Viikko alkoi odotuksessa, sillä alkuperäiset kaksi aiempaa leikkauspäivää olivat muuttuneet ja kolmas oli tiedossa vappuaattona. No niinhän siinä sitten kävi – sekään ei nyt toteutunut, turvallisuuteen liittyvistä syistä, jotka minunkin on helppo hyväksyä, vaikka harmittaakin.
Sain tänään uuden ajan, neljännen, toukokuun puolenvälin tienoille ja syy siirtoon oli tuo aiemmissa jutuissani jo mainitsema sairastamani vakavahko infektio. Kirurgi ja anestesialääkäri halusivat, että olen leikkaukseen mennessä terve ja se voidaan silloin tehdä ilman ylimääräisiä riskejä. Riskejä kun jo muutenkin on riittävästi, niin ei ole syytä enää niitä lisätä.
Onhan tämä omalla tavallaan kuitenkin piinaavaa odottaa leikkausta. Tuon ensimmäisen ja viimeisen aikanaan sovitun leikkauspäivämäärän välissä on noin kaksi kuukautta. Se on pitkä aika karanteenissa. Koettelee enemmän päätä kuin ruumista.
Mutta en purnaa, sillä kyse on omasta hyvinvoinnistani ja terveydestä. Asiaa hieman lohduttaa se ajatus, että muutenkin taitaa koko kesä olla erilainen kuin olin alkuaan toiveikkaana ajatellut. Joten menköön samaan murheiden kasaan tämäkin ”murhe”.
Verkkokauppaostokset ruokatavaroissa alkavat sujua ja viive täällä Mikkelissä on vain muutama, pari, kolme päivää, tilauksen ja toimituksen välillä. Saattaa muuten jäädä koko hankintatapa pysyväksi minulle, sen verran helppoa se on.
Muutoinkin – kuten jo aiemmin olen kirjoittanut – muutoksen tuulet puhaltavat ja alan jo selvästi nähdä muutoksia niin omassa jokapäiväisessä käyttäytymisessäni kuin saman näkee – sitten kun heitä näkee – todennäköisesti muissakin.
Luin äskettäin netistä erään artikkelin, jossa muistaakseni luterilainen pappi pohti näitä samoja asioita – muutosta. Hänen mielestään – ja siitä on hyvä olla samaa mieltä – kevään ja kesän aikana moni asia muuttuu parempaan suuntaan, kun joudumme tarkkailemaan itseämme suhteessa muihin ja sopeuttamaan käyttäytymistämme, rutiineja ja toimintaamme uuteen tilanteeseen.
Muutoksia ei tapahdu vain ulkoisissa asioissa, niitä tapahtuu tuolla päänkin sisässä runsaasti. Yksi, minkä itse ainakin olen havainnut, on rakkauden lisääntyminen - rakkaus läheisiä ihmisiä kohtaan ja samalla myös omalla tavalla todellisia ystäviään kohtaan. Elämän melskeissä jonnekin kadonnut yhteisöllisyys, talkoohenki ja auttaminen ovat alkaneet sarastaa uudella tavalla – hyvällä tavalla. Voi, kun vain muistaisimme ja osaisimme kertoa sen useammin näille läheisille ihmisille. Kuinka tärkeitä ja rakkaita ihmisiä he minulle tai meille ovat.
Moni muukin asia on kaiken ohessa muuttunut – tai ainakin minulla on muuttunut. Suhtautuminen ruokaan, kuluttaminen, tietokoneet ja netti, matkustaminen, luonnon merkitys. Mitenkähän paljon noita osaisikaan luetella, jos rupeaisi ihan urakalla miettimään. Paljon joka tapauksessa. Samalla on ollut mielenkiintoista nähdä, miten jotkut asiat ovat vajonneet pohjamutiin ja niiden olematon arvostus on kadonnut tyystin. En esimerkiksi katsellut ennen koronaakaan kaikkia hömppäohjelmia, joita muuten tulee tuutin täydeltä telkkarista. Nyt ne tuntuvat entistä hömpemmiltä jopa typeriltä.
Alamme – tai siis ainakin minä alan – etsiä telkkarista sisältörikkaampia ja kasvattavia, opettavia ja elämyksiä antavia ohjelmia. Hömppien tyhjyys ja sisällöttömyys ja turhuus tulevat voimallisesti julki ja en lakkaa lopettamasta ihmettelyä, mikä saa ihmiset ensinnäkin katselemaan moisia ja toisekseen jopa osallistumaan tuollaisten ohjelmien tekoon Julkisuusko?
Samalla moni minun lisäksi on varmaan löytänyt taas kirjat, musiikin ja hyvät kulttuuriharrastukset, jotka tosin on viime päivinä pitänyt katsoa vain telkkarista tai tietokoneelta. Noillakin aloilla on tapahtunut upeaa innovaatiosuutta, kun kotoa käsin on ison kuoron pitänyt tehdä vaikka kuoroesityksiä – ja kaiken lisäksi aivan upeita sellaisia.
