Muistan, kun muutama vuosi sitten uneen ilmestyi minulle täysin tuntematon mies, joka halusi kertoa jonkun tarinan. No silloin syntyi ihmettelyn jälkeen sitten tarina Simeonin kelloista ja jossakin vaiheessa sitten myös selvisi erilaisten vaiheiden kautta, kuka tuo Simeon oli. Hän oli Simeon Tuisku, mutta siitä nyt ei tällä erää enempää. Jutun voi lukea blogistani.
Tämän aamun hahmot päässäni vaikuttivat myöskin jossain määrin tuntemattomilta, jossain määrin tutuilta. Tiedä häntä. Nyt kyseessä oli kaksi naista, jotka eivät aamulla pöllähtäneenä miettiessäni minun mielestä millään tavalla liittyneet toisiinsa, enkä osannut siinä herätessäni heitä millään tavalla yhdistää itseeni tai elämääni tai en heti löytänyt heitä kahta yhdistävääkään tekijää.
Toinen heistä oli minulle jonkin verran tuttu ja ehkäpä juuri siksi, että hänet oli haudattu päivä, pari sitten ja olin lukenut hänestä jotain. Tämä henkilö tuli sitten syystä tai toisesta uneeni. Hän oli Aira Samulin. Kummallista! Toinen henkilö esiintyi unessa vaan etunimellä: Matrona ja kesti kauan heräämisen jälkeen selvittää päätäni sen verran, että minulle muodostui edes jonkunlainen käsitys siitä, kenestä oikein olikaan kysymys.Ymmärtääkseni kysymys oli desantista, naisvakoojasta, nimeltä Matrona. Desantista, josta olin juuri hieman aiemmin edellisenä iltana lukenut eräästä kirjasta ja jota olin toisen kerran aivan lyhyesti sivunnnut yhdessä hautausmaatarinoitteni blogijutussani. Näin ne jutut, kertomukset, luetut, katsellut ohjelmat jatkavat elämää meidän päässämme ja unissamme.
Siinä pöllähtäneisyyden tilassa aamulla yritin miettiä, miksi ihmeessä nämä kaksi ihmistä olivat tulleet uniini. Kumpikin kuolleita, enkä oikein löytänyt heistä mitään yhteistä. Olin tosin eilen ja aiempinakin päivinä ollut tuon kuolemateeman kanssa tekemisissä niin noissa aiemmissa neljässä blogijutussa kuin myös katsomassani elokuvassa, Netflixin minisarjassa, jota juuri katselin. Minisarja oli nimeltään ”All the light we cannot see” eli ”Kaikki se valo. jota emme näe”. Tuokin elokuva kertoi monella tapaa kuolemasta. Se kertoi myös nuoresta naisesta, sokeasta tytöstä nimeltä Maria, Ranskasta, timantista, vastarintaliikkeestä, natseista ja rakkaudesta. Kaiken kaikkiaan erittäin vaikuttava ja katsottava elokuvasarja.
Samoihin aikoihin olen muina vapaina hetkinä tutustunut uusinpaan Finlandia-kilpailun voittajakirjaan, Sirpa Kähkösen kirjaan ”36 uurnaa – väärässä olemisen historia”, joka – yllätys, yllätys – sekin käsitteli myös kuolemaa. Jostain syystä tuo kuolema teema oli siis kovinkin pinnalla ajatuksissani niin tarkoituksella blogijuttuja tehdessä kuin sitten enemmän tai vähemmän muissakin.
Luulen kaikkien noiden kokemuksieni stimuloineen jollakin tavalla sitten tuota viime yötä. Ja jostain kumman lokerosta alitajuntani oli kaivannut esille nimet Matrona ja Aira Samulin. Siksipä sitten aamulla herättyäni istahdin tietokoneen ääreen ja yritän tässä purkaa nuo nimet ja ajatukset tähän näyttöruudulle luettavaksi ja ymmärrettäväksi. Yleensä, kun joku ajatus tulee yöllä uniin tai mieleeni, niillä on joku aiempi yhteys näkemääni, kokemaani, lukemaani. Niin nytkin.
Ja yleensä nuo ajatukset eivät muuten poistu, kuin vaikkapa tällä tavalla kirjoittamalla ne muistiin paperille tai näytölle. Niin kai nytkin – mene ja tiedä!
Pohdittuani jonkin aikaa asiaa, ymmärsin, että olin lukenut Aira Samulinista nettilehdistä ja sitten kuunnellut uutisissakin hänen hautajaisistaan. Samalla muistin myös sen, että olin käynyt Mikkelin kirjastosta lainaksi Mikko Tynin kirjan ”Marsalkan muskettisoturit” ja siinä kirjassa kerrottiin myös mm. tuosta desantista nimeltä Matrona. Mutta miksi Matrona ja Aira? Mikä heitä yhdisti?
Juotuani aamukahvit, aloin selvitellä asiaa. Ainoan yhdistävän tekijän, jonka siinä löysin, oli paikka, josta kumpikin olivat kotoisin: Hyrsylän mutkasta. Tai siis ainakin oletettavasti molemmat olivat asuneet siellä. Desantista näin oletettiin ja Aira Samulinista se tiedettiin. Silti minulle ei vieläkään tätä tarinaa aloittaessani ole selvinnyt, mikä tuossa asiassa nyt oli niin tärkeää, että se piti uneen tulla. Mutta aiemmista vastaavista tapahtumista viisastuneena ajattelin, että laitanpa sen nyt tähän paperille ja kerron heistä jotakin. Jospa se tätä kertoessani ja kirjoittaessani jollakin tavalla minullekin selviäisi. Tai sitten sinulle - joten tuossa tapauksessa kerro se minullekin.
Matronasta kirjoitin ensimmäisen kerran 2019 blogissani ”Kiehtovat hautausmaat” ja lisää sen jatkotarinassa. Silloin luin muistaakseni sanomalehdestä tiedon, että mikkeliläiset miehet eivät suostuneet teloittamaan naista. Joten teloitusryhmään piti etsiä teloittajat jostain muualta. Mikko Tyni kertoo kirjassaan, että asiaan ei löydy mitään vahvistusta virallisista asiakirjoista ja voi olla hyvinkin, että tarina oli kansan suussa syntynyt ja sitten lehdessä kirjoitettu. Hieman samaan tapaan kuin tänäkin päivänä erilaiset puolitotuudet tai jopa ”feikkiuutiset”, syntyvät jossakin ja niitä sitten välillä mediassa ja meidän muiden ihmisten toimesta maailmalla totena toistetaan.
Tämä naisdesantti – nimeltään Matrona Seredina – on päässyt vuosien saatossa mainintana useampaankin sanomalehteen ja nyt myös tuohon mainitsemaani Mikko Tynin kirjaan ”naisena, joka yritti tappaa Mannerheimin”. Hänet on useammassakin lähteessä mainittu olleen kotoisin Hyrsylän mutkasta ja sieltä sitten aikanaan joutunut Neuvostoliittoon, palkattu ja koulutettu vakoojaksi ja sitten saanut tehtäväkseen Mannerheimin surmaamisen. Noissa kirjoissa ja teksteissä hänet on kuvattu fanaattisena tyyppinä, joka jo ennen kiinni jäämistään oli tehnyt monenlaisia vakoiluun liittyviä tehtäviä mm. Multian kunnan Nikaran kylässä, jonne hän oli Tynin kirjan mukaan perustanut vakoojatoverinsa Simo Puputin kanssa jonkinlaisen tukipisteen eli residentuuran.
Hänen ympärilleen syntyneistä keksityistä tai todellisista tarinoista saisi varmasti aikaan kirjan tai vaikka elokuvan, sen verran paljon kaikenlaista todellista tai keksittyä tietoa hänestä oli liikkeellä kansan keskuudessa ja osa siitä siis päätyi jopa sanomalehtiin. No joka tapauksessa tämän naisdesantin Matrona Seredinan elämä päättyi teloitusryhmän edessä Mikkelin lääninvankilan halkopihalla aamuvarhaisella 26.11.1943. Siis melkein päivälleen 80 vuotta aiemmin kuin toisen Hyrsylän mutkan naisen – Aira Samulinin – elämä päättyi. Aira kuoli kolme päivää aiemmin mutta 80 vuotta myöhemmin: 23.11.2023.
Melkoinen sattuma tuokin. Airan elämää tutkittaessa löytyi jotain muutakin yhteistä. Airastakin tarinoita riittää. Lisäksi Airankin sukutaustasta löytyi hieman slaavilaisuutta. Hänen sukunimensä Samulin ei ollut hänen oma alkuperäinen sukunimensä ja kuolinilmoituksessakin mainittu ”oma” sukunimi Suvio oli aiemmasta venäjänkielisestä nimestä muutettu. Alkuaan se lienee ollut Šušin tai toisella tavalla kirjoitettuna Shushin tai Schuschin – kauppiassuku jostain Venäjältä. Venäjäksi sukunimi oli alkuaan siis Шушин. Airan isä, rajavartija ja vääpeli Viktor Waldemar muutti nimensä suomalaiseksi nimeksi Suvio. Hän kaatui sodassa 1941.
Matronan sukunimi Seredina (Середина) viittaa enemmän Ukrainaan, josta löytyy pohjoisesta paikkakunta aivan Venäjän rajan tuntumasta nimeltä Seredina-Buda (Середина-Буда). Mutta suomalaisten hänet pidättäneiden sotilaiden asiakirjoissa hänen kerrottiin olleen oman kertomansa mukaan kotoisin Hyrsylän mutkasta.
Tällaisia yhtäläisyyksiä siis tässä aamutuimaan näistä kahdesta naisesta löytyi. Kummallakin oli ainakin omasta mielestään suuri tehtävä maailmassa toteutettavana. Airalla se oli tanssi, Matronalla Mannerheimin murhaaminen. Kumpikin teki omalla tavallaan Hyrsylän mutkaa tunnetuksi Suomessa omien tarinoidensa kautta. Airasta oli ja on paljon tarinoita maailmalla. Hän oli monessa mielessä hyvän asian lähettiläs, kun sitä vastoin Matrona oli ehkä jossain määrin erilainen lähettiläs. Kummastakin naisesta on paljon ns. kaupunkitarinoita, tosia tai keksittyjä, värikkäitä, mielikuvitusta ruokkivia kertomuksia. Airan värikästä elämää on kuvattu laajalti eri medioissa. Matronan elämää on oletettavasti kuvattu mm. fiktiivisessä Onni Palasteen kirjassa ”Irina ja Mannerheim”. Tuon kirjan kantavana teemana oli fanaattisen nuoren naisdesantin sitkeä pyrkimys surmata Mannerheim Päämajassaan Mikkelissä, siis minun entisessä työpaikassani. Mielenkiintoista!
nettihoukka@gmail.com
Tässä vielä linkit noihin neljään aiempaan hautausmaatarinaan, jotka löyhästi liittyvät tähän samaan teemaan ja tarinakerrontaan.
Eka:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/11/mikkelin-ihmeellisyyksia-metsastamassa.html
Toka:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/11/sotilaiden-ja-kartanojen-mikkeli.html
Kolmas:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/11/sankareita-ja-taviksia.html
Ja neljäs:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/11/sotilaita-emigrantteja-ja-jopa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti