10.5.18

Hymyillään, jos tavataan

Kommentoin somessa olevaa asiaa jälleen täällä omassa blogissani, koska se sijaitsee jollain tavalla ”omalla maalla”, alueella, jota hallitsen ja joka ei kuulu toiselle eikä haittaa muiden elämää. Ja näistä kommenteista voi syyttää vain minua, ei kollektiivisesti kyseisen sivuston ylläpitoa.

Hieman on hämmentynyt olo, kun luin ajatuksella läpi kaikki edellisen kirjoituksen aiheuttamat kommentit somessa. Minusta on abrahamilaista hurskastelua olettaa, että nuoriso, joka melko laajasti on jo jättänyt Facebookin vanhanaikaisena ”vanhuksille”, olisi ryhmäsivuillamme edes siinä määrin, kuin Abraham toivoi löytyvän hurskaita Sodomasta (1. Moos. 18:32). Jos siis sivuja ryhdyttäisiin rakentamaan ”noille kasvatusta vaativille nuorille”, oletettavasti 99 % muista jäsenistä kaikkoaisi muualle tai passivoituisi täysin. Ja onko sitten tuollaisen kasvatuksen paikka yleensäkään somen tekijöillä vai kodilla, tai ehkä myös kirkolla ja koululaitoksella.

Melkoinen uusavuttomuus paistoi joistain somen kommenteista, joiden mukaan kyseltiin, mikä sillä foorumilla on sopivaa ja mikä ei. Jos ihminen ei itse huomaa edes loukkaavansa, provosoivansa ja käyttäytyvänsä huonosti, ei sitä toinen saa silloin sanomalla tekemään toisin. Itselleni tulee väkisin sellainen tunne, että miksi minun edes pitää … hmm … kuvittele itse loppuosa vastauksestani.

Kaiken kaikkiaan luulen, että enemmistö kyseisen sivuston käyttäjistä tunnistaa ihan oikeasti ne "hörhöt"
kuten eräs siellä oleva asian osuvasti ilmaisi – jotka tätä ja muitakin sivustoja kautta nettiaikain ovat terrorisoineet. Itse olen ollut Internetissä jo riittävän kauan, että alan todennäköisesti tunnistaa ainakin kaikki "omassa piirissäni", omissa kuvioissani, liikkuvat kaltaiseni ja kieltämättä olisi helppo ratkaisu heittää heidät / meidät yli laidan ja hukata "mikä-mikä-maailmaan". Mutta ratkaisisikohan sekään tilannetta. Uusia "hörhöjä" kun syntyy koko ajan tähän outoon maailmaan. Nopeisiin ratkaisuihin tarvittaisiin jonkinlainen "hörhötunnistin".

Tunnustan, että toisinaan koen aivan pikkuisen samaisuutta noihin muihin "hörhöihin" oman kriittisen kirjoitustyylini kautta. Se on hieman samalaista viha-rakkautta kuin oli Kristuksen tähden houkka Feodor Novgorodilaisen suhde Olhavajoen toisella puolen reviiriään pitävään toiseen houkkaan, Nikolai Kaalinpäähän, joka muuten sai nimensäkin siitä, että yritti heittää tappelun aikana Feodoria kaalinpäällä.


Mutta asiaan vielä mennäkseni some on kuitenkin vielä melko uutta monelle. Kaalinpäät ovat vaihtuneet muihin objekteihin tai pelkkiin sanoihin. Somen keskustelukulttuuri on usealle outoa ja siinä sovelletaan usein menetelmää, jota käytetään ilmeisen ventovieraan kanssa keskusteltaessa nokakkain. Vaikkapa, kun toinen törttöilee liikenteessä: saa sanoa melkein mitä vain, koska kasvot, ilmeet ja eleet selittävät ja pehmentävät osan keskustelusta ja toinen ei mahdollisesti aina edes tiedä siinä seisoskelleessaan, kuka on toinen osapuoli. Ei sitä tällaisissa satunnaisessa kohtaamisessa aina tule esitellyiksi. Somessa vain usea noista inhimillisistä tekijöistä puuttuu ja keskustelusta tulee melko lailla töksähtelevää ja usein myös loukkaavaa. Hymiöt eivät korvaa kaikkea inhimillistä viestintää. Ja keskustelija yleensä aina – ainakin tällaisilla palstoilla – on helposti tunnistettavissa.

Toinen mielenkiintoinen piirre oli havaittavissa jossain teksteissä, jossa odotettiin, että sivuston ylläpitäjien kannalta katsoen ventovieraalla ihmisellä on oikeus yksityisellä sivulla odottaa, edellyttää ja käskeä sivun toimijoita tietynlaiseen toimintaan ja kieltää heiltä jonku muu toiminta tai kehottaa toimimaan tietyllä tavalla. Toisinaan sivuston ylläpitotaho sotkettiin joko tietämättään tai muuten vain julkiseen organisaatioon, jolloin tekstin sävy muuttui sellaiseksi, että odotettiin, edellytettiin jotain ns. veroeurojen vastinetta. Oltiin jo melkein sivujen oheisomistajia tai vähintään palkamaksajia, työnantajia.


Somessa keskusteluja käydään toisinaan yksinäisyyden ja mörköjen torjumistarkoituksessa. Jotkut tuppaavat ”keskustelemaan”, kunhan ensin on korkattu jokin pullo auki tai muuten "virkistäydytty", jotkut muuten vain yön kähmeessä, "unettomina Seattlessa". Sitten ovat oma lukunsa erilaiset todelliset tai kuvitellut trollit, joiden tarkoituksena onkin vain luoda epäsopua ja antaa ”vaihtoehtoisia totuuksia”, jollaisiksi on somessa alettu kutsua valheita. Uskontoon liityvät keskustelusivustot tarjoavat myös oivan mahdollisuuden ”puskasaarnaajille” ja itseoppineille ”deolokeille” kertoa sitä oikeaa sanaa harhaoppisille ortodokseillekin. Jos haluaa pienen haikun moisesta, ei tarvitse kuin mennä ns. suoli24-palstalle ja etsiä sieltä ”ortodoksinen” palsta, niin saa opiskella nykypäivän ekumenismia oikein toden teolla.

Some on myös opettanut ihmiset kummallisen töykeiksi. Ihmisyys ja inhimillisyys on kadonnut ja korvautunut ”konemaisuudella” ja some-maskilla. Samalla unohdetaan, että somessakin ollaan samanlaisia kuin oikeassa elämässä: kummallakin puolella yhtä haavoittuvaisia ja tuntevia ihmisiä, joiden pitää elää sovussa itsensa ja toisten kanssa sekä lakien ja säädösten mukaan. Somessa tulos näkyy uudenlaisena törkeänä, hyökkäävänä, kärjekkäänä, helposti toista ihmistä pilkkaavana ja loukkaavana käyttäytymisenä. Kuvitellaan, että ollaan suojassa, kun lauotaan ”kuvitellusta norsunluutornista” mitä vain – ns. suoria sanoja. Näinhän ei ole. Samat lait ja soveliaisuussäännöt koskevat kaikkia, oletpa sitten somessa tai et.

Kritiikkiä saa ja pitää esittää, jos siihen on aihetta. Sen vain voi esittää niin monella tavalla. Kritiikki on usein keskustelun suola, joka maustaa hyvän keskustelun mukavalla tavalla ja tuo särmää kanssakäymiseen. Ja paino on ehdottomasti sanalla "mukava".


Samaan aikaan kuitenkin ympärillä oleva yhteiskuntamme kovenee, ihmisten hyvinvointi kapenee ja pahoinvointi lisääntyy. Tulokset näkyvät myös somessa vihapuheena, ärtyneisyytenä, kaikesta mielensä pahoittamisena ja suunnattomana itsekkyytenä ja vihan tai pahanolon purkamisena syyttömiin tai joskus jopa oman syylliseksi leimaaman (entisen tai nykyisen puolison, isän, äidin, jonkun muun) kaltaiseen ”kasvottomaan some-olioon”, sijaiskärsivään.

Ortodoksisella keskustelufoorumilla tuntuu myös oudolta, kun ortodoksi kyseenalaistaa ”ortodoksisten ajatusten, mietelmien, sitaattien, toiminnan, rukouksellisuuden, rukouspyyntöjen, ortodoksisten kohteiden kuvien, mielenkiintoisien artikkelien ja opetuspuheiden, lehtijuttujen – siis aidon ortodoksisuuden” esille tuomisen kyseisellä sivustolla ja toivoo jotain muuta. Mitä? Itse ymmärsin, että se saattaisi olla kirkkoinstituution juorujen, p-puheiden ja negatiivisten asioiden esille tuomista – näinkö se oikeasti menee, vai ymmärsinköhän jotain väärin? En usko, että aikanaan perustimme ortodoksisen sivuston tuollaista toimintaa varten. Kirkon virallisia asioista tiedottaa kirkko itse – tosin jos tiedottaa useinkaan ei. Jos tai ehkä paremmin kun se ei sitä tyydyttävästi tee, sitä voivat paikata tällaiset vapaaehtoisuuteen perustuvat sivut jonkin verran. Niiden varaan en minä ainakaan sivustoa perustaisi.

Joku toivoi "väärällä tavalla keskustelevien" poistamista palstoilta. Sekö on ratkaisu? Raaka leikkaus. Kun on yskä, poistetaan vasen jalka ja katsotaan tehoaako se. Voihan se jonkin aikaa toimia, kun ei kipujen keskellä pysty rykimään, mutta ei se johda oikeaan ratkaisuun ollenkaan.

Ei sivustojen ylläpidoilla tähän melko yleiseen, monilla muillakin palstoilla esiintyvään ongelmaan mitään patenttiratkaisua ole, jos ihmiset itse eivät halua omaa toimintaansa tarkkailla ja muuttaa sellaisia tapojaan, jotka toisia selvästi ärsyttävät. Kyllä kaiken pitää lähteä itsestään, ei aina toisista. Sekin pitää jokaisen jatkossa tarkkaan miettiä, mikäli joku sivusto ja sen sanoma eivät edelleenkään miellytä, että kannattaako siellä roikkua väkisin omaa ja etenkin toisten mieltä pahoittamassa. Ja miettimisen voi tehdä tasan kaksi osapuolta: jäsen itse ja ylläpito.

Jonkin verran voi vielä koventaa moderointia ja poistaa lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa tai jopa estää joidenkin pääsyn keskusteluun. Se ei kuitenkaan tunnu hyvältä ratkaisulta, sillä aina pitää olla varaa edes pieneen vastavirtaan. Mutta siinä se ydin onkin
millainen on pientä? Milloin se menee ns. överiksi? Ja mikä on kenellekin överiä ja mikä ei?

Koska Ortodoksi.netin ylläpitokaan ei tiedä oikeaa ratkaisua, tuokin ryhmäsivusto, jonka toiminnassa olen ollut mukana, suljetaan joksikin aikaa. Mikä se aika on, siitä ei ole vielä päätöstä, mutta kahdesta viikosta alkaen koko kesän mittaiselle aikajanalle se mahtunee. Toivottavasti se jää siihen eikä pitene tai muutu lopulliseksi. Siihenkin olisi olemassa hyvät perusteet. Tiedotettavaa kuitenkin tulee tuonakin aikana paljon, kirkon oma tiedotus kun ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla ja paineita on siis siltäkin taholta. Mutta millaisessa ympäristössä sitä halutaan ja voidaan jatkossa tehdä, sitä nyt pohditaan jonkin aikaa.

Hyvää kesää omasta puolestani kaikille! Minä ainakin liikun kesällä paljon ja yritän ajatella mukaviakin asioita, joten ota kiinni hihasta ja tule juttelemaan, jos näet harmaapartaisen vanhan miehen liikkuvan maisemissa. Se saatan olla minä. Ja jos en vaikka olisikaan, ole hänelle ihan muuten vain kohtelias, niin kuin nyt vahuksille kuuluukin ollakin. Liikkumisiani voit tosin osittain seurata toisesta blogistani, matkablogista: ”H@P matkalla jonnekin”. Hymyillään silti, jos / kun tavataan.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

(oma sähköpostini)

Ei kommentteja: