Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, oma sukuni on alkanut kiinnostaa uudestaan. Joku voisi kai sanoa, että sitä se vanheneminen tai jopa vanhuus tekee, mutta nyt syyt ovat ihan ulkopuolisia tahoja. Minuun otettiin yhteyttä, jotta selviäisi oman sukuni vaiheet laajemmassa Pyykkö ja Pyykönen kuviossa. Tuo yhteyden otto sitten vei sitten vain mennessään.
En ole ollenkaan mikään genealogian, sukututkimuksen, asiantuntija enkä oikein harrastelijakaan. Viimeksi noin 40 vuotta sitten askaroin sukuni parissa tältä osin, kun tein oman sukututkimukseni isälleni 70-vuotislahjaksi. Siinä oli melkoinen urakka siksi, että suurin osa tutkimusmateriaalista – kirkonkirjat – olivat venäjänkielisiä ja vielä osin ns. vanhempaa venäjää, joka on nykyään vaikkapa kirjaimiston osalta hieman muuttunut. Mutta se on pohjimmiltaan ihan sama kieli. Olen elämäni varrella opetellut lukemaan kyrillisiä kirjaimia, venäjää ja kreikkaa, vaikken niitä puhukaan. Tuo taito auttoi tässä työssä valtavasti.
Silloin minua vietiin kuin pässiä narussa. Istuin lukuisia tunteja vapaa-aikanani Mikkelin maakunta-arkistossa, joka onneksi sijaitsee omalla asuinpaikkakunnalla ja jossa ovat sotien jälkeen Neuvostoliitolle luovutetun alueen kirkonkirjat siltä osin, kun ne ovat säilyneet ja osin myös jälkeenpäin muistinvaraisesti kirjoitettuina.
Aika moni meistä tietää yleensä vain omat isovanhempansa, minun kielessäni ukin ja mummin. Itsekin tiesin nuo, vaikka vain yhden heistä neljästä olin tavannut elossa. Hänkin – äitini äiti – kuoli sitten minun ollessa kahdeksanvuotias. Joten mitään suullista perimätietoa en heiltä koskaan saanut, omalta isältäni ja muilta sen puolen sukulaisilta sen sijaan enemmän.
Tällaista harrastelijan sukututkimusta tehdessä kohoaa mielenkiinnon kohteeksi usein – myös minulla – suvun erikoisuudet: julkkikset sekä jotenkin hyvässä tai pahassa erottuneet. Ylensä voi kai sanoa, että sellaisia löytyy joka suvusta, kunhan vain riittävän tarkasti sukuansa tutkii. Löytyi minunkin suvustani ja heistä kirjoitin yhdessä aiemmassa blogijutussani lyhyesti.
Sukuuni liittyy useita, joista voisi kai käyttää nimitystä ”tarinan- tai tšuakkunankertojia”. Oma isäni Viktor ja tätini Aleksandra olivat tällaisia ja kai minäkin olen jotain siitä itseeni imenyt, kun kerran näitä blogeja kirjoittelen. Uskon myös, että olen ainakin vähän siirtänyt tuota taitoa eteenpäin ja katsotaan, milloin se alkaa nostaa enemmän päätänsä.
Hieman tässä sukuasiassa aallot vievät minua välillä innostuneena ylös, välillä turhautuneena alas. Olen nyttemmin yrittänyt edes hieman ”sotkeutua” rihmastoon ja selvitellä sukututkimuksen mielenkiintoisia polkuja dna-tutkimuksen kautta ja huomannut, että se ei ole ollenkaan helppoa. Mukavaa asiassa on se, että netistä ja sukuseurasta löytyy asiasta osaavia ja innostuneita, joilta saa tarvittaessa lisää tietoa ja oppia.
Par’aikaa on ”vetämässä” ns. Y-DNA 37-tutkimus. Oma näyte on mennyt Teksasiin Yhdysvaltoihin, mutta siellä olevan ruuhkan vuoksi kestänee kauan, ennen kuin saan tuloksia. Toivottavasti en ennätä ennen sitä kyllästyä taas koko puuhaan. Tuota tutkimusta voi sitten myöhemmin halutessaan laajentaa muilla tutkimuksilla ja jos todella haluaa – ja jos on oppinut – tutkimuksia voi sitten tehdä muillekin sukulaisille samalla periaatteella. Ne tosin maksavat, koska tällaisesta tutkimuksesta on ihan selvästi tullut kiinnostavaa ja mahdollisesti tuottavaakin liiketoimintaa.
Samalla kun toiminta liiketoiminnallistuu, mukaan tulevat huijarit, joista itseni asiaan jälleen kiinnostuksen herättänyt on onneksi varoittanut ja muutoinkin olen netistä lukenut. Siellä, missä liikkuu vapaata ja helppoa rahaa, löytyy myös niiden ottajia. Siksi pitänee myös edetä varoen. Hitaampaa liikkumista tukee myös se, ettei tätä toimintaa voi tällä hetkellä tehdä paljoakaan suomenkielellä. Kaikki tapahtuu toistaiseksi englanniksi ja kirjoitetuissa oppaissakin on sama puute. Suomenkieliset kirjat ovat vähissä, mutta hieman tietoa löytyy suomeksikin netistä.
Joka tapauksessa paljon olen uutta tietoa saanut. Muiden muassa oman sukunimeni taustasta on Kari Pyykkö tehnyt mielenkiintoisia havaintoja. Tässä hieman hänen tekstiään:
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
En ole ollenkaan mikään genealogian, sukututkimuksen, asiantuntija enkä oikein harrastelijakaan. Viimeksi noin 40 vuotta sitten askaroin sukuni parissa tältä osin, kun tein oman sukututkimukseni isälleni 70-vuotislahjaksi. Siinä oli melkoinen urakka siksi, että suurin osa tutkimusmateriaalista – kirkonkirjat – olivat venäjänkielisiä ja vielä osin ns. vanhempaa venäjää, joka on nykyään vaikkapa kirjaimiston osalta hieman muuttunut. Mutta se on pohjimmiltaan ihan sama kieli. Olen elämäni varrella opetellut lukemaan kyrillisiä kirjaimia, venäjää ja kreikkaa, vaikken niitä puhukaan. Tuo taito auttoi tässä työssä valtavasti.
 |
| Sivu ortodoksisesta, osin venäjänkielisestä kirkonkirjasta, jossa ukkini on merkitty kahden koon Pyykköseksi ja mummini sukunimen Kononoff perään on ilmaestynyt ihastuttava i-kirjain. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Silloin minua vietiin kuin pässiä narussa. Istuin lukuisia tunteja vapaa-aikanani Mikkelin maakunta-arkistossa, joka onneksi sijaitsee omalla asuinpaikkakunnalla ja jossa ovat sotien jälkeen Neuvostoliitolle luovutetun alueen kirkonkirjat siltä osin, kun ne ovat säilyneet ja osin myös jälkeenpäin muistinvaraisesti kirjoitettuina.
Aika moni meistä tietää yleensä vain omat isovanhempansa, minun kielessäni ukin ja mummin. Itsekin tiesin nuo, vaikka vain yhden heistä neljästä olin tavannut elossa. Hänkin – äitini äiti – kuoli sitten minun ollessa kahdeksanvuotias. Joten mitään suullista perimätietoa en heiltä koskaan saanut, omalta isältäni ja muilta sen puolen sukulaisilta sen sijaan enemmän.
 |
| Ukkini Aleksander Feodorovitš Pyykkönen (s. 1854). Huomaa taustalla oleva puhelin ja kellon vitjat liivissä. Kello on yhä tallessa, puhelin valitettavasti ei. Kuva lienee paljonkin ennen sotia, koska ukkini kuoli 1926. (Kuva Hannu Pyykkösen albumista) |
Tällaista harrastelijan sukututkimusta tehdessä kohoaa mielenkiinnon kohteeksi usein – myös minulla – suvun erikoisuudet: julkkikset sekä jotenkin hyvässä tai pahassa erottuneet. Ylensä voi kai sanoa, että sellaisia löytyy joka suvusta, kunhan vain riittävän tarkasti sukuansa tutkii. Löytyi minunkin suvustani ja heistä kirjoitin yhdessä aiemmassa blogijutussani lyhyesti.
Sukuuni liittyy useita, joista voisi kai käyttää nimitystä ”tarinan- tai tšuakkunankertojia”. Oma isäni Viktor ja tätini Aleksandra olivat tällaisia ja kai minäkin olen jotain siitä itseeni imenyt, kun kerran näitä blogeja kirjoittelen. Uskon myös, että olen ainakin vähän siirtänyt tuota taitoa eteenpäin ja katsotaan, milloin se alkaa nostaa enemmän päätänsä.
Hieman tässä sukuasiassa aallot vievät minua välillä innostuneena ylös, välillä turhautuneena alas. Olen nyttemmin yrittänyt edes hieman ”sotkeutua” rihmastoon ja selvitellä sukututkimuksen mielenkiintoisia polkuja dna-tutkimuksen kautta ja huomannut, että se ei ole ollenkaan helppoa. Mukavaa asiassa on se, että netistä ja sukuseurasta löytyy asiasta osaavia ja innostuneita, joilta saa tarvittaessa lisää tietoa ja oppia.
Par’aikaa on ”vetämässä” ns. Y-DNA 37-tutkimus. Oma näyte on mennyt Teksasiin Yhdysvaltoihin, mutta siellä olevan ruuhkan vuoksi kestänee kauan, ennen kuin saan tuloksia. Toivottavasti en ennätä ennen sitä kyllästyä taas koko puuhaan. Tuota tutkimusta voi sitten myöhemmin halutessaan laajentaa muilla tutkimuksilla ja jos todella haluaa – ja jos on oppinut – tutkimuksia voi sitten tehdä muillekin sukulaisille samalla periaatteella. Ne tosin maksavat, koska tällaisesta tutkimuksesta on ihan selvästi tullut kiinnostavaa ja mahdollisesti tuottavaakin liiketoimintaa.
Samalla kun toiminta liiketoiminnallistuu, mukaan tulevat huijarit, joista itseni asiaan jälleen kiinnostuksen herättänyt on onneksi varoittanut ja muutoinkin olen netistä lukenut. Siellä, missä liikkuu vapaata ja helppoa rahaa, löytyy myös niiden ottajia. Siksi pitänee myös edetä varoen. Hitaampaa liikkumista tukee myös se, ettei tätä toimintaa voi tällä hetkellä tehdä paljoakaan suomenkielellä. Kaikki tapahtuu toistaiseksi englanniksi ja kirjoitetuissa oppaissakin on sama puute. Suomenkieliset kirjat ovat vähissä, mutta hieman tietoa löytyy suomeksikin netistä.
Joka tapauksessa paljon olen uutta tietoa saanut. Muiden muassa oman sukunimeni taustasta on Kari Pyykkö tehnyt mielenkiintoisia havaintoja. Tässä hieman hänen tekstiään:
”Ensimmäiset maininnat sukunimestä löytyvät Kannaksen Muolaalta, 1500-luvulta.”Sukunimeäni on kirjoitettu monella eri tavalla myös oman tiedossa olevan sukuni piirissä, mistä löytyy sekä Pyykösiä että kahden koon Pyykkösiä sekä kyrillisin kirjaimin kirjoitettuina (Пююккёнен, Пююкёне, Пююкконен, Пююконен, Пюконен) että latinalaisin kirjaimin (Pyykönen, Pyykkönen). Kari Pyykkö jatkaa:
”Esim. 1600 luvun alussa Muolaalla se kirjoitettiin Pyköi. Kirjoitusasun vaihtelu johtuu kirjurista. Sisaruksillakin voi olla kaikilla erilainen sukunimi. Nimi löytyy mm. seuraavissa muodoissa Pykö, Pycö,Pyycö Pyko, Pijköin, Pijck, Pykoin jne. Kangasniemeltä sekä Oulujokivarresta on tallennettu tarina jossa henkilö asuu paikalla jossa on paljon pyitä ja siitä sukunimi olisi saanut alkunsa. Kannaksella oli 1500 luvulla paljon sotilaita joten on mahdollista että kyseessä olisi alun perin sotilasnimi Pijck, mutta minkäänlaisia todisteita tuosta ei ole, hyvin luultavaa on se että kyseessä on vanha karjalainen eläinperäinen nimi pyy, vertaa karhu susi jne. Sukunimi-kirjassa mainitaan että tuo on mahdollisesti saatu siitä että kyseessä olisi ollut taitava erästelijä, siellä mainitaan myös se että kyseessä olisi hellittely nimi. (kkö pääte). Sekä se että myös Pääkkö nimeen voisi olla yhteys, pääkkö tarkoittaa itsepäistä. Sukunimi on tullut käyttöön karkeasti arvioiden 1200-1500 välisenä aikana ja pääsyy nimen käyttöön lienee ollut verotus.”Joten onnellisena katsoi etenkin tuon edellä mainitun kohdan, jossa sukunimeni mahdollisesti viittaa myös itsepäisyyteen. Jotenkin sen olen itsekin itsestäni huomannut muusta suvusta nyt puhumattakaan. Mutta jatkan tätä juttua toisen kerran, tässä nyt alkuun.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti