Kiertolaismunkki Suomesta

Kiertolaismunkkeja on historian saatossa ollut monissa uskonnoissa. Hinduilla sadhuja, näitä on kuulemme samanverran kuin Suomessa asukkaita. Ristiretkien aikana heitä lienee ollut myös kristinuskon parissa paljonkin. Myös ortodokseilla on ollut kiertolaismunkkeja. Yksi heistä – ehkä sieltä kuuluisammasta päästä – lienee venäläinen munkki Rasputin. Niin Rasputiniin, kuin erityisesti noihin intialaisiin sadhuihin, on usein liitetty kysymys: kumpia he oikein ovat – huijareita vai pyhiä. Siis hieman sama teema kuin tuossa pari blogijuttua aikaisemmassa blogiotsikossani.

Pienellä "viilauksella" voitaneen joistakin suomalaisistakin munkeista käyttää tuota nimitystä. Kiertolaismunkki nimitys johtunee tuossa tapauksessa siitä, että hän joko levottoman mielensä tai muun elämän tilanteensa vuoksi kierteli munkkina ollessaan ympäri maatamme eri luostareissa, seurakunnissa ja jopa Euroopan eri maissa.

Nimityksen ei tarvitse olla millään tavalla kielteinen. Se vain kuvaa noiden munkkien elämää jollain tavoin yhdellä sanalla, lyhyesti. Kerron tässä blogijuttusarjassa siis parista tällaisesta kiertolaisesta. Mutta en todennäköisesti mitenkään lyhyesti, sillä heidän elämänsä oli varsin monipolvista, vaikeasti seurattavaa ja siinä on yhä paljon epävarmuuksia, joita en ainakaan minä pystynyt millään tavalla kotikonstein varmentamaan enkä edes seuraamaan kovinkaan kronologisesti.

Toinen heistä – isä Mefodi – tuli jo esiteltyä eräässä edellisessä blogijutussa ja sen liitteissä. Nyt olisi varmaan toisen vuoro. Aika pitkälti – hyvä ettei kokonaan – tämäkin blogitarina perustuu erilaisiin muistitietoihin, siihen kansanomaiseen historiaan, josta viime blogijutussani kirjoitin. Jotain olen useilta ihmisiltä kuullut, mutta hieman myös jostain lukenutkin. Loput olen itse noihin kehyksiin noista ”nuoteista säveltänyt”.

Nyt kyseessä on Salmin karjalainen pappismunkki Johannes, siviilinimeltään Pekka Matsi. Tosin kirkonkirjoissa nimenä on Petr / Pjotr, mutta venäjäksi kirjoitettuna Пeтр tai oikeammin vanhalla venäjällä (vanhoin kyrillisin kirjaimin) Пeтръ. Pekka-nimellä hän kai sitten maailmassa ja siviilissä oli kuitenkin kulkenut. Internetin sukututkimusohjelmassa Geni hänet oli alkuun nimetty seuraavasti: Petter "Pekko" Jakolev Matshi (Matsi). Hän syntyi tuon st-sivuston ja kirkonkirjojen mukaan 4.6.1906 Salmissa ja kuoli Ranskassa. Kuolinaikaa ja tarkempaa paikkaa ei ole merkitty. Eikä se ainakaan vielä tätä kirjoittessani ole minulle selvinnyt.

Salmin ortodoksisen seurakunnan kirkonkirjoista löytyy Pekan syntymästä merkintä.
Vasemmanpuoleisessa osassa on teksti (ystäväni Vladimirin kääntämänä):
Pjotr - Virtelän kylän talonpoika Jakov Petrov Matshi ja virallinen vaimo Marfa Trofimova, molemmat ortodokseja, heidän ensimmäisestä avioliitostaan.
Pappi  Ioann Fjodorov
Lukkari Ioann Pokrovski
ja keskimmäisessä osassa lukee suomennetuna ilmeisesti kummien tiedot:
 Uudenkylän talonpoika Timofei, Trofimovin poika Satuli ja Virtelän  kylän talonpojan vaimo Darja Petrovan tytär Antipova.
 

Tuo on sukunimi esiintyy siis kirkonkirjoissa ja joissain teksteissä ainakin kahdessa eri muodossa: sekä Matsi että Matshi tai Matshu osittain varmaan myös siksi, että tuohon aikaa papin kyrillisin kirjaimin kirjotetun tekstin ns. translitterointi latinalaisin kirjaimin lienee ollut melko vaihtelevaa ja sekavaakin. Kun lisäksi joidenkin nimien vääntäminen venäjäksi, kyrillisin kirjaimin, oli myös hankalaa, erilaiset variaatiot mahdollistuivat.

Pekan vanhemmille talollinen Jakov "Jaakko" Petrov Matsille ja hänen vaimolleen Marfa "Martta" Trofimova Satulille syntyi suuri katras lapsia. Lukumäärä on vaihdellut hiemen lähteestä riippuen, mutta lapsimäärä lienee ollut jossain 10 -13 tienoilla, missä Pekka oli suunnilleen sieltä keskeltä luetteloa, hieman nuorimmasta päästä. Lapsia isä Jaakolle ja äiti Martalle syntyi 20 vuoden aikana välillä 1895-1915 siis suunnilleen melkein yksi per vuosi.

Suuri lapsimäärä oli tuohon aikaan melko tavallista. Lapsia syntyi suuri määrä esimerkiksi sen vuoksi, että lapsikuolleisuus oli melko suurta. Lapsia kuoli aivan pienenä erilaisiin rokkoihin ja muihin kulkutauteihin ja siksi piti varmistaa, että suvussa on suvunjatkajia, ja samalla tietysti lapsi syntyi – niin kuin sanonta kuului – ”leipä suussa” – eli hän oli perheen ja suvun tulevaa työvoimaa kasvettuaan hieman suuremmaksi.

Suuri lapsimäärä ja pienet asuinpiirit, olivat omalla tavallaan siunaus, mutta myös suuri terveydellinen uhka monella tapaa, ei pelkästään kulkutautien kanssa. Taudit levisivät joskus huonon hygienian vuoksi helposti, mutta myös naimisiin meno hankaloitui, kun lähistöllä, jopa naapurikylissä, alkoivat kohta kaikki olla lähisukulaisia, serkkuja. Liian lähelle sukuun naiminen oli ongelma ja se aiheutti omat geneettiset ja muut sairautensa, degeneroitumista suvussa. Ongelma oikeastaan poistui vasta evakkoon ja uusille alueille lähdettäessä sotien aikaan ja niiden jälkeen. Uusilla alueilla ”naimapiiri” oli laajempi ja geneettinen perimä uutta. Näin – kuten sanotaan – karjalaiset pelastivat suunnilleen samanlaisissa elinpiireissä asuneet sisäsiittoiset pohjalaiset ja päinvastoin.

Tuollaisista olosuhteista maailmalle lähtö oli varmasti monelle karjalaisille lapselle ja nuorelle – Pekallekin – melkoinen ponnistus. Kouluja toki oli, mutta harvassa, ja yleensä lapsia ei koulutettu ”liikaa”. Heitä tarvittiin enemmän kotona, kuin jossakin maailmalla. Vielä niinkin myöhään, kuin minun syntymän aikoihin 1940-50-luvuilla oppikouluun lähteminen maaseudulta oli melko harvinaista. Monesti kävi niin, että pitkän ja hankalan matkan takia piti asua ns. ”kortteerissa” opiskelupaikkakunnalla. Tällainen oli pienille 11-12 vuotiaille lapsille aikamoinen urakka. Niin myös minulle.

Ei liene Pekankaan elämän alkuvuodet ja vuosikymmenet olleet mitään helppoja, Kaiken lisäksi noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen Pekka joutui sotapalvelukseen puolustamaan omaa maataan vihollisen hyökkäykseltä.

Mutta sitä ennen oli kyllä jo ennättänyt tapahtua paljonkin. Ajalta on niukasti tietoja saatavissa näin ”kotikonstein”, mutta kun miettii nuoren pojan taivalta noissa karjalaisissa maisemissa 1920-30-luvuilla, ei siellä kai varmasti monenlaisia virikkeitä ollut, jos elämää vertaa nykynuorten elämään. Pekka kävi armeijan. Palvelupaikasta ei vielä ole tietoa, mutta sen päätyttyä hän mitä ilmeisimmin oli korpraali, sillä joissakin kirjallisissa lähteissä hänen mainitaan olleen sotapalveluksensa aikaan lääkintäaliupseerina sairastuvalla.

Asepalvelukseen astumisesta sodan alkaessa on olemassa mielenkiintoinen ja hauska tarina, jonka mm. Joensuun aikaisempi kirkkoherra isä Erkki Piiroinen on kertonut julkisuudessa jossain esitelmässä. Sieltä sen minäkin kuulin. Pienet, jonkin verran isä Erkin väritettyyn kerrontaan kuuluvat tekstin "asiavirheet" (lue: värittely) korjattuina ja omin sanoin muotoiltuna tuo tarina kuuluu seuraavasti:

Sodan syttymisen yhteydessä myös Pekka Matsi – siinä vaiheessa jo isä Johannes – sai kutsun sotapalveluksen, armeijaan. Hän oleskeli todennäköisesti jo silloin ulkomailla ja tuli sieltä Suomeen, Helsinkiin, ilmeisesti Pääesikuntaan, jossa hänen piti ilmoittautua palvelukseen. Kerrotun mukaan vastassa oli pöydän takana kolme korkeaa upseeria: eversti, majuri ja kapteeni. Isä Johannes sanan mukaisesti ”purjehti” uljaasti sisään huoneeseen mustaan munkin asuun pukeutuneena, päässä hunnulla varustettu klobukki ja kaulassa risti. Varsin vaikuttava näky. Upseerit nousivat tietysti kohteliaana miehinä ylös tervehtimään vaikuttavan näköistä henkilöä, joka astui pöydän ääreen, teki asennon ja ilmoitti sotilaallisesti: ”Herra eversti, korpraali Matsi valmiinan astumaan sotapalvelukseen.”

Kuten varmasti jälleen huomaat, etten ole noilta polveleivilta tarinoiltani vielä ollenkaan päässyt varsinaiseen aiheeseen eli pappismunkin, isä Johanneksen, elämään kovinkaan syvälle. Mutta älä hätäile, lisää tulee, kunhan ennätän käydä läpi laajaa materiaalia, josta osaa en ole vielä edes saanut eteeni luettavaksikaan.

Nuo isä Johanneksen elämän vaiheet ovatkin sitten ihan kiintoisia ja tosi mielenkiintoista tarinaa, mutta yritän kertoa siitä sitten seuraavassa blogijutussa taas lisäselvittelyjeni jälkeen jotain. Osa tulossa olevasta lisämateriaalista saattaa viivästyä niin, etten saa sitä heti tutkittavakseni, mutta aikanaan sitten. Toivottavasti jaksat odottaa ja sitten vielä lukea seuraavankin tai todennäköisesti monikossa: seuraavat.

Pappismunkki Johannes (Vorobjeff)

Selvyyden vuoksi kerron vielä, että Suomessa noihin samoihin aikoihin vaikutti samassa luostarissa toinenkin isä Johannes. Hän ei ole sama isä Johannes, josta nyt olen kertonut. Tämän munkin siviilinimi oli  Ilja Andreinpoika Vorobjeff ja hän oli syntynyt Aunuksessa 1884 ja kuoli sittemmin Heinäveden Valamon luostarissa 1964. Hänen luostaritiensä kulki Syvärin ja Konevitsan kautta Valamoon, missä hän toimi monissa eri tehtävissä, mm. rippi-isänä veljestölle.

Pappismunkki Johanneksen hauta Valamossa.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

Tässä edellinen osa, eräänlainen välitilinpäätös:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/muistini-mukaan.html
ja tässä varsinaisesti se eka osa:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/neroja-vai-konnia.html