 |
| Lankakasan muuttuminen matoksi vaatii etäisyyttä ja näkökannan muuttamista. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Tuohon samaan sanaan - metamorfoosiin, muutokseen - halusin viitata tuolla hihastani vetäisemällä otsikon uussanalla "somemorfoosi", jolla tarkoitan nyt somessa eli sosiaalisessa mediassa toimivassa ja vaikuttavassa eliössä tapahtuvaa modernin teknologisen kehityksen ja liberaalin sosiaalistumisen väärinymmärryksen aiheuttamaa muodonmuutosta.
Morfoosi sanana liittynee myös vaikkapa ihmisen kehittymiseen, kasvamiseen, muokkautumiseen ja meta taasen sanan metamorfoosi alussa ilmentänee asian tilan tavallista suurempaa laajuutta. Metan voisi ehkä kääntää sanalla yli-, ja ainakin näin kaikesta tietämättömänä sen voisi ehkä joissain uskonnollisissa konteksteissa kääntää myös sanalla yliluonnollinen tai hieman pahansuopaisesti, luonnoton. Ihan hyvin voisi kai sanoa joko metasomemorfoosi tai somemetamorfoosi, mutta ne kuulostavat hieman kököiltä, joten lyhensin sanan somemorfoosiksi.
Olen itse muuttanut viime aikoina hieman omaa suhdettani tuohon someen - sosiaaliseen mediaan. Koettanut edes hieman kasvaa, kehittyä, somemorfoitua. Ennen sanoin ja erityisesti halusin sanoa oman vankan mielipiteeni kaikkeen somessa liikkuviin asioihin ja melkein kaikista asioista maan ja taivaan välillä, usein vielä vastakkaisen sellaisen. Nykyisin pääasiassa enää haluan. Aivan kuten niin monessa muussakin imhimillisen elämän asioissa.
En viitsi enää kirjoittaa kaikesta somessa liikkuvasta mielipidettäni, mutta vanha tapani jyllää kyllä voimakkaasti taustalla ja siksi vaikeuksia minulla on toki ollut. Mielestäni olen kuitenkin onnistunut kohtuullisesti pitämään suuni kiinni eli olemaan kirjoittamatta heti jostain jotain, kun asia on ryöpsähtänyt päälleni ja silmiini, mieleeni ja tajuntaani.
Mutta kuten sanoin - vaikeata se on ollut - ehkäpä juuri ammattini seurauksena ja tietysti oman persoonallisuutenikin vuoksi. Yleensä minulla on ammattikuntani puhtaaksi viljeltynä edustajana ollut liian suuri tarve liian usein sanoa kaikille liikaa kaikesta. Niin ja tietysti aina sen oikean mielipiteen, jota muut eivät olleet havainneet / tajunneet / ymmärtäneet. Tai jos ovat, niin ei välttämättä mieltäneet sitä aina oikeaksi.
Asian teki vaikeaksi myös se, että samaan aikaan, kun lauoin noita varmoja ja ainoita oikeita mielipiteitäni, minä huseerasin muillakin areenoilla. Tietysti ihmiset yhdistivät tuon somessa tai vastaavissa huseeraavan Hannun siihen toiseen Hannuun, joka toimi toisaalla, usein vielä toisenlaisilla areenoilla. Ja noista rinnastuksista ei yleensä hyvä seurannut, eikä se edelleenkään monissa tapauksissa kanna hyvää hedelmää.
Edelleen olen monissa sosiaalissa kuvioissa se Hannu, joka laukoi kriittisiä sanoja ja mielipiteitä ja jonka kanssa ei ole soveliasta kaveerata, tai käyttääkseni erään korkean kirkollisen hierarkin sanoja: "En halua olla kanssasi missään tekemisissä." Mistä se kertoo? Monenlaisista asioista niin minusta, mutta kyllä se toki kertoo paljon myös noista toisista, etenkin instituutioista. Näin minä ajattelen.
Hyvää tuossa on kuitenkin ollut se, että olen taas jälleen kerran tajunnut oikeiden - lihaa ja luuta olevien - vanhojen ystävieni merkityksen. Ja samalla - onneksi - turhien, uusien, useinkaan suuremmin ajattelematta hankittujen tuttujen keveyden ja merkityksettömyyden tai ilman todellista osaamista saatuun, omaan arvovaltaansa, asemaansa tai vaikka titteliinsä nojautuvien ja usein myös heikon omanarvontunteen omaavien ihmisten aivan kammottavan, sanoisin jopa pelottavan tyhjyyden.
Mutta joka tapauksessa olen taas hiljalleen alkanut kuitenkin purkaa tätä somehiljaisuuden verhoa ja kurkistella, mitä sen takana ihan aikuisen oikeasti onkaan. Yritän samalla katsella näitä asioita jonkinlaisen someoptikolla käynnin jälkeen, jotta saisin hieman selvemmän ja tarkemman kuvan noista muista ihmisistä, heidän teoistaan ja erilaisista tapahtumista ja niiden syy-yhteyksistä siinä ohessa.
Mutta ihan oikeasti näkemäni ja kuulemani ja etenkin siis lukemani on edelleen kauhistuttanut minua turhan usein. Monet aiemmin ihan hyviksi tyypeiksi muistamani ihmiset ovat kokeneet jonkinlaisen raivoisan somemorfoosin ja heistä on tullut minulle melkein tunnistamattomia karikatyyrejä. Heidän käyttäytymisensä on minusta outoa, kyseiseen henkilöön tai joissain tapauksissa myös instituutioon sopimattomia. Usein se on myös erittäin loukkaavaa. Ei yksin minulle, minua kohtaan, vaan myös ja etenkin toisille, toisia ihmisiä tai jopa toisia instituutioita ja ihmisryhmiä kohtaan.
Tosin on täysin mahdollista, että he ihan oikeasti ovat olleet tuollaisia jo aiemmin, mutta vasta liiallinen somessa huseeraaminen on paljastanut heidän todelliset karvansa. Somesusi onkin pudottanut lampaankaapunsa. Olen saattanut tuntea heidät joistakin muista mukavimmista kuvioista aiemmin tai sitten vain sellaisista rauhallisimmasta ja älykkäämmästä nettimaailman keskusteluista, joissa ei ollut tarvetta olla aina oikeassa tai toista mollaamassa. Joissa haluttiin oppia toisilta, kuunnella toisia aidosti ja kertoa omia mielipiteitään kiihkottomasti, ilman kenenkään puolelta tulevaa pakkoa.
Ajoittain näissäkin asioissa tulee mieleeni kirjailija Robert Louis Stevensonin tarina tohtori Jekyllistä ja herra Hydestä, joita tuossa hänen kirjoittamassaan fiktiivisessä kertomuksessa yhdisti eriskummallinen side: yksi ja sama ihminen, yhdessä ruumiissa, kahdessa täysin erilaisissa ja jopa vastakkaisissa persoonallisuuksissa, hyvässä ja pahassa. Hyvästä Jekyllistä - eli somessa voisi kai sanoa, että hyvästä kaverista - tulee siellä paha Hyde. Mitä tuo kaksinapaisuus ja persoonan jakaantuminen voisi olla tässä yhteiskunnassamme tai vaikka omassa kirkollisessa hierakiassamme, kuplakansaa ja tuulipukukansaa, ortodoksiaa ja harhaoppia vai selibaattia ja irvokasta hurvittelua. Toista näytetään julkisivussa, toista ollaan. Mene ja tiedä sitten!
Nyt tietysti pitäisi samalla määritellä tarkemmin, mitä minä tarkoitan tuolla edellä sanoilla hyvä ja paha. Sanathan ovat tässäkin monella tapaa kultturisidonnaisia. Sidoksissa vaikkapa omaan uskontoon, elämänkatsomukseen, -historiaan ja -tilanteeseen, kokemuksiin. En kuitenkaan ala selitellä niitä sen tarkemmin. Sanon vain, että käytän sanoja varsin yleisessä merkityksessä. Hyvä saa aikaan hyvää, paha vastaavasti pahaa. Hyvä on myönteisyyttä, myönteistä suhtautumista erilaisuuteen, jopa kriittisyyteen ja oikeaa suvaitsevaisuutta, josta olen muuten paljon aikanani näissä blogeissani paasannut. Paha vastaavasti kaikkea tuota päinvastaisessa mielessä. Joka tapauksessa - kirjoitanpa minä mitä tahansa - jokaisella on oma mielipiteensä hyvästä ja pahasta yleensä tai hyvästä ja pahasta ihmisestä.
Olemistani ja vähentynyttä toimintaani somessa ovat huomattavasti helpottaneet nämä somemorfoosin kokeneet herrat tai miksei joskus myös rouvat, siis jonkinlaiset "somehydet", jotka löytävät kaikesta tavalliseen elämään liittyvistä asioista aina naristavaa (!). Huomaa muuten, että en käyttänyt sanaan kritiikki, vaan käytin sanaa narina.
Kritiikki kuuluu maailmaan. Ilman sitä maailma - ainakin omani - olisi harmaampi ja tylsempi. Somen ja nykyisen modernin maailman menossa vain ihmisten kritiikinsietokyky on monen muun kyvyn ohessa näemmä madaltunut huolestuttavasti.
Jos kansasta, suuresta ihmisjoukosta, ryhmästä esimerkiksi vaikkapa neljännes äänestää jotain asiaa ja on asioista suunnilleen samaa mieltä, loppu kolme neljäsosaa ei minun mielestäni ole oikeutettu tuomitsemaan ja pilkkaamaan (!) tuota ryhmää. Etenkään jos ei itse ole äänestänyt, tai kuuluu ryhmään/joukkoon, jota äänesti pienempi ihmismäärä, joka sai vähemmän ääniä kuin tuo toinen. Huomaa jälleen, että käytin sanaa tuomitseminen ja pilkkaaminen, en kritisoiminen.
Kritisoida saa - älykkäästi, perustellen, parempia esimerkkejä tarjoten, toisille hyvänä mallina ollen, jne. - mutta ei tuomiten, morkaten, pilkaten. Minä laitan yleensä tuollaisen ihmisen, joka edellä mainitulla tavalla tuomitsee ja pilkkaa, kaveruusjäähylle. Siitäkin huolimatta, että hän yleensä ainakin sattaa olla mukava ja fiksu, mutta liian usein sometyhmä.
Minusta some on samanlainen keskusteluväline, kuin "face to face", naamakkain keskustelu. Siinä on samat lainalaisuudet ja samat säännöt niin kohteliaisuudessa kuin kaikissa muissakin kanssakäymisen asioissa. Jos tapella halutaan, pitää mennä sellaiseen seuraan, jossa sen voi tehdä muita, viattomia, syyttömiä, asianosattomia vahingoittamatta ja loukkamatta, syyllistämättä. Jos ei omassa kuplassaan näe metsää kerrostaloilta, tai keljassaan "elämää kuolemalta" on viisampi olla silloin vaikka - kuten tuolla alussa sanottiin - nöyrästi hiljaa ainakin metsänhoidosta tai toisten normaalista elämästä maailmassa ja keskittyä oleelliseen, lähimmäisemme palvelemiseen.
Jos neljännes jonkun yhtenäisen joukon ihmisistä on väärässä, ongelmasta pääsee vain eliminoimalla tuon "turhan joukon". Olemmeko siis valmiita tai halukkaita siihen? Sitäkö oikeasti halutaa sanoillamma, joita ilmaan heitämme?
Voi tietysti aina yrittää käännyttää heitä, jos siihen on todellisia eväitä, mutta sekin pitää mielestäni tehdä sivistyneesti, asiallisesti, kiihkotta ja oikein perustellen. Ei pilkan ja morkkaamisen avulla. Jos joku on erimieltä, oma mielipide on oma mielipide, jota ei aina voi - eikä aina oikein tarvitsisikaan - tarjota eikä ottaa toiselle omaksi. Se kun ei aina satu vaikkapa hänen omaan arvomaailmaansa, ideologiaansa, elämäänsä, tilanteeseensa. Ja se, että tämä mielipide tai asia sopii tämän toisen arvomaailmaan, ei todellakaan takaa aina edes asian oikeellisuuttakaan.
Näin nämä asiat ovat minun mielestäni monessa meidän inhimillisessä toiminnassamme omassa yhteiskunnassamme tai muissakin pienemmissä ryhmissä. Sama sopii mielestäni niin politiikkaan kuin uskontoonkin sekä useimpiin muihinkin inhimillisen kanssakäymisen muotoihin.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti