Digitaalisen todellisuuden varjot

 

Tämä ei ole ortodoksinen golf-pallo, vaan ortodoksinen päähine, mitra, ylhäältä kuvattuna.  
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Internetin ja sosiaalisen median piti aikanaan avata uusia mahdollisuuksia tiedon jakamiseen, ihmisten kohtaamiseen ja syvälliseen keskusteluun. Toisin on kuitenkin käynyt: etenkin Facebookin ja sen kaltaisten ns. some-alustojen ilmapiiri on muuttunut levottomaksi, riitaisaksi ja sekavaksi. Tuntuu siltä, että alustan alkuperäinen idea on rapautunut ja tilalle on tullut kilpahuuto, jossa valheet, vääristely ja aggressiivinen asenne keräävät enemmän huomiota kuin totuus ja rakentava vuorovaikutus.

Kuvien ja emojien aikakausi

Sanallinen ilmaisu, jonka piti olla verkon ydin, on väistynyt kuvien, gifien, emojien ja lyhyiden videoiden tieltä. Kuvat voivat toki puhutella, mutta niiden varaan rakentuva keskustelu jää pinnalliseksi. Tekstiä ei enää lueta huolella – sitä selaillaan, jos sitäkään. Tämä kehitys on kaventanut monen kykyä jäsentää asioita sanallisesti. Myös tekoälykuvat hämmentävät ja synnyttävät epäluottamusta, joka pulppuaa epätietoisuudesta ja kenties jostain muustakin. Siitäkin huolimatta, että ne saattavat jopa toisinaan olla aivan oivallisia kuvia. Mutta – kun ne ovat "tekokuvia", ihan kuin "tekokukkia".

Digitaidot ja niiden väärä painotus

Kun puhutaan digitaidoista, huomio keskittyy usein vain tekniseen osaamiseen: miten kirjautua sisään, miten ladata kuva tai käyttää sovellusta. Todelliset haasteet liittyvät kuitenkin sisällön ymmärtämiseen ja sen kriittiseen arviointiin. Jos tieto otetaan vastaan ilman kykyä arvioida sen paikkansapitävyyttä, osaaminen jää näennäiseksi. Ikävä kyllä tämä näkyy etenkin ikääntyneiden netinkäytössä: pelkkä tekninen neuvonta valuu “kuin vesi hanhen selkään”, jos ei samalla opita lukemaan sisältöä syvemmällä ymmärryksellä.

Some hölmöyttää

Sosiaalinen media ei ainoastaan heijasta ihmisten käytöstä, vaan myös muokkaa sitä. Ihmiset näyttävät some-maailmassa usein “hölmömmiltä” kuin todellisuudessa ovat: provosoituminen, kärttyisyys ja ilkeys valtaavat alaa, ja iän karttuessa tämä korostuu joillakin entisestään. Jo pelkkä netin tykkäys- tai kommenttikulttuuri houkuttelee nopeisiin reaktioihin, ei harkittuun keskusteluun tai edes harkittuun käyttöön – oikeaan reagoimiseen.

Ortodoksinen some – vaarallinen sivupolku

Ongelma ei koske vain yleistä keskustelua. Joillakin vaikkapa ortodoksisilla sivustoilla (joita hieman tunnen) on alkanut levitä ilmiö, jota voisi kutsua uusortodoksiaksi. Siinä uskonnollista sisältöä sovelletaan yksilöllisen kokemuksen ja oman mielen mukaan, joskus jopa niin pitkälle, että perinteen ja kirkon opetuksen rajat hämärtyvät. Vielä ei ehkä puhuta suoranaisesta harhaopista, mutta lähellä liikutaan. Uskosta tehdään yksilökeskeistä “oman polun” uskontoa, uskontoa "naisilta naisille tai miehiltä miehille", mikä on kaukana ortodoksisen kirkon yhteisöllisestä ja traditionaalisesta hengestä.

Valeuutiset ja joukkopsykoosi

Samaan aikaan median ja sosiaalisen median rajapinta tuottaa ilmiön, jossa vanhaa sanomalehtivertausta mukaillen: “se on totta, koska netissä niin luki”. Fake news -kulttuuri vääristää käsityksiä todellisuudesta ja ruokkii salaliittoteorioita. Nämä puolestaan voivat johtaa – omasta mielentilasta ja -terveydestä riippuen – lievään tai suurempaan massahysteriaan ja joukkopsykoosiin, joissa yksilön kyky arvioida tietoa katoaa kokonaan. Lopputuloksena on keskustelu, joka ei ole enää mukavaa eikä hedelmällistä.

Back to basics – takaisin perusteisiin

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ehkä ratkaisu löytyy yksinkertaisuudesta: pitää palata takaisin perusasioihin. Ei niinkään opettaa uusia sovelluksia tai painottaa teknisiä taitoja, vaan auttaa ymmärtämään sisältöjä, arvioimaan lähteitä ja käyttämään verkkoa rakentavasti. Jättämään syrjään – käyttämättä – sen, mikä ei tunnu olevan oikeaa, tervettä tai muuten soveliasta omaan elämään ja elämäntilanteeseen. Tämä vaatii rohkeutta sanoa ja toteuttaa omassa elämässä, että joskus vähemmän on enemmän.

Jos emoji-osaaminen saa edustaa asiantuntemusta, ollaan jo kaukana tiedon ja ymmärryksen ytimestä. Symbolien ja uusmerkitysten rakentaminen ja niillä operoiminen ilman tietoa oikeasta taustasta kertoo puutteesta, joka on vakavampi kuin näppäimistön hallinta.

Valinnan paikka

Digitaalinen maailma ei katoa, eikä sitä voi kääntää entiseen. Mutta se, millaista sen sisältö on ja miten ihmiset siinä käyttäytyvät, on edelleen valinnoistamme kiinni. Tarvitaan kriittisyyttä, rohkeutta puolustaa sanoja kuvien rinnalla ja kykyä erottaa todellinen tieto harhasta. Vain näin voimme estää sen, että verkko tekee meistä kaikista “hölmömpiä” kuin olemme.

Itse olen päättänyt vähentää sosiaalisessa mediassa roikkumista – erityisesti sen heikoimmissa elementeissä kuten Facebookissa olemista. Vanhan Twitterin jätin jo aikaa sitten ja TikTakia en halua vilkaisua enempää ollenkaan. Haluan keskittää jäljellä olevan aikani ja huomioni olennaiseen, sellaiseen, jota itse kaipaan ja jota soisin netissä olevan enemmän: oikean tiedon jakamiseen ja siihen perustuvaan keskusteluun.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com