Netistä on viime päivinä tullut koronakriisiin liittyen tuhottoman paljon sellaistakin, joka ei välttämättä johdakaan sitten siihen tarkoitettuun hyvään, vaikka siltä alkuun tuntui. Pääsiäisen molemmin puolin on tullut erilaisia nettijumalanpalveluksia eri puolilta Suomea ja eri kirkkojen toimesta. Nyt tuntuu jo, että liiaksikin.
Jos samaan aikaan kilahtaa tieto puhelimeeni alkavasta jumalanpalveluksesta Jyväskylässä, Tampereella, Nurmeksessa, Mikkelissä ja Helsingissä ja kenties vielä muuallakin, pitää sanoa, että tarjontaa on liiaksi ja se ei pitkän päälle johda hyvään lopputulokseen. Tässä jälleen peräänkuuluttaisin sitä aiemminkin esiin huhuilemaani kirkon viestinnän koordinointia. Mutta kun ei niin ei.
Helposti alkueuforian jälkeen, jossa kaikki olivat ihastuksissaan, kun omasta kirkosta striimattiin jotain – tosin erittäin vaihtelevalla laatutasolla – se kohta kääntyykin itseään vastaan liiallisen ja laadullisesti epätasaisen tarjonnan vuoksi. Ihmiset alkavat ensin surffailla jumalanpalveluksissa, katsovat minuutin yhtä ja toisen minuutin toista ja sitten häipyvät kahville. Ja eivät kaikki muutenkaan pidä nettiä live-tapahtuman veroisena, se on aina korvike, joka tosin sattuu monelle kiireiselle ihmiselle hyvinkin, kun palvelukseen voi osallistua milloin vain. Mutta silti, olisikohan seurakunnissa ollut jotain tärkeämpää työtä tarjolla papeille, kanttoreille ja diakoniatyöntekijöille, kun pitää palveluksia tyhjille seinille enempi vähempi pakonomaisesti?
Hyvää tuossa tarjonnan runsaudessa voisi olla sen oheistuote: ihmiset koronankin vuoksi ovat vahvistuneet jumaluskossaan ja alkavat hiljalleen uskaltaa sanoa sen ääneenkin ja jopa rukoilemaan useammin.
Mutta joka tapauksessa muutoksia on tapahtunut ja tapahtuu – hyviä ja pahoja. Itse en vielä ole ihan varma, onko tuo leikkausajan muutos itselleni jompaakumpaa. Tällä hetkellä veikkaisin, että hyväksi se on. Näin leikkauksesta tulee turvallisempi ja sain samalla lisäaikaa tsempata itseäni paremmin henkisesti ja miksei ruumiillisestikin tuohon ”koettelemukseen”. Vaikka onhan tässä jo odoteltukin.
Hannu
nettihoukka
Sain tänään uuden ajan, neljännen, toukokuun puolenvälin tienoille ja syy siirtoon oli tuo aiemmissa jutuissani jo mainitsema sairastamani vakavahko infektio. Kirurgi ja anestesialääkäri halusivat, että olen leikkaukseen mennessä terve ja se voidaan silloin tehdä ilman ylimääräisiä riskejä. Riskejä kun jo muutenkin on riittävästi, niin ei ole syytä enää niitä lisätä.
Onhan tämä omalla tavallaan kuitenkin piinaavaa odottaa leikkausta. Tuon ensimmäisen ja viimeisen aikanaan sovitun leikkauspäivämäärän välissä on noin kaksi kuukautta. Se on pitkä aika karanteenissa. Koettelee enemmän päätä kuin ruumista.
Mutta en purnaa, sillä kyse on omasta hyvinvoinnistani ja terveydestä. Asiaa hieman lohduttaa se ajatus, että muutenkin taitaa koko kesä olla erilainen kuin olin alkuaan toiveikkaana ajatellut. Joten menköön samaan murheiden kasaan tämäkin ”murhe”.
Verkkokauppaostokset ruokatavaroissa alkavat sujua ja viive täällä Mikkelissä on vain muutama, pari, kolme päivää, tilauksen ja toimituksen välillä. Saattaa muuten jäädä koko hankintatapa pysyväksi minulle, sen verran helppoa se on.
Muutoinkin – kuten jo aiemmin olen kirjoittanut – muutoksen tuulet puhaltavat ja alan jo selvästi nähdä muutoksia niin omassa jokapäiväisessä käyttäytymisessäni kuin saman näkee – sitten kun heitä näkee – todennäköisesti muissakin.
Luin äskettäin netistä erään artikkelin, jossa muistaakseni luterilainen pappi pohti näitä samoja asioita – muutosta. Hänen mielestään – ja siitä on hyvä olla samaa mieltä – kevään ja kesän aikana moni asia muuttuu parempaan suuntaan, kun joudumme tarkkailemaan itseämme suhteessa muihin ja sopeuttamaan käyttäytymistämme, rutiineja ja toimintaamme uuteen tilanteeseen.
Muutoksia ei tapahdu vain ulkoisissa asioissa, niitä tapahtuu tuolla päänkin sisässä runsaasti. Yksi, minkä itse ainakin olen havainnut, on rakkauden lisääntyminen - rakkaus läheisiä ihmisiä kohtaan ja samalla myös omalla tavalla todellisia ystäviään kohtaan. Elämän melskeissä jonnekin kadonnut yhteisöllisyys, talkoohenki ja auttaminen ovat alkaneet sarastaa uudella tavalla – hyvällä tavalla. Voi, kun vain muistaisimme ja osaisimme kertoa sen useammin näille läheisille ihmisille. Kuinka tärkeitä ja rakkaita ihmisiä he minulle tai meille ovat.
Moni muukin asia on kaiken ohessa muuttunut – tai ainakin minulla on muuttunut. Suhtautuminen ruokaan, kuluttaminen, tietokoneet ja netti, matkustaminen, luonnon merkitys. Mitenkähän paljon noita osaisikaan luetella, jos rupeaisi ihan urakalla miettimään. Paljon joka tapauksessa. Samalla on ollut mielenkiintoista nähdä, miten jotkut asiat ovat vajonneet pohjamutiin ja niiden olematon arvostus on kadonnut tyystin. En esimerkiksi katsellut ennen koronaakaan kaikkia hömppäohjelmia, joita muuten tulee tuutin täydeltä telkkarista. Nyt ne tuntuvat entistä hömpemmiltä jopa typeriltä.
Alamme – tai siis ainakin minä alan – etsiä telkkarista sisältörikkaampia ja kasvattavia, opettavia ja elämyksiä antavia ohjelmia. Hömppien tyhjyys ja sisällöttömyys ja turhuus tulevat voimallisesti julki ja en lakkaa lopettamasta ihmettelyä, mikä saa ihmiset ensinnäkin katselemaan moisia ja toisekseen jopa osallistumaan tuollaisten ohjelmien tekoon Julkisuusko?
Samalla moni minun lisäksi on varmaan löytänyt taas kirjat, musiikin ja hyvät kulttuuriharrastukset, jotka tosin on viime päivinä pitänyt katsoa vain telkkarista tai tietokoneelta. Noillakin aloilla on tapahtunut upeaa innovaatiosuutta, kun kotoa käsin on ison kuoron pitänyt tehdä vaikka kuoroesityksiä – ja kaiken lisäksi aivan upeita sellaisia.
Netistä on viime päivinä tullut koronakriisiin liittyen tuhottoman paljon sellaistakin, joka ei välttämättä johdakaan sitten siihen tarkoitettuun hyvään, vaikka siltä alkuun tuntui. Pääsiäisen molemmin puolin on tullut erilaisia nettijumalanpalveluksia eri puolilta Suomea ja eri kirkkojen toimesta. Nyt tuntuu jo, että liiaksikin.
Jos samaan aikaan kilahtaa tieto puhelimeeni alkavasta jumalanpalveluksesta Jyväskylässä, Tampereella, Nurmeksessa, Mikkelissä ja Helsingissä ja kenties vielä muuallakin, pitää sanoa, että tarjontaa on liiaksi ja se ei pitkän päälle johda hyvään lopputulokseen. Tässä jälleen peräänkuuluttaisin sitä aiemminkin esiin huhuilemaani kirkon viestinnän koordinointia. Mutta kun ei niin ei.
Helposti alkueuforian jälkeen, jossa kaikki olivat ihastuksissaan, kun omasta kirkosta striimattiin jotain – tosin erittäin vaihtelevalla laatutasolla – se kohta kääntyykin itseään vastaan liiallisen ja laadullisesti epätasaisen tarjonnan vuoksi. Ihmiset alkavat ensin surffailla jumalanpalveluksissa, katsovat minuutin yhtä ja toisen minuutin toista ja sitten häipyvät kahville. Ja eivät kaikki muutenkaan pidä nettiä live-tapahtuman veroisena, se on aina korvike, joka tosin sattuu monelle kiireiselle ihmiselle hyvinkin, kun palvelukseen voi osallistua milloin vain. Mutta silti, olisikohan seurakunnissa ollut jotain tärkeämpää työtä tarjolla papeille, kanttoreille ja diakoniatyöntekijöille, kun pitää palveluksia tyhjille seinille enempi vähempi pakonomaisesti?
Hyvää tuossa tarjonnan runsaudessa voisi olla sen oheistuote: ihmiset koronankin vuoksi ovat vahvistuneet jumaluskossaan ja alkavat hiljalleen uskaltaa sanoa sen ääneenkin ja jopa rukoilemaan useammin.
Mutta joka tapauksessa muutoksia on tapahtunut ja tapahtuu – hyviä ja pahoja. Itse en vielä ole ihan varma, onko tuo leikkausajan muutos itselleni jompaakumpaa. Tällä hetkellä veikkaisin, että hyväksi se on. Näin leikkauksesta tulee turvallisempi ja sain samalla lisäaikaa tsempata itseäni paremmin henkisesti ja miksei ruumiillisestikin tuohon ”koettelemukseen”. Vaikka onhan tässä jo odoteltukin.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti