Tekoälykuvienraastajat
Päätin tässä päivänä muutamana pohtia erästä netissä ja ns. somessa eli sosiaalisilla mediassa kohtaamaani asiaa perusteellisesti. Kysyin itseltäni, onko tekoälyn tekemien kuvien raastamisella jotain yhteyttä ikonoklasmiin, ortodoksisen kirkon historiasta tuttuun ikonien raastamiseen. Jos ikonien hävittäjät olivat ikonoklasteja (kreik. eikonoklastēs, 'ikonin rikkoja'), niin silloin samalla sanaleikillisellä ja kielihistoriallisella logiikalla tekoälyn "raastajat" voisivat olla esimerkiksi:"tekoälyklasteja" – tai sitten AI-klasteja tai tekoälyn rikkojia. Tai vielä kreikkalaisperusteisemmin: noēsoklasteja* noēsis (νοησις) = ajattelu, ymmärrys, äly
* klastēs (κλαστής) = rikkoja, murtaja
→ noēsoklasti = "älyn rikkoja", sopisi siis hyvin niille, jotka vastustavat tai tuhoavat (haluavat tuhota) tekoälyyn liittyviä asioita.
Jos taas halutaan terminologiaan vähän ironista tai humoristista taustaa, näissä yhteyksissä voisi myös käyttää vaikka termejä:
* algoritmoklasti – "algoritmien hajottaja"
* neuroverkkoraastaja – populaarimpi ja suomalaisempi muoto
* prompti-ikonoklasti – jos vastustaa tekoälyn "luomia" sisältöikoneita
* kyberklasti – yleinen sana kybermaailman hajottajalle
* tai luoda kokonaan uusi yhdistelmä sanasta tekoäly + klasti: tekoälyklasti = tekoälyn hajottaja, vastustaja, mahdollisesti myös kriittinen purnaaja.
Jos siis ikonien tuhoajat ovat siis ikonoklasteja ja tekoälyn kuvat nähdään tavallaan uuden ajan ikoneina – maallisemmin visuaalisina "kuvailmiöinä", joihin liittyy voimakkaita tunteita, ideologioita ja joskus lähes kulttimaisia piirteitä – niin tekoälyn kuvien "raastajat" voisivat toki saada nimensä vastaavasti saman kaavan mukaan.
Heidän määritteensä voisi olla myös vaikkapa:
* Piktoklasti (kuvantuhoaja)
** pikto viittaa kuvaan (vrt. piktogrammi)
** klasti = murtaja, rikkoja
→ Piktoklasti on henkilö, joka rikkoo tekoälyn tuottamia kuvia tai vastustaa niiden käyttöä.
* Neuroikonoklasti (tekoälykuvien vastustaja)
** neuro viittaa neuroverkkoihin (tekoälyn "aivot")
** ikonoklasti = kuvien tuhoaja
→ Tällä nimityksellä viitataan erityisesti tekoälyn luomien kuvien torjujiin – vähän kuin uuden ajan ikonoklastit.
* Generaklasti (generatiivisen sisällön tuhoaja)
** generatiivinen viittaa tekoälyn kykyyn luoda (generate)
** klasti tuttuun tapaan = rikkoja
→ Generaklasti on henkilö, joka vastustaa generatiivista tekoälytaidetta tai haluaa "raastaa" sen arvoa tai merkitystä.
* Promptiklasti (vastustaa tekoälyn ohjattua luovuutta)
** prompti = tekoälyn syöte tai ohje
** klasti = hajottaja
→ Saattaa vastustaa sitä ajatusta, että taide syntyy pelkällä komennolla eikä taiteilijan sielusta.
* Suomenkielisiä luovia nimityksiä voisivat sen sijaan olla vaikkapa:
** Kuvaklastaaja – arkisempi ja suomalaisempi ilmaus
** Raastokuvakriitikko – korostaa kriittisyyttä ja negatiivista suhtautumista
** Neuroverkkokuvanvihaaja – suora ja poleeminen ilmaus
* Jos taas halutaan käyttää tässäkin nimitystä satiirisesti tai kulttuurikriittisesti, voi kokeilla vaikka:
** Digitaalinen puritaani
** Algoritmitaiteen inkvisiittori
** Estetiikan ikonoklasti
Joka tapauksessa kovasti vaikuttaa siltä, että kuvien kulta-aika on ohi.
Elämme generatiivisen gnostilaisuuden aikakautta, jossa kuvallinen ilmaisu ei enää synny ikonimaalarin rukouksesta ja paastosta, vaan koneelle annetusta tekstikäskystä – niin sanotusta promptista.
Termi viittaa samalla vanhaan gnostilaisuuteen, jossa pelastava tieto (gnosis) ohitti ruumiillisuuden. Nyt tekoäly tuottaa tietoa ilman kehoa, kuvia ilman kättä – ja moni kysyy: onko jäljellä enää sielua?
TIETOISKU: Generatiivinen gnostilaisuus
Generatiivinen gnostilaisuus viittaa kriittisesti aikakauteen, jossa tekoälyn tuottamat sisällöt – erityisesti kuvat – pyrkivät jäljittelemään luovuutta ja jopa hengellisyyttä ilman inhimillistä kokemusta tai läsnäoloa.
Siinä missä ikoni avasi näkymän pyhyyden ilmestykseen – hiljaiseen kirkastumiseen, joka kantoi rukousta ja mysteeriä – syntyy nyt pikselikabaree: nopeasti tuotettu, silmää hivelevä mutta sielua väistävä ja mieltä raastava.
Ja aivan kuten muinaiset piktit aikoinaan vaelsivat englantilaisilla nummilla taistellen (enemmän tai vähemmän sankarillisesti) saksien ja normannien kanssa, nousevat nyt digitaalisessa maisemassa aikamme uudet kuvakamppailijat: piktoklastit, promptiklastit ja neuroverkkoraastajat – taiteen viimeiset portinvartijat, jotka käyvät pyhän kuvallisuuden puolustussotaa tekoälyajan kuvavallankumousta vastaan.
TIETOISKU: Pikselikabaree
Pikselikabaree on satiirinen nimitys visuaalisesti näyttävälle mutta sisällöllisesti ohueksi koetulle tekoälykuvalle.
Se viittaa kuvamaailmaan, joka on täynnä houkuttelevia värejä, kiiltäviä pintoja ja esteettistä pintaa – mutta ilman sitä syvyyttä, merkitystä tai pyhyyttä, jota esimerkiksi ikoni pyrkii välittämään.
Heidän aseinaan eivät ole keihäät, nuolet ja miekanterät vaan esseet, manifestit ja pilkunviilaamisen ohessa moraalinen närkästys. He vartioivat sitä, mikä heidän mielestään tekee kuvasta todellisen: ihmiskäden kosketus, hiljainen työ, tuska, vaiva ja inhimillinen läsnäolo – se, mikä ei synny silmänräpäyksessä, vaan muotoutuu ajassa ja sydämessä.
TIETOISKU:Promptiklasti
Promptiklasti on henkilö, joka vastustaa tekoälyn tuottamaa taidetta, erityisesti sen syntytapaa: pelkän tekstikehotteen eli promptin perusteella luotua kuvaa. Promptiklastin mielestä luovuus edellyttää aikaa, vaivaa ja sisäistä kokemusta – ei pikakomentoa algoritmille. Hän toimii uuden ajan ikonoklastina, mutta tekoälykuvien maailmassa.
TIETOISKU:Neuroverkkoraastaja
Neuroverkkoraastaja on henkilö, joka suhtautuu kriittisesti tekoälyyn – erityisesti sen visuaalisiin tuotoksiin, joita ohjaavat neuroverkot.
Raastaja ei ehkä vihaa teknologiaa sinänsä, mutta hän haluaa repäistä näkyvän pinnan auki ja kysyä, mitä koneessa syntynyt kuva jättää sanomatta.Hänen mielestään tekoäly voi ehkä imitoida kauneutta – mutta ei koskaan kärsimystä, rakkautta tai katumusta.
Kuvan tuhoamisen pitkä perinne
Ihminen on kautta aikojen rikkonut kuvia. Antiikin pakanat hakkasivat toistensa jumalkuvia, Bysantissa ikonoklastit raastoivat kirkkojen seiniltä Kristuksen ja Jumalanäidin ikonit, ja 1500-luvun reformaattorit jatkoivat tätä perinnettä tylsillä talttoillaan ja terävillä saarnoillaan.Tänä päivänä uusi ikonoklasmin aalto ei iske temppelien ikoneihin ja freskoihin vaan sosiaalisen median kuvavirtoihin – niin sanottuihin fiideihin – ja tekoälypalvelujen, kuten Midjourneyn, visuaalisiin temppelikaupunkeihin.
Tekoälyn tuottamat kuvat – nuo digitaalisen aikakauden "ikonit" – herättävät joissakin palavaa ihailua, toisissa lähes kirkkoraivon kaltaista vastareaktiota.
TIETOISKU: Midjourney on yksi suosituimmista tekoälysovelluksista, jolla käyttäjä voi luoda kuvallisia teoksia kirjoittamalla niistä vain lyhyen tekstikuvauksen.
TIETOISKU: Fiidi tarkoittaa jatkuvasti päivittyvää virtaa sosiaalisen median julkaisuja. Algoritmit valitsevat, mitä näet ja milloin – usein kuvia, jotka on tehty näyttämään sinulle juuri sopivilta.
Näin syntyy neuroikonoklasti: tekoälytaiteen kriitikko tai vastustaja, joka ei ehkä konkreettisesti tuhoa kuvia, mutta pyrkii murentamaan niiden arvon, aitouden ja hengellisen tai taiteellisen sielukkuuden ja jopa eettisyyden.
Piktoklastien pyhä sota
Piktoklasti on imeisesti aivan uusi luostarikilvoittelijalaji, joka ei elä erämaassa vaan somekuplassa. Hän vaeltaa Instagramin ja Facebookin autiomaassa ja huutaa: "Tämä ei ole taidetta!"Hän kirjoittaa manifesteja, julkaisee ”ennen~jälkeen”-kuvapareja, joissa ihmispiirretty työ näyttää "aidolta" ja tekoälyn tuotos "ontolta", "muoviselta", "sieluttomalta". Hän kerää tykkäyksiä kuin moderni erakkopyhä kilvoituksen hedelmiä. Hänen ohjelmallinen vihansa kohdistuu erityisesti niihin, jotka sanovat: "Tämä kuva syntyi Midjourneyllä minuutissa – eikö ole hieno?"
Piktoklasti ei vaikutu. Hänet on kutsuttu tuomitsemaan.
Promptiklasti iskee
Toinen somen kilvoittelijakunta kulkee nimellä promptiklastit. Heidän filosofiansa ytimessä on pelko siitä, että luovuus on nyt kaupallistettu. Taide on aiemmin vaatinut verta, hikeä, kyyneleitä ja vuosien koulutusta – nyt kuka tahansa voi "luoda" laittamalla tekstikenttään: "Surrealistinen kaupunkimaisema kyynelehtivistä kivipatsaista, sinisellä filterillä."Promptiklasti pitää tätä taiteen prostituutiona. Hän näkee AI:n luomat kuvat iljetyksinä, teknologian tukahduttamana esteettisenä saastana. Hän saattaa jopa myöntää, että jotkut kuvat ovat "ihan hienoja", mutta lisää heti perään: "Se ei ole oikeaa taidetta."
Estetiikan inkvisiittori ja pyhä galleriapalo
Kaiken tämän keskellä on myös olemassa algoritmitaiteen inkvisiittori, tämä pikkutakkinen pilkunviilaaja ja kriitikko, joka väittää puolustavansa "inhimillisen kokemuksen autenttisuutta". Hänellä on takanaan taidekoulutus kirjekurssina ja edessään ahdistus siitä, että joku ilman kynän käyttöä voi tehdä kymmeniä kuvia tunnissa.Hän kysyy suurin otsin: "Voiko kone todella ymmärtää kärsimystä, jos se ei koskaan ole kärsinyt?"
Kysymys on hyvä. Vastaus ei kuitenkaan pysäytä kuvavirtaa, jossa tekoäly versoo joka päivä miljardeja visuaalisia tuotoksia, joista ehkä kolme ovat vaikuttavia, ja loput... no, mainoksia, meemikuvia ja epäonnistuneita animesilmukoita.
Sielun haamu pikselin sisällä
Neuroverkkoraastajat eivät ainoastaan kritisoi kuvia – he repivät esiin koko teknologisen luomisen sieluttomuuden. He uskovat, että jokainen tekoälykuva vie meitä kauemmaksi todellisesta kauneudesta, hiljaisuudesta, mietiskelystä, hitaasta kädenjäljestä.Heidän huulillaan lepää psalmin 115 viisaus: "Niillä on silmät, mutta eivät näe."
Heidän digitaalisessa rukouskirjassaan lukee: "Poista kuvan metatiedot, jätä vain käden jälki."
Mutta jos AI-kuva onkin ikoni?
Entä jos tekoälyn kuvissa piileekin jotakin ikonien kaltaista? Eivätkö ikonitkin olleet aikoinaan "standardeja", kaavamaisia, toistettavia – jopa kopioitavia? Eikö niiden tarkoitus ollut nimenomaan välittää jotakin näkymätöntä näkyväksi? Olla ikkuna taivaaseen. Eikö prompti olekin nykyajan kanoninen kaava?Tämä ajatus saa promptiklastin voimaan pahoin.
Haluatko mielipiteeni: Raastakaa rauhassa
Tekoälykuvien ympärillä käytävä keskustelu ei ole vain teknologista tai esteettistä, vaan se muistuttaa syvästi uskonnollista kiistaa, hyvä ettei jonkinlaista teko-skismaa, jota käytetään (minäkin) epänormaalin itsekorostuksen välineenä. Mihin laitamme toivomme – koneeseen, käteen vai sydämeen? Kuka määrittää, mikä on lopulta pyhää, mikä kenties profaania, maallista? Ja kuka antaa luvan tehdä kuvaa?Sillä lopulta:
Jokainen aikakausi saa ne ikonit (tai promptit), jotka ansaitsee.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
 |
| "Mestari" ja "muusa" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti