9.10.17

Ortotreksinen sirkus

Maailmalla on varmaan monenlaisia sirkuksia, mutta meilläpä on ihan oikeasti nelistävä sellainen. Jotkut käyttävät siitä myös nimitystä oikeinnelistävä (älä lue sitä vahingossa oikeinlistiväksi). Lienee sillä sellainen hienompikin nimi, se saattoi olla ortotreksinen (perustunee kreikan sanaan τρέξιμο / treximo), ihan tuolla t-kirjaimella siinä välissä, sillä ortoreksinen ei oikein sovi tähän ”ruokavalioon”, vaikka se muuten olisi ihan mukava sana käyttää tässäkin sirkuksessa.

Tämä sirkus on tarjonnut meille sirkuksen jäsenille ja siinä ohessa vaikka hereetikoillekin monenlaista ”leipää ja hupia”. Hereetikoille ei tosin tarjota leipää. En osaa tai oikeammin en halua tarkemmin roolittaa noita tämän oman sirkuksen tekijöitä, mutta jokainen voi tehdä sen omien mielihalujensa mukaan. Sirkuksessahan on monenlaisia toimihenkilöitä tirehtööristä aina aasien hoitajiin, niin ja onhan siellä niitä kaikkialla suosittuja pellejäkin.

Sirkus on myös sellainen, että se työllistää ympärillään paljon ihmisiä. Sirkustirehtööri valitsee yleensä aina tekijät ja ohjelmanumerot, joita nämä lojaalit tekijät sitten kansalle esittävät. Ja kuten kaikissa suurissa organisaatioissa, usein tirehtöörin vaihtuessa, vaihtuvat tekijätkin. Makuja kun on monenlaisia, sirkuksessakin. Joskus, jos uusi tirehtööri on sukulaispoika omasta perheestä, homma saattaa säilyä ennallaan, mutta tässä meidän sirkuksessamme sellainen ei liene oikein mahdollista. Vaikka tiedä häntä noistakin sirkuslaisista, ne kun pystyvät niin monenlaisiin kujeisiin ihan keskenäänkin.

Tuo ohjelman valitseminen onkin tässä sirkuksessa yksi todella mielenkiintoinen asia. Tähän asti toiminut vanha tirehtööri kun on valinnoillaan saanut aikaan toisinaan suurtakin hämminkiä, etten sanoisi ihan häslinkiä ja kansan katoamista näytöksistä. Monenlaiset merkit ovat jo pitkään viitanneet tirehtöörin väsymiseen ja tarpeelliseen väistymiseen, mutta ennen väistymistään oli syytä tehdä vielä yksi ohjelmanumero, sellainen Grande Finale, loppuhuipennus. Ja sen hän mitä ilmeisimmin tekikin. Onnistuiko se – siitä voinee sitten olla ainakin kahta mieltä.

Toinen erittäin mielenkiintoinen seikka ovat nuo ohjelmanumerojen esittäjät, jossa joukossa hämminki lienee tällä hetkellä todellisten kuvioiden selvittyä melkoinen. Jotain sellaista on jo tapahtunut lyhyen ajan sisällä, mitä en ainakaan minä olisi uskonut näkeväni tai kuulevani. Rauhaa ja siinä ohessa jotain muutakin on hierottu ihan urakalla sellaisten kanssa, jotka ennen olivat lähes kilpailijoita, hyvä ettei vihollisia ja sellaiselta taholta, joiden en edes uskonut sitä osaavan tehdä. Mutta kertonee hieman myös tilanteen yllätyksellisyydestä.

Kaiken kaikkiaan tämä muutos saa varmaan aikaan lukuisia muitakin muutoksia niin sirkuksen lähiympäristössä kuin mahdollisesti laajemminkin. Monet ennakkoveikkaukset ja tirehtööripetaukset ovat osoittautumassa huonoiksi arvauksiksi. Joku ennakkoon suunniteltu ja toteutettu junttakuvio jopa todella heikosti toteutetuksi, etten sanoisi ihan sudeksi. Ja tämä lisää noiden suunnittelijoiden tuskaa. Mitekähän heidän tässä käy? Sitä miettii varmaan moni. Kuka saaneekaan pellen paikan ja kenestä tulee aasien hoitaja?

Toisaalta huomaamattaan ja sitä edes ehkä ennakkoon arvaamatta, vaikuttaa samaan aikaan vahvasti siltä, että yksi vanhoista ketuista pelasikin vahingossa toisen vanhan ketun pussiin tuossa tirehtööriasiassa. Kun kanatarhan hoitajaksi haluttiin helposti ohjailtava pohjoinen sopuli (Lemmus lemmus), saatiinkin itsellinen arktinen karhu (Ursus arctos). Nyt joidenkin on vain toivottava, että karhu pärjää marjoilla, sienillä ja ruisleivällä eikä pääse kananlihan makuun. Niin ja pitkiä talviunia varmaan aika moni toivoo myös, vaikka onhan karhuissa sellaisiakin, jotka eivät niitä nuku.

Muutoksen tuulia on siis edessä ja mielenkiintoisia aikoja odotettavissa. Moni asia saattaa sirkuksessamme keikahtaa päälaelleen, kun vanha tirehtööri ei ole enää häsläämässä ja ohjeistamassa. Nyt moni toivoo samalla suuremman luudan lakaisevan koko sirkusta, jotta oikea nelistävä taituruus pääsisi oikeasti esille lillukan varsista ja sirkus ryhtyisi toteuttamaan alkuperäistä tehtäväänsä: ortotreksiaa.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja: