 |
| Pyhittäjä Serafim Sarovilainen: “Hanki rauha, niin tuhannet ympärilläsi pelastuvat.” (venäläinen ikoni) |
Kriisipuheen varjossa
Julkinen keskustelu rakentuu yhä useammin kriisien ja kärjistysten varaan. Uutisvirta antaa helposti liian monelle pessimisti-boomerille kuvan maailmasta, joka on jatkuvasti romahtamassa, ajautumassa kohti seuraavaa sotaa, talousromahdusta tai kulttuurista repeämää. Sosiaalinen media vahvistaa tätä vaikutelmaa: algoritmit nostavat näkyviin sen, mikä herättää eniten tunteita – suuttumusta, pelkoa ja huolta.
Samalla jää helposti huomaamatta se todellisuus, jossa suurin osa ihmisistä elää. Arki ei useimmille ole jatkuvaa katastrofia, vaan työn, opiskelun, perheen, ystävyyden ja levon rytmittämää tavallista elämää. Siihen sisältyy arkista kauneutta, suhteellista rauhaa ja hyvyyden varassa pysyvää jatkuvuutta. Vaikka maailma ei ole täydellinen, se ei myöskään ole pelkkä romahduksen näyttämö.
“Herra on minun valoni ja pelastukseni – ketä minä pelkäisin?”
(Ps. 27:1, usein toistuva kirkkoveisuissa)
Hiljaiset teot kantavat
Yhteiskunta ei pysy koossa maailmalla hääräävien trumppien, macronien tai edes stubbien näyttävien tekojen ansiosta, vaan meidän oman maamme ihmisten pienten ja usein huomaamattomien eleiden ja tekojen varassa. Politiikalla on paikkansa, mutta arjen kantavat rakenteet ovat toisaalla.
Niistä ei kirjoitella sanomalehdissä. Naapuri auttaa lumitöissä, ystävä kuuntelee toisen huolta, joku antaa istumapaikan bussissa, joku maksaa kahvin tuntemattomalle. Opettaja jaksaa rohkaista oppilasta, hoitaja pysähtyy kiireen keskellä katsomaan silmiin. Hiljainen lähimmäisenrakkaus ei ylitä uutiskynnystä, mutta ilman sitä arki olisi nopeasti kestämätöntä. Yhteiskunta lepää niiden varassa, jotka eivät koskaan päädy otsikoihin.
“Missä rakkaus on, siellä Jumala on.”
(Suuren torstain ehtoopalveluksen veisu, Triodion)
Tavallisuuden lahja
Vaikka etenkin iltapäivälehtien otsikot kertovat poikkeustiloista, suurin osa elämästä on tavallista. Heräämme, teemme työmme, palaamme kotiin, laitamme ruokaa, soitamme läheiselle, käymme kaupassa. Tavallisuus ei ole tylsyyttä, vaan lahja.
Se luo turvaa ja jatkuvuutta tässä hälisevässä maailmassa, joka muuten tuntuu toisinaan arvaamattomalta ja levottomalta. Rutiinit, toistuvat juhlat, kirkkovuoden kierto, vuodenajat ja perheen yhteiset tavat rakentavat sisäistä vakautta. Juuri tavallisuuden kautta elämä kantaa. Poikkeus ei ole pysyvä tila, vaikka otsikot niin vihjaisivat.
“Anna meille rauhasi, Herra,
sillä kaiken sinä olet meille antanut.”
(Iltapalveluksen rukous, minea)
Muistin merkitys ja sukupolvien mittasuhteet
Meitä vanhemmat sukupolvet muistuttavat, etteivät vaikeudet ole poikkeus historiassa. Vanhempiemme ja isovanhempiemme muistot sodista, pula-ajoista ja lamakausista asettavat nykyhetken historiallisiin mittasuhteisiin. He ovat nähneet todellista epävarmuutta, menetyksiä ja jälleenrakentamista.
Historia osoittaa, ettei kriisi ole koskaan ollut viimeinen sana. Sodan jälkeen on tullut rauha, romahduksen jälkeen uusi alku. Tasapaino ei aina ole täydellinen, mutta jonkinlainen seestynyt tila on toistuvasti löytynyt. Tämä ei vähättele nykyisiä haasteita, mutta se muistuttaa, että ihmiskunta on ennenkin selvinnyt. Perspektiivi synnyttää toivoa.
“Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti.”
(Pääsiäistropari, Triodion)
Yhteisöllisyys kriiseissä
Kriisitilanteissa esiin nousee yhä uudelleen yhteisöllisyys. Ihmiset auttavat toisiaan yli rajojen – poliittisten, uskonnollisten ja sosiaalisten. Luonnonkatastrofit, onnettomuudet ja poikkeustilat paljastavat usein sen, mikä ihmisessä on parasta.
Siinä missä poliitikkojen ja sodanlietsojien puhe usein jakaa, tavallisten ihmisten toiminta yhdistää. Vapaaehtoiset järjestävät apua, seurakunnat avaavat ovensa, naapurit kantavat ruokakasseja. Kriisi ei ainoastaan hajota, vaan myös kokoaa. Se muistuttaa, että yhteinen ihmisyys on syvempi kuin erimielisyydet.
“Veljet, kantakaamme toistemme kuormia.”
(Gal. 6:2, usein luettava apostoliteksti)
Pelon kaupallistaminen ja median vaikutus
Median tehtävä on kertoa poikkeavasta ja hälyttävästä, ja se on tärkeä tehtävä. Ilman tiedonvälitystä emme ymmärtäisi maailman todellisia ongelmia emmekä osaisi reagoida niihin. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että pelkoa myös myydään.
Pelon kaupallistaminen toimii tehokkaasti: se kerää klikkauksia, herättää tunteita ja sitoo huomion. Jatkuva altistuminen uhkakuville voi kuitenkin vääristää todellisuudentajua. Ihminen alkaa elää ikään kuin kriisi olisi pysyvä perusolotila. Todellinen elämä on silti laajempi ja moniulotteisempi kuin otsikot antavat ymmärtää. Siihen mahtuu enemmän hyvyyttä, rauhaa ja rakentavaa toimintaa. Raakuutta ja vihaa huokuvat otsikot tunkevat arjessa sisimpäämme usein voimallisemmin kuin nuo hiljaiset hyvät teot, ellei ihminen tietoisesti pidä puoliaan ja opettele varomaan niitä.
“Aseta, Herra, vartio suulleni ja ovi huulteni eteen.”
(Ps. 141:3, ehtoopalveluksessa)
Hitauden ja läsnäolon arvo
Samalla olisi syytä palauttaa mieleen hitauden arvo. Sosiaalinen media palkitsee kärjekkyyttä ja nopeaa reagointia, mutta todelliset kohtaamiset syntyvät ajasta ja läsnäolosta. Kiireinen reagointi harvoin rakentaa siltoja.
Kun pysähdymme kuuntelemaan toista ilman valmista vastaväitettä, syntyy luottamusta ja keskinäistä kunnioitusta. Hitaus ei ole tehottomuutta, vaan syvyyden edellytys. Se on vastalääke jatkuvalle hälylle. Vasta hiljaisuudessa ihminen kykenee näkemään toisen kokonaisena eikä pelkkänä mielipiteenä.
“Hiljaisuudessa ja toivossa on teidän voimanne.”
(Jes. 30:15, usein siteerattu paastonajan opetuksissa)
Jatkuvuus otsikoiden takana
Suomalaisen luonnon kauneus ja vuodenaikojen kierto, taiteen voima ja arjen elämän sanaton kauneus muistuttavat, ettei maailma ole pelkkä kriisien näyttämö. Kevät tulee talven jälkeen, valo lisääntyy pimeyden keskellä, ja ihminen löytää uudelleen tasapainon.
Maailma on myös hiljaista hyvyyttä, rauhaa, viisautta ja yhteisöllisyyttä, joka nousee esiin silloin kun sitä eniten tarvitaan – ja jonka täytyy nousta esiin yhä uudestaan.
“Kunnia olkoon Jumalalle kaikesta.”
(Pyhän Johannes Krysostomoksen perinteinen rukoushuudahdus)
Otsikot kertovat hetkistä, mutta elämä rakentuu jatkumosta.
Ja juuri tuo jatkumo, tavallinen ja usein huomaamaton, kantaa meitä enemmän kuin yksikään kriisi.
Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti