Toisen kokouspäivän mielenkiinto kohdistui suurimmaksi osaksi piispavalintaan ja muut asiat jäivät hieman syrjään, vaikka niissäkin oli monia merkittäviä ja kauaskantoisia asioita.
Aamupäivä pitkälle iltapäivään jäi vapaaksi tekemään kaikenlaisia omia töitä ja kun lisäksi lääkärinvastaanottoaikanikin peruttiin ja muutettin pari päivää myöhemmäksi, oli aikaa monelle muulle askareelle. Kaikkien niiden ohessa tuli otettua kolmas koronarokotus. Kahteen aiempaan rokotukseen olen ollut tyytyväinen, mitään sivuoireita tai haitallisia asioita ei ole ilmennyt, ainoastaan turvallinen olo sitä, että tauti ei niin helposti tartu ja jos tarttuu, se mahdollisesti on lievempi.
Pari päivää sitten tuli täyteen kuusi kuukautta edellisestä (toisesta) rokotuksesta, joten olin sen ja ikäni puolesta oikeutettu saamaan kolmannen rokotteen. Lisäksi ajanvaraus rokotukseen oli helppoa netin kautta ja miellyttävät ja kauniit saraanhoitajat hoitivat asian tyylikkäästi ja nopeasti. Iloitsen uuden rokotteen tuomasta uudenlaisesta ja suuresta helpotuksen ja vapauden tunteesta, vaikka silti käytän ihmisjoukoissa kaupungilla liikkuessani edelleen maskia. Harmin paikka tämä olotilani niille, jotka eivät toimistani pidä (heitäkin kuulemma on), sillä jatkan akiivista elämääni ja toimintaani eikä suunnitemissa tai tiedossa ole toistaiseksi ajatellakaan edes kuolemaa.
Tiistain kirkolliskokoukseen osallistuminen oli jälleen melko helppoa istuskellen mukavassa nojatolissani ja lisäksi se ajallisesti kesti todella lyhen ajan. Silti moni merkittävä asia eteni käsittelyssä eteenpäin ja se tapahtui varsin tyypillisellä ortodoksisen kirkolliskokouksen byrokraattisella tavalla: keskustelematta sen enempää enää salissa. Puheet oli puhutu suljetuissa valiokinnissa.
Eteenpäin matkaavat käsittelyssä mm. kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2020 sekä vastuuvapaudesta päättäminen ja toimintaohjeen laatiminen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tai aikuiseen kohdistuvan seksuaalisen häirinnän estämiseksi sekä kirkon barometrin käynnistäminen. Käsittely pysäytti toistaiseksi kirkollisen oikeuden palauttamisen Suomen ortodoksista kirkkoa koskevaan lainsäädäntöön. Kirkkokalenterityöryhmä asetetaan ja koltansaamenkielisten liturgisten tekstien ja Raamatun tekstien kääntämisestä jatketaan ja kehitetään.
Mutta – kuten alussa mainitsin, suurin mielenkiinto kohdistui kuitenkin apulaispiispakysymykseen. Aamupäivällä kirkolliskokouksella oli ulkopuolisisita suljettu istunto, jolloin edustajat keskustelivat ja tekivät ehdotuksia uudeksi apulaispiispaksi. Dokumenttejä kirkolliskokoukselta ei ole vielä saatavissa, mutta sen sijaan piispainkokous, jolle ehdotukset menivät sen jälkeen käsiteltäväksi ja päätettäväksi, kertoi jo enemmän. Pöytäkirjassa luki enemmän tai vähemmän kapulakielellä:
”Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous on kirkkojärjestyksen (OrtK 2007/174) 64 §:n nojalla piispan vaalia valmistelevassa istunnossa 23. marraskuuta 2021 nimennyt ehdokkaiksi arkkimandriitta Sergein (Yrjö Rajapolvi) sekä pappismunkki Damaskinoksen (Jaakko Olkinuora).”
Sitä seuraavassa pykälässä ilmenevä Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen päätös sen sijaan todennäköisesti hämmästytti monia – ei kuitenkaan minua. Harmi etten lyönyt jonkun kanssa vetoa asiasta, olisin varmaan voittanut. Päätöksessä luki:
”Keskusteltuaan kirkolliskokouksen asettamista ehdokkaista piispainkokous ortodoksisesta kirkosta annetun lain (OrtL 2006/985) 42 §:n nojalla asettaa 25. marraskuuta 2021 pidettävään apulaispiispan vaaliin ehdolle arkkimandriitta Sergein (Yrjö Rajapolvi)."
Eli toinen ehdotetuista pudotettiin ehdokasasettelusta ja vain toinen jäi. Se, mikä kenties aiheutti tällaisen käyttäytymisen, jäänee oikeasti pelkkien arvailujen varaan. Pöytäkirjaan sitä ei kirjattu. Itse arvioisin yhden syyn olleen mm. se, että tämän poistiputetun puolesta on viime aikoina ollut tuhottomasti erilaista informaatiota sosiaalisessa mediassa. Tämäkin omalla tavallaan osoitti siis somen valtaa tai sitten myös heikkoutta nykypäivänä.
Mutta toisaalta asia ei liene noin simppeli. Erilaisten ilmassa liikkuneiden puheiden perusteella syitä tiputtamiseen tai valintaan on ollut toki muitakin ja jopa voisi kai sanoa tässäkin tapauksessa yllätyksenä meille kaikille – henkilökohtaisia syitä niin hyväksymisessä kuin listalta pudottamisessa.
Vastaavasti, kun toisesta kandidaatista on ollut monenlaista informaatiota, toisesta ei ole tarvinnut – me kaikki tunnemme hänet hyvänä ehdokkaana, joka muutaman kerran jo aiemmin on ollut lähellä ehdokkuutta aiemmissa vaaleissa, mutta ilmeisesti useimmiten kieltäytynyt itse niistä viime hetkellä. Nyt oli oikea hetki ja valintaan lienevät tyytyväisiä suurin osa – se selviää torstaina. Mutta valinta on joka tapauksessa varmaa, sillä valintaan riittää yksikin ääni ja uskon, että niitä on huomatavasti enemmän.
Miten sitten tästä eteenpäin? Siitä lienee monenlaisia ajauksia. Piispamuutoksia tulee mahdollisesi melko nopeallakin tempolla ja mitä silloin tapahtuu. Tuleeko ”piispakiertoa”, vai valitaanko uusia? Joka tapauksessa johonkin tehtävään tai jopa useampaan pitää lähivuosina valita uusia piispoja. Ne, jotka ovat ”kurkku suorana” täysin ”umpihangessa” huutaneet, että ”jo riittää piispojen määrä”, eivät tiedä todellisuutta kirkossamme. Kaikki kolme – arkkipiispa ja kaksi metropoliittaa – ja nyt vielä uusi apulaispiipa ovat kaikki yli kuusikymppisiä. Jollain aikavälillä he poistuvat reserviin tai muuten ja tarvitaan uusia piispoja. Ei siinä silloin täysin asiantuntemattomien huutelut auta. Mistä ”varastosta” uusia piispoja valitaan, vai tehdäänkö ”virolaiset”, tuodaan piispa ulkomailta?
Toinen kysymys on tietenkin talous. Samalla kun kirkkomme jäsenmäärä hupenee silmissä, neljän piispan palkanmaksu alkaa kohta rasittaa kirkon taloutta, nyt se ei vielä sitä tee. Asiaan pitää kuitenkin etsiä uusia keinoja ratkaista ongelma. Ratkaisuja voi toki etsiä ja tutkia muista suuemmista ortodoksista maista, joissa suurempiin piispallisiin tehtäviin kasvavia karriaarikandidaatteja listataan jo varhaisessa vaiheessa ja heitä sijoitetaan kirkon piirissä sellaisiin tehtäviin, joissa he kasvavat uuteen tehtävään kirkon oppien parissa ja joissa heitä opitaan myös tuntemaan paremmin – keitä he oikeastaan ovatkaan.
Tällaisia ihmisiä voidaan sijoitaa – ainakin muulla, miten lie Suomessa – vaikkapa luostarin johtoon, seminaarin johtoon, museon johtoon, keskusviraston kansliapäälliköksi jne. Siinä he voivat osoittaa taitojansa niin hallinnossa kuin vaikkapa taloudenhoidossa ja johtamisessa ja kirkon ei tarvitse asettaa avautuvaan piispan tehtävään henkilöä, jolle vaikkapa raha on suuempi jumala kuin oma Jumalamme tai henkilöä, joka on tuomittu taloudellisista väärinkäytöksistä tai vaikka sitten henkilöä, joka kirjoitelmissaan halveksii omaa elämänmuotoamme ja tuomitsee liiaksi kanssakulkijoitaan.
Töitä ja suunnitelmia siis tarvitaan ja tulevisuus on avoin. Mutta ken elää, hän näkee.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti