Turvallinen tila

 

Jumalanäidin suojelus -ikoni (Pokrova)

Turvallisemman tilan periaatteet 
– ortodoksinen kirkko etsimässä uutta luottamusta

Suomen ortodoksinen kirkko otti marraskuun 2025 kirkolliskokouksessa mielenkiintoisen askeleen, joka voi jopa muuttaa sen sisäistä ilmapiiriä. Päätös ottaa käyttöön turvallisemman tilan periaatteet kaikissa työmuodoissa ei ole vain hallinnollinen ratkaisu, vaan viesti siitä, millaiseksi kirkkomme haluaa ja tarvitsee kasvaa. Sen ytimessä on ajatus hengellisestä kodista, jossa jokainen voi kokea olevansa arvokas ja kuultu arjen tasolla.

Oma kokemukseni seurakuntien elämästä ja nuorten kohtaamisesta on osoittanut, että vaikka kirkkomme ilmapiiri on monelle turvasatama, kaikilla ei ole ollut samaa kokemusta. Kyselyt, joissa on noussut esiin syrjintää ja epäasiallista kohtelua, pysäyttävät meidät. Ne muistuttavat, että kirkon vastuulla on kuunnella herkällä korvalla ja vastata niihin kipukohtiin, joita ihmiset uskoutuen jakavat. Myös media nostaa usein esiin tilanteita, jotka kertovat toisesta todellisuudesta kuin siitä, jolla kirkko itse haluaa toimintaansa kuvata.

Kunnioittava keskustelukulttuuri rakentaa hengellistä kotia

Turvallisemman tilan periaatteiden ensimmäinen kulmakivi on kunnioittava keskustelukulttuuri. Jokainen, joka on joskus istunut kirkkokahvilla seurakuntasalin pöydässä tai ollut mukana leirin iltahartaudessa, tietää, kuinka suuri merkitys on sillä, että saa puhua rauhassa ja tulla kuulluksi. Silloin, normaaleista käytänteistä poiketen, yhdessä pöydässä eivät istu piispa, papit ja seurakunnan kellokkaat, muissa muut seurakuntalaiset.

Viime vuosien oikeudenkäynnit, valitukset, kantelut ja muut sisäiset jännitteet ovat osoittaneet, kuinka helposti luottamus voi haurastua. Kun johtajat eivät kohtaa toisiaan avoimesti, sama henki heijastuu seurakuntiin. Kunnioittava keskustelu ei ole siis vain kaunis ajatus, vaan vastuullista hengellistä työtä, jossa pyritään varjelemaan yhteyttä ja pysähtymään toisen vierelle aidosti kuunnellen.

Samalla on syytä muistuttaa, mitä turvallinen tila ei ole. Se ei ole toisten tarkkailemista, kyttäämistä tai ilmapiiriä, jossa epäillään ihmisten taustoja ja motiiveja. Turvallisen tilan periaatteisiin ei kuulu poliisimaisten toimien siirtäminen seurakunnalle tai edes niistä julkisesti puhuminen. Seurakunnan tehtävä ei ole etsiä epäiltyjä kulissien takaa, vaan kohdata ihmiset avoimesti ja luottamusta rakentaen.

Avoimuus ja läpinäkyvyys luovat tilaa huolten sanoittamiselle

Toinen periaate kutsuu avoimuuteen. Moni seurakuntalainen ja työntekijä on kertonut epäröivänsä palautteen antamista, koska ei ole varma, otetaanko huoli todesta vai katoaisiko se hallintorakenteiden sisälle. Kun johto epäröi tarttua seurakunnan tai hiippakunnan asioihin, syntyy tilaa ohitsejohtamiselle: alaiset ottavat vallan, kun johtaja ei kanna vastuuta. Tämä ilmiö voi koskea niin piispoja kuin kirkkoherroja, ja sen seurauksena syntyy epäselvyyttä, jopa jonkinlaista ”anarkiaa”, joka johtaa helposti vain riitoihin seurakuntalaisten kanssa ja epäselviin, "mutu"- tai perustelemattomiin päätöksiin. Joskus pahimmillaan jopa lähes laittomuuksiin.

Turvallisemman tilan periaatteet muistuttavat, että kirkon rakenteiden tulee tukea rehellistä ja oikeudenmukaista toimintaa. Kun ihminen voi luottaa siihen, että hänen kokemuksensa otetaan vakavasti ja käsitellään asiallisesti, syntyy vähitellen yhteisö, jossa vaikeistakin asioista voi puhua pelkäämättä. Jos oma osaaminen ei riitä, mielikuvilla pelottelu on lähes ”rikollista” ja vastuutonta, usein jopa oman edun tavoittelua. Silloin pitää aina turvautua niihin, jotka kyseisen asian osaavat ja tuntevat sen salat: asiantuntijoihin.

Yhteisöllisyys vahvistaa seurakunnan elämää

Kolmas periaate, yhteisöllisyys, on monelle syy tulla kirkkoon. Liturgia, juhlat, talkoot ja leirit luovat sen kudoksen, jossa usko ja elämä kietoutuvat yhteen.

Jos johto ei kanna yhteistä vastuuta ja karttaa sitä, tämä henki hiipii helposti myös seurakuntiin ja tuo mukanaan epävarmuutta. Yhteisöllisyyden vahvistaminen ei ole siksi vain tavoite, vaan kirkon selviytymisen ehto. Turvallinen tila tarkoittaa, että seurakunnassa voi olla mukana ilman pelkoa leimaantumisesta tai siitä, että pitäisi valita puolia. Se on tila, jossa erilaiset näkemykset voivat kohdata ilman että yhteys katkeaa, ja jossa totuus ja oikeudenmukaisuus voivat jopa ohittaa henkilökohtaisen edun.

Anteeksianto ja oppiminen kuuluvat kristillisen elämän ytimeen

Neljäs periaate liittyy anteeksiantoon. Kirkon elämässä anteeksiantaminen ei ole abstrakti idea, vaan hengellisen kasvun ydintä. On kuitenkin nähty, kuinka vaikeaa se voi olla myös johtavassa, jopa papillisessa asemassa oleville. Erimielisyydet ja ohitse puhuminen kertovat siitä, että anteeksiannon kulttuuri on meillä vielä kesken.

Turvallisemman tilan periaatteet auttavat muistamaan, että kirkon kasvu tapahtuu juuri näissä kipukohdissa. Virheistä voidaan oppia, jos niihin uskalletaan tarttua. Anteeksi pyytäminen ja antaminen rakentavat yhteisöä ja tekevät tilaa Pyhän Hengen toiminnalle.

Kohti kirkkoa, joka on lähellä ihmistä

Turvallisemman tilan periaatteet eivät ole pelkkä dokumentti, joka jää mapin uumeniin tai sinne kuuluisaan "mappi ööhön". Niiden on tarkoitus näkyä käytännössä. Kun leireillä nuori uskaltaa kertoa kokemuksistaan, kun seurakunnissa löytyy uusia tapoja keskustella vaikeistakin aiheista ja kun hallinnossa päätöksenteko toimii avoimemmin, näkyy muutos siinä, miten kirkko kohtaa ihmisen.

Tällaiset muutokset ovat pieniä mutta elintärkeitä askelia kohti kirkkoa, joka haluaa olla lähellä ihmistä ja uskollinen kutsumukselleen: hengellinen koti, jossa jokainen on tervetullut ja jossa rakkauden henki voi löytää kasvualustan.

 

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com