Rakkauden juuret – Äiti ja Mummo
Minulle äitienpäivä on aina ollut syvästi henkilökohtainen. Isäni oli "elämänlaivani", joka minua kuljetti, mutta äitini oli ankkuri, turvasatama elämäni myrskyissä. Ja hänen äitinsä, minun rakas mummoni, toi elämääni pehmeyttä ja ehdotonta hyväksyntää, välillä eräänlaisen pelastusrenkaankin. Heidän rakkautensa on ollut kuin vahva juuristo, joka on sittemminkin pitänyt minut kiinni elämässä. Muistan lämmöllä ne vuodet, kun asuin Mikkelissä ja äiti Joensuussa, ja lähes viikoittaiset vierailut tuntuivat luonnolliselta osalta elämää, ei pelkältä velvollisuudelta.
Ajan kulku ja henkinen läsnäolo
Vaikka äitini syntymästä on kulunut jo yli sata vuotta ja kuolemastakin yli kolmekymmentä, hänen henkinen läsnäolonsa on yhä vahva. Muistot hänen äänestään, naurustaan, lämmöstään ja syvästä myötäelämisestään meidän poikien elämässä ovat edelleen eläviä, vaikka fyysistä kosketusta ei enää ole. Elämä on luonnollisesti kulkenut eteenpäin, tuoden mukanaan uusia alkuja ja väistämättömiä loppuja.
Ystävyyden hauraus ja nuoruuden kaipuu
Vain hetki sitten hyvä ystäväni ja pitkäaikainen työkaverini Teuvo siirtyi ajasta iäisyyteen. Muistan elävästi ne "leijonavuotemme", jolloin me kolme – minä, hän ja eräs sodan käynyt Päämajan upseeri, Erkki – muodostimme eräänlaisen "triumfiraatin". Jaoimme ajoittain tavatessamme elämän ylä- ja alamäet yhdessä, tukien ja ymmärtäen toisiamme, välillä ottaen vaikka Marskin ryypyn, jos asia niin vaati.
Erkki, tuo sodan karaisema mies, oli ensimmäinen, joka jätti meidät. Nyt olen ainoa jäljellä. Ajan armoton kulku tuntuu pysäyttävältä. Ystäväpiirissäkin on yhä enemmän sairastelevia ja vanhenevia läheisiä. Vierailut harvenevat, ja silloin tällöin sydämeen hiipii kaipuu nuoruuteen, niihin huolettomiin päiviin, jolloin tulevaisuus tuntui rajattomalta. Aikaan, jolloin kanoottimelominen Lapin ja Kuusamon koskisilla joilla, vaeltaminen Lapin tuntureilla tai laskettelu pitkillä rinteillä tuntuivat vain pieniltä puroilta, kukkuloilta ja alamäiltä.
Äitienpäivän valo – Muistot ja kiitollisuus
Tänä äitienpäivänä ajatukseni lentävät lämpimänä äitini ja mummoni luo. Heidän rakkaudellaan ja läsnäolollaan on ollut pysyvä vaikutus minuun. Tunnen myös syvää kiitollisuutta niitä ystäviä kohtaan, jotka ovat rikastuttaneet elämääni. Tämä päivä on pysähtymisen ja arvostamisen aikaa, muistaen niitä, jotka ovat olleet, ja vaalien sitä, mitä meillä nyt on. Elämä jatkuu, ja muistot rakkaista elävät vahvoina.
Tulevaisuuden toivo – Vunukat elämän rikastuttajina
Ja elämän jatkuvuuden, tulevaisuuden toivon ja rakkauden uusien kohteiden airuina elämääni ovat tulleet lapsenlapseni, nuo ihanat vunukaiset. Heidän naurunsa on kuin kirkas kevätpuro, heidän modernit kysymyksensä avaavat uusia näkökulmia maailmaan ja heidän rajaton energiansa muistuttaa elämän ehtymättömästä voimasta. Heissä näen osan äitiäni ja mummoani sekä isääni, heidän perintönsä jatkuu heidän silmissään ja teoissaan. He ovat uusi sukupolvi, joka kantaa mukanaan menneiden sukupolvien rakkautta ja viisautta, mutta luo samalla omaa tulevaisuuttaan. Heidän olemassaolonsa rikastaa elämääni mittaamattomasti ja heidän hyvinvointinsa on yksi suurimmista toiveistani tulevaisuutta ajatellen. He ovat rakkauden konkreettinen ilmentymä, muistutus siitä, että elämä kiertää ja uusia versoja kasvaa aina vanhojen juurien varassa. Aina vieraillessaan luonani heidän iloinen puheensorinansa täyttää kotini ja sydämeni, tuoden valoa ja uskoa tulevaan. Heidän myötään katseeni kääntyy kaikista vastoinkäymisistäni, vaivoistani ja huolistani huolimatta kiitollisena menneeseen, mutta samalla valoisana tulevaisuuteen.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti