"Pöllövaaran" pojasta lyseolaiseksi: Elämän alkutaivalta

Muistellessani edellisessä blogikirjoituksessani lapsuuteni ja nuoruuteni maisemia, tekstin julkaisun jälkeen mieleeni tulvi runsaasti lisää muistoja. Ajattelin nyt jakaa niitä täällä, ehkäpä vunukoitani, lapsenlapsiani varten.

Synnyin siis Tuupovaarassa, jossa vietin suurimman osan lapsuudestani aina oppikoulun ensimmäiselle luokalle saakka. Silloin siirryin Joensuun lyseoon, ja alkoi ajanjakso, jolloin asuin osan vuotta Joensuussa, mutta pääosan ajasta Tuupovaarassa. Molempiin paikkoihin liittyy monenlaisia muistoja. Tuupovaaran muistot ovat lapsuusvuosiltani, kun taas Joensuun muistot liittyvät oppikouluun, nuoruuteen ja aikuistumisen aikaan.

Tuupovaara on pieni pohjoiskarjalainen kunta, joka itsenäistyi Ilomantsista 1900-luvun alkupuolella. Sen nimi tulee samannimisestä vaarasta, jonka nimen uskotaan juontavan Tuupanen-nimisestä suvusta, jota seudulla asui silloin ja asuu edelleenkin. Nimen arvellaan periytyvän sanasta "tuuppa" tai "tuuppo", joka tarkoittaa pöllöä. Joidenkin tarinoiden mukaan suvun eräs esi-isä olisi ollut Viipurin linnassa palvellut ranskalainen sotilas nimeltä Dubai. Mutta kuka tietää!

Aivan Tuupovaaran itsenäistymisen alkuvaiheessa kunnan nimi oli Kovero. Tämä nimi siirtyi myöhemmin hieman kauempana kirkonkylästä Joensuuhun johtavan tien varrelle jääneelle kylälle – Koveron kylälle.

Sotien jälkeen, vuonna 1946, Tuupovaaraan liitettiin niin kutsuttu tynkä-Korpiselkä (Saarivaara, Hoilola, Mannervaara, Ruhovaara ja Syrjävaara). Tämän seurauksena muun muassa isäni muutti rajan taakse jääneestä, Neuvostoliitolle luovutetusta Korpiselän kunnasta Tuupovaaraan – kirkonkylästä kirkonkylään. Itse synnyin itsenäiseen, varsin maalaismaiseen Tuupovaaran kuntaan, mutta myöhemmin, vuonna 2005, kunta liitettiin osaksi Joensuuta, joten nykyään se on "kaupunkialuetta".

HAP isän ja isoveljen kanssa muutama vuosi ennen kouluun menoa, noin 5 vuotiaana

Tuupovaarassa kävin kansakoulun neljä ensimmäistä luokkaa. Opettajiani olivat muistini mukaan ainakin Raisa Ronkainen ja Tyyne Kolemainen sekä miesopettaja, jonka sukunimen muistan vain hämärästi – se saattoi olla Repo. Hänestä muistan myös erään oppitunnin, jolloin teimme opettajan pöydälle kasan mustaa ruutia, jonka tämä miesopettaja sitten sytytti. Seuraukset olivat todella mielenkiintoiset – äänekkäät ja savuisat. Onneksi pahimmilta vammoilta vältyttiin; pahin taisi olla opettajan kärähtäneet kulmakarvat.

Isän ja Markku-veljeni kanssa Valamossa isä Savvaa tapaamassa

Niihin aikoihin maaseutupitäjissä ei juurikaan ollut oppikouluja, joihin piti pyrkiä kansakoulun neljännen luokan jälkeen. Pyrkijöille järjestettiin pääsykokeet matematiikassa ja äidinkielessä. Muistelen, että minun oppikouluun pyrkimiseni aikoihin Tuupovaaraan olisi juuri perustettu kunnallinen keskikoulu, jossa saattoi opiskella keskikoulun oppimäärän, mutta josta ei voinut valmistua ylioppilaaksi – lukio puuttui. Siksi tai jostain muusta syystä, kuten siksi, että vanhempi veljeni Vesa opiskeli jo Joensuussa, minäkin pyrin oppikouluun Joensuuhun. Koulu oli maineikas vanha klassillinen lyseo, silloiselta nimeltään Joensuun lyseo – se taisi olla Suomen toiseksi vanhin lyseo Jyväskylän jälkeen.

Virallinen kriparikuva Ilomantsin Pyhän Eliaan kirkon vierellä

Olin oppilaana – kuten siihen aikaan sanottiin – melko "pinko" eli aika hyvä oppilas. Kansakouluaikana kilpailimme joka vuosi Tuupovaaran luterilaisen kirkkoherran tyttären, Juvosen Kirstin, kanssa siitä, kumpi oli luokan paras oppilas. Itse olin oppinut lukemaan jo melko nuorena. Eri tarinat kertovat eri vuosilukuja lukemaan oppimisestani, alkaen jopa 4–5-vuotiaasta, mutta joka tapauksessa olin ennen koulua lukenut yhden suosikkikirjani läpi. Kirja oli nimeltään "Pikku jättiläinen". Koulussa minulla oli alkuun vaikeuksia ensimmäisen luokan opettajan kanssa, koska en osannut ta-vut-taa sanoja ja siksi sain aluksi huonoja numeroita kirjoituskokeista.

Oppikouluun pääsin helposti ja aloitin opiskeluni Joensuun lyseossa 11-vuotiaana. Alkuun ajoimme joka aamu ja ilta, kesät ja talvet, kotoa Tuupovaaran kirkonkylältä Tuupovaaran rautatieasemalle noin viiden kilometrin päähän mopolla veljeni Vesan kanssa. Välillä kyyti oli melkoisen kylmää, mutta onneksi se ei kestänyt kauaa, sillä vanhempani huomasivat pian, ettei se ollut terveellistä eikä turvallista. Meille hankittiin alivuokralaisasunnot eli "kortteerit" Joensuusta, joissa sitten asuimme kouluajan alkuvuodet viikon kerrallaan. Viikonloppuna matkustimme sitten kotiin useimmiten junalla, joskus isä saattoi hakea meidät asioidessaan Joensuussa.

"Hippi-Hannu" silloin joskus

Tuo oli minulle aikaa, jolloin jossain määrin etäännyin Tuupovaarasta ja tuupovaaralaisista kavereista, joita näin siis vain viikonloppuisin, lomilla ja kesällä. Samaan aikaan koulukavereista ja muista joensuulaisista ystävistä alkoi muodostua uusi kaveripiiri, josta sittemmin on tullut minulle merkittävämpi kuin Tuupovaaran aikainen, lapsuudenaikainen kaveripiiri. Näin minusta, tuupovaaralaisesta maalaispohjasta, alkoi pikkuhiljaa tulla kaupunkilainen, joensuulainen.

HAP vanhojen päivillä 1960-luvun lopulla

Uusi koulu, uusi elämäntilanne, uudet kaverit – kaikki nämä varmasti jollain tavalla muuttivat minua siitä entisestä "pinkosta" ehkä vähän tavallisemmaksi koululaiseksi, lyseolaiseksi. Lyseossa käytiin ensin viisi vuotta niin kutsuttua keskikoulua, josta sitten sujuvasti jatkettiin samassa koulurakennuksessa lukioon, jota käytiin kolme vuotta ja jonka päätteeksi kirjoitettiin ylioppilaaksi. Se tapahtui vuonna 1969, jolloin vanhempani olivat jo muuttaneet Tuupovaarasta Joensuuhun isäni sairastumisen vuoksi.

Valokuvaamista on tullut harrastettua melko kauan

Ylioppilasvuotenani odottelin armeijaan menoa tekemällä – kuten joka ikisenä aiempanakin kesälomakautena – erilaisia töitä mm. (ortodoksina) luterilaisella hautausmaalla, Valtion rautateillä (VR), Maanviljelysinsinööripiirin (nyk. Vesihallitus) mittauksilla ja viimeksi TVH:lla Kajaanin tietä rakentamassa Joensuun lähistöllä.

Suureen ja mahtavaan tutustumnassa Eremitaasissa:
Nahkatakin sain pidettyä itselläni, kiltti poika kun olin.

Ikäryhmässä 1/70 menin suorittamaan varusmiespalvelustani Ylämyllylle tykistöön (PKarPsto), tiedustelupatteriin, jona aikana sitten yhtä aikaa armeijan kanssa pyrin ja pääsin opiskelemaan silloiseen Joensuun korkeakouluun (nykyinen Itä-Suomen yliopisto). Opiskelujeni vuoksi jouduin käymään armeijaa noin puolitoista vuotta eri osissa muun muassa lomilla, käyttäen kaikki mahdolliset lomapäivät ja palvelusajan lopussa vielä jonkin verran lykkäystäkin. Armeija oli varsin inhimillinen opintoihini suhtautumisessa, vaikka jouduin kieltäytymään muun muassa RUK:iin menosta. Vapauduin armeijasta alikersanttina syksyllä 1971 ja valmistuin yliopistosta 1973.

Mutta ne ajat ovat sitten jo eri tarinan takana.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com