Oikeaoppista vai ortodoksista viestintää

Tehokas viestintä ortodoksisessa kirkossa on melko uusi - ja näköjään liian monelle myös outo - asia. Kirkko on kautta aikojen ollut melko konservatiivinen kaikissa toimissaan lähinnä varmaankin oman uskonoppinsa, uskon puhtauden, vuoksi. Kirkko on varjellut oppiaan ulkopuolisilta turmelevilta vaikutteilta kaikin mahdollisin tavoin. Tai ainakin ortodoksinen kirkko on näin tehnyt. Myös Suomessa. Välillä sitä on siksi syytetty paikalleen jähmettymisestä. Onko näin - se on oma juttunsa - mutta tämän ohessa kaikki muukin toiminta vaikuttaa toisinaan jähmettyneeltä.

Minun mielestäni Kirkko ei ole kuitenkaan paikalleen jähmettynyt, vaikka joku tai oikeastaan aika moni muu asia kirkon piirissä saattaa sitä ollakin ja siltä vahvasti tuntuakin. En nyt ala miettimään sen tarkemmin, mitkä kaikki ovatkaan jähmettyneet, otan esille vain yhden: viestinnän ja tiedottamisen. Se on nyt - ainakin juuri tätä kirjoittaessani - jähmettynyt, vaikka kesä on tulossa, se taitaa vielä olla umpijäässä. Sanoisin omana näkemyksenäni, että näin huonossa hapessa se ei olekaan ollut pitkiin aikoihin.

Sinä aikana, kun itse olen ollut aktiivisesti mukana ortodoksisen kirkon toimissa ja toiminnassa, en muista, että kirkolla olisi ollut "ihan oikeasti" asiansa osaavaa ammattitoimittajaa palveluksessaan. Hämärä muistikuva on, että muutama vuosi sitten olisi ollut yksi, mutta hänkään ei juuri tehnyt itse juttuja, vaan odotti, että joku muu ne hänelle lähetti ja teki sitten, siis lähinnä kai editoi. Kysyttyään tosin ensin joltakin ylemmältä, saako näin tehdä. Siis saako kirjoittaa, saako tiedottaa!

Palveluksessa on kyllä ollut kirkollisen koulutuksen saaneita henkilöitä, jotka ovat kokeneet olevansa ammattilaisia - toimittajinakin. Heidän jalanjäljistään on sitten kirkon tiedottamiseen jäänyt jotain, joka ei kyllä ole minun mielestäni niin kovin ammattimaista eikä oikein ylentävääkään. Yksi sellainen on vaikkapa salailu, toinen itsekkyys, itsekäs ja muita tiedotuksen kohteita, asiakkaita huomioimaton tiedottaminen. Muitakin varmaan on, mutta jätetään ne ajan puutteen vuoksi tuonnemmaksi. Kirkko on siis ollut mielestäni viestinnän suhteen kaikkea muuta kuin sellainen, mikä sen pitäisi kaikkien omien ja hienojen strategioittensa mukaan olla: avoin ja ajankohtainen, tarvittaessa nopeakin.

Kirkon nykyinen tiedottaminen ei ainakaan toimi tällä hetkellä sillä tavalla, kuin mitä minä ortodoksisena kuluttajana ja kirkon jäsenenä siltä odotan. Osa viestinnästä tulee myöhässä, jopa sen jälkeen, kun se on ensin jo monessa muussa - joskus jopa vain luterilaisessa - tiedotusvälineissä kaluttu loppuun. Osa tulee niin viime tipassa, ettei ketään muuta enää aihe kiinnosta, koska sitä on pihdattu "vain omaan käyttöön" ja vapauduttuaan muille, se on jo jäähtynyt juttu, eikä suuresti kiinnosta enää ketään.

Itse en todellakaan ole mikään tiedottamisen tai viestinnän ammattilainen, mutta viestinnän suurkuluttajana ja käyttäjänä olen kyllä sitä mitä suurimmassa määrin. Olen jollakin tavalla häärännyt viestinnän ja tiedottamisenkin saralla harrastepohjalta useita vuosia ja hieman jopa saanut koulutustakin "alalle" toimiessani aikanaan eräiden järjestöjen tiedotustehtävissä vuosikausia. Hääräämiseni noillakin sivuilla on aiheuttanut reaktioita jopa siinä määrin paljon, että se on näköjään alkanut ärsyttää joitain, jotka - ainakin itse  - ajattelevat olevansa alan ammattilaisia. Kaiketi juuri näiden syiden vuoksi ja niiden takia nytkin voin lausua näitäkin sanoja suulla suuremmalla ja kaikella sillä saavuttamallani "ammattitaidottomuudella". Meille tuolla "harrastesivulla" - tai ainakaan minulle itselleni - kun ei ole niin nöpönuukaa onko oma harrastepohjainen tiedottaminen ammattimaisesti oikeaoppista, kunhan se on aidosti ortodoksista.

Minusta tuntuu kuitenkin, että toimiakseen tuollaisen virallisen organisaation viestinnän / tiedottamisen - kuten kirkon tiedotuksen - pitäisi tehdä itse juttuja medialle ja jakaa niitä vain median käyttöön teksteinä ja kuvina. Nyt homma pelaa niin, että ensin se julkaistaan omassa mediassa (nettisivuilla) ja sitten tehkööt muut sille, mitä lystäävät. Useimmat eivät lystää enää vanhaa juttua.

Itsekin, kun kerran kyselin - tai olisiko ollut pari kertaa - lehdistötiedotteita tuohon avustamaani harrastuspohjaiseen - siis ei ammattimaiseen - mutta ortodoksisesti kantaaottavaan mediaan, joka kattaa kaikesta huolimatta melko suuren joukon niin kotimaisia kuin ulkomaisia ortodoksisia tahoja ja ihmisiä, vastaus oli tyly: katso sivuiltamme. En ole kysellyt sen jälkeen ja siksi olenkin etsinyt uutisaiheet itse ja niitä on sitten virallinen kirkon viestintäkin voinut käyttää.

Tiedän myös toisen samalta pohjalta toteutetun, mutta tosin hieman ammattimaisemmin ottein toteutetun ortodoksisen median, joka on joutunut samanlaisen kohtelun, voisi jopa sanoa diskriminaation, kohteeksi. En kyllä ihan aikuisen oikeasti ymmärrä, miksi. Jos jotenkin harhaisena yrittäisin etsiä ja hakea syitä, ensimmäisinä mieleen tulee kateus siitä, että joku muu tekee asiat paremmin kuin joku toinen tai sitten kyseessä on niin totaalinen osaamattomuus, että - huh, huh! Tai sitten molemmat. Mutta kuten sanoin, en tiedä, arvailen vain.

Minä olen tietysti tällaisena löyhäleukaisena harrastelijana hieman heikoilla jäillä arvostellessani kirkon tiedotusta ja sen ammattimaisuutta. Mutta sanonpahan oman mielipiteeni, kun kerran sitä tiedotusta minunkin on tarkoitus silloin tällöin hyödyntää ja käyttää. Mutta valitettavan vähiin se on sitten kuitenkin jäänyt. Pitänee kaiketi sanoa - jotain koiraleukaa lainaten ja yhä edelleen asioista oikein tietämättömänä - että jonkun sinapinsiemenkerhon kerholehden toimittaminen ei riitä nykyaikaisesta kirkon tiedottamisesta vastaavalle. Olisi enemmän kuin toivottavaa, että siinä olisi ammattilainen, joka hallitsee ja osaa myös sähköisen median vaatimukset. Jos ei henkilökohtaisesti pidä sosiaalisesta mediasta, Facebookista ja blogimaailmasta ja silti toimii jonkun julkisen organisaation tiedotuksessa, on nykyaikana väärällä alalla.

Tämä kriisiytyminen on nyt viime aikoina näkynyt monella tapaa kirkon keikkuessa median sivuilla harva se viikko jos jonkinlaisista epämiellyttävistä asioista ja kiistoista johtuen. Silloin tarvittaisiin nopeaa ja täsmällistä viestintää ja ehdottomasti oikeaa tietoa, jonka eteenpäin kertominen myös pohjautuu vankkaan ammattitaitoon. Onneksi arkkipiispa reagoi tässä taannoin yhteen asiaan nopeasti ja jämäkästi ja näin hieman paikkasi tiedottamisen puutteita. Missähän oltaisiin, jos tuokin asia olisi jäänyt tiedottajien harteille?

Ihmiset ovat surkutelleet ja valitelleet, että nykyään kirkosta välittyvä kuva on kovin negatiivinen. Uutisia ongelmista, riidoista, väärinkäytöksistä ja monenlaisista muista kirkon ydintoimintaan kuulmattomista asioista leviää valtamediassa. Tuollaiset uutiset ja asiat myyvät. Jos kirjoitat vaikka papin ryyppäämisestä tai piispan seksiseikkailuista - vai oliko se nyt toisinpäin - lukijamäärät ovat taatut ja veitsen terällä taiteilevan maallisen median talous kohenee näinä huonoina aikoina. Mutta jos kirjoitat uuden seurakunnan kirkkorakennuksen rakentamisesta tai vaikka seurakunnan jäsenmäärän kasvusta, lukijamäärät ovat pienemmät.

Siksi kirkon oman tiedotuksen tulisi paikata tätäkin vajetta. Sen tulee tehdä myönteisiä uutisia kirkon piiristä. Ei vain virallisia pönötyskuvia ja uutisia, vaan hyviä uutisia oikeasta elämästä. Ja nimenomaan suomalaisten ortodoksien elämästä ja suomalaisuudesta käsin. Ei meitä niin kovin suuresti kiinnosta, miten vaikkapa Ranskan ortodoksit elävät. Mukava heistäkin joskus on kuulla, mutta kertokoot muut mediat heistä enemmän, ei ehkä niinkään kirkon oma tiedotus, ellei nyt asia ole jotenkin maailmalaajuisesti ja yleisortodoksisesti tärkeä.

Minun mielestäni tällaista tehokasta viestintää ei tapahdu, ellei homma ole tiedotuksesta vastaavilla hallussa. Siihen ei tarvita teologeja tai kirkkomuusikkoja vaan journalisteja, asiansa osaavia tiedotusalan ammattilaisia. Teologiaa oppii journalistikin, mutta toisin päin näyttää joskus olevan ongelmia.

Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmaial.com