 |
| Pyhä Petronius Prodromoslainen (Kuva: Doxologia) |
Kun kuulin hänen nimensä lausuttuna juhlallisen liturgian ja puheen yhteydessä, mieleeni nousi lämpimänä muistona välittömästi oma pyhiinvaellukseni Kreikkaan ja kohtaamiseni Athoksella. Vuonna 2000 sain poikkeuksellisella tavalla tavata ja kokea sen lempeyden ja rauhan, joka säteili isä Petroniuksesta. Aivan kuin hän olisi puhunut enemmän sydämellään kuin sanoillaan, ja kuin hänen olemuksessaan olisi ollut jotakin, mikä heijasti pitkän kilvoituksen hiljaista hedelmää. Tuosta matkasta kirjoitin myöhemmin myös silloiseen matkablogiini, missä kerroin näistä ensivaikutelmista ja tunnelmista. Nyt, kun hän on virallisesti kanonisoitu ja liitetty koko ortodoksisen kirkon pyhien joukkoon, tuo muisto tuntuu entistäkin syvemmältä, merkityksellisemmältä ja siunauksellisemmalta.
Pyhän ja nöyrän Petroniuksen tien päätepiste ei ollut ihmisen rakentama maine, vaan se oli hänen vuosikymmenten rukouksessa, kuuliaisuudessa ja vaivannäössä kirkastunut elämä. Häntä pyydettiin parikin kertaa koko Romanian kirkon ylimmäksi piispaksi, patriarkaksi, mutta hän halusi pysyä siinä kuuliaisuustehtävässä, johon hän oli kutsumuksensa mukaisesti Athokselle mennyt. Munkkina ja Prodromoksen skiitan johtajana hän eli Athoksella hiljaista, mutta voimakkaan rukouksen täyttämää arkea, ja juuri tämä hiljainen voima kosketti sekä veljestöä että pyhälle vuorelle saapuneita pyhiinvaeltajia. Hänen lempeytensä ja sydämen lämpönsä muistetaan yhä, aivan kuten ne pienet hetket, joissa hän lohdutti, kuunteli ja rohkaisi niitä, jotka etsivät hengellistä tukea.
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos allekirjoitti tänä syksynä patriarkaalisen ja synodaalisen tomoksen, asiakirjan, jossa pyhän Petroniuksen ja kolmen muun Athoksella kilvoitelleen romanialaisen munkin pyhyys vahvistettiin koko ortodoksisen kirkon yhteisesti tunnustamaksi todellisuudeksi. Tomos kuvaa heitä miehiksi, jotka kulkivat Kristuksen tietä, jotka olivat Jumalan armon kantajia ja Pyhän Hengen lahjojen hoitajia, ja jotka sekä eläessään että kuolemansa jälkeen olivat monille lohdutukseksi ja avuksi. Siinä todetaan, että heidän pyhyytensä tuli ilmeiseksi paitsi kuuliaisuuden ja askeettisen elämän kautta myös niiden merkkien ja rukouksen hedelmien kautta, jotka jatkoivat vaikutustaan heidän siirryttyään Herran luo.
Pyhän Petroniuksen elämä oli luostarikilvoituksen selkeää ja kirkasta linjaa: kuuliaisuutta, omasta tahdosta luopumista, nöyryyttä ja rukousta. Hän oli vuosien ajan sekä veljille että maallikkopyhiinvaeltajille hengellinen isä, joka ei tarjonnut tyhjiä sanoja vaan sydämestä nousevaa viisautta. Tomos kuvaa tätä kaikkea tavalla, joka resonoi oman kokemukseni ja niiden lukemattomien ihmisten kokemusten kanssa, jotka ovat kertoneet tapaamisistaan hänen kanssaan. Itsekin kuljin luostarin rauhallisilla ja kauniilla kukkaistutuksilla koristelluilla kujilla hänen kanssaan ja keskustelin sillä yllättävällä yhteisellä kielellä, jota kumpikin osasimme – saksaksi.
Kanonisointipäätös asettaa hänen vuosittaisen muistopäivänsä 24. helmikuuta, jolloin ortodoksinen kirkko tulee eri puolilla maailmaa muistelemaan hänen nimeään ja pyytämään hänen esirukouksiaan. Samalla hänen kunnioituksensa siirtyy luontevasti Athoksen hiljaisista keljoista koko kirkon yhteiseen rukoukseen.
Ajattelen yhä sitä keväistä päivää Athoksella yli 25 vuoden takaa. En silloin tiennyt, että se, mitä pidin eräällä tavalla tavallisena pyhiinvaelluskohtaamisena, olisi myöhemmin osa suurempaa tarinaa, sellaista, johon kätkeytyy kirkon traditioiden ja pyhien hiljainen jatkumo. Niin usein pyhyys on lähellä meitä kuin huomaamatta, arkisen kohtaamisen keskellä, ja vasta jonkin ajan kuluttua ymmärrämme sen todellisen merkityksen.
 |
| Blogisti yhdessä pyhän Petroniuksen kanssa Athoksella v. 2000 Prodromoksen luostarin pääkirkon edessä. (Kuva: Hannu Pyykkönen) |
Pyhä Petronius oli yksi niistä ihmisistä, joiden elämä itsessään on rukous. Siksi hänen muistonsa ei ole vain kertomus menneestä, vaan se kutsuu meitäkin kulkemaan kohti rauhaa ja nöyryyttä. Ja juuri siksi tuo lyhyt kohtaaminen Athoksella tuntuu tänään suurelta lahjalta, jonka merkitys on kasvanut vuosien myötä ja joka kanonisoinnin myötä asettuu nyt osaksi kirkon yhteistä, elävää muistia.
Pyhä Petronius, rukoile Jumalaa puolestamme!
Hannu
Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
---
(Tämä blogijuttu on julkaistu ajastettuna 31.12.2025)
HAP
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti