![]() |
| Pyhä Nikolai Ihmeidentekijän ikoni Mikkelin seurakuntasalin seinällä (Kuva: Hannu Pyykkönen) |
Olen kuullut sanottavan:
“Arki ei ole Jumalan poissaoloa, vaan Hänen
läsnäolonsa hienovarainen näyttämö.”
Ihmeet eivät aina ilmesty jyrinänä ja salamoina taivaalla tai parantumisina sairauksista tai tapahtumina, jotka muuttavat tai pysäyttävät
historian kulun.
Usein ne tapahtuvat hiljaa — keskellä työtä,
jokapäiväistä elämää, rukousta, surua tai ystävällistä
katsetta.
Ortodoksisen kirkon näkökulmasta ihme ei ole vain
luonnonlakien ylittämistä, vaan merkki Jumalan jatkuvasta
toiminnasta maailmassa.
Olisi varmaan hyvä pohtia, miten suuret ja pienet ihmeet
kohtaavat omassa elämässämme ja miten tavallinenkin arki muuttuu joskus
pyhäksi.
Kun tavallinen muuttuu pyhäksi
Arjen ihme alkaa usein siitä, että
opimme näkemään
tavallisen uudella tavalla.
Se voi olla ystävällinen sana tai
teko, toisen ihmisen läsnäolo oikealla hetkellä – surussa, ilossa, hädässä – tai rauha, joka laskeutuu sydämeen rukouksen
aikana. Jumalan armo ei ole riippuvainen olosuhteista – se voi
ilmetä juuri silloin, kun elämämme näyttää kaikkein
tavallisimmalta.
Hiljainen hetki järven rannalla,
ortodoksisen kirkonkellojen ihmeellinen sointi, joka pysäyttää
kiireisen kulkijan vaikka kadulla kävellessä, tai lämmin tervehdys
harvemmin nähdyn tutun tapaamisessa – nämäkin voivat olla
Jumalan lahjoja. Samoin ne voivat löytyä myös ortodoksisen kirkon
jumalanpalveluksesta, missä suitsutuksen tuoksu, kaunis kirkkolaulu, kauniit ikonit ja koko kirkon kauneus sekä yhteinen rukous
yhdistävät eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset yhdeksi yhteisöksi.
Kun ihminen tekee työnsä tai
muita askareitaan rakkaudella
ja kiitollisuudella – opettaja koulussa, hoitaja sairaalassa,
talkoolainen seurakunnassa,
eläkeläinen kodin
hiljaisuudessa – arkinenkin voi muuttua pyhäksi.
Työstä tulee rukousta – ja
rukouksesta elämän rytmi.
Pyhä Serafim
Sarovilainen on
sanonut:
"Hanki rauha sydämeesi, ja tuhannet ympärilläsi pelastuvat."
Tämä ajatus saa muodon siinä, miten ihmiset elävät hiljaista rukousta arjessaan: hyvyyttä, joka ei tarvitse sanoja; ja lempeää valoa, joka kantaa omaan ympäristöönsä asti.
Ihmeet – suuret ja pienet
Kirkon historiassa tunnetaan
monenlaisia ihmeitä. Toiset niistä ovat suuria ja selittämättömiä.
Toiset pienempiä – ei niinkään kanonisesti ihmeiksi luokiteltuja, eikä lehdissä kuulutettuja – kuten vaikkapa ns.
“mikkeliläinen
tulipaloihme”, jossa
Mikkelin ortodoksisen kirkon
alttarissa syttynyt palo pysähtyi aivan pyhäkön seinälle
pyhän
Nikolaoksen ikonin siunaavaan käteen,
jättäen itse kirkon lähes koskemattomaksi.
Toiset taas
saattavat
olla erikoisia
tapahtumia, jotka herättävät ihmisen pohtimaan Jumalan
kaitselmusta elämän
eri
käänteissä, kuten vaikkapa
ns. “Mikkelin
oma Khonainin ihme”,
jossa vesivahingon sattuessa
kirkon alla veden virtaaminen
fysiikan lakien mukaisen vastaisesti kalliota yläspäin koettiin
yllättäväksi ja jopa ihmeelliseksi – jopa siinä määrin, että
tapahtumasta muistutetaan myös metropoliitta Arsenin
ja ikonimaalari Jyrki Poudan
maalaamassa, Mikkelin kirkon alttarissa
olevassa suuressa seinäikonissa (kts. yläkuva).
Näissä tapahtumissa monet näkivät
merkkejä Jumalan suojeluksesta – eivät välttämättä
luonnonlakien rikkomisena, vaan Hänen hiljaisena johdatuksenaan.
Samanlainen ihme voi tapahtua myös
silloin, kun ihminen
vastaa Jumalan kutsuun palvella toisia. Näin käy esimerkiksi diakoniksi
tai
papiksi vihkimisessä:
siinä ihminen suostuu kantamaan rukouksin ja rakkaudella toisten
taakkoja. Siinä, missä tulipalo pysähtyy ikoniin ja vesi virtaa
vastavirtaan, tässä ihme tapahtuu sydämessä – hiljaisessa
kyllä-sanassa Jumalalle.
Yhteys ja kiitollisuus – arjen ihmeiden sydän
Arjen ihmeitä syntyy usein yhteisössä.
Kun seurakunta kokoontuu liturgiaan, tai kun pieni joukko ihmisiä
sytyttää tuohuksen toistensa, läheistensä
tai vaikka vainajien puolesta,
siinä on läsnä sama Jumalan Henki, joka loi maailman. Jokainen
yhteinen rukous, jaettu hetki tai toisen auttaminen on ikäänkuin merkki
ja
osoitus siitä, että elämä ja rakkaus voittavat.
Tällaisia hetkiä voi nähdä
yhteisissä myös kirkon
talkoissa,
diakoniatyön
hiljaisissa kohtaamisissa,
tai siinä, miten seurakuntalaiset
auttavat vanhuksia ja vammaisia liturgiassa.
Ne eivät nouse uutisiin, mutta niissä tapahtuu todellinen ihme:
Jumalan rakkaus muuttuu näkyväksi toisen auttamisessa.
Myös
kiitollisuus
on tie ihmeiden
näkemiseen. Kun opimme kiittämään pienistä asioista –
terveydestä, ystävyydestä, kodista, perheestä, luonnon kauneudesta, leppäkertuista ja rauhasta
– alamme huomata, että Jumalan lahjat ympäröivät meitä joka
hetki. Eräs
vanhus on sanonut:
“Joka aamu, kun heräät ja hengität, olet saanut ihmeen – vielä yhden mahdollisuuden kiittää Jumalaa.”
Ihme sisäisessä elämässä
Suuret ihmeet voivat herättää
ihmetystä, mutta arjen
ihmeet muuttavat sydäntä.
Ne eivät välttämättä muuta maailmaa ulkoisesti, mutta ne tekevät
sen sisäisesti: avaavat silmät näkemään, korvat kuulemaan ja
sydämen rakastamaan. Se, että ihminen löytää anteeksiannon,
pystyy rakastamaan myös
vihollistaan, tai säilyttää
toivon vaikeuksien keskellä – siinä on ehkä suurin ihme, mitä
elämässä voi tapahtua.
Illalla, ennen nukkumaanmenoa, on
hyvä pysähtyä ja kysyä:
Missä hetkessä tänään kohtasin ihmeen?
Missä sain olla lahja toiselle?
Näitä hetkiä voi löytää joka puolelta: torilta, kauppakeskuksen käytävältä tai kahvilan pöydästä, kun juttelet yksinäiselle, sairaalan huoneesta, kun lohdutat sairasta, seurakuntasalin kahvipöydästä, kun autat uutta seurakuntalaista kotiutumaan seurakuntaan tai kotipihalta, jossa lapsi ja vanhus hymyilevät toisilleen. Usein vastaus ei löydy suurista tapahtumista, vaan pienistä valon ja ilon pilkahduksista, jotka Luoja kätkee tavalliseen elämään.
Hiljainen todistus
Arjen ihme ei ole poikkeus Luojan
toiminnasta – se on sen näkyväksi tulemista. Siinä, missä
suuret ihmeet osoittavat Jumalan voiman,
arjen
ihmeet paljastavat Hänen lempeytensä.
Ihme tapahtuu jo silloinkin, kun ihminen pysähtyy
ja huomaa, että Jumala onkin tässä lähellä. Hän kulkee
vierellämme hiljaa – ja juuri siksi arjen ihmekin tapahtuu.
Hannu
Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti