Hu huu, kuuluuko, koronapäiväkirja 030320

Jo kauan, kauan sitten paremmille metsästysmaille muuttanut kissani.
(Kuva: H@P)

Tämähän alkaa kohta tuntua siltä, kuin näin omituisesti olisi elänyt pitempäänkin. Ruokaa on, juomaa on ja jos loppuu, käyn kaupasta. Tänään kävin iltapäivällä ennen päikkäreitä. Kansaa oli yllättävän paljon liikkeellä ja kummasti – tosin aivan oikeaoppisesti – he välttelivät toisiaan niin lähikontakteissa kuin, kumma kyllä, jopa katsekontakteissakin.

Oli siellä yksi tuttukin ja huutelimme kärryjen takaa parin metrin päästä toisillemme tyyliin, hu huu, kuuluuko. Todettiin kuitenkin kummankin selvinneen vielä ainakin tähän saakka hengissä ja jokseenkin järjissäänkin. Ikävä oli erilaisia asioita silti ja harmitti, että pääsiäinen, juhlien juhla, menee tällä tavalla ikään kuin hieman hukkaan.

Olo on ollut kotona lähes normaali. Yskinythän minä olen viime vuodet ahkerasti astmani takia, joten sitä toki löytyy nytkin ja kaupassakin yskitti. Heti jotkut ottivat lisää etäisyyttä ja toiset katselivat pahekusen, mitä täällä yskit, vanhus.

Edelleen jotkut kantoivat runsaasti vessapaperia ostoksissaan, ilmeisesti tilanne näkyy ja vaikuttaa joissain perheissä jotenkin alapäässäkin. Itse ostin maltillisesti muutaman päivä ruuat ja kotona on kotivaraa vielä jäljellä, vaikka hiljalleen ole niitäkin alkanut syödä, jotta voisin vaikka hiljalleen vaihtaa uusiin tuotteisiin.

Oloni alkaessa tuntua normaalilta, on myös alkanut tuntua siltä, että tuo ja tuo pitäisi tehdä ja käydä hieman auttamassa tuossa asiassa, kun se ei tunnu oikein sujuvan eräiltä. Vedän silloin kuitenkin pari kertaa syvään henkeä, niin tuo ”huimaus” menee ohi onnistuneesti. Nyt ei ole asiaa mihinkään tällaiseen, vaan on oltava jossain määrin itsekäs ja ei ole mitään syytä mennä mihinkään tautia saamaan, tartuttajaksihan minusta ei toivottavasti liene.

Soittelen myös neljän seinän sisässä olevalle nuorimmaiselleni, joka ei pääse tänne, enkä minä sinne, kun välissä on monta poliisia asiaa estämässä. Mutta puhelut hänelle ja muille tutuille ja läheisille helpottavat – ainakin minua – ja poikani tekeekin ahkerasti töitä, sillä hänen työnsä ei katso maata, eikä paikkakuntaa, ainoastaan sitä, että on kohtuulliset nettiyhteydet. Onnellinen olen, että sain hänet ajoissa pois Etelä-Euroopasta.

Hän kertoi viimeksi soitellessamme ”ulkoilevansa” töitä tehdessään! Oli näet ostanut kotiinsa sellaisen kävelymaton, joka pyörii tietyllä maltillisella kävelynopeudella ja siinä voi samalla tehdä vaikka töitä tai lukea kirjaa tai katsella telkkaria. No – konstit on monet, sano emäntä, kun kissalla pöytää pyyhki.


Hannu
nettihoukka