Vuoden 2020 keväällä kirjoittelin vapaaehtoisessa vankeudessa ollessani koronapäiväkirjaa tänne blokiini. Silloinhan meidät vanhat ja vaivaiset pakotettiin melkein vapaaehtoisesti kotivankeuteen. No – sellaisessa minäkin elin melkoisen kotvan ja siitä kai alkoi oman vanhenemiseni melkoisen jyrkkä alamäki: fyysinen kunto on huonontunut selvästi ja viimeisimpänä alkaa liikkuminen olla jo kohta ihan vanhuksen oikeasti vaikeaa. Keppiä käytän jo silloin tällöin, muutoin ei-liukkaalla kelillä tai riittävän levänneenä jätän sen ulos mennessä pois.
Viimeisin episodi tällä vanhenemisen ja sairaanhoidon vaivalloisella tiellä oli sitten viimein – noin parin vuoden sitkeän odottelun ja moninaisten oikean elämän hurvituksista luopumisien jälkeen: KORONA. Positiivinen tulos niin koti- kuin virallisessakin sairaalan testissä.
Takana on samaan aikaan viisi Covid 19-rokotusta ja joulukuussa 2022 vielä influenssan kausirokotuskin. Silti ikään kuin salaa hiipien jouluna 2022 sain ylimääräisen joululahjan – en tosin tiedä mistä, keneltä ja tarkasti en edes tiedä, milloin.
Ajella köröttelin joulun jälkeen kotiin joulun vietosta lapsenlapsieni luota, kun suunnilleen seuraavana yönä kotiin palattuani se alkoi ensin kovalla yskällä, sitten omituisena olona ja viimein pahimmillaan yli 40 asteen kuumeena ja muina oireina.
Mikkelissä on koronan hoito alun hässäköiden jälkeen järjestetty näköjään nyt osin puhelinhoitona, etähoitona. Osin se toimii, osin siinä on vielä varmaan tarkistettavaakin. Kun soitin 116117-päivystysapuun, pyydettiin soittamaan koronainfoon, joka tosin ei enää silloin ollut auki. Kun sitten hankalan yön jälkeen soitin koronainfoon, sieltä pyydettiin soittamaan 116117-apuun. Sanottuani, että soitin jo eilen ja pyysivät soittamaan tänne, hana avautui ja alkoikin melkoinen ilotulitus – näin jälkikäteen arvioituna. Kaiken lisäksi ihan hyvä ilotulitus.
Ensin kyseltiin alkuun tarkat tiedot sairauksista, lääkkeistä ja muusta oleellisista tiedoista. Sen päälle ilmoitus, että soitetaan kohta takaisin, kunhan ensin hoitaja keskustelee infektiolääkärin kanssa. Juuri ja juuri ennätin sulkea puhelimen, kun soitettiin: lääkäri ottaa kohta yhteyttä ja kyseessä oli lisäksi vielä kiireinen ylilääkäri: No – hieman ihmettelin – siis että ihan ylilääkäri soittelee.
No kohta tulikin sitten soitto – ei tosin lääkäriltä – mutta hoitajalta ja lisää kysymyksiä ja selvisi, ettei tieto edellisen soiton loppupäätelmästä ollut tavoittanut tätä soittajaa. Siksi pyysi jälleen odottamaan seuraavaa soittoa, joka tulikin sitten taas melko nopsaan – nyt ylilääkäri soitti ja kyseli jälleen jotain ja ilmoitti sitten uudesta lääkityksestä, joka aloitetaan heti. Pyysi, että joku hakisi sen sairaalasta.
Soitin ystävälleni ja pyysin hakemaan lääkkeet. Lupautui ja soitin sairaalaan, mutta siellä ilmoittivat, että hoitaja tuo sen heti itse minulle. Jaa – no, mikä ettei. Hieman ihmettelin tosin, myönnän.
Kohta hoitaja jo seisoikin kotiovellani ja toi mukanaan kaksi erilaista lääkepakettia: aivan uutta suun kautta nautittavaa koronalääkettä ja verenohennuspiikkejä. Pakkauksessa ei ollut minkäänlaisia ohjeita, joten etsin ne netistä. Löytyivät suomeksi ja selvisi, ettei kyseessä ole kovinkaan tavallinen, laajasti ainakaan aiemmin jaeltu, kesällä Suomeen rantautunut lääke, jota siis ei saa apteekista. Kysellessäni aiemmin lääkäriltä, että mitä mahtaa maksaa nuo lääkkeet, hän kertoi niiden olevan ilmaisia. Jaa – katsoin kuitenkin netistä, mitä mahtavat maksaa. Suomessa ei hintaa löytynyt, mutta lontoolaisesta apteekista sitä sai 2100 punnalla eli noin 2500 eurolla – hups! Mites sitä minulle annetaan!
No kohta soi taas puhelin ja sain sieltä ohjeet lääkkeen käyttöön tarkemmin. Aiemmin lääkäri kertoi, mitkä omat lääkkeet piti varalta jättää tauolle haitallisten yhteisvaikutusten vuoksi.
Myönnän, että jo tässä vaiheessa olin päästäni pyörällä: en ollut tottunut omassa terveyskeskuksessani ja sairaalassani suinkaan tällaiseen palveluun. Olin tosin saanut hyvää palvelua useimmiten, vaikka joskus kai istuskelin tuntitolkulla tosi sairaana päivystyksessäkin. Mutta että tällainen hoito kotiin, se oli kyllä uutta.
No – sairastelun aikana ja sen jälkeen selvisi jotain. Essoten eli nykyisen Eloisan hyvinvointialueella soitetaan kaikille yli 66 vuotiaille koronaan sairastuneille ja laaditaan kai jonkinlainen henkilökohtainen hoitosuunnitelma ja soitetaan sitten useamminkin ja kysellään asioiden ja tervehtymisen edistymistä, varmistellaan hoidon sujuvaa edistymistä. Näin siis minullekin tapahtui.
Näin varmaan säästetään sairaalapaikkoja, kenties henkilökuntaakin ja saadaan aikaan melko hyvä efekti potilaalle: sinusta huolehditaan. Puhelinpalveluihin oli selvästi valittu tai ainakin valikoitunut osaavia ja sosiaalisesti taitavia työtekijöitä, joilla riitti aikaa, kykyä ja taitoa keskustella meidän monenlaisten sairastuneiden höpöttäjien kanssa.
Erityinen plus-lisä annettakoon henkilöstölle siksikin, että samaan aikaan oli menossa aikakauden kenties suurin terveydenhoitomuutos uusiksi hyvinvointialueiksi. Moni uudistuksen vaatima muutos laahasi pahasti jäljessä (puhelinkeskus, nettisivu, jne.), monissa asioissa oli epäselvyyksiä ja osin huonosti ja liian myöhään hoidettuja asioitakin, mutta nämä puhelinhoitajat hoitivat hommansa kiitettävästi.
Kun aivan muussa potilasasiassa (ei siis korona-asiassa) yritin soittaa erään poliklinikan osastosihteerille Mikkelin sairaalaan, puhelu meni kahdesti Savonlinnaan, eikä keskus tiennyt, mikä mahtoi olla Mikkelin polin ko. numero ja yhdisteli sitten taas Savonlinnaan. Nettisivulta ei saanut apua ja vielä 3.1.-23 puhelimen tiedotus kertoi, että "katso lisää tietoja Essoten sivuilta".
Kaiken kaikkiaan tämä korona ei ollut pelkkä sairauskokemus – poikani ilahdutti ja lohdutti minua jo taudin alkuvaiheessa sanoen, että näin minä saan kokea ainutlaatuisen sukupolvikokemuksen. Oli oikeassa, mutta ehkä väärin perustein. Ainutlaatuiseksi sen kohdallani teki tämä koko ihmeellinen prosessi, jossa tällainen tavispotilas prosessoitiin ennen kokemattomalla tavalla kotona tosi sairaasta niin terveeksi kuin tällaisen vanhuksen nyt voi saada.
Olen kiitollinen ja kiitän kaikkia prosessointiin osallistuneita ja eritoten kiitoksen vanhaan kunnon tapaan – papukaijamerkillä varustettuna – annan silti Ilmari O:lle, Johanna M:lle ja Hans G:lle. Olette oikealla alalla. Kiitos teille!
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti