Ostoksilla

Ostokseni.
(Kuva Gigantin sivuilta)

Kun ihminen tukee tiettyyn ikään – sen lisäksi, mitä Juha ”Watt” Vainio laulussaan sanoo – siltä alkaa hajota kaikki kodinkoneet yksi toisensa perään. Se taas johtuu pitkälti siitä, että ne on aikanaan tullut hankittua silloin nuorempana ja komeampana peräkkäin, kun niitä ei alkuaan ollenkaan ollut, tarvittiin uusia koneita.

Minulta hajosi nyt astianpesukone. Jokin aika sitten hajosi jotain muuta – se ei ole kuitenkaan kone, mutta rinnastettavissa näihin ajallaan hajoaviin – se oli hyvä ja kallis joustinpatja, jolla piti olla ikuinen takuu. Sillä en enää voi nukkua, koska selkä tulee todella kipeäksi. Mutta kestihän tuo kuitenkin nelisenkymmentä vuotta.

Oli melkoinen urakka tyhjentää tiskipöydän aluskaapit tässä eräänä aamuna todella aikaisin, kun heräsin siihen, että tiskikone – jota en ollut käynnistänyt enkä ajastanut käynistymään – hurisi koko ajan. Se yritti ikään kuin tyhjentää koneesta vesiä pois. Tai ei vain yrittänyt, teki kai sitä, koska koneen automatiikka oli ilmoittanut jostain vuodosta. Koneessa vilkkui virhekoodi C3, joka tarkoittaa, että ”vesiturvajärjestelmä on toiminut” ja ohje oli: ”sulje vesihana ja ota yhteys lähimpään valtuutettuun huoltoliikkeeseen”. Käväisi mielessä, että mitähän olisi tapahtunut, jos tuo olisi sattunut silloin, kun olin tässä äskettäin kuukauden poissa kotoa. Huh, huh! Opinpa ainakin kantapään kautta, että astianpesukoneen vedentulo on suljettava ja mahdollisesti virtajohto on irrotettava matkan ajaksi.

Kun sitten oli saanut keittiön lattian täytettyä pesuaineilla, roskakorilla sisältöineen, saippuoilla ja monella muulla kaapeissa olleella täysin tarpeettomalla roinalla, irrotettua kaapin päädyssä seinän vieressä olevan levyn, suljettua kalkkiutuneen hanan ja katkaistua sähkön, huokasin helpotuksesta ja aloitin kauppa- ja huoltoliikekierrokset, mutta vasta vahvan aamukahvin ja oikean heräämisen jälkeen.

Mikkelistä löytyi kaksi huoltoliikettä: toisella ei ollut aikaa korjata konetta kuin ehkä vasta parin viikon päästä, toisessa emme oikein löytäneet yhteistä kieltä, jolla olisimme kommunikoineen selvästi. Ja hintakin oli kaikesta huolimatta melkoinen, lopputuloksesta ei ollut täyttä varmuutta. Siispä kauppakierrokselle.

Uusia kodinkoneita – ainakaan tällaisia isompia asennettavia – ei saa enää ”avaimet käteen periaatteella” niin, että näkisi hintalapusta oikean hinnan. Kova kilpailu on johtanut kodinkoneliikkeet eräänlaiseen ”ryan-air-hinnoitteluun”, jossa ylimääräinen laukku ja kohta kai vessassa käyntikin hinnoitellaan erikseen lennolla. Nyt koneella oli halpa hinta, mutta kotiin tuonti maksoi 40 euroa (matkaa olisi ollut noin 200 m), asennus 40 euroa ja vanhan poisvienti 20 euroa.

Toisessa sen olisi tehnyt jokin paikallinen kodinkoneenliikkeen ulkoistama liike, toisessa kone olisi tuotu jostain keskusvarastolta – niin kuin he sanoivat ”Shenkerin toimesta, joka sitten asentaa koneen”- mitä se olisikaan sitten käytännössä tarkoittanut. Kas kun tällaisia hommia ei nykyään kai saa tehdä kuin lisensioitu putkimies. Turvallisuussyistä! Tuonti- ja asennusaika olisi mennyt seuraavalle viikolle ja aikahaarukka ko. päivälle, jolloin olisi pitänyt odotella tulijoita, oli muutama tunti. Hullua! Kolmensadan kone maksaakin näin neljä sataa, vaikka siinä on 300 euron hintalappu.

Verenpaineeni kohosi ja piti käydä kotona lepäämässä, ennekuin jatkoin ostoprosessia. Mietin vaihtoehtoja. Ilmeisesti asentajat irrottavat vanhan koneen irti ennen uuden laittamista, mutta eivät edes vie sitä ulos, jossa sen voisin laittaa omaan isoon autooni ja viedä vaikka ekotorille. Kävin siis ekotorilla eli paikallisessa kierrätyskeskuksessa kysymässä, ottavatko he koneen, jonka osaava ihminen voi helposti korjata ja joka mitä ilmeisimmin toimii vielä jonkin aikaa mainiosti, sillä koneen useat osat ovat terästä, ei muovia. Ottavat, muttei niin, että koukkaisivat tullessa hakemaan uuden koneen kaupasta ja veisivät mennessä vanhan pois kierrätyskeskukseen. Vanha kone pitää irrottaa ennen kuin he sen hakevat ja aikatauluissa oli sielläkin ongelmaa. Auto olisi sielläkin päässyt hakemaan vasta joskus ensiviikolla. Kylläpä pitää olla hankalaa.

Alkoi olla lähes pysyvä puna kasvoilla jo valmiina, kun menin vielä sellaisiin kauppoihin, joissa en ollut käynyt. Niitäkään ei Mikkelissä ole enää montaa, kaiken kun pitäisi tapahtua netin kautta. Sitten posti tai kuljetusliike toisi paketin lisensioidun putkimiehen kera ja asentaisi koneen ja tietysti – rahasta – veisi rahanarvoisen vanhan koneen mennessään. Putkimies pääsee kai itse omin avuin pois, minun ei tarvitse siitä onneksi huolehtia, eikä edes ruokkia. Oudoksi on mennyt ostaminen!

Lavuaariin kertyvät astiat pitäisi kuitenkin saada kohta pestyä, ja siksi kömmin vielä kuitenkin yhteen kauppaan, jossa oli entuudestaan tuttu myyjä. Olin aikanaan ostanut häneltä useamman telkkarin niin itselleni kuin entiselle työpaikallekin. Petteri palveli auliisti, mutta myönsi heti, ettei tiedä astianpesukoneista mitään ja haki paikalle Leilan, joka taas tiesi ja hyvin tiesikin.

Leila kertoi selkeästi ja yksinkertaisesti tällaiselle vanhalle miehelle, miksi minun ei kannata ostaa noin kolmensadan konetta, joka on kyllä ihan hyvä, mutta kestoikä on vaatimaton. Kiitos Leilalle, joka näin fiksusti ilmoitti minulle samalla, etten mahdollisesti kuolekaan kolmen vuoden kuluttua.

Monet oleelliset noiden harkitsemieni astianpesukoneiden osat ovat muovia, rakenne hennompi ja monta muuta asiaa, joista vakuutuin tuon nuoren naisen esittelyssä. Löysin hänen avullaan – kuitenkin ilman tuputusta tai ainakin niin, etten sitä huomannut – koneen, joka oli parisataa kalliimpi, sisältä ja päältä metallia, jopa kiiltävää terästä, sisällä olevat pesukoritkin metallisia sekä samoin koneessa pyörivät suihkutangot – mitä ne sitten ovatkaan oikealta nimeltään – lisäksi helppokäyttöinen, energiaa ja vettä säästäviä. Minun käytöllä pari kertaa vuodessa itse omatoimisesti ”huollettavia” rasvan, kalkin ja mahdollisen muun lian pois saamiseksi. Kaiken lisäksi olivat ihan hyvän näköisiä ja loogisella käyttönäppäimistöllä varustettuja. Ja kun samalla selvisi, että minulla on yksi aiempi samanmerkkinen kodinkone, vaatteiden pesukone – tosin sen silloinen nimi Asea Scandia oli nyt sitten vaihtunut Askoksi – kone, joka on kestänyt minulla jo reilut parikymmentä vuotta ja toiminut moitteettomasti ilman huoltoja ja pessyt hyvin.

Olihan tuo Rosenlewikin – siis tämä vanha hyvin pessyt astianpesukonekin – ollut minulla jo 15 vuotta, joten hyvin palveli sekin. Mutta uudet koneet eivät ehkä tee enää ihan sitä samaa. Ne on yksinkertaisesti ”rakennettu särkymään aikaisemmin” ihan myyjän/valmistajan omien intressien vuoksi. Mutta niissäkin on toki eroja. Askoon saan viiden vuoden takuun, mitä ei saanut vaikkapa niihin halvempiin merkkeihin.

Jatkosuunnitelma on sitten seuraava, katsotaan miten se toteutuu: parin päivän päästä tulevat asentajat – mistä kaukaa sitten tulevatkaan – uuden koneen kanssa ja irrottavat vanhan koneen. Raahaan vanhan koneen heidän tai jos he kieltäytyvät tai vaativat lisää liksaa, tuttujeni avustuksella matkailuautooni ja vien sen kierrätyskeskukseen, jossa miehet nostavat sen pois, eikä se maksa mitään ja vanha kone pääsee uusiokäyttöön. Yritin säästää vielä neljäkymppiä lisää sillä, että olisin vienyt uuden koneen kotiini samalla tavalla kuin vien vanhan pois. Ei käy, asennus ja koneen tuonti on niitattu yhteen, niitä ei voi erottaa. Jos ne erottaa, asennus on sen jälkeen tuntityötä ja saattaa tulla kalliimmaksi kuin alkuperäinen. Ostin siksi koneen kauempaa, en vieressä olevasta kaupasta, jotta tuontimatkaa tulee enemmän. Hullua taas!

Ostin siis koneen ja siihen kaiken varalta ihan uuden aluskaukalon – vaikka entinen kaukalo on olemassa – ja samalla vielä noita huoltoaineitakin tulevaa puhdistusta varten. Ihan hyvän kaupan Leila sai aikaiseksi ja kumma kyllä – vaikka tuhlasin rahaa enemmän kuin olin ajatellut – minäkin olin kai tyytyväinen. Katsotaan kuitenkin parin päivän päästä, miten tyytyväinen. Muistin siis sen vanhan totuuden: köyhän ei kannata ostaa halpaa ja huonoa.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com