Tänä iltana taitaa tulla täyteen viikko tätä kauheaa räkätautia ja köhää. Aavistuksen verran elämä on nyt jo helpompaa, kun sain astmalääkityksen kuntoon. Välillä tosin ajoittain tuntuu, että tukehdun kurkusta nousevaan limaan. Ei mikään mukava flunssa, mutta ei onneksi korona, joten pieniä toiveita on, ettei kuolo korjaa ihan just.
Pariin päivään en ole mennyt edes ulos, kun lueskelin sosiaalisesta mediasta, että meitä ulkona liikkuvia vanhoja ihmisiä kytätään ja pidetään lähes rikollisina. Aina ei viesteistä selvinnyt, miksi. Me emme yksin liikkuessamme levitä viruksia. Niitä taitavat tehdä nuoremmat. Emmekä me yksin liikkuvat silloin kovin hyviä kohteitakaan ole noille viruksille. Niin - ja meidänkin on syötävä ja saatava lääkkeemme, siis käytävä kaupassa ja apteekissa.
Kieltämättä tässäkin ikäryhmässä – kuten kaikissa – on purnareita, joiden elämänfilosofia on suunnilleen sitä, että ”mää teen, mitä teen, muut tehkööt muuta” ja istuvat vastoin ohjeita ukko- tai akkaporukoin kahviloissa tai muissa paikossa, joissa ovat tottuneet käymään.
Itsekin kuulun yhteen tällaiseen ikääntyneeseen poikakerhoon, mutta en tiedä – kun en ole käynyt katsomassa – onko paikalla ollut ketään kantapöydässä yleensä aamupäivisin klo 10 molemmin puolin. Toivottavasti ei ketään, sillä porukassa oli useita monisairaita ja varmaan erilaisille viruksille otollisia kohteita. Ehkä sitten kuukauden, kenties parin, jälkeen näemme, ken meistä selvisikään hengissä tästäkin koettelemuksesta.
Uskon kuitenkin tilanteen tuonkin porukan jäsenissä olevan nyt sanoisinko melko hankala, sillä monelle ukolle tuo turinaryhmä oli yksi henkireikä päivittäiselle selviämiselle. Kaikki meistä ovat noin 65 – 85-vuotiaita tai vanhempia, osa korkeasti koulutettujakin, eversti, sotilasmestari, hammaslääkäri, myyntijohtaja, lennonvarmistaja, pari rehtoriakin, opettajia, pankinjohtaja, vahtimestari, postinkantaja ja mitä meitä onkaan – mutta kaikilta lapsetkin kohta eläkeiässä ja ympäri maailmaa ripoteltuina. Joiltain on vaimo kuollut tai karannut tai joillain myös vielä kotona, mutta hoidettavissa. Oli jollakin toki vaimo vielä täydessä komennuksessakin.
Osa ryhmäläisistä on keskenään hyviä ja pitkäaikaisia tuttuja, osaa näkee yleensä vain kantapöydässä aamupäivisin, silloin kun näkee. Osa ryhmäläisistä on jo kuollutkin, osa alkaa sairauksiensa vuoksi jäädä pois yhä useammin, muistamattomuus näkyy päivittäin toimissamme. Sama tarina tulee joskus kerrottua ryhmäläisille pariin, kolmeen kertaankin. Ja aina se naurattaa.
Mutta hallituksen tekemä meitä suojeleva ratkaisu on suoraan sanottuna helposti kääntymässä tai käännetty meitä vastaan. Meistä piiloon laitettavista ”suojelukohteista” tulee helposti ”koronarikollisia”, joita syytetään kohta varmaan koko tilanteen aikaan saamisesta ja taudin leviämisestä omaa pahaa oloa helpottaakseen.
Muutoin elämä sujuu karanteenikotona rauhallisesti. Isännöitsijä ei ole laatinut laitonta terveystilastoa, kuka on sairas ja kuka karanteenissa, vaikka talo on täynnä vanhoja ihmisiä. Kauppa- tai muun avun pyytäjiä tai tarjoajia ei vielä ole näkynyt, vaikka ei niitä nyt ole vielä olisi kyllä tarvittukaan. Koronahuijareitakaan ei vielä ole kohdalle osunut.
Koska flunssa verottaa hieman kuntoa, en suuremmin itse edes rehki. En tiedä rehkisinkö sittenkään, vaikka en olisi flunssainen. Ruoka ja juoma ei ole loppunut, eikä vessapaperikaan, vaikka räkätaudin vuoksi sitä kuluu nyt myös yläpään hoitoon. Ruokahalu tosin ei ole paras mahdollinen, mutta siitä on tilanteessani toistaiseksi pelkkää hyötyä. Juominen unohtuu joskus ja se saattaa sihauttaa ongelmia, joten pitääpä olla skarppina.
Yöunet ovat hyviä ja riittävän pitkiä. Päikkärit otan joka päivä. Ulkoilua pitänee kunnon hieman kohetessa nyt kohta lisätä, kun ulkonakin on varsin keväinen ja lämmin päivä. Otan varalta koronakepin mukaan, jos joku pyrkii liian lähelle, on edes joku mitta ja samalla ylimääräinen suojaväline. Hieman tai oikeasti paljon on ikävä niitä asioita, joista nyt jää paitsi: vunukat, läheiset, ystävät, matkat jne. mutta josko joskus. Toivottavasti noita elämän vuosia olisi kuitenkin vielä riittävästi plakkarissa.
Hannu
nettihoukka
Pariin päivään en ole mennyt edes ulos, kun lueskelin sosiaalisesta mediasta, että meitä ulkona liikkuvia vanhoja ihmisiä kytätään ja pidetään lähes rikollisina. Aina ei viesteistä selvinnyt, miksi. Me emme yksin liikkuessamme levitä viruksia. Niitä taitavat tehdä nuoremmat. Emmekä me yksin liikkuvat silloin kovin hyviä kohteitakaan ole noille viruksille. Niin - ja meidänkin on syötävä ja saatava lääkkeemme, siis käytävä kaupassa ja apteekissa.
Kieltämättä tässäkin ikäryhmässä – kuten kaikissa – on purnareita, joiden elämänfilosofia on suunnilleen sitä, että ”mää teen, mitä teen, muut tehkööt muuta” ja istuvat vastoin ohjeita ukko- tai akkaporukoin kahviloissa tai muissa paikossa, joissa ovat tottuneet käymään.
Itsekin kuulun yhteen tällaiseen ikääntyneeseen poikakerhoon, mutta en tiedä – kun en ole käynyt katsomassa – onko paikalla ollut ketään kantapöydässä yleensä aamupäivisin klo 10 molemmin puolin. Toivottavasti ei ketään, sillä porukassa oli useita monisairaita ja varmaan erilaisille viruksille otollisia kohteita. Ehkä sitten kuukauden, kenties parin, jälkeen näemme, ken meistä selvisikään hengissä tästäkin koettelemuksesta.
Uskon kuitenkin tilanteen tuonkin porukan jäsenissä olevan nyt sanoisinko melko hankala, sillä monelle ukolle tuo turinaryhmä oli yksi henkireikä päivittäiselle selviämiselle. Kaikki meistä ovat noin 65 – 85-vuotiaita tai vanhempia, osa korkeasti koulutettujakin, eversti, sotilasmestari, hammaslääkäri, myyntijohtaja, lennonvarmistaja, pari rehtoriakin, opettajia, pankinjohtaja, vahtimestari, postinkantaja ja mitä meitä onkaan – mutta kaikilta lapsetkin kohta eläkeiässä ja ympäri maailmaa ripoteltuina. Joiltain on vaimo kuollut tai karannut tai joillain myös vielä kotona, mutta hoidettavissa. Oli jollakin toki vaimo vielä täydessä komennuksessakin.
Osa ryhmäläisistä on keskenään hyviä ja pitkäaikaisia tuttuja, osaa näkee yleensä vain kantapöydässä aamupäivisin, silloin kun näkee. Osa ryhmäläisistä on jo kuollutkin, osa alkaa sairauksiensa vuoksi jäädä pois yhä useammin, muistamattomuus näkyy päivittäin toimissamme. Sama tarina tulee joskus kerrottua ryhmäläisille pariin, kolmeen kertaankin. Ja aina se naurattaa.
Mutta hallituksen tekemä meitä suojeleva ratkaisu on suoraan sanottuna helposti kääntymässä tai käännetty meitä vastaan. Meistä piiloon laitettavista ”suojelukohteista” tulee helposti ”koronarikollisia”, joita syytetään kohta varmaan koko tilanteen aikaan saamisesta ja taudin leviämisestä omaa pahaa oloa helpottaakseen.
Muutoin elämä sujuu karanteenikotona rauhallisesti. Isännöitsijä ei ole laatinut laitonta terveystilastoa, kuka on sairas ja kuka karanteenissa, vaikka talo on täynnä vanhoja ihmisiä. Kauppa- tai muun avun pyytäjiä tai tarjoajia ei vielä ole näkynyt, vaikka ei niitä nyt ole vielä olisi kyllä tarvittukaan. Koronahuijareitakaan ei vielä ole kohdalle osunut.
Koska flunssa verottaa hieman kuntoa, en suuremmin itse edes rehki. En tiedä rehkisinkö sittenkään, vaikka en olisi flunssainen. Ruoka ja juoma ei ole loppunut, eikä vessapaperikaan, vaikka räkätaudin vuoksi sitä kuluu nyt myös yläpään hoitoon. Ruokahalu tosin ei ole paras mahdollinen, mutta siitä on tilanteessani toistaiseksi pelkkää hyötyä. Juominen unohtuu joskus ja se saattaa sihauttaa ongelmia, joten pitääpä olla skarppina.
Yöunet ovat hyviä ja riittävän pitkiä. Päikkärit otan joka päivä. Ulkoilua pitänee kunnon hieman kohetessa nyt kohta lisätä, kun ulkonakin on varsin keväinen ja lämmin päivä. Otan varalta koronakepin mukaan, jos joku pyrkii liian lähelle, on edes joku mitta ja samalla ylimääräinen suojaväline. Hieman tai oikeasti paljon on ikävä niitä asioita, joista nyt jää paitsi: vunukat, läheiset, ystävät, matkat jne. mutta josko joskus. Toivottavasti noita elämän vuosia olisi kuitenkin vielä riittävästi plakkarissa.
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti