6.2.18

Pyhän Fjodor Kuzmitšin mysteeri

Hyvä ystäväni, toimittaja (evp) Kalle Fröjd on jo kauan puhunut minulle, että meidän pitää mennä Heinäveden Valamon luostariin etsimään erästä kuvaa, joka ainakin hänen tietojensa mukaan pitäisi olla siellä. Esittääkö kuva autuaaksi julistettua munkki Feodor Tomskilaista vai erästä toista henkilöä, onkin sitten oma tarinansa, joka on jo vuosia, kymmeniä vuosia, kiehtonut ihmisten mielikuvitusta kaikkialla maailmassa, mutta erityisesti Venäjällä ja Venäjän ortodoksisen kirkonkin piirissä. Niin se on kiehtonut myös meidän, Kallen ja minun, mielikuvitusta.
Pyhä Feodor Kuzmitš
Siksipä yritin paneutua asiaan ja etsiä kaikenlaisia mahdollisia tarinoita kirjoista, netistä, mistä vain, niin tuosta pyhästä Feodor vai olisikohan se venäläisittäin Fjodor Tomskilaisesta eli Feodor Kuzmitšistä. Ja löytyihän sitä. Noista löydöistä ja eritoten venäläisistä ja englanninkielisistä teksteistä ja omasta vilkkaasta mielikuvituksesta sitten yhdistelin oheisen tarinan. Se perustuu siis pitkälti muiden kirjoituksiin, joita sitten tässä olen vain kääntänyt suomeksi ja yhdistellyt mahdollisimman sujuvasanaiseksi.
*
Syksyllä 1825 ns. dekabristikapinan aikana, kun liberaalit upseerit kapinoivat Venäjällä, keisarikunnan yksinvaltainen hallitsija, tšaari Aleksanteri I matkusti kaukaiseen etelävenäläiseen Taganrogin (Таганрог) kaupunkiin. Kuukauden sisällä kotoa lähdöstä Pietariin kiiri uutinen tšaarin kuolemasta malariaan.
Tšaari Aleksanteri I
Lähes välittömästi alkoivat huhut velloa ja levitä pitkin valtakuntaa siitä, mitä tšaarille oli ihan oikeasti tapahtunut. Venäjän hallitsijaperheessä tällaiset kertomukset ovat olleet aina varsin tavallisia. Ja melko värikkäitä ne olivat aina 1900-luvulle asti ja eritoten ne olivat sitä vallankumouksen jälkeen. Meillä Suomessakin on niistä saatu nauttia, kun aikanaan vaikkapa pohdittiin, oliko tšaari Nikolai II muuttamassa perheineen Mikkelin lähistölle, nykyisen Anttolan hovin tienoille. Kirjoitin tuostakin huhusta jotain blossani vuodelta 2013: ”Ortodoksisen emigrantin tie palatsista sikalaan”. Joten huhuja on riittänyt ja kaikista ei aina tiedä, ovatko ne totta vai ei.

Tšaari Nikolai II:stä (hallitsijana 1894-1917) paljon aiempaan tšaari Aleksanteri I:een (hallitsijana 1801-1825) liittyy sitkeitä huhuja. Useiden huhujen mukaan Aleksanteri I järjesti oman kuolemansa vuonna 1825 ja hänestä tuli tämän jälkeen Fjodor (Feodor) Kuzmitš (Фёдор Кузьмич, k. 1864), joka tunnetaan myös nimellä Feodor Tomskilainen (Феодор Томский), jonka Venäjän ortodoksinen kirkko on sitten vuonna 1984 kanonisoinut pyhäksi eli lukenut pyhien joukkoon kuuluvaksi. On oletettu joidenkin teorioitten mukaan, että tšaari Aleksanteri I halusi irtaantua kaikista hallitsijaan liittyvistä tehtävistään ja rooleistaan, joiden mukaan hänet oli jollakin tavalla myös sotkettu mm. oman isänsä, hirmuhallitsijana tunnetun tšaari Paavali I:n (Павел I Петрович, hallitsijana 1796-1801) salaliittoon ja -murhaan vuonna 1801.

Huhuttiin, että tšaari Aleksanteri I olisi harkinnut jo aiemmin julkisesti vallasta luopumista, jotta voisi mennä erakoksi. Kun keisaria suuresti muistuttava sotilas sitten kuoli taistelussa, erään tarinan mukaan hänellä korvattiin silloin tšaarin mukamas kuollut ruumis. Asian todenperäisyyttä ei koskaan selvitetty.

Myös kirjailija Leo Tolstoi selvitteli huhuja fiktiivisessä päiväkirjassa, joka oli otsikoitu Посмертные записки старца Федора Кузьмича (Vanhus Feodor Kuzmitšin postuumeja merkintöjä). Päiväkirjamerkinnöistä tiedetään, että Tolstoi oli suunnitellut kirjoittavansa lyhyen kertomuksen, joka perustui tarinaan. Vuosina 1891-94 hän hahmotteli luonnoksen, mutta hän ei sitten aloittanut työtään ennen vuotta 1905. Vaikka osittaiset ja epätäydelliset merkinnät Fedor Kuzmitšin päiväkirjassa ennakoivat erakoksi tulemista, Aleksanterin julkinen asemansa esti häntä tekemästä niin.

Silloinkin, kun munkki Feodor Kuzmitš oli elossa – hän tuli Siperiaan vuonna 1836 ja asui siellä 27 vuotta eri paikoissa – siellä huhuttiin voimakkaasti, koska hän ei kerro omaa nimeään ja asemaansa, että hän olisikin keisari Aleksanteri I. Munkin kuoleman jälkeen nämä huhut vain entisestään levisivät ja vahvistuivat. Ei vain ns. tavallinen kansa uskonut niihin, vaan myös eliitti, mukaan lukien tšaari Aleksanteri III:n kuninkaallinen perhe.

Näiden huhujen leviämiselle oli selvät syyt: Aleksanteri kuoli äkisti ja yllättäen, hän ei kärsinyt mistään näkyvästä sairaudesta ennen kuolemaansa, hän kuoli kaukana kotoa Taganrogin syrjäisellä paikkakunnalla ja kun hänet oli asetettu arkkuun, monet, jotka näkivät hänet, sanoivat hänen muuttuneen paljon ja siksi arkku suljettiin nopeasti.

Tiedettiin, että Aleksanteri oli puhunut ja kirjoittanut paljon siitä, että hän halusi mieluusti luopua tehtävästään hallitsijana ja että hän halusi erkaantua tällaisesta maailmasta. Ja vielä yksi tosiseikka, joka lienee vähemmän tunnettu on se, että virallisessa julkilausumassa, jossa kuvaillaan Aleksanterin kuollutta ruumista, kerrotaan, että hänen takanaan, arkun pohjalla oli tavallinen tummanpunainen kangas. Se ei siis mitä todennäköisimmin ollut ollenkaan kuvaus todellisen hallitsijan, keisarin ruumiista.

Miksi Kuzmitšia sitten pidettiin Aleksanterina? Ensinnäkin munkin pituus ja ulkonäkö muistuttivat kovasti keisarin ulkonäköä niin, että useat ihmiset vahvistivat Kuzmitšin olevan todella Aleksanteri. Ihmiset, jotka olivat nähneet sekä Aleksanterin tai hänen muotokuvansa ja Kuzmitšin, pitivät heitä identtisinä. Ikä oli sama, samanlaiset vartalon muodot.

Toisekseen tämä Kuzmitš, joka siis oli koditon kulkija, ja joka ei muistanut perheestään mitään, osasi vieraita kieliä ja oli jalolla tavalla lempeä tavatessaan muita ihmisiä. Tämä monen mielestä selvästikin tarkoitti, että hän oli henkilö, jolla oli korkea asema yhteiskunnassa.

Kolmanneksi munkki ei koskaan ilmoittanut nimeään ja asemaansa kenellekään, mutta silti joskus hän käyttäytyi, kuin olisi korkeampi asemaltaan kuin muut ihmiset.

Neljänneksi, hän ennen kuolemaansa tuhosi papereita, mutta yksi paperiarkki oli jäänyt jäljelle ja siinä oli koodattu viesti, johon oli merkitty alkukirjaimet A ja P, jotka teorian mukaan tukevat oletusta, että ne tarkoittavat Aleksander Pavlovitšia eli hänen etunimeään ja patronomia, isännimeään.

Viidenneksi, huolimatta ortodoksisesta uskostaan, hän ei koskaan paastonnut. Kun arkkipiispa yritti taivutella munkkia seuraamaan uskovaisten velvoitetta, hän sanoi: ”Jos en olisi tunnustanut totuutta itsessäni, taivas olisi yllättynyt, jos olisin tunnustanut sen, maa olisi yllättynyt.”

Mikä tahansa sitten kätkeytyykään tyon mystisen Feodor-erakon taakse, tämän elämän draama on perinpohjaisesti familiaarinen (sukuun liittyvä), jossa on syvällisiä ja henkilökohtaisia yhteyksiä Venäjän kansalliseen sieluun ja henkeen. Joten jäädään odottamaan, kun tai jos historialliset todisteet selvittävät Aleksanterin ja Kuzmitšin yhteyden. Legenda joka tapauksessa elää kaikessa kauneudessaan ja vilpittömyydessään koko ajan.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja: