Kolme lautasta, erilaisia valintoja.
Hyvästä ruuasta saa nauttia – mutta milloin on saanut tarpeeksi?
(HAP)
Nyt tullaan kuolemansyntiin, jonka kohdalla katse siirtyy helposti vatsan seudulle. Mieluiten tietysti jonkun toisen vatsan. Omalle löytyy yleensä ymmärrettävä selitys, ja vaatteissakin on nykyisin kummallinen taipumus kutistua.
Ylensyönti on minusta hieman kapea nimi tälle paheelle. Mässäily kuvaa sitä ehkä paremmin. Siinä kuuluu jo muutakin kuin lautasen täyttäminen: halu saada nautintoa lisää silloinkin, kun tarpeeksi on jo saatu.
Ahneus ja mässäily näyttävät olevan läheistä sukua. Ahneus haluaa varmistaa, että kaikki on minun. Mässäily ehdottaa, että nautitaan siitä saman tien. Mieluiten vielä toinen annos.
Vyötärö ei ole sielun mittanauha
Ihmisen painosta ei voi päätellä hänen itsehillintäänsä, uskoaan tai moraaliaan. Painoon ja syömiseen vaikuttavat monet asiat, kuten perimä, elinympäristö, uni, kuormitus ja terveydentila. Pelkkä kehotus ottaa itseään niskasta kiinni on siihen kokonaisuuteen kovin vaatimaton vastaus.
Toisen kehon arvosteleminen on helppoa, hänen elämäntilanteensa ymmärtäminen vaatii enemmän. Ulkopuolinen ei tiedä, mitä ihminen on kokenut, millaisia vaikeuksia hänellä on tai kuinka paljon hän jo yrittää. Eikä hänen tarvitsekaan tietää voidakseen kohdella toista kunnioittavasti.
Kehosta huolehtiminen on hyvä asia, mutta häpeäminen ja itsensä halveksiminen eivät ole sama asia kuin huolenpito. Ihmisarvo ei suurene eikä pienene vaa’an lukeman mukana. Luojan lahjaa voi arvostaa myös suhtautumalla omaan kehoonsa kärsivällisesti.
Omalla kohdallani suuri sydänoperaatio on tuonut tähän pohdintaan hyvin käytännöllisen näkökulman. Painonhallinta ja tarpeen mukainen laihduttaminen ovat minulle myös terveyden ja toipumisen kysymyksiä. Toivon niiden tukevan jaksamistani tavallisessa arjessa. Oman kehon kuuntelemista tässä opetellaan – ja sen ohjeet ovat välillä toisenlaiset kuin kahvilan vitriinin ehdotukset.
Sama pidättyvyys toisten arvioimisessa koskee myös pappeja, piispoja ja munkkeja. En voi päätellä heidän paastoamistaan siitä, kuinka väljästi viitta laskeutuu. Minulla olisi omassakin elämässäni tutkittavaa ilman kirkollista vyötäröntarkastusta.
Hyvästä ruoasta saa pitää
En usko, että kristityn pitäisi suhtautua hyvään ruokaan epäluuloisesti. Yhteinen ateria, juhlapöytä ja vieraanvaraisuus kuuluvat elämään. Kahvin kanssa nautittu pulla ei tarvitse seurakseen puolustuspuhetta.
Ongelma alkaa ehkä siitä, jos nautinnosta tulee vaatimus, jonka edessä kaikki muu väistyy. Minun on saatava juuri haluamaani, juuri nyt. Jos tarjolla on jotakin muuta, koko päivä on pilalla ja seurakin alkaa vaikuttaa epäonnistuneelta. Silloin ruoka alkaa määrätä, miten kohtelen muita.
Yksittäisestä liian täydestä lautasesta en silti tekisi suurta hengellistä diagnoosia. Ihmiselle sattuu kaikenlaista, myös toinen annos. Olennaisempaa on huomata, millaiseksi oma suhde nautintoon vähitellen muuttuu. Pystynkö nauttimaan kiitollisena ja lopettamaan, vai etsinkö jo seuraavaa mielihyvää ennen kuin edellinen on kunnolla ohi?
Ja muistanko pöydässä muutkin kuin oman ruokahaluni?
Myös silmät voivat pyytää santsikierroksen
Varsinaisesti ylensyönti liittyy ruokaan, mutta mässäilyn ajatusta voi soveltaa muuhunkin kuluttamiseen. Tässä kohtaa minun on helppo siirtyä ruokapöydästä tietokoneen ääreen. Se on minulle varsin tuttu paikka.
Vielä yksi uutinen. Vielä yksi juttu. Vielä tämän keskustelun kommentit, vaikka tiedän jo etukäteen, ettei niiden lukeminen välttämättä lisää rauhaa eikä kansainvälistä yhteisymmärrystä.
Verkossa ei tule tarjoilijaa ilmoittamaan, että keittiö on suljettu. Uutta annosta tuodaan niin kauan kuin jaksan ottaa vastaan. Ja joskus vähän pidempäänkin.
Kaikki innostuminen tai pitkä ruutuaika ei tietenkään ole mässäilyä. Tietokoneella tehdään työtä, pidetään yhteyttä ja opitaan. Omalla kohdallani voisin silti välillä kysyä, haenko vielä jotakin tarpeellista vai täytänkö vain hetkeä, jossa pitäisi pysähtyä.
Jos läheinen joutuu odottamaan, uni jää lyhyeksi ja mieli on lukemisen jälkeen entistä levottomampi, annoskoko saattaa kaivata tarkistamista.
Paasto ei ole kirkollinen laihdutuskuuri
Ortodoksinen kirkkovuosi tarjoaa kohtuuden harjoitteluun toistuvia tilaisuuksia. Vuodessa on neljä pidempää paastoaikaa, ja myös keskiviikot ja perjantait ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta paastopäiviä. Tarkkaa päivälaskelmaa tärkeämpää on kuitenkin se, mitä paastolla tavoitellaan.
Ruoan yksinkertaistamisen pitäisi auttaa antamaan tilaa rukoukselle, lähimmäiselle ja omien tottumusten tutkimiselle. Paastossa huomioidaan myös ihmisen terveys ja voimavarat. Itsensä vahingoittaminen ei ole hengellinen saavutus, eikä toisen lautanen kuulu minun valvontaani.
Voin syödä täysin paastosääntöjen mukaisesti ja silti keskittyä koko päivän siihen, mitä herkullista söisin seuraavaksi. Voin myös jättää kerman pois kahvista mutta jatkaa toisten ihmisten arvostelua aivan entiseen tapaan.
Siinä tapauksessa kahvi on muuttunut enemmän kuin minä.
Laihduttamisella ja kirkollisella paastolla on erilaiset tavoitteet. Painon pudottaminen voi olla terveyden vuoksi tarpeellista, mutta se ei mittaa katumusta tai hengellistä edistymistä. Painon palaaminenkaan ei kerro ihmisen uskosta. Paastossa kysytään, mikä hallitsee minua, mistä voisin hellittää ja kenelle elämässäni olisi enemmän tilaa.
Kohtuus ei tarkoita ilotonta elämää
Mässäilyn vastavoimiksi sopivat maltti, itsehillintä ja kohtuullisuus. Ne kuulostavat hieman ankarilta sanoilta, mutta niiden tarkoitus ei kai ole tehdä elämästä mahdollisimman harmaata.
Ajattelen mieluummin, että kohtuus antaa mahdollisuuden huomata, mistä oikeastaan nautin. Kun en yritä saada kaikkea, ehdin maistaa sen, mitä minulla on. Kun en täytä jokaista hetkeä, saatan kuulla, mitä vieressä oleva ihminen sanoo.
Itseltään voi kysyä lempeästi myös sen, mitä juuri nyt kaipaa. Ruokaa, lepoa, seuraa vai lohdutusta? Kaikkeen ei löydy vastausta jääkaapista, vaikka sen valo syttyy ystävällisesti joka kerta.
En siis lupaa muuttua ihmiseksi, joka katsoo kakkupalaa täysin välinpitämättömästi. Sellainen lupaus olisi tarpeettoman rohkea.
Voisin kuitenkin opetella nauttimaan yhdestä palasta rauhassa. Ja jos toinen jää ottamatta, sen ei tarvitse tarkoittaa, että elämästä jäi jotakin olennaista kokematta.
Kakkua voi jäädä huomiseksikin.
Se on ajatuksena yksinkertainen. Käytännön harjoitukset jatkuvat.
Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti