Yhdistelmä: "kirkkoa vaihtanut (toisesta toiseen liittynyt), uuden uskonnon perusasioita tuntematon, elämässä kolhuja kokenut, jossain määrin näköalaton, levoton, elämäänsä tyytymätön ihminen" – tuollainen yhdistelmä on kauhistus, jos ja kun sellaisen kohtaa. Viime aikoina ei oikein muunlaisia ole joillakin keskustelupalstoilla kohdannutkaan.
YLE julkaisi nettisivuillaan uutisen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leosta, joka on tehnyt työsuojeluilmoituksen kokemastaan kiusaamisesta työnantajan edustajalle eli Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallitukselle. Ja siitäkös meteli alkoi. Että piispa tekee kiusaamisilmoituksen!
Kun nyt on pari päivää seurannut tuota erikoista keskustelua, jossa kaikki syy vääristä menettelyistä ja mahdollisista virheistä vieritetään koulukiusaamisen metodeja käyttäen kiusaamisilmoituksen tekijän niskoille, ei voi kuin ihmetellä, mihin kaikkeen iäkäs ja paljon kokenut arkkipiispamme onkaan ehtinyt. Arkkipiispanakin hän on joka tapauksessa ollut vain oman hiippakuntansa piispa, eikä siis vastaa hiippakuntapiispana kahden muun hiippakunnan asioista, vaikka suurin osa arvostelijoista näyttää sälyttävän kaikki nekin arkkipiispan syyksi. Ja nekin ongelmat omassa hiippakunnassa, joista häntä syytetään, saattavat olla perua toisen piispan ajalta.
Arkkipiispa lienee joutunut nyt maalituksen kohteeksi. Maalitus terminä tullee sodankäynnistä, jossa jokin kohde maalituksessa määrätään tuhottavaksi. Sieltä se on sittemmin siirtynyt muuallekin kuin sodankäynnin termiksi. Mm. politikoiden ja muiden julkisissa tehtävissä olevien kohdalla puhutaan maalittamisesta, kun heistä esimerkiksi somessa julkaistaan erilaisia yksityiselämää tai vaikka normaalia työtänsäkin koskevia väitteitä, joiden totuutta ja paikkansapitävyyttä, faktoja, ei aina ole mitenkään varmistettu. Heitä siis ns. "mustamaalataan". Moni niistä väitteistä perustuu ilkeämielisiin huhuihin, tahallisiin tai tahattomiin väärinymmärryksiin ja kyseessä olevien kohdetta ja asioita koskevien perusfaktojen puutteeseen, laajaan tietämättömyyteen ja usein myös näin toimivan ihmisen pahantahtoiseen käyttäytymiseen omien intressien ajamiseksi.
Näin mitä ilmeisimmin on käynyt arkkipiispa Leonkin kohdalla. Jotta hän todella olisi ”syyllinen” kaikkeen siihen, mistä häntä moititaan, hänen olisi mm. pitänyt olla kaikkien hiippakuntien piispa yhtä aikaa. Todellisuudessa lienee käynyt niin, että väärä toimenpide tai tapahtuma onkin sattunut toisen piispan – joko eläkkeelle siirtyneen tai toisaalle tehtävään siirtyneen – toimesta ja nyt syy vieritetään arkkipiispan niskaan.
Yksi syy tällaiseen löytyy varmaan siitä, että kirkossamme on runsaasti – jopa papistossakin – sellaisia, joiden kirkollinen henkilöhistoria on jossain muualla kuin perinteisessä suomalaisessa ortodoksisessa kirkossamme. Ei sellaisella lähtökohdalla voi muuta tehdäkään, kuin erehtyä pahemman kerran, jos aloittaa selvitellä muille somessa jonkun henkilön väärinkäytöksistä perehtymättä asiaan, tuntematta taustoja.
Jos tietämys ja osaaminen perustuu siihen, ettei ole – kuten eräs aiempi piispamme – koskaan opiskellut oikeasti ortodoksisuutta, lukenut siitä koulussa, seminaarissa, yliopistossa, käynyt kriparia, osallistunut vain heikosti tai ei ollenkaan katekumeenikurssille, tulos voi olla vain huono – jos ryhtyy tätä omaa vaillinaista tietämystään muille jakamaan.
Jos samaan pakettiin laitetaan sitten vielä erilaiset muut tällaisen narisijan kokemat oman elämän kaltoin kokemukset, ihmissuhdeongelmat ja monet muut meidän kaikkien elämään kuuluvat vaikeat asiat, joita joku ei ole elämänsä aikana pystynyt oikein kenetkään kanssa, ei parisuhteessa, eikä terapiassa tai missään muuallakaan purkamaan, soppa on valmis. Lisäksi jos aikanaan tuollaiset ongelmat ovat olleet syynä vaikkapa entisestä kirkosta eroamiseen ja uuteen kirkkoon liittymiseen ja onkin sitten havainnut, että kirkko onkin ihan muuta kuin ihmiset kirkossa, pettymys on melkoinen.
Minua suoraan sanottuna raivostuttaa lukea sellaisia kannanottoja, joissa ihminen toteaa papista tai piispasta, että hän eroaa koko kirkosta, koska tuo pappi tai piispa on tuollainen. Minulle Kirkko ei koskaan ole yksi ihminen – minulle Kirkko on jotain aivan muuta, johon en liity enkä eroa jonkun ihmisretaleen tai edes ihmisenkelin takia.
Tiedän tällä kirjoituksella mahdollisesti loukkaavani joidenkin tunteita, mutta samalla sanon selityksenä heille, ettei tällaista esittämääni kritiikkiä pidä yleistää kaikkiin liittyjiin. Oma ortodoksinen kirkkomme elää ja voi hyvin juuri kirkkoon liittyneiden kautta. Eivät nämä ns. ”äidinmaito-ortodoksit” olisi pystyneet sitä hengissä pitämään ilman liittyjiä. Ongelma on vain pienessä osassa näitä liittyjiä, sellaisilla, joilla ongelmia olisi varmaan kaikkialla – jokaisessa yhteisössä. Ihmisillä, jotka pitävät kirkkoa suhteiden "shoppailupaikkana", kokemusten valintamyymälänä, eikä keinona pelastukseen.
Katsokaapa seuraavan kerran jostain asiasta – vaikkapa juuri tästä arkkipiispan asiasta – käytävää somekeskustelua ja listatkaa keskustelijat. Katsokaa jotain toista – toisesta aiheesta käytävää – samantapaista keskustelua ja listatkaa sielläkin olevat henkilöt. Saatatte yllättyä, sillä listat ovat melko yhteneviä ja nimiä on yllättävän vähän. Samat nimet pyörivät kummassakin. Kysy silloin itseltäsi – miksi? Mistä se johtuu? Keitä oikeasti ovatkaan nuo ihmiset? Mikä on ”tarina” heidän taustallaan? Miksi he toimivat noin? Onko syy ihmissuhdeongelmissa, seksuaali-identiteetissä, sairauksissa, taloudellisissa vaikeuksissa, tunne-elämän vaikeuksissa, missä, missä, missä? Kaikkea ei voi silti aina selvittää, mutta kysele toisilta (mutta älä netissä), pohdi ja arvioi tykönäsi viestien oikeellisuutta ja asiapitoisuutta, faktaa.
Saatat yllättyä!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka
YLE julkaisi nettisivuillaan uutisen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leosta, joka on tehnyt työsuojeluilmoituksen kokemastaan kiusaamisesta työnantajan edustajalle eli Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallitukselle. Ja siitäkös meteli alkoi. Että piispa tekee kiusaamisilmoituksen!
Kun nyt on pari päivää seurannut tuota erikoista keskustelua, jossa kaikki syy vääristä menettelyistä ja mahdollisista virheistä vieritetään koulukiusaamisen metodeja käyttäen kiusaamisilmoituksen tekijän niskoille, ei voi kuin ihmetellä, mihin kaikkeen iäkäs ja paljon kokenut arkkipiispamme onkaan ehtinyt. Arkkipiispanakin hän on joka tapauksessa ollut vain oman hiippakuntansa piispa, eikä siis vastaa hiippakuntapiispana kahden muun hiippakunnan asioista, vaikka suurin osa arvostelijoista näyttää sälyttävän kaikki nekin arkkipiispan syyksi. Ja nekin ongelmat omassa hiippakunnassa, joista häntä syytetään, saattavat olla perua toisen piispan ajalta.
Arkkipiispa lienee joutunut nyt maalituksen kohteeksi. Maalitus terminä tullee sodankäynnistä, jossa jokin kohde maalituksessa määrätään tuhottavaksi. Sieltä se on sittemmin siirtynyt muuallekin kuin sodankäynnin termiksi. Mm. politikoiden ja muiden julkisissa tehtävissä olevien kohdalla puhutaan maalittamisesta, kun heistä esimerkiksi somessa julkaistaan erilaisia yksityiselämää tai vaikka normaalia työtänsäkin koskevia väitteitä, joiden totuutta ja paikkansapitävyyttä, faktoja, ei aina ole mitenkään varmistettu. Heitä siis ns. "mustamaalataan". Moni niistä väitteistä perustuu ilkeämielisiin huhuihin, tahallisiin tai tahattomiin väärinymmärryksiin ja kyseessä olevien kohdetta ja asioita koskevien perusfaktojen puutteeseen, laajaan tietämättömyyteen ja usein myös näin toimivan ihmisen pahantahtoiseen käyttäytymiseen omien intressien ajamiseksi.
Näin mitä ilmeisimmin on käynyt arkkipiispa Leonkin kohdalla. Jotta hän todella olisi ”syyllinen” kaikkeen siihen, mistä häntä moititaan, hänen olisi mm. pitänyt olla kaikkien hiippakuntien piispa yhtä aikaa. Todellisuudessa lienee käynyt niin, että väärä toimenpide tai tapahtuma onkin sattunut toisen piispan – joko eläkkeelle siirtyneen tai toisaalle tehtävään siirtyneen – toimesta ja nyt syy vieritetään arkkipiispan niskaan.
Yksi syy tällaiseen löytyy varmaan siitä, että kirkossamme on runsaasti – jopa papistossakin – sellaisia, joiden kirkollinen henkilöhistoria on jossain muualla kuin perinteisessä suomalaisessa ortodoksisessa kirkossamme. Ei sellaisella lähtökohdalla voi muuta tehdäkään, kuin erehtyä pahemman kerran, jos aloittaa selvitellä muille somessa jonkun henkilön väärinkäytöksistä perehtymättä asiaan, tuntematta taustoja.
Jos tietämys ja osaaminen perustuu siihen, ettei ole – kuten eräs aiempi piispamme – koskaan opiskellut oikeasti ortodoksisuutta, lukenut siitä koulussa, seminaarissa, yliopistossa, käynyt kriparia, osallistunut vain heikosti tai ei ollenkaan katekumeenikurssille, tulos voi olla vain huono – jos ryhtyy tätä omaa vaillinaista tietämystään muille jakamaan.
Jos samaan pakettiin laitetaan sitten vielä erilaiset muut tällaisen narisijan kokemat oman elämän kaltoin kokemukset, ihmissuhdeongelmat ja monet muut meidän kaikkien elämään kuuluvat vaikeat asiat, joita joku ei ole elämänsä aikana pystynyt oikein kenetkään kanssa, ei parisuhteessa, eikä terapiassa tai missään muuallakaan purkamaan, soppa on valmis. Lisäksi jos aikanaan tuollaiset ongelmat ovat olleet syynä vaikkapa entisestä kirkosta eroamiseen ja uuteen kirkkoon liittymiseen ja onkin sitten havainnut, että kirkko onkin ihan muuta kuin ihmiset kirkossa, pettymys on melkoinen.
Minua suoraan sanottuna raivostuttaa lukea sellaisia kannanottoja, joissa ihminen toteaa papista tai piispasta, että hän eroaa koko kirkosta, koska tuo pappi tai piispa on tuollainen. Minulle Kirkko ei koskaan ole yksi ihminen – minulle Kirkko on jotain aivan muuta, johon en liity enkä eroa jonkun ihmisretaleen tai edes ihmisenkelin takia.
Tiedän tällä kirjoituksella mahdollisesti loukkaavani joidenkin tunteita, mutta samalla sanon selityksenä heille, ettei tällaista esittämääni kritiikkiä pidä yleistää kaikkiin liittyjiin. Oma ortodoksinen kirkkomme elää ja voi hyvin juuri kirkkoon liittyneiden kautta. Eivät nämä ns. ”äidinmaito-ortodoksit” olisi pystyneet sitä hengissä pitämään ilman liittyjiä. Ongelma on vain pienessä osassa näitä liittyjiä, sellaisilla, joilla ongelmia olisi varmaan kaikkialla – jokaisessa yhteisössä. Ihmisillä, jotka pitävät kirkkoa suhteiden "shoppailupaikkana", kokemusten valintamyymälänä, eikä keinona pelastukseen.
Katsokaapa seuraavan kerran jostain asiasta – vaikkapa juuri tästä arkkipiispan asiasta – käytävää somekeskustelua ja listatkaa keskustelijat. Katsokaa jotain toista – toisesta aiheesta käytävää – samantapaista keskustelua ja listatkaa sielläkin olevat henkilöt. Saatatte yllättyä, sillä listat ovat melko yhteneviä ja nimiä on yllättävän vähän. Samat nimet pyörivät kummassakin. Kysy silloin itseltäsi – miksi? Mistä se johtuu? Keitä oikeasti ovatkaan nuo ihmiset? Mikä on ”tarina” heidän taustallaan? Miksi he toimivat noin? Onko syy ihmissuhdeongelmissa, seksuaali-identiteetissä, sairauksissa, taloudellisissa vaikeuksissa, tunne-elämän vaikeuksissa, missä, missä, missä? Kaikkea ei voi silti aina selvittää, mutta kysele toisilta (mutta älä netissä), pohdi ja arvioi tykönäsi viestien oikeellisuutta ja asiapitoisuutta, faktaa.
Saatat yllättyä!
nettihoukka
2 kommenttia:
Hyvä veli Hannu, kiitos perusteellisesta ja sylttytehtaalle ohjaavasta kirjoituksestasi. Opettajani puhui aikanaan avatessaan vastaavanlaisia tapahtumia, "etteivät kärpäset voi olla väärässä, sonta on hyvää". Nytkin kristilliset arvot ja käytöstavat ovat tipotiessään. Huutamisen ja raivoamisen makuun päässeet myrskyävät tunnon tuskissaan. Toivottavasti vihakiima ei johda pullolle, toiselle ja kolmannelle, jolloin harhat ottavat uuden vallan. Surullista on, että pitkä ja pyyteetön arkkipiispan työ ja hengenviljely yritetään tuhota. Luotan rukoukseen ja Jumalan oikeamieliseen johdatukseen. Meitä kokeillaan mutta ei hyljätä. On paljon ihmisiä, jotka häpeävät joidenkin irvimistä. Kirkkokunta on menettäjä, sillä suuri yleisö ei tunne näitä kriisin aiheuttajia. Rukoilen esipaimenelle terveyttä ja lujuutta. Jumala pitää omistaan huolta. Paholainen toimii siellä, missä hänen niin sallitaan tehdä. Matti Pulkkinen Tampere
Kiitos Matti Pulkkinen kirjoituksestasi. Sallinet minun joskus sopivassa yhteydessä lainata tuota mainiota opettajaksi lausumaa. Kyllähän näissä mielipiteiden sanomisissa on puolensa ja puolensa ja vaatii joskus kovempaa "puuta" sietää kaikkea. Mutta kun mittarissa on riittävästi numeroita, senkin kestää. Minun filosofiaani ei kuulu tehdä omaa uskontoa omin säännöin ja tavoin, entinen - se oikea - on kylliksi ja sen uskon sisäistämisessä riittää itselläni puuhaa elämän ajaksi.
Lähetä kommentti