Vanhan sanonnan mukaan "pää saattaa olla sekaisin kuin Haminan kaupunki". Tuon sanonnan sanotaan pohjautuvan Haminan (ruotsiksi Fredrikshamn) kaupungin historiallisen keskustan kuulemma sekavaan asemakaavaan. Liekö ajatus ollut mielessä – tiedossa se varmaan on ollut – Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksella, kun se päätti uuden valittavan apulaispiispan nimeksi: Haminan piispa.
Jo pelkkä kirkollisen nimen valinta aiheutti hämminkiä "somedirektoraateissa", jotka koostuvat erilaisista somessa vaikuttavista ortodoksisen teologian, kanonisen oikeuden, kirkkomusiikin ja kaiken muunkin ”erityisosaajista”, joille ei kuitenkaan valitettavasti ole löytynyt sopivaa työpaikkaa mistään korkeakoulusta tai yliopistosta, alemmista oppilaistoksista nyt puhumattakaan, sillä eihän tuollaiset ”huippuosaajat” voi sellaiseen tyytyä. Osa heistä/meistä tosin on jo eläkkeellä.
Satamakaupunki Hamina omine Kairoineen (vrt. Sodoma & Gomorra) oli heti oikein uskovien tuomiolistalla, sillä naapurikaupunki Lappeenranta olisi ollut kuulemma vuorossa seurakunnan iäkkyyden ja joidenkin (ihan varmaksi ei selvinnyt: kansan vai työntekijöiden) hurskauden vuoksi. Tuota samaa iäkkyysominaisuuttahan on kautta aikain arvostettu ortodoksisen kirkon parissa. Piispoilla ei ole eläköitymisikää, vaan mitä iäkkäämpi, sen ”kokeneempi”. Kirkolliskokoukseen ei yleensä valita osaavimpia, vaan se on kauan kirkollisten tehtävien parissa istuskelleitten vaikenevien jäsenien eläkepaikka, palkinto pitkästä ”työurasta” ja siitä, ettei ole yleensä ollut papiston kanssa erimieltä.
Tosin jotkut pelurit ovat jo jonkin aikaa ymmärtäneet tuon seikan hyväksikäyttömahdollisuuden mm. kirkollisissa lobbauksissa ja kaikenlaisten ”omien asioiden” edistämisissä, mm. kavereitten valitsemisessa erilaisiin tehtäviin yms. Siksi joillain osin valtakuntaa ehdokkaat valitaan jo ennen oman kirkollisen ”duumamme” vaalia hieman naapurimaamme tapaan pienessä piirissä, opposition edustajia ei lasketa edes vaaliehdokkaiksi ja moninkertaisella sisäänlämpiävällä ja monimutkaisella vaalijärjestelmällä (sama elin valitseen ehdokkaat ja valitsijamiehet) varmistetaan lopputulos, jossa parhaimmillaan kirkkokansan epäsuosiossa oleva valitaan ja oikeudessa vankeuteen tuomittu voi seisoa kirkossa valittavana huippuvirkaan ja suosittu ihminen jää usein ilman paikkaa.
Samaa ”hörripeliä” näyttäisi olevan ilmassa uuden Haminan piispan valinnassakin. Kirkollinen mediakin on lähtenyt tähän leikkiin mukaan. ”Somedirektoraatti” on jo tuominnut osan julkisuudessa (mm. Aamun Koitossa) esillä olleista kanditaateista ja jättänyt osan tuomitsematta. "Hyväksytyiltä" ja mukana olevilta ehdokkailta saattavat tosin puuttua usein ne ominaisuudet, joita piispalta – seurakuntien ohjaajalta, paimenelta – puuttuvat: työskentely seurakunnissa, jumalanpalveluksissa ja seurakuntalaisten keskuudessa, hengellinen herkkyys, sosiaalisuus. Kaiken ylle on nostettu seikkoja, joilla ei viime kädessä liene suurtakaan merkitystä juuri tuossa maan ja oman paikalliskirkon sisäisessä perustehtävässä: ihmisten, seurakuntalaisten kohtaamisessa.Lobbajien ja somekansan mielestä tärkeimpiä ovat fariseuksilainen älykkyys, kielitaito, maailmankansalaisuus, eräänlaiset "kirkko- ja ulkopoliittiset avut".
On poimittu joitain ominaisuuksia ylitse muiden, mutta samalla ei pohdita laajemmin niitä ominaisuuksia, joita piispalla olisi hyvä olla: nöyryyttä, hengellisyyttä, sosiaalisuutta, helposti lähestyttyytä, syvällistä ja oikeaa ortodoksisuutta. Piispan, hiippakunnan paimen, tulee viime kädessä olla nöyrä ja kaiken kansan helposti ymmärrettävä opettaja, jolle on helppo puhua, joka kuuntelee ja on osa omaa kokonaista kirkkoamme, joka ei korosta itseään ja osaamistaan, joka tuntee ihmiset paremmin kuin kirjat, joka ei tiuski muille, vaan jaksaa rakastavasti ja oikeamielisesti neuvoa ja opastaa, onpa opastettava sitten maallikko tai pappi tai vaikka kollega. Ne luonteenpiirteet ja ominaisuudet, mitkä eivät kuulu kirkonpalvelijalle – onpa hän sitten missä tehtävässä tahansa – ja joita hänellä ei pitäisi olla, ovat mm. narsismi, oman elämän tasapainottomuus ja sen tuomat ongelmat ja erilaiset idenetiteettikriisit. Oman elämän historia olisi hyvä olla myös sellainen, että sen voi häpeilemättä ja asioita piilottelematta esille tuoda kaitsettavilleen.
Noita asioita ei erilaisissa ”lynkkaus- tai lobbaus-somedirektoraateissa” ja sisäänlämpiävissä ”viininmaisteluryhmissä” ole suuremmin mietitty. Kuulemani mukaan joitakin vuosia sitten valittiin merkittävään tehtävään henkilö, jota alue, jonne hänet valittiin, ei välttämättä olisi henkilön asia- ja tiedollisen osaamisen vuoksi kuulemma halunnut. Mutta toiset alueet ja kaverit päättivät toisin ja valitettavasti hekin ovat nyt – erilaisten huhujen ja vierailukäyntien vähentymiseen perustuvan ”empiirisen tutkimuksen” mukaan – huomanneet tehdyn valinnan ja substanssiosaamattomuuden seuraukset. Samanlaisia valintoja lienee toki tapahtunut viime vuosina muitakin, erilaisin kääntein tosin. Seuraukset ovat kaikkien nähtävillä. Niistä voi lukea mediasta, oikeuden pöytäkirjoista ja tietysti kaiken tietävästä somesta. Ja taitavatpa jotkut kirjoitella niistä blogeissankin.
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Jo pelkkä kirkollisen nimen valinta aiheutti hämminkiä "somedirektoraateissa", jotka koostuvat erilaisista somessa vaikuttavista ortodoksisen teologian, kanonisen oikeuden, kirkkomusiikin ja kaiken muunkin ”erityisosaajista”, joille ei kuitenkaan valitettavasti ole löytynyt sopivaa työpaikkaa mistään korkeakoulusta tai yliopistosta, alemmista oppilaistoksista nyt puhumattakaan, sillä eihän tuollaiset ”huippuosaajat” voi sellaiseen tyytyä. Osa heistä/meistä tosin on jo eläkkeellä.
Satamakaupunki Hamina omine Kairoineen (vrt. Sodoma & Gomorra) oli heti oikein uskovien tuomiolistalla, sillä naapurikaupunki Lappeenranta olisi ollut kuulemma vuorossa seurakunnan iäkkyyden ja joidenkin (ihan varmaksi ei selvinnyt: kansan vai työntekijöiden) hurskauden vuoksi. Tuota samaa iäkkyysominaisuuttahan on kautta aikain arvostettu ortodoksisen kirkon parissa. Piispoilla ei ole eläköitymisikää, vaan mitä iäkkäämpi, sen ”kokeneempi”. Kirkolliskokoukseen ei yleensä valita osaavimpia, vaan se on kauan kirkollisten tehtävien parissa istuskelleitten vaikenevien jäsenien eläkepaikka, palkinto pitkästä ”työurasta” ja siitä, ettei ole yleensä ollut papiston kanssa erimieltä.
Tosin jotkut pelurit ovat jo jonkin aikaa ymmärtäneet tuon seikan hyväksikäyttömahdollisuuden mm. kirkollisissa lobbauksissa ja kaikenlaisten ”omien asioiden” edistämisissä, mm. kavereitten valitsemisessa erilaisiin tehtäviin yms. Siksi joillain osin valtakuntaa ehdokkaat valitaan jo ennen oman kirkollisen ”duumamme” vaalia hieman naapurimaamme tapaan pienessä piirissä, opposition edustajia ei lasketa edes vaaliehdokkaiksi ja moninkertaisella sisäänlämpiävällä ja monimutkaisella vaalijärjestelmällä (sama elin valitseen ehdokkaat ja valitsijamiehet) varmistetaan lopputulos, jossa parhaimmillaan kirkkokansan epäsuosiossa oleva valitaan ja oikeudessa vankeuteen tuomittu voi seisoa kirkossa valittavana huippuvirkaan ja suosittu ihminen jää usein ilman paikkaa.
Samaa ”hörripeliä” näyttäisi olevan ilmassa uuden Haminan piispan valinnassakin. Kirkollinen mediakin on lähtenyt tähän leikkiin mukaan. ”Somedirektoraatti” on jo tuominnut osan julkisuudessa (mm. Aamun Koitossa) esillä olleista kanditaateista ja jättänyt osan tuomitsematta. "Hyväksytyiltä" ja mukana olevilta ehdokkailta saattavat tosin puuttua usein ne ominaisuudet, joita piispalta – seurakuntien ohjaajalta, paimenelta – puuttuvat: työskentely seurakunnissa, jumalanpalveluksissa ja seurakuntalaisten keskuudessa, hengellinen herkkyys, sosiaalisuus. Kaiken ylle on nostettu seikkoja, joilla ei viime kädessä liene suurtakaan merkitystä juuri tuossa maan ja oman paikalliskirkon sisäisessä perustehtävässä: ihmisten, seurakuntalaisten kohtaamisessa.Lobbajien ja somekansan mielestä tärkeimpiä ovat fariseuksilainen älykkyys, kielitaito, maailmankansalaisuus, eräänlaiset "kirkko- ja ulkopoliittiset avut".
On poimittu joitain ominaisuuksia ylitse muiden, mutta samalla ei pohdita laajemmin niitä ominaisuuksia, joita piispalla olisi hyvä olla: nöyryyttä, hengellisyyttä, sosiaalisuutta, helposti lähestyttyytä, syvällistä ja oikeaa ortodoksisuutta. Piispan, hiippakunnan paimen, tulee viime kädessä olla nöyrä ja kaiken kansan helposti ymmärrettävä opettaja, jolle on helppo puhua, joka kuuntelee ja on osa omaa kokonaista kirkkoamme, joka ei korosta itseään ja osaamistaan, joka tuntee ihmiset paremmin kuin kirjat, joka ei tiuski muille, vaan jaksaa rakastavasti ja oikeamielisesti neuvoa ja opastaa, onpa opastettava sitten maallikko tai pappi tai vaikka kollega. Ne luonteenpiirteet ja ominaisuudet, mitkä eivät kuulu kirkonpalvelijalle – onpa hän sitten missä tehtävässä tahansa – ja joita hänellä ei pitäisi olla, ovat mm. narsismi, oman elämän tasapainottomuus ja sen tuomat ongelmat ja erilaiset idenetiteettikriisit. Oman elämän historia olisi hyvä olla myös sellainen, että sen voi häpeilemättä ja asioita piilottelematta esille tuoda kaitsettavilleen.
Noita asioita ei erilaisissa ”lynkkaus- tai lobbaus-somedirektoraateissa” ja sisäänlämpiävissä ”viininmaisteluryhmissä” ole suuremmin mietitty. Kuulemani mukaan joitakin vuosia sitten valittiin merkittävään tehtävään henkilö, jota alue, jonne hänet valittiin, ei välttämättä olisi henkilön asia- ja tiedollisen osaamisen vuoksi kuulemma halunnut. Mutta toiset alueet ja kaverit päättivät toisin ja valitettavasti hekin ovat nyt – erilaisten huhujen ja vierailukäyntien vähentymiseen perustuvan ”empiirisen tutkimuksen” mukaan – huomanneet tehdyn valinnan ja substanssiosaamattomuuden seuraukset. Samanlaisia valintoja lienee toki tapahtunut viime vuosina muitakin, erilaisin kääntein tosin. Seuraukset ovat kaikkien nähtävillä. Niistä voi lukea mediasta, oikeuden pöytäkirjoista ja tietysti kaiken tietävästä somesta. Ja taitavatpa jotkut kirjoitella niistä blogeissankin.
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
