 |
| Mummini - äitini äiti Ida Maria (Kuva: H@P:n kokoelmista) |
Olen sittemmin tutkinut sekä isäni että äitini ei sukua. Isäni suku vaikutti Karjalassa – Korpiselässä, Suojärvellä, Ilomantsissa – vaikka suvun alkuperä lienee – niin missä se sitten lieneekään – osittain Oulun suunnassa, mutta joidenkin tietojen mukaan Oulun seudulle tulleet Pyyköset (joka siis on ollut minunkin alkuperäinen sukunimi ukkini aikaan) olivatkin ilmeisesti kotoisin jostakin Iisalmen ja Juvan suunnalta. Joten siltä osin lienee omalla kohdallani tullut tehtyä tässä jonkinnäköinen kierros Oulun ja Karjalan kautta takaisin Savoon Mikkeliin. Mutta karjalaiseksi minä silti itseni identifioin, en savolaiseksi.
Äitini suvun tutkiminen jäi aikanaan vähiin. Palasin siihen aivan sattumoisin muutaman kerran ja silloinkin melko hämmentyneenä. Nykyinen tai pitäisikö sanoa nykyaikainen sukututkimus perustuu melko suurelta osin aivan erilaisiin metodeihin, kuin vaikkapa silloin 1970-luvulla, jolloin asioita tutkittiin hieman hankalasti kirkonkirjojen avulla. Edelleenkin se on mahdollista ja se on ehkä yksi parhaita keinoja selvittää sukunsa historiaa. Asiaa helpottaa paljon se, että lukuisia kirkonkirjoja on nykyisin jo ns. digitalisoitu ja osa niistä löytyy myös suoraan netistä.
Näin oli myös äitini suvun kohdalla. Kun silloin joskus 70-luvulla hieman tutkiskelin oman äitini sukua, en siinä päässyt kovinkaan pitkälle. Asiaa vaikeutti se, että suku oli ensinnäkin luterilainen, ja toisekseen koko ajan kanta-Suomessa, eri puolella Suomea. Eli olisin tarvinnut lukuisilta eri paikkakunnilta kirkonkirjoja saadakseni selvimmin tietää, missä suku milloinkin seikkaili.
Sukuni oli myös silloisen tietämykseni mukaan jokseenkin köyhää sukua. Ukkini eli tässä tapauksessa äitini isän ammatiksi oli merkitty jossakin vaiheessa työmies, ja jossakin vaiheessa siellä oli jopa maininta: loinen, joka siis tarkoitti ilmeisesti enemmänkin toisten nurkissa asuvaa köyhää työläistä. Wikipedia määrittelee sen näin:
”Loinen, eli koturi tai joutolainen tai läksiäin tai kesti, tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa. Suomessa nimitystä käytettiin etenkin Savossa."Todennäköisesti myös tuon hetkinen tieto sukutausta vaikutti siihen, että ajattelin, että suvun tutkiminen saattaa olla vaikeampaa myös monenlaisten yhteiskunnallisten syiden vuoksi. Siksi se sitten jäi osittain kesken, enkä paljon ukkiani pidemmälle asiaa sillä kertaa tutkinut.
Olisi tosin pitänyt. Se selvisi sitten myöhemmin, kun nettitietojen suuri tulva valloitti sukututkimusta ja tätä kautta äitini suvusta alkoi paljastua monenlaisia asioita, ja vieläpä erittäin yllättäviä asioita.
Olin aikani kuluksi kirjoitellut erilaisia historiaan liittyviä lyhyitä tarinoita blogiini. Usein liitin tarinassa esiintyvän henkilön ns. Geni-tiedon Internetin sukututkimusohjelmasta linkkinä tähän tarinan henkilöön. Ne ihmiset jotka ovat liittyneet eli tehneet sukutauluja tuohon amerikkalaiseen Geni.com -ohjelmaan, saattavat silloin noiden linkkien kautta katsoa, onko kyseinen henkilö mahdollisesti jotakin sukua.(kts. esim. blogi)
Yllättäen aika monesta tällaisista henkilöstä, joista olin kirjoittanut jotain, ilmeni, että hän olikin kaukainen sukulainen. Sukulaisuus saattoi olla jotain esim. seitsemäs pikkuserkku tai sitten niin kuin Karjalassa se sanottiin – ”väärän puun kautta sukua” eli avioliiton kautta sukuun liittyvä ihminen. Kun noita osumia alkoi pikkuhiljaa tulla enemmän ja enemmän, ensi alkuun arvelin, että ohjelmassa on varmasti joku vika. Sitten ryhdyin tutkimaan hieman tarkemmin, löytyykö sieltä Geni-ohjelmasta todellakin jonkinlainen jatkumo joko suoraan verilinjaa tai sitten välillä ns. avioliiton kautta poiketen. Ja yllätys yllätys löytyihän sieltä. Ja todella kummallisia yhteyksiä.
Kummallisia siinä mielessä, etteivät nuo yhteydet sopineet millään tavalla siihen kuvaan ja käsitykseen, joka minulla oli äitini puoleisesta suvusta, köyhästä suvusta Pohjois-Karjalan Tuupovaarassa.
Kun osumia alkoi tulla yhä enemmän, aloin jo itsekin epäillä, että hyvänen aika nehän saattavat olla jopa vaikka totta. Näin pikkuhiljaa suvustamme – siis äitini suvusta – alkoi tulla esiin mitä eriskummallisempia henkilöitä, eri sektoreilla vaikuttaneita henkilöitä maamme historiasta. Se tuntui melko epätodelliselta, enkä tiedä uskonko minä vieläkään täysin tähän, mutta pitänee kai sitten pikkuhiljaa ruveta kohta siihenkin uskomaan.
Toki sieltä samalla löytyi mitä erilaisimpia kummallisuuksia, kuten vaikkapa lapsentappajapappi. Mutta löytyi sieltä muunkinlaisia pappeja kuten mm. minun suoraan alenevassa polvessa oleva 10. isoisä, joka oli Oulun ensimmäinen kirkkoherra ja vaikutti aikanaan myös luterilaisen kirkon asioissa mm. Uppsalassa, kun hän allekirjoitti Uppsalan kokouksen päätöksen, jolla hyväksyttiin Augsburgin uskontunnustus, ja saatettiin luterilaisuus kirkon opin perustaksi. Kaikkea sitä tuo suku onkin mennyt tekemään!
Silti kummallisin löytö oli kuitenkin se tieto, että minun suoraan alenevassa polvessa oleva 8. isoisä oli maineikkaan Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahen nykyisen Lieksan tienoille perustaman Brahean kaupungin pormestari. Oli siinä hieman kieltämättä nieleskelemistä ja reaktio mm. noihin kahteen henkilöön oli kenties eräällä tavalla samanmoinen, kuin vaikka tuohon lapsentappajapappiin. Siis hieman hävetti kertoa, että suvussa on tuolloin ollut tuollaisia henkilöitä. Häpeämisen syy oli ehkä myös se, että kuvittelin ihmisten ajattelevan, että kenties ylpeiden ja retostelen moisella asialla.
Nyt kun vettä on virrannut Vantaan joessa jo reilusti, olen hiljalleen uskaltanut kertoa asiasta muillekin: ensin sukulaisille ja tutuille ja nyt jo täällä blogissakin. Lähisuvun reaktiot ovat olleet mielenkiintoisia. Epäuskoisia, mutta varmasti myös jonkinlaista ylpeyttä reaktiossa oli aistittavissa. Lapsenlapseni – vunukkani – vastikään koulussa Suomen historiaan tutustuneita, kyselivät mielenkiintoisina, mahtaisikohan noilta seuduilta vielä löytyä jotain suvulle kuuluvia läänityksiä, tai vaikka heille joitain komeita arvonimiä. Heh!
Nimittäin yksi erikoinen sivuhaaran tällekin sukututkimukselleni löytyi tässä jokin aika sitten: suvussa on ollut joitakin aatelisiakin. Ihan sellaisiakin, joilla on oma aatelisvaakuna. Ja jälleen vunukat kyselivät, voisivatko he mahdollisesti käyttää noita vaakunoita. Eivätpä taida voida.
Joten on tästä sukututkimuksesta jotakin hyötyäkin ollut, kun vunukat kiinnostuivat edes tuon verran suvun asioista ja siinä ohessa maamme historiasta. Ja nyt sitten erilaisten tekstieni kautta saavat kenties myös jotain sellaista tietoa, joka aikanaan minulta jäi saamatta. Samalla olen hieman pohtinut syitä tuohon yllättävään löytööni, siis tapahtumiin kauan kauan sitten. Miten on mahdollista, että köyhän äitini ja mummini suvusta jo noin viiden sukupolven päästä löytyy aivan erilaisia sukulaisia, rikkaita, aatelisia, merkittävissä tehtävissä toimineita.
Siihen saattaa olla kovinkin selkeä syy, joka pohjautuu tuon aikaiseen yhteiskuntaan ja siellä vallinneeseen järjestykseen. Kun jonkun ison talon, hovin, kartanon, tilan omistaja kuoli, tilan pääasiassa peri useimmiten tuon aikaisten säädösten mukaan vanhin poika. Muut lapset – etenkin pojat – koulutettiin sotilaiksi, virkamiehiksi ja muihin tällaisiin tehtäviin, jota kautta he sitten hankkivat mahdollisesti oman omaisuutensa tai sitten eivät. Tytöt taas pyrittiin saamaan mahdollisimman hyvään sellaiseen avioliittoon, josta ei välttämättä tarvinnut maksaa suuria myötäjäisiä. Se ei aina onnistunut etenkin, jos tyttöjä oli paljon ja etenkin silloin, kun mentiin tässä sukuketjussa hieman jo eteenpäin ja suku oli kenties jo pikkuhiljaa köyhtynyt.
Näin kävi varmasti myös äitini suvun kohdalla tyttöjen aviopuolisot tulivat kerta kerran jälkeen ns. rahvaanomaisimmiksi, tavallisimmiksi ja köyhemmiksi. Äitini synnyinseuduilla Tuupovaaran Konnunniemellä ja siellä samalla suunnallaTohmajärvellä ja Kiihtelysvaarassa oli aikanaan jokunen suuri hovikin mm. pitäjän suurin tila Oskolan hovi, jonka isännän, Antti Parviaisen, toimesta aloitettiin esimerkiksi Loitimon lasku vuonna 1865 ja perustettiin Oskolankosken mylly. En ole vielä ennättänyt tutkia, millä tavalla tuo Antti Parviainen, joka muuten on oman ukkini täydellinen nimikaima, on mahdollisesti sitten sukua. Ainakin sama sukunimi hänellä on äitini kanssa. Ja etunimillä oli tapana tuolloin periytyä suvussa,
Joka tapauksessa Oskolan kylä on itäisin vanhan Kiihtelysvaaran kylistä ja on asutukseltaan alueen vanhimpia, sillä siellä tiedetään olleen jo keskiajalla runsaasti asutusta. Vuonna 1500 Oskolassa oli viisi taloa ja vuonna 1589 jo 14 taloa. Kaikki on siis mahdollista, mutta todennäköisesti tuon tutkimustyön saavat sitten suorittaa myöhemmin jotkut muut. Minulle tämäkin tieto alkaa jo riittää.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti