 |
| Mirhantuojanaiset Jeesuksen haudalla (Kuva: Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen) |
Palautteesta pohdintaan
Edellisen blogikirjoitukseni tiimoilta sain palautetta. Palautteessa minua
pyydettiin pohtimaan myös oman ortodoksisen kirkkoni
vapaaehtoistyötä. Palaute sai minut selvittelemään, onko
ortodoksinen kirkko pohjimmiltaan vapaaehtoisorganisaatio vai patkatun työvoiman avulla erilaisia kirkollisia palveluja tuottava organisaatio.
Mietin,
mitä kirkon vapaaehtoistyö oikeastaan merkitsee minulle. Osallistunko minä kenties jollakin tavoin kirkon tai seurakunnan vapaaehtoistyöhön? Mitä se
vapaaehtoistyö sitten oikeastaan onkaan? Onko se pelkästään syksyistä
hautausmaan haravointia ja lähes loppuun palaneiden tuohusten sammuttamista
jumalanpalveluksissa? Selvisi, että se on paljon muutakin. Tai
tiesinhän siitä toki hieman –minäkin.
Mahdollisuuksien kirjo – mitä vapaaehtoistyö voi olla
Kokosin
listan, joka ei ole suinkaan oman seurakuntani toiminnan perusteella
tehty, eikä suinkaan malliksi kenellekään. Se on vain mahdollisuuksien
lista siitä, mitä vapaaehtoistyö Suomen ortodoksisessa kirkossa voisi
mielestäni olla.
Vapaaehtoistyö voi kattaa hyvin
monenlaisia tehtäviä, useimmat ovat toki kirkon ja seurakunnan arjen
ylläpitoon liittyviä. Tässä joitakin esimerkkejä:
Avustavat tehtävät jumalanpalveluksissa: ponomarina tai lukijana toimiminen, tekstien lukeminen, ehtoollisen jaossa avustaminen, kuorossa laulaminen.
Vierailu ja yhteydenpito seurakuntalaisiin: vanhusten tai sairaiden auttaminen, vierailut heidän luonaan, avustaminen käytännön asioissa.
Seurakunnan tapahtumat: kahvitilaisuudet, juhlapäivien tarjoilut, siivous ja keittiötyöt.
Yleisavustaminen: pihatyöt, tarpeiston huolto, tilojen järjestelyt, keräysten ja lahjoitusten vastaanotto ja niiden järkevä edelleen jakelu.
Nuorisotyö ja koulutus: avustaminen opetuksessa, nuorten ryhmien vetäminen, katekumeenien auttaminen ja opetus, kesäkerhot ja -leirit.
Hyväntekeväisyys ja diakonia: ruoka-apu, kotipalvelut, lähetystyön tai humanitaarisen työn tukeminen.
Hallinnolliset tehtävät: tiedottaminen, uutiskirjeiden ja nettisivujen tekeminen, tilaisuuksien koordinointi, tekniikan (äänentoisto, AV-laitteet) hoitaminen.
Lista on pitkä ja siitä saattaa toki puuttua jotain, eikä kaiken tämän toteuttaminen vapaaehtoistyönä ole varmaan realistista kaikissa seurakunnissa.
Haasteiden todellisuus
Vapaaehtoistyöhön liittyy monia haasteita, joita seurakunnissa kohdataan. Keräsin tähän joitakin niistä:
Jäsenten väsyminen. Pitkään jatkuvat tehtävät voivat uuvuttaa, etenkin jos elämässä on muitakin velvoitteita (oma perhe, omat vanhukset, oman työn paine ja kiireet, muu sosiaalinen elämä, jne.). Seurakunnan odotukset voivat olla liian suuria. Kiitoksen ja arvostuksen puute pahentaa tilannetta.
Palautteen ja näkyvyyden puute. Jos vapaaehtoisten työpanosta ei huomioida, motivaatio hiipuu varmasti. Myös asiaan liittyvä viestintä ja tavoitteiden selkeys voivat olla epäselviä ja aiheuttaa ongelmia.
Hallinnollinen jäykkyys. Byrokratia ja etäiset rakenteet hiippakunnasta seurakuntaan voivat tuntua raskailta. Uuden papin uudet ”kujeet” eivät aina helpota tilannetta. Kasvaneen ”konserniseurakunnan” laajuus (kirkkoherra / pappi asuu toimii pääasiassa muualla, toisella alueella, ”entisessä seurakunnassaan”) luo tietämättömyyttä ja sitä tietä ongelmia.
Luottamuspula ja menneiden virheiden paino. Avoimuuden puute ja "kuppikuntaisuus" heikentävät luottamusta.
Resurssipula. Heikkenevä talous, rapistuvat tilat ja työntekijöiden vähyys tai heidän motivaatio-ongelmat vaikeuttavat vapaaehtoisten tukemista, kouluttamista ja virkistämistä.
Jäsenten väheneminen. Vapaaehtoisten määrä vähenee samaa tahtia kuin kirkon jäsenmäärä, joka on viime vuosina maahanmuutosta huolimatta vähentynyt liikaa. Vähenemisen syitäkin voi osin löytyä vapaaehtoistyön epäonnistumisen tiimoiltakin.
Kilpailu vapaa-ajasta. Ihmisten aika jakautuu perheen, työn ja harrastusten kesken. Seurakunta ei aina ole se ensimmäinen vaihtoehto.
Roolien epäselvyys. Tehtävät voivat olla huonosti määriteltyjä tai tukea ja perehdyttämistä, mutta myös resursseja puuttuu. Tehtävistä voi helposti tulla ”pakollisia”, joita hän itse ei voi määritellä. Tai ne voivat olla jo "ennalta jollekin sovittuja".
Kulttuuriset erot. Kaupunki- ja maaseutuseurakunnissa on erilaiset odotukset, ja maahanmuuttajayhteisöt tuovat omat haasteensa ja mutta myös mahdollisuutensa. Myös seurakunnan oma historia vaikuttaa näihinkin asioihin: ”Meillä on ollut aina tapana tehdä ...”
Ratkaisun avaimia: mitä voitaisiin tehdä toisin?
Kehittämisen mahdollisuuksia on paljon. Tässä joitakin haja-ajatuksia:
Avoimuus ja vastuunotto. Virheiden tunnustaminen ja seurakuntalaisten aito kuuleminen rakentavat luottamusta.
Selkeät roolit ja joustavuus. Tarjotaan sekä säännöllisiä että kertaluonteisia tehtäviä – kaikille sopivia vaihtoehtoja. Elvytetään vanhojen ihanien Tiistaiseurojen henki nyt vain modernimmassa muodossa palvelemaan taas seurakuntia.
Koulutus ja tuki. Perehdytys, mentorointi ja virkistystoiminta auttavat vapaaehtoisiakin jaksamaan. Miten toimia eri tehtävissä, mitkä ovat odotukset, miten saa apua, keneltä kysyä.
Palautteen ja näkyvyyden lisääminen. Kiitos, julkinen tunnustus ja onnistumisten näkyväksi tekeminen motivoivat.
Kuunteleminen ja osallistaminen. Seurakuntalaiset on otettava mukaan päätöksentekoon ja suunnitteluun - ainakin näissä asioissa.
Tasapaino perinteen ja uudistusten välillä. Ortodoksisuuden vahvuus on perinteessä, mutta nykyaika vaatii myös joustavuutta ja digitaalisuutta, aivan uusia toimintamuotoja. Niitä ei pidä pelätä, vaan tutustua, käyttää niitä oikein ja hyödyllisesti.
Seurakuntien yhteistyö. Pienet seurakunnat voivat jakaa resursseja ja tukea toisiaan. Toimia voi yhdessä myös suurten kanssa.
Resurssien vahvistaminen. Talouden ja tilojen hyvä ja kestävä hallinta ja hoitaminen on perusta kaikelle toiminnalle. Toiminnalliset varat eivät saa mennä pelkästää rappeutuvien rakennusten ja rakenteiden, järjestelmien ylläpitoon.
Kysymyksiä, joita kannattaa yhdessä pohtia
Kirkon tulevaisuus ei ratkea yksin ylhäältä annetuilla päätöksillä. Tarvitaan yhteistä keskustelua:
Miten kirkon johto näkee seurakuntalaisten vapaaehtoistyön ja sen haasteet – nyt ja tulevaisuudessa?
Miksi ihmiset eroavat kirkosta – liittyykö siihen huonosti hoidetun vapaaehtoistyön tai sen puutteen kokemus?
Miten eri seurakunnat eroavat näissäkin toiminnoissa toisistaan? Toisilla on pääsiäis- ja joulumyyjäisiä, toisilla ei. Toisilla on sitä ... toisilla tätä.
Miten vapaaehtoistyöstä tehdään palkitsevampaa ja hengellisesti merkityksellisempää?
Millainen rooli digitaalisilla välineillä voisi olla nyt ja tulevaisuudessa? Miten niiden avulla tai niiden kautta tapahtuvaa toimintaa voisi lisätä, koska uusien mediopitten ja välineiden käyttäjien määrä kasvaa koko ajan?
Miksi vapaaehtoiset ovat kirkon sydän
Vapaaehtoistyöllä on ortodoksiselle kirkolle valtava merkitys:
Se mahdollistaa seurakuntaelämän monipuolisuuden ilman satojen työntekijöiden palkkaamista.
Se vahvistaa yhteisöllisyyttä, antaa jokaiselle osallistuvalle mahdollisuuden palvella ja kasvaa ortodoksisessa perinteessä ja uskossa.
Se on myös todistus ortodoksisen kirkon elinvoimasta ja rakkaudesta lähimmäiseen.
Haasteita ja mahdollisuuksia
Haasteita
Resurssien niukkuus kuormittaa pieniä seurakuntia.
Sitoutumisen vaikeus: ihmisiä on vaikea saada pysymään mukana.
Tiedon saannin ja työntekijöiden motivaation puute ja koordinoinnin heikkous.
Kieli- ja kulttuurierot voivat vaikeuttaa osallistumista.
Mahdollisuuksia
Lisää vapaaehtoisia voidaan houkutella koulutuksella ja kannustamisella.
Nuorille aikuisille tarvitaan uusia, merkityksellisiä toimintoja ja ohjelmia.
Teknologia voi auttaa: sosiaalinen media ja sähköiset kanavat tiedottavat ja yhdistävät.
Yhteistyö muiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa voi laajentaa näkökulmaa ja vaikutusta.
Lukijan kommentti, joka pani minut miettimään
Tässä vielä se kommentti:
“… hajaannusta lisää myös seurakuntalaisten väsyminen kirkon viimeaikaiseen toimintaan. Kirkkohan on loppujen lopuksi vapaaehtoisorganisaatio, jonka toimivuuden edellytys on jäsenistön sitoutuminen organisaation tavoitteisiin ja toimintaan... Ainakin se ortodoksiyhteisö, johon itse kuulun, toivoo uudelta arkkipiispalta määrätietoista otetta menneiden virheiden myöntämisessä ja niiden korjaamisessa, mutta toistaiseksi mitään sen suuntaista ei ole ollut ilmassa. Tämä vähentää luottamusta kirkon toimintaan, mikä osaltaan lamauttaa seurakuntayhteisöä...”
Kiitos Katjalle kommentista. Se pani todella minut ajattelemaan. Toivottavasti muitakin.
Lisälukemista ja taustatietoa
Itä-Suomen
yliopiston tutkimus:
Eroamisensyyt ortodoksisesta kirkosta
Tutkimus selvittää
kirkosta eroamisen syitä ja niiden yhteyttä luottamukseen ja
yhteisöllisyyteen.
https://www.uef.fi/fi/artikkeli/myos-ortodoksisen-kirkon-jasenmaara-vahenee-vastaajia-haetaan-kirkosta-eroamisen-syita-kartoittavaan
Helsingin
ortodoksisen seurakunnan vapaaehtoistyöstä tehty opinnäyte:
Yli65-vuotiaiden seurakuntalaisten kokemuksia vapaaehtoistyöstä
Tutkimuksessa ilmeni, että ikääntyneet pitivät
tärkeimpinä toimintamuotoina jumalanpalveluksia, kirkkokahveja ja
diakoniatyötä. Ongelmiksi koettiin tiedottaminen, etäisyydet ja
kuljetusapu.
https://www.theseus.fi/handle/10024/118784
Joensuun
seurakunnan lähimmäispalvelu:
Joensuunortodoksinen seurakunta – apua ja tukea
Vapaaehtoiset
tarjoavat läsnäoloa, keskustelua ja apua arjen asioissa.
https://ortjoensuu.fi/apua-ja-tukea
Talkoo-
ja vapaaehtoistyön perinne:
Ortodoksinenkirkko: talkoo- ja vapaaehtoistyö
Pitkä perinne
kirkkojen rakentamisesta, ylläpidosta ja yhteisestä vastuunkannosta
jatkuu yhä.
https://ort.fi/seurakuntaelama/talkoo-ja-vapaaehtoistyo/
*****
Kirkon
vapaaehtoistyö ei ole vain tekemistä – se on elämistä, olemista,
osallisuutta ja yhteisön hengittämistä. Jos vapaaehtoiset väsyvät
tai vetäytyvät, kirkko hiljenee. Mutta jos heitä tuetaan,
kuunnellaan ja arvostetaan, kirkko elää.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti