Yksipuolista ystävyyttä

Facebookista "lainattu" kuva ja ja sen teksti.

Todellinen ystävyys on aarre, josta kannattaa pitää kiinni. Mutta millaista sitten onkaan tuo todellinen ystävyys? Siitä on sanottu usein, että se on pyyteetöntä, luottamuksellista ja molemminpuolista. Monia muitakin laatusanoja varmasti löytyy, kun puhutaan todellisesta ystävyydestä. Ystävyys ei tunne aikaa. Se jatkuu, vaikka välissä olisi pitkäkin aika, kun ei ole nähty tai tavattu.

Millaista sitten on se ”ei-todellinen” ystävyys? Varmaankin voisi kääntää nuo laatusanat vastakohdiksi ja sanoa vaikka, että vaativaa, valheellista ja yksipuolista. Samoin lienee tässäkin tapauksessa, että noita laatusanoja voisi varmaan jokainen oman persoonansa mukaan lisätä vielä pitkän listan erikseen.

Itse olen riittävän tyytyväinen siihen, että minulla on muutama todella hyvä ystävä. He ovat olleet ystäviä jo kauan, kymmeniä vuosia ja aina tarvittaessa kulkeneet rinnalla tai kannatelleet minua, kun siihen on ollut aihetta. Todelliseen ystävään on voinut turvautua aina hädän tai muun kriisin hetkellä.

On minulla varmaa myös niitä toisenlaisia ystäviä, joista ainakin useimmiten on vaikea käyttää nimitystä todellinen ystävä. Joskus tuollainen ystävyys ei ole ollut ollenkaan pyyteetöntä, vaan siihen on liittynyt vaikkapa silloin, kun olin vielä työssä, oman asemani tuoma ”ystävälisä”. Nykyinen some-aikakausi on taas tuonut runsaasti erilaisia virtuaalikavereita, joita ei myöskään välttämättä aina oikein ystäviksi voi kutsua, kun pahimmassa tapauksessa tuollaista fb-kaveria ei edes ole koskaan tavannut kasvokkain.

Toisinaan jotkut näistä satunnaisista tapaamistani ihmisistä ovat taas olleet sellaisia ”ystäviä”, että he ovat vain pyrkineet hyötymään minusta ja toiminnastani ja menemään elämässään ja urallaan eteenpäin tavalla tai toisella kauttani. Olen saattanut olla sellainen kohde, jonka tunteminen tai jonka apu on sillä hetkellä ollut avuksi joissain elämäntilanteissa.

Tuo yksipuolinen ystävyys on viime aikoina mietityttänyt jonkin verran. Miksi ystävyys, joka aikanaan on vaikuttanut ihan mukavalta ystävyydeltä, on hiljalleen hiipunut ja muuttunut kenties jopa tuollaiseksi yksipuoliseksi ystävyydeksi? Yksipuoliseksi varmaankin kumman tahansa puolelta katsottuna, minun tai tuon toisen.

Olenko minä tehnyt jotain ja siksi menettänyt tuon yhteyden vai olenko vain käynyt arvottomaksi, hyödyttömäksi jopa haitalliseksi? Joukossa saattaa toki joskus olla vaikkapa erilaisissa poliittisissa, kirkollisissa tai vastaavanlaisissa luottamustehtävissä olevia ja heillähän nuo ystäväsuhdanteet vaihtelevat tiettyjen vuosien välein. Aina vaalien lähestyessä tätä ”ystävyyttä” herätellään henkiin.

Mutta on joukossa sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole mukana politiikassa, eivät edes kirkkopolitiikassa. He vain häipyvät, haihtuvat silmistä, katoavat ja ystävyys kuihtuu käsiin. Miksi? Sitä aina ajoittain mietin. Syinä voisi varmaan olla vaikka tämä vanhuus ja sen mukanaan tuomat erilaiset korostuneet kielteiset luonteenpiirteet kuten vaikkapa kärttyisyys ja erilaisten asioiden tai tapahtuminen luoma erakoituminen tai sitten vaikka erilaiset sairaudet, fyysiset tai psyykkiset tai sitten molemmat. Syinä siis – kummassa tahansa – minussa tai tuossa toisessa. Varmasti syitä löytyy ja niitä löytyy takuulla kummastakin, minusta ja hänestä. Ystävyyttä ei ehkä vain ole hoidettu kunnolla tai ollenkaan. Sitä ei ole kasteltu kuten kukkia pitää kastella.

Omien vikojen kaiveleminen tällaisessa tilanteessa onkin sitten oma juttunsa. Niitä kun ei yleensä meillä täydellisillä ole ja emme helposti tunnusta vaikka olisikin. Minulla niitä silti on varmasti paljonkin. En tosin tunnista ja tiedä ihan kaikkia, mutta aina toisinaan jälkikasvu niistä saattaa toki muistuttaa. Usein niiden löytyminen ja havaitseminen itsessään satuttaa, mutta noistakin pitäisi kai selvitä ja jatkaa matkaa, vaikka kuinka koskisi.

Itse olen ollut huomaavinani, että yksi omista huonoista luonteenpiirteistä, joista kaikki eivät suinkaan pidä, on suorasanaisuus yhdistettynä melko karheaan kritiikkiin, jota helposti esitän – varsinkin näin kirjallisesti. Yleinen sääntöhän kai on, että kritiikkiä saa tehdä, kunhan se ei kohdistu minuun tai siis tässä tapauksessa sinuun. On mukava kuulla tai lukea kritiikkiä jostain toisesta, mutta auta armias, jos se kohdistuu minuun.

Toisaalta jokaisen meistä olisi hyvä pohtia, saako ystävää kritisoida ja jos saa miten. Kahden kesken, julkisesti, sanomalla suoraan, miten? Itse ajattelen niin, että ystävyys kestää kritiikinkin, mutten haluaisi kertoa kritiikkiä koko maailmalle julkisesti. Jos ystävää on aihetta kritisoida, sanon sen hänelle suoraan, mutta mielellään aina kahden kesken.

Kritiikkiä voi ja saa esittää, jos sillä on tarkoitus muuttaa käytäntöjä sujuvammiksi ja tuoda esille epäkohtia, tehdä maailmaa yleensäkin paremmaksi. Tosin asioita voi aina nähdä eri tavoilla ja maailmaa muuttava kritiikki voidaan useinkin kokea henkilökohtaisena tai omaan ystävään – siis jonkun toisen ystävään – kohdistuvana.

Joka tapauksessa tällaisia asioita on tullut pohdiskeltua, kun ulkona on melko outo ja suuresti vaihteleva keli. Välillä sataa lunta, välillä räntää ja melko usein vettä, välillä on kova pakkanen, välillä lauhtuu, jopa lämpenee, mutta aurinkokin paistaa edes joskus. Vaihtelevaa kuten elämässäkin. Tiet ja kadut ovat liukkaita. Muutamat ystävät – jopa toinen poikaninikin – ovat ”karanneet” lämpimiin maihin ja itse poden väliin kipeää selkää väliin jotain muuta kotona. Välillä pitää melkein väkipakolla puristaa hymy huulille ja mieli iloiseksi. Onneksi aiheita iloon vielä on ja niistä osaan nauttia. Hyvää kevään ja kesän odotusta kaikille!


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com