökohtaiseksi mielenterveyden hoitajakseni. Kun koti on siisti, mielikin lepää, eikä minun tarvitse käyttää koko päivää siivoamisen aloittamisesta toipumiseen.
Johanneksen peltopyykertomusta en silti kehtaa esittää yleispäteväksi vapautukseksi kotitöistä. Epäilen, että apostolillakin olisi ollut siitä jotakin huomautettavaa.
Olemisesta ei tarvitse tehdä uutta työtä
Joutenolemisessakin on tietysti vaaransa. Siitä voi tehdä uuden suorituksen. Pitäisi osata rauhoittua oikein, hengittää oikein, levätä tehokkaasti ja palata päiväunilta henkisesti uudistuneena. Vielä puuttuisi sovellus, joka ilmoittaisi illalla, että päivän joutilaisuustavoitteesta jäi seitsemäntoista prosenttia saavuttamatta.
Minulle riittäisi vähempikin. Että osaisin välillä istua ilman suunnitelmaa. Katsella ulos. Juoda kahvin rauhassa. Kuunnella toista ihmistä miettimättä samalla, mitä tämän jälkeen pitäisi tehdä. Että lasten ja vunukoitten eli lastenlasten kanssa vietetty aika saisi olla juuri sitä, eikä mikään kalenterista tehokkaasti hyödynnetty vapaa hetki.
Luulen myös, ettei viimeisellä tuomiolla ensimmäiseksi pyydetä selvitystä kirjoittamieni verkkosivujen määrästä. Varmuuden vuoksi minun ei siis kannata laatia sinne työraporttia. Siitä tulisi helposti liitteineen niin pitkä, että joku joutuisi pyytämään tiivistelmän.
Joutenolemisen jalo taito taitaa lopulta olla sitä, että suostuu hetkeksi elämään ilman tarvetta todistaa hyödyllisyyttään. Minulla on siinä vielä opeteltavaa, mutta onneksi suojeluspyhä näyttää suhtautuvan harjoitteluun ymmärtäväisesti.
Nyt taidan hellittää jousta hetkeksi. Jos joku kysyy, mitä olen tekemässä, voin sanoa perehtyväni oman suojeluspyhäni opetukseen.
Käytännön harjoitus saattaa näyttää päiväunilta.
Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti