13.12.23

Neroja vai konnia

Valamon munkkeja Heinäveden Valamon majoitusrakennuksen edessä.
(Kuvan käsittely: Tekoäly + Ortodoksi.net / Alkuperäinen: PMM)

Olen näissä blogijutuissani käsitellyt aina silloin tällöin melko laajalti erilaisia ihmisiä. Kumma kyllä enemmän kuitenkin kuolleita kuin eläviä – näin ainakin luulen. Yksi ryhmä näitä ihmisiä, joista olen kirjoittanut paljon, ovat sekä mies- että naisluostarien asukkaat, siis ortodoksiset munkit ja nunnat. Ortodoksiseen – tai miksei muunkin uskonhaaran – luostariin lähteminen, kilvoittelijaksi ryhtyminen, erilaisista asioista kieltäytyminen, kuuliainen, hierarkkinen ja askeettinen elämä – siinä määrin, kun niitä nyt sitten on ihan oikeasti harrastettukaan – on meille nykyajan helppoon elämään tottuneille ihmisille kenties hieman vierasta, ehkä se tuntuu joistakin oudolta. Siksi kai siitä kirjoittaminen saattaa siis olla mielenkiintoista puuhaa. Tosin se aika usein on melko vaikeaa, koska luostarit ovat ulkopuolisilta jokseenkin suljettuja paikkoja ja ulkopuolinenhan minä olenkin. Tiedon joutuu usein kaivamaan pienistä puroista.

Jokin aika sitten juttelin erään vanhemman ortodoksisen kaverini kanssa näistä ihmisistä ja melko yksimielisesti totesimme, että ei meillä loppujen lopuksi ole niin kovin montaa sellaista luostariasukasta tai edes pappia, joka olisi tässä mielessä mielenkiintoinen persoona, josta siis olisi vielä paljonkin kirjoitettavaa – tiedettyä tai sitten vain arvailuja. Ne, jotka ovat oikeasti mielenkiintoisia, heistä on yleensä jo joku kirjoittanut kirjoja ja julkaistu paljon muutakin.

Pienen pohdinnan jälkeen kummallekin meistä nousi mieleen pari melko lailla mielenkiintoista luostariasukasta. Johan pelkästään se, että menee luostariin, ja tulee sinne kenties jostakin erikoisimmista elinolosuhteista, kilvoittelee siellä vuosikymmeniä, on erikoista meille maailmassa eläville. Mutta kun 
tai jos  sen lisäksi vielä osoittaa monenlaisia erilaisia kykyjä ja taitoja – hyviä tai pahoja taitoja – ehkä nämä ominaisuudet tai outoudet sitten tekevät näistä ihmisistä jollakin tavalla enemmän mielenkiintoisia. Sellaisia me nykyajan ihmiset – kuluttajat – olemme. Haemme usein kokemuksia, elämyksiä ja ihmettelemistä. Kun emme itse uskalla luostariin mennä.

Palaan kohta noihin pariin ”valittuun” munkkiin. Sitä ennen mietin hieman, mikä sitten on tehnyt joistain noista muista kirjoittamistani ihmisistä ehkä niin ”mielenkiintoisia”, että olen heistä jotain kirjoittanut. Osa on saattanut olla jollain elämän alueella lahjakkaita ja sitten kuitenkin yhtäkkiä päättävätkin mennä luostariin ja – meidän maallisin silmin katsottuina – hylkäävät lahjansa. Osa taas on vasta luostarissa löytänyt lahjansa, tai uskaltanut tuoda ne esille, tai lahjojen esiintulolle on luotu näin paremmat mahdollisuudet. Ja sitten he ovat jakaneet niitä mahdollisesti meille muillekin maailmassa eläville esimerkiksi kirjallisesti tai laulaen tai maalaten tai kenties vielä jollakin muullakin tavoin, vaikkapa myös sielunhoitajina.

Toisaalta meillä ortodokseilla on tuollaisia ihmisiä pilvin pimein. Suomessakin löytyy toistakymmentä paksua kirjaa täynnä kertomuksia tuollaisista ihmisistä. Heitä kirkkomme nimittää pyhiksi ja heistä voi lukea mm. Synaksarion-nimisestä 12 kirjan sarjasta, missä heitä ja heidän elämäänsä, kilvoitteluaan ja kirkollisia muistopäiviään on esitelty kuukausi kerrallaan.

Minun näissä blogijutuissani kertomat henkilöt eivät ole päässeet noihin kirjoihin. Ainakaan vielä. Minä kerron mielelläni blogissani sellaisista ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella poikenneet normaaleista ”muoteista”, olleet joukosta erottuvia, eivät varsinaisesti mitään "standardityyppejä", mikä tietysti sitten toisaalta on ehkä vähän arveluttavaa, kun kysymyksessä ovat luostariasukkaat. Siellä ei kai ehkä pitäisi olla liiaksi toisista erottuva - tiedä häntä, ajattelenko oikein.

Mutta en mahda sille mitään, jos ihmisestä, josta ajattelen kirjoittaa jotain, ilmenee hieman veijarimaisuutta, herskyvää huumoria, epätavallisia elintapoja ja joskus jopa jonkinmoista pientä "konnamaisuuttakin". Pidämme usein niitä kaikkia luostariasukkaille vieraina. Mutta onko niin!

Nuo kaksi munkkia, jotka nyt meidän kahden ihmisen keskustelussa nousivat esille hieman voimakkaammin, ovat molemmat pappismunkkeja, mutta eri luostareista. Siis munkkeja ja ortodoksisia pappeja. Ja kuten hyvin tiedämme Suomessa on tällä hetkellä vain kaksi luostaria Heinävedellä: yksi munkkiluostari Valamossa ja yksi nunnaluostari Lintulassa. Joten kysymyksessä pitää olla ns. Vanhan Suomen luostari tai luostareita, kuten nyt tässä tapauksessa aivan oikeasti onkin.

Pappismunkki Mefodi nuorempana munkkina Petsamon luostarissa.
(Kuvan käsittely: Tekoäly + Ortodoksi.net / Alkuperäinen: Pm Mefodi)

Toinen näistä pappismunkeista tunnettiin maallisella nimellä Matti Lehmonen, mutta luostarissa hän oli ortodoksisen tavan mukaan saanut itselleen toisen kirkollisen nimen. Tästä pappismunkista olen kirjoittanut pitkän tarinan kuvien kera yhteen blogiini ja sen otsikko oli kuvaavasti: Levoton nero.

Tuo blogikirjoitus kertoi köyhistä oloista, yksinhuoltajaäidin lapsesta, joka nousi kirkollisessa hierarkiassa pappismunkiksi asti. Hän oli kielellisesti lahjakas ja osasi puhua sujuvasti useita kieliä ja hän vietti omasta elämästään melkoisen osan myös ulkomailla. Syy siellä elämiseen oli ainakin minun mielestäni pitkälti varmaan se, että hänen tämä levoton mielensä ei ehkä aina sopeutunut täällä Suomessa luostarissa vallitsevaan kuriin, hänellä saattoi olla liikaa "omia ajatuksia" ja tavoitteita, ja hänellä saattoi kenties joskus mennä ”sukset ristiin” toisten kanssa. Siksi hänen piti mahdollisesti mennä – hieman kenties luostariaatteen vastaisesti – toteuttamaan itseään muualle. Hän vaikutti mm. silloisessa Tšekkoslovakiassa ja Saksassa, mutta myös alkuaan Suomessa niin Laatokan Valamossa kuin Heinävedellä Valamon luostarissa, jonne hän sitten eläkkeelle siirryttyään ei kuitenkaan palannut, vaan eli elämäänsä erakkona ja munkkina hieman eri paikoissa Suomessa, viimeksi Rautalammilla, jonne hänet on haudattu. Hänen kirkollinen nimensä oli pappismunkki Mefodi ja hänestä voi lukea lisää blogikirjoituksestani:
https://happikaappi.blogspot.com/2013/08/80-levoton-nero-pappismunkki-mefodi.html

Todennäköisesti en tavannut kaikissa kolmessa tämän sivun kuvissa olevaa pappismunkki Mefodia koskaan silmäkkäin, vaikka isäni kanssa usein vierailin Heinävedellä Valamon luostarissa. Asuin itsekin silloin Pohjois-Karjalassa Tuupovaarassa ja myöhemmin opiskelin Joensuussa, jonka ortodoksisen seurakunnan yhdessä leirikeskuksessa pappismunkki Mefodi jossakin vaiheessa eli erakkona. Mutta taipaleemme eivät ilmeisesti koskaan kohdanneet. Sen sijaan kuulin hänestä paljonkin erilaisia tarinoita jo lapsuudessani ja nuoruudessani, ja nyt sitten aikuisena laitoin jotain niistä muistiinkin omille lapsilleni ja vunukoilleni edelleen kerrottaviksi.

Heinäveden Valamon luostarin kirkko.
(Kuvan käsittely: Tekoäly + Ortodoksi.net / Alkuperäinen: Pm Mefodi)

Toinen tuolla alussa mainitsemani kaksihenkisen valitsijaraadin ehdokas mielenkiintoiseksi luostariasukkaaksi on – tai oli – aivan erilainen persoona. Hänkin sai aikaan paljon, mutta tästä varmasti joku voisi sanoa, että niin hyvää kuin pahaakin. Hänen elämästään on monenlaisia tarinoita ja jälleen voi sanoa: mukavia ja kenties vähemmän mukavia. Joidenkin mielestä hän oli melkeinpä sankari. Joidenkin mielestä lähes päinvastainen ja ainakin jossain määrin tai ajoittain epäsosiaalinen. Yhteistä näillä kahdella oli se, että kumpikin poistui Suomesta kyllästyttyään tavallisuuteen ja teki kenties merkittävimmän osan elämäntyöstään ulkomailla. Toinen – kuten edellä mainitsin – Tšekkoslovakiassa ja Saksassa toinen mm. Jugoslaviassa eli siis Serbiassa ja lisäksi Ranskassa, jossa hän kuoli ja jonne hänet on haudattu.

Kuka tuo toinen olikaan, siitä kerron seuraavassa blogijutussani, vaikka oletan aika monen – ainakin iäkkäämmän tekstini lukijan – sen nimen jo arvanneenkin.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

---

Seuraava osa :
OSA II
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/kiertolaismunkki-suomesta.html
Mutta lue kuitenkin ennen tuota toista osaa välitilinpäätös:
https://pyykkonen.blogspot.com/2023/12/muistini-mukaan.html


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kunnarianniina40@gmail.com
Mielenkiintoinen blogi