Ensimmäisestä vaalista alkaa olla jo kulunut sen verran aikaa, että hieman ovat pärskyvimmät laineet tasaantuneet, vaikka monenlaiset huhut ja salaliittoteoriat silti senkin asian ympärillä jylläävät, mikä lienee meillä ortodoksisilla mystikoilla varsin tavallista. Toisen vaalin kohdalla myrskyn silmä on vielä kokematta. Tukijoukot ovat vyöryttäneet asioitten myönteisiä puolia tuutin täydeltä mediassa, mikä tietysti on ihan ihailtavaa, mutta liian moni asia lienee silti yhä vastausta vailla. Hieman on välillä tunnelma, että ihmiset laitetaan tekemään valinta – tai pitää ehkä oikeammin sanoa: laitetaan pakolla tekemään valinta – melkein sillä kuuluisalla ns. pers’tuntumalla tai kuten joskus on sanottu piispanvaalista: sammutetuin lyhdyin. Ja mielenkiintoistahan tässä on kaiken lisäksi se, että jos homma menee metsään, kukaan ei ota vastuuta tapahtuneista. Toisinpäin tapahtuessa kiitoksen ottajia on jonossa.
Sillä samalla pers'tuntumalla on tehty tässä maassa lukuisia vaaleja ja tullaan tekemään jatkossakin, ainakin täällä ortodoksisen kirkon puolella. Ja jopa todellakin piispaakin valitessa näin toimitaan vai liekö se siellä ihan vakiintunut – tai kuten ortodoksi sen sanoisi, perinteinen – toimintatapa, laput silmillä ja huppu päässä. Ja valitettavasti täytyy sanoa, että tässäkin usein jäljet pelottavat.
Viimeisin tällainen "sammutetuin lyhdyin" -vaali toimitettiin melko äskettäin, vain muutama vuosi sitten kirkolliskokouksessa, kun yksi ortodoksisista piispoista valittiin – voisi kai sanoa – melkeinpä puskista. Kirkolliskokousedustajat, joiden tehtävänä on valita piispa piispainkokouksen ehdottamista ja hyväksymistä ehdokkaista, eivät todennäköisesti ennen kokousta kovinkaan paljoa tienneet, ketkä tulivat olemaan vaalissa mukana ja millaisia he ihmisinä ovat. Huhut ja juorut kyllä jylläsivät ja eliitti – joka on näköjään noussut vaikuttajaryhmäksi jo maallisessa politiikassakin – toki tiesi kuviot, koska se ”järjesti” vaalin ja sen dekoteerauksen kirkkorahvaasta ja itse asiassa koko kirkolliskokouksesta välittämättä. Ja itse asiassa koko sen alueen ihmisistä välittämättä, minne piispa valittiin, ei heitäkään suuremmin asiassa kuultu. Näinhän asiat ainakin julkisuuteen saatetuissa niukoissa tiedoissa näyttivät ja yhä näyttävät olevan.
Yksi alue kolmesta teki käytännössä valinnan ja sielläkin sen toteutti se kuuluisa "eliitti", jonka osoitetta mm. Perussuomalaisten eroava phj Timo Soini tässä taannoin eräässä puheenvuorossaan hieman happamana kyseli. ”Asioista normaalisti tietävien tahojen puheiden mukaan” edustajilla oli valittavana kirkolliskokouksen alkaessa alkuaan ehkä noin kolme ehdokasta, joista yksi – edelleen huhujen mukaan, koska virallista tietoa ei ole saatavilla – raakattiin piispainkokouksen toimesta pois piispanvaalista mahdollisesti jonkinlaisena aiemman elämän tapahtumien "rangaistustoimena" tai sitten vain, ettei hän olisi ollut hajottamassa ja viemässä ääniä paikalle suunnitellulta. Mene ja tiedä! Tämä mahdollisesti "raakattu" henkilö näyttää nyttemmin sen sijaan olevan kyllä mukana papinvaaleissa. Syy, miksi tämä yksi jätettiin silloin syrjään, on tietenkin jätetty kertomatta valitsijoille ja kirkkorahvaalle. Syyllä – oli se sitten miten vakava tai vähäpätöinen tahansa – ei näytä kuitenkaan olleen mitään vaikutusta piispaan, joka suoritti sittemmin – itse asiassa varsin äskettäin – erään papinvaalin ehdokasasettelun. Jos syyt, tai pitäisikö sanoa perusteet valinnalle tai hylkäämiselle, olivat samat ehdokasasettelussa kuin piispainkokouksessa, tilanne lienee siltäkin osin mielenkiintoinen.
Monenlaiset jutut ja varmaan joidenkin mielestä pahansuopiset juorut tosin kertovat eräitten henkilöiden roolin olleen mahdollisesti melko suuri muutenkin tuossa edellisessä piispanvaalissa ja sitä edeltävissä manoovereissa, mutta kuten sanottu, niistä ei ole saatavissa mitään virallisia tietoja, pelkkiä huhuja, joten uskokoon, ken haluaa. Asiaan liittyy monenlaista tarinaa ja jatkotarinaa, joilla saattaa toki olla jotain merkitystä uuden piispan vaalin kanssa, joka tapahtunee nyt seuraavassa kirkolliskokouksessa marraskuussa 2017 mitä ilmeisimmin, totuttuun tapaan, edelleen sammutetuin lyhdyin. Ja ihan varmasti samanlaisin manooverein ja ennakkotöin sekä julkisuudelta ja etenkin kirkkorahvaalta salassa.
Olen kuullut monen aprikoivan keskusteluissa mm. edellisen, viimeksi valitun piispan mahdollisuuksia täähän uuteen tehtävään. Riippuu hieman ihmisestä, kenen kanssa asiasta juttelee, mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan. Siitä, että ilman muuta hänet valitaan, niin oli tarkoitus alusta alkaen, aina toiseen ääripäähän, jonka mukaan henkilö ei ole oikein petrannut töissään niin, että tulisi kysymykseen tässä merkittävässä valinnassa. Toista mahdollista potentiaalista ehdokasta pidetään taas liian rehellisenä, suorasanaisena ja itsenäisenä, "itse-ajattelevana" (so. ei ohjailtavana) ja ajoittain myös äreänä, ettei eteläsuomalaisten mielestä sellaista voi missään nimessä valita tuohon tehtävään. Kolmas ehdokas on ollut "ehdolla" jo monta kertaa tällaisiin tehtäviin, mutta aina aikaisemmin vain kohteliaasti tai taktisesti kieltäytynyt. Nyt hänen osakkeensa ovat jälleen korkealla. Miten käynee nyt ja mikä lienee sitten se kuuluisa totuus kaikesta tuosta ja kaikista mahdollisista ehdokkaista? Jälleen – mene ja tiedä! Saa nähdä löytyyköhän jälleen tässä temmellyksessä jostain kaunis musta hevonen?
Välillä hieman arveluttaa – tai ei oikeastaan vain hieman – näiden suljetuilla ja salaisilla henkilöstömarkkinoilla olevien pappien, piispojen, kirkonihmisten – etenkin joidenkin erilaisiin tehtäviin tiedossa olevien potentiaalisten kandidaattien – elämänhistoriat, jotka ovat suoraan sanottuna melko erikoisia. Sieltä löytyy monenlaista sellaista tarinaa, jota ei ole takuulla kerrottu valitsijoille CV:ssä eikä ehkä koskaan kerrotakaan. Puskissa kyllä juorutaan pahennusta herättävistä rillutteluista ulkomailla, erilaisten nautittavien aineiden väärinkäytöstä ja tietysti siitä ortodoksisen kirkon kestoaiheesta, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. Kukaan ei varmasti tiedä, millainen vaikutus noilla tiedoilla olisi, jos ne tulisivat valitsijoiden tietoon ja miten totta tai ei, ne – siis juorut – ovat. Kun ihmisiä valitaan tällaiseen ihmissuhdetyöhön ja etenkin sellaiseen tehtävään, jossa hän voi vaikuttaa monen muun ihmissuhdetehtävään valittavan elämään, työhön valintaan ja työn tekemiseen, olisi hyvä ja ihan oikeutetusti syytä, saada tietää mahdollisimman tarkasti valittavan ihmisen todellisesta, oikeasta ja eletystä elämästä, teoista ja tekemättä jättämisistäkin, mikäli niillä katsotaan olevan merkitystä tehtävän hoitamiseen. Ja onhan niillä varmasti merkityksensä!
Ainakin minusta tuntusi kamalalta valita johonkin vastuulliseen tehtävään ihminen, joka sitten ilmenee aivan erilaiseksi, minkä kuvan hän itsestään antoi ja mitä hän sitten todella on. Eikä häntä sitten – länsimaisen suomalaisen käytännön mukaisesti – yleensä valinnan jälkeen saada tehtävästä poiskaan oikein millään laillisella tavalla, mikäli valinta osoittautuu virheelliseksi. Mahdollisesti hänestä on annettu etukäteen, ennen valintaa tarkoitushakuinen, siloteltu tai joskus oikeasti jopa vääristelty kuva julkisuuteen, eikä ole kerrottu, mitä todellisia mahdollisuuksia ja edellytyksiä hänellä oikeasti on tehtävän hyvin ja oikein (siis ortodoksisesti) hoitamiseen. Siihen kun ei pelkästään riitä monipuolinen kielitaito tai sujuva supliikki eikä aina älykkyyskään. Tarvitaan oikeanlaista, hengellistä älykkyyttä ja pastoraalista tilannetajua, empatiaa, rakkautta omaa kirkkoa kohtaan, uskoa asiaansa ja halua tehdä, toimia ja opettaa kirkon opetuksen mukaisesti kaikilla elämänsä alueilla ja joka päivä.
Mutta kirkon piirissä moni asia on toisin kuin maailmassa. Täällä saatetaan selittää papin tai piispan ongelma elämässä hetken hairahdukseksi, joka meidän tulee kunnon kristittyinä antaa anteeksi ja unohtaa. Etenkin, kun hän on sitä kaverille katunut. Mutta entäpä jos se uusiutuu tai ei hävinnytkään ollenkaan. Myöskään sana synti ei enää tarkoita kirkossa – ja etenkään näissä valinta-asioissa – samaa kuin se tarkoitti vielä vaikkapa oman elämäni alkuvuosina. Synnistä on pahimmillaan kirkonkin piirissä tullut melkein trendikästä.
Samalla myös kirkon piirissä – aivan kuten maailmassakin – edellytetään tiettyjä ”hygieniasääntöjä” ihmisen yksityisyyden suhteen. Kysellä ei saa kaikkea, tai ei oikeastaan mitään, huhujen kuunteleminenkin on vaarallista – hyvä ettei melkein laitonta – ja erilaiset kuppikunnat tunkevat julkeasti ja kovaäänisesti päälle ja lobbaavat omia ehdokkaitaan, kavereitaan, entisiä tai nykyisiä partnereitaan, sukuaan vastuullisiin ja päättäviin tehtäviin, minkä ennättävät. Vaarana silloin on helposti koko oikean opin horjuttaminen, ja voisi kai sanoa ”piruja seinälle maalaten”, jopa alkavan harhaopin leviäminen ja valtavat ristiriidat paimenien ja paimennettavien välillä. Tätäkin meillä Suomessa on aivan liiaksi asti jo nähty.
Mielenkiintoiseksi tämän alkavan kevään ja oikeastaan lähes koko vuoden tekee lisäksi se, että samaan aikaan molemmat kansalliset kirkot valitsevat suunnilleen samalle alueelle omat hiippakuntapiispansa. Kun samaan aikaan molemmat eläkkeelle jäävät ja pitkälti samantapaiset elämänasenteet ja valitettavasti myös -tavat omaavat piispat ovat omilla toimillaan aiheuttaneet kohtuullisesti hämmennystä, valituksia, kirkosta eroamisia ja hajaannusta, saa nähdä, tulevatko heidän paikalleen samanlaiset änkyrät vai uudet änkyrät – noin hieman brutaalia sanavalintaa käyttäen. Ovatko valitsijat oppinet mitään, vai halutaanko ihan oikeasti hajaannuksen jatkuvan ja kirkkojen murenevan käsiin ja ihmisten pakenevan kirkon piiristä erilaisten hihhuliporukoitten helmaan hakemaan hengellisiä kokemuksia. Noilla maantieteellisillä alueilla, joista nyt on kyse, jäljet näkyvät ja vaikuttavat lähes masentavasti.
Toisessa kansallisessa kirkossa taisi olla jo kolme piispaehdokasta valmiina jonossa ennen kuin virallinen ilmoittautuminen edes alkoikaan, meillä taas ei kerrota mitään, vaikka sielläkin lienee jonossa ainakin ne kolme, kuten noilla toisilla, ellei jopa enemmänkin. Meillä siellä kuitenkaan ei ole yhtään naista ja yksi "potentiaalinen" pitäisi saada ennen valintaa "kalifiksi kalifin paikalle". Merkittävästä asemasta kas on paljon helpompi ponnistaa piispaksi – jos kannatusta tällä kertaa riittää ja miksei riittäisi, kun kaverit auttavat.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti