Ns. venäläistämiskausi alkoi Suomessa ja pian Mikkelissäkin, kun Venäjän keisari Nikolai II antoi helmikuun manifestin vuonna 1899. Hilda oli vastikään syntynyt Ristiinassa.
Tuossa keisarin antamassa manifestissa rajoitettiin suomalaisten oikeutta säätää omia lakejaan. Tuon lisäksi keisari nimitti Suomen uudeksi kenraalikuvernööriksi Nikolai Bobrikovin. Hänen tehtäväkseen määrättiin Suomen muuttaminen venäläiseksi.
Suomalaiset järkyttyivät tapahtuneista, niin mahdollisesti – ainakin hieman – myös mikkeliläiset, vaikka kaiketi ei Mikkelissä tuollaiset asiat silloin paljoakaan heilauttaneet. Olihan Mikkeli tuolloin melko pieni maalaispaikkakunta. Joka tapauksessa Suomessa kerättiin nimiä adressiin asian vastustamiseksi, mutta keisari ei suostunut ottamaan vastaan koko adressia.
Pian tapahtumien jälkeen vuonna 1903 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin oikeudet. Hän antoi lisää maamme autonomiaa rajoittavia määräyksiä. Suomen armeija lakkautettiin – näin tapahtui myös Mikkelissä tuolla nykyisin melkein keskustassa sijaitsevassa varuskunnassa, ja suomalaisten miesten piti mennä Venäjän armeijaan. Seurasi vaikeita aikoja monelle suomalaisille ja erityisesti venäläisyyttä vastustaville.
Monenlaisia hirveitä tekoja tehtiin puolin ja toisin. Vuonna 1904 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov salamurhattiin senaatin talossa. Mutta samoihin aikoihin Jean Sibelius sävelsi Finlandia-hymnin. Kansallisromantiikka näkyi kuvataiteissa ja Albert Edelfelt sekä Akseli Gallen-Kallela maalasivat kuvia suomalaisesta luonnosta ja kansasta. Suomi oli käymistilassa.
Mikkelissä ei loppujen lopuksi oltu kovinkaan kiinnostuneita helmikuun manifestista. Varsinkaan köyhät ihmiset eivät suuremmin välittäneet koko asiasta. Se ei vaikuttanut heidän elämäänsä juuri mitenkään.
Venäjä joutui sotaan Japania vastaan ja oikeastaan hävisi sodan ja Venäjällä alkoi yleislakko, joka sitten 1905 levisi Suomeenkin nimellä suurlakko. Venäläistämistä vaadittiin lopetettavaksi ja haluttiin oma eduskunta. Se saatiinkin 1906.
Seurasi lyhyt hieman rauhallisempi kausi, kunnes vuosina 1908 – 1917 oli ns. toinen venäläistämiskausi tai toiselta nimeltään sortokausi, johon aika pitkälti tämäkin tarina sitten liittyy. Mikkelissä oli paljon tšaarin armeijan sotilaita monista laajan maan eri kolkista. He elivät kasarmeillaan melko ankeissa oloissa ainakin perussotilaiden osalta. Sotilailla oli kerrotun mukaan suurempi riski kuolla kasarmilla epähygieenisissä oloissa kuin taisteluissa, joissa heitä toki kaatui myös, sillä 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota.
Myös Mikkelissä alkoi maailmanpoliittisesti melko sekava aika, jossa toinen toistaan seurasi merkittäviä asioita myös mikkeliläisille: Venäjän vallankumous ja Suomen itsenäistyminen niistä oleellisimpina.
Mutta edelleen Mikkelissä oli ”tšaarin armeijan” sotilaita tai kenen nyt sitten olivatkaan, eläviä Mikkelin varuskunnassa ja kuolleita ortodoksisen sotilaskirkon hautausmaalla, jota mikkeliläiset yhä nimittävät mielestäni melko epäkohteliaalla nimellä ”ryssän kirkonmäeksi”.
Noista edellä luetelluista oudoista ja ainakin valtakunnallisesti epävakaista oloista huolimatta Ristiinan Hartikkalassa 1800-luvun lopulla syntynyt ja mikkeliläistynyt Hilda Maria ja mitä ilmeisimmin ukrainalainen, Mikkeliin aikanaan komennettu ja tänne varmaan enemmän tai vähemmän pakolla rahdattu alikapteeni Feodor rakastuivat, menivät naimisiin ja saivat sitten lapsen. En ole ihan varma tuosta järjestyksestä, mutta suunnilleen se kai noin meni, eikä se kaiketi ollut kovinkaan epätavallista tuohon aikaankaan. Nuoret kun tuppasivat rakastumaan ja jos kohteena oli tummia slaaveja, mikäänhän ei estänyt heitä. Ei edes vieras uskonto tai muut oudot tavat. Niinhän se osin on yhä vieläkin.
Outoa siinä kuitenkin oli – kuten oli myös muuten eräässä toisessakin avioliitossa, joka tapahtui hieman korkeammalla sotilaallisessa hierarkiassa – että Venäjän armeijan sotilas, ortodoksi, tai kuten suomalaiset tuolloin heitä nykykäsityksen mukaan virheellisesti nimittivät kreikkalais-katolisiksi tai lähes oikein kreikanuskoisiksi, meni naimisiin mikkeliläisen luterilaisen kanssa. Se ei toki ollut umpiluterilaisessa Mikkelissä kovin tavanomaista.
Tuossa ylemmän upseerin – taisi olla tšaarin armeijan everstiluutnantti – tapauksessa hän meni naimisiin Mikkelin maalaiskunnan luterilaisen seurakunnan kappalaisen tyttären kanssa ja sekös se vasta keskustelua mikkeliläisessä ”sosaietissa” aiheuttikin. Lisää keskustelua aiheutui vielä siitä, että tuo upseeri sitten tapettiin 1. maailman sodassa jossain Tannebergin soilla