Viikonloppu taitaa olla epävarmuuden aikaa
Viikonloppuisin
sairaaloissa tilanne helposti
ajoittain
kärjistyy: henkilöstöresurssit eivät aina
riitä. Omat kokemukseni sairaaloista eivät kuitenkaan
perustu huonoon hoidon saatavuuteen – päinvastoin, olen saanut
paljon todella hyvää ja osaavaa hoitoa ja olen niistä jopa
kirjoittanut blogijutunkin.
Mutta poikkeus kai vahvistaa säännön – niinhän sitä sanotaan. Yhdellä yksittäisellä kerralla aivan äskettäin kohtasin tilanteen, joka paljasti resurssipulan karulla tavalla. Monenlaisten edeltävien vaiheiden – ambulanssikyydin, päivystyksen, osastohoidon ja operaation – keskellä viikonloppuna, kaiken tuon ”härdellin” keskellä, koin jotain, mikä pysäytti: miksi näin kävi?
Kesken muuten todella hyvän hoidon osui kohdalleni ”väärään aikaan” pieni katastrofi. Jääköön se nyt tarkemmin kuvailematta, mutta hankala se todella oli. Jouduin odottamaan hoitajaa ensin oman pähkäilyn ja sitten vielä kutsukellon painamisen jälkeen yli puoli tuntia. Sitten asiaan puututtiin kiireisesti ja hätäisesti, mutta jälleen suurella viiveellä. Henkilöstö oli sidottu toisaalle, kiireellisempiin tilanteisiin. Kukaan ei tullut auttamaan ajoissa. Tai sen ekan katsomisen jälkeen ollenkaan.
Laitoshoitaja tuli paikalle, tosin vain työnsä puolesta kahvia tuomaan, mutta – kuten hän itse ilmaisi – hän ”ei saanut koskettaa potilasta”. Apua oli siis tarjolla, mutta vain ”kosketusvapaasti”. Hän antoi kuitenkin pyynnöstäni siivousvälineet ja hoitotarvikkeet, ja minä autoin itse itseäni siihen kuntoon, että pystyin jatkamaan makoilua vuoteella. Kokemus oli sekä hämmentävä että turhauttava. Heikommin pärjäävälle se olisi voinut olla jopa pelottava.
Eristykseen
joutuminen – ehkä
siitä on etua
mutta
myös
syrjään jäämistä
Sairaalassa
havaitut ilmeisen yleiset (?)
ns. potilaiden ”pöpötartunnat” johtavat helposti
eristystoimiin. Tällöin
etenkin viikonloppuina eristyshuoneissa
hoitajan vierailut vähenevät, koska pelkkä käynti vaatii
suojautumista, mikä vie aikaa ja
henkilön pitkäksi aikaa pois tarkeämmistä.
Eristyksissä potilas joutuu käytännössä entistä
omatoimisemmaksi – eivätkä kaikki siihen pysty.
Minäkin jouduin tällä viimeisellä vierailullani yllättäin eristykseen, en tosin omasta syystäni, vaan yöllä huoneestamme jonnekin hävinneen ”kolmannen naapurin” vuoksi. Eristyksessä me jäljelle jääneet kaksi saimme käyttöömme oman WC:n ja suihkun. Se oli tavallaan etu, mutta samalla se eristi meidät muista – jäimme syrjään. Emme saaneet liikkua kuin huoneessa ja WC:ssä. Lisäksi apuvälineet, kuten rollaattorit, jäivät tuomatta tartuntavaaran vuoksi. Ja kaikkea tarvittiin kahtena: jätesäkkejä ja pyykkipussejakin – eristyksessä oleville omansa, muille omansa. Kaikki tämä kasvatti hoidon tarvetta, mutta vähäiset henkilöstöresurssit tekivät avun saamisesta hankalaa. Itselläni eristys johti esimerkiksi puolen vuorokauden suihkutaukoon: pääsin pesulle vasta illalla, vaikka se olisi ollut todella tarpeen jo aamulla.
Muistisairaus
sitoo nykyisin enemmän resurseja
Akuutissa
ympäristössä etenkin muistisairaat potilaat (joihin
Luojan kiitos en itse vielä kuulu)
sitovat hoitohenkilökuntaa selvästi enemmän kuin muut. Kiire,
hälinä ja joskus jopa karjunta ja huuto voivat lisätä muiden
potilaiden ahdistusta ja horjuttaa turvallisuuden tunnetta.
Omalla kohdalla pelastukseksi muodostuivat äänikirjat, musiikki ja kuulokkeet: ne vaimensivat sopivasti ympäröivän metelin, mutta mahdollistivat silti sen, että kuulin hoitajien puheen heidän tullessaan huoneeseen.
Huonekaverit
– sattuman sanelemaa
Yksi
sairaalakokemuksen arpapeli on aina huonekaverit: et voi valita,
kenen kanssa jaat huoneen. Huonekaveri voi olla hiljainen tai
äänekäs, televisionkatsoja tai yömyöhään puhelimella erilaisia
matopelejä ja tetriksiä
pelaava ja
äänekkäitä viestejä saava ja lähettävä.
Yhteisistä säännöistä olisi hyvä sopia etukäteen – tai
ainakin kertoa selkeästi, mitä huoneessa saa ja mitä
ei saa tehdä, milloin
puhelin laitetaan äänettömälle ja sitä ei käytetä.
Pitääkö potilaiden itse sopia pelisäännöistä, vai asettaako
sairaala niille raamit?
Sama
pätee noihin eristystoimiin: potilaan tulisi aina saada
tietää, miksi hänet on eristetty – mikä ”pöpö”
on syynä, onko se hänelle vaarallinen ja mitä pitää huomioida
kotiin mentäessä.
Kai minä opin
tästä jotain
Mitä
opin tästä kaikesta?
Älä mene päivystykseen viikonloppuna – ellei kyse ole elämää uhkaavasta tilanteesta. Tämä noin hieman ”otsa rypyssä” sanottuna.
Kun olet sairaalassa ja tilanne hieman rauhoittuu, kysy huonekunnan säännöistä: ”Mitä täällä saa tehdä, mitä ei?”
Muista myös antaa kiitosta henkilökunnalle (kaikille) heidän osaamisestaan ja välittämisestään – sanallinen kiitos ja arvostus merkitsevät paljon.
Niin – ja muista ottaa (jos vain ehdit) mukaan sairaalaan korvatulpat ja silmälappu yöksi.
Tilastot
kertovat: Hoitajista on pulaa – ja se näkyy
Suomessa
on ennakoitu, että käytännön hoitajia tarvitaan yhä lisää:
Vuoteen 2040 mennessä käytännön hoitajia tarvitaan joidenkin arvioiden mukaan yli 31 000 lisää ja sairaanhoitajia noin 14 000 lisää – väestön ikääntyessä palvelutarve kasvaa.
Jo vuoden 2025–2026 välillä hoitajapula kasvaa nopeasti: vuoden 2025 alun vajaus on arviolta vain muutama sata, mutta se nousee yli kolmeen ja puoleen tuhanteen vuoteen 2026 mennessä.
Lisäksi suuri osa hoitajista harkitsee alan jättämistä tai on jo tehnyt niin pandemian ja työkuorman vuoksi. Suomessa ennätysmäärä hoitajia on jopa luopunut luvastaan viime vuosina. (Viite1) ja (Viite2)
Nämä luvut konkretisoivat myös oman kokemukseni: vaikea hoitotilanne ei ole yksittäistapaus, vaan osa laajempaa resurssikriisiä.
Miksi
kirjoitan tämän?
Koska
tilanne on ajankohtainen ja vakava. Kyse ei ole pelkästään
resursseista, vaan ihmisistä:
heidän terveydestään, henkilöstön motivaatiosta ja jaksamisesta.
Ensimmäisenä ongelmat näkyvät päivystyksissä ja
akuuttiosastoilla – ja siellä ne näkyvät myös potilaan
kokemuksissa.
Hoitajat
ovat taitavia ja tekevät parhaansa. He ovat kuitenkin rajallisia,
kuten me kaikki –
minäkin – ja siksi
päätin kirjoittaa tämän blogijutun. Toivon, että päättäjät
ja vastuunkantajat heräävät: tekoja tarvitaan, nyt!!!
Kuitenkin – kaikille ystävällisin terveisin,
ja erityisesti minua hoitaneille suuri KIITOS!
Hannu
Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
