Sukututkimus on lumoava ja syvästi koukuttava harrastus, joka vetää helposti mukaansa menneisyyden saloihin. Muistan elävästi, kuinka kymmeniä vuosia sitten uppouduin tähän jännittävään seikkailuun ja tein sukututkimuksen isälleni syntymäpäivälahjaksi. Tuolloin nykyaikaiset tietokoneohjelmat, jotka tekevät sukututkimuksesta nykyään huomattavasti helpompaa ja nopeampaa, olivat vielä tuntematonta tulevaisuutta. Kaikki tieto piti kaivaa esiin vanhoista kirkonkirjoista, jotka olivat todellisia aikakapseleita. Nämä kirjat olivat usein monikielisiä – suomea, ruotsia, venäjää tai jopa kaikkia kolmea samassa tutkimuksessa, riippuen suvun historiasta ja asuinpaikasta. Lisäksi kirkonkirjat eivät olleet vielä yleisesti filmattu, vaan ne olivat pääasiassa luettavissa konkreettisina, paksuina niteinä arkistojen hämärissä.
Ortodoksisen perinnön haasteet ja oivallukset
Minulle henkilökohtaisesti suurin haaste oli kirkonkirjojen venäjän kieli. Suvussani oli vahvoja ortodoksisia juuria, ja ortodoksiset kirkonkirjat oli kirjoitettu venäjäksi aina pitkälle 1900-luvun alkuun saakka. Onneksi olin opiskeluaikanani ehtinyt perehtyä kyrillisiin kirjaimiin, mikä osoittautui myöhemmin korvaamattomaksi taidoksi. Sukututkimusta tehdessäni sain myös arvokasta ja korvaamatonta apua muilta tutkijoilta, jotka auttoivat kielen kääntämisessä ja tulkinnassa. Yhteisöllisyys ja tiedon jakaminen ovatkin sukututkimuksen parhaita puolia – usein joku on jo selvittänyt juuri sen pienen tiedonmurun, jota itse kaipaa.
Paluu juurille modernilla otteella
Selaillessani hiljattain vanhoja papereitani, palasin yllättäen vanhoihin sukututkimuksiini ja joihinkin niin sanottuihin "epäselviin tapauksiin", jotka eivät aikoinaan täysin selvinneet. Ja sitten se vain vei mennessään! Sukuni salat vetivät minut taas vastustamattomasti mukaansa, ja niiden tutkiminen on nykyään todellakin huomattavasti helpompaa erilaisten nettipohjaisten ohjelmien, kuten MyHeritagen tai Genin, avulla. Nämä alustat ovat mullistaneet sukututkimuksen saavutettavuuden ja nopeuden.
Aikoinaan minulta jäi osia suvustani tutkimatta joko ajan, tietojen tai osaamisen puutteen vuoksi. Löysin äskettäin vanhoista viesteistä maininnan erään tuttavani sukulaisen yhteydestä omaan sukuuni. Tämä pieni vihje herätti mielenkiintoni uudelleen, ja olin taas kynsin ja hampain penkomassa sukuni saloja.
Sukututkimukseni paradoksit: Suuret perheet ja toistuvat nimet
Ilmeisesti joku sukulaiseni tai joku muu olikin tutkinut sukuani ja selvittänyt samalla monia asioita, jotka minulta aikoinaan jäivät tekemättä. Muistan hyvin oman tutkimukseni ajalta, että asioita vaikeuttivat ainakin kaksi seikkaa, jotka ovat tuttuja monille sukututkijoille:
* perheisiin syntyneiden lasten todella suuri lukumäärä ja
* lasten samankaltaiset etunimet, jotka toistuivat suvussa vuosien saatossa uudelleen ja uudelleen.
Esimerkiksi, kun Feodor, Nikolai, Aleksander tai joku muu lapsista kuoli aivan pienenä, silloin kovin tavallisiin lastentauteihin, sama etunimi saatettiin antaa myöhemmin uudelle syntyvälle lapselle. Nämä eri aikoina syntyneet, saman nimiset ihmiset sotkivat aloittelevan sukututkijan työtä melkoisesti. Tämä nimien kierrätys oli yleinen käytäntö, jolla kunnioitettiin edesmenneitä, mutta se tekee jälkipolville tutkimuksesta todellisen aivojumpan. Kun nyt taas palasin noihin vanhoihin sukuihin ja sukulaisiin, hieman hymyilytti, kun jollakin avioparilla lapsia saattoi olla lähes kymmenen – jopa enemmänkin, eikä se ollut kovin harvinaista! Hyvin yleistä oli kuitenkin noin 5–6 lasta tai jopa enemmänkin. Näistä sitten pari saattoi kuolla lapsena, mutta loput selvisivät hengissä ja perustivat itse omat suuret perheensä. Kun he puolestaan saivat 5–10 lasta, ja heidänkin lapsensa samoin 5–10 lasta, suku kasvoi räjähdysmäisesti sellaisiin potentiaalisiin lukumääriin, että niiden seuraamisessa ja hahmottamisessa alkoi todellakin olla oma vaikeutensa.
Karjalan laajat suvut ja yllättävät kytkökset
Mutta mielenkiintoista se oli! Sukuni, jonka alkuperäinen sukunimi on ollut yhdellä K-kirjaimella (Pyykönen), osoittautui melko laajaksi, kuten Karjalassa yleensäkin. Karjalainen sukututkimus on oma erityisalansa, sillä alueen vilkkaasta historiasta ja kulttuurista johtuen sukulinjat ovat usein laajoja ja kytkeytyvät moniin muihin sukuihin. Samalla oma sukuni liittyi varsin läheisesti lukuisiin muihin Karjalassa vaikuttaneisiin sukuihin, kuten Kononoff, Vornanen, Parppei, Jormanainen, Modakoff, Shemeikka, Paksunen, Ahponen, Agipoff, Hodijeff ja Home ja monia muita, mikä vaikeutti asiaa entisestään. Onneksi nuo nykyiset tietokoneohjelmat ovat auttaneet huomattavasti asioiden ymmärtämisessä ja käsittelemisessä verrattuna vanhoihin metodeihin, kirjojen selaamiseen ja käsin luettelointiin. Nykyiset ohjelmistot visualisoivat sukupuita ja auttavat löytämään yhteyksiä, jotka muuten jäisivät huomaamatta.
Eikä siinä kauaa mennyt, kun sai havaita, että hyvä ettei kaikki Karjalassa syntyneet olleet jollakin tavalla sukulaisia! Ja mikä mielenkiintoisinta, useat sellaiset nykyään puoliksi tuntemani ihmiset, joilla tiesin olevan karjalainen tausta, saattoivatkin olla joissain tapauksissa jopa melko läheisiä sukulaisia. Niinpä läheisistä tai kauempaa sukua olevista serkuista alkoi löytyä pappeja, luostarien asukkaita ja tietysti kauppiaita, jollaisten suvuksi olin alun perin sukuani ajatellut. Tämä on yksi sukututkimuksen kiehtovimmista puolista – vanhat olettamukset murtuvat ja tilalle tulee uusia, yllättäviä näkökulmia.
Ystävistä serkuiksi: Sukututkimus arjen keskellä
Ja mikä hauskinta, tehtyäni pari-kolmekymmentä vuotta töitä samassa työpaikassa ja oltuaan sen jälkeen vielä monta vuotta eläkkeellä, havaitsin tässä äskettäin erään työkaverini ja samalla hyvän ystäväni olevan serkkuni. Tämä osoittaa, kuinka syvälle menneisyytemme juuret ulottuvat ja kuinka paljon yhteistä meillä voi olla muiden ihmisten kanssa, jopa arjessamme. Joten opittavaa ja löydettävää minulla riittää tässä sukututkimuksessakin edelleen! Sukututkimus ei ole koskaan valmis, ja juuri se tekee siitä niin antoisan harrastuksen.
elämänmatkaaja
netihoukka@gmail.com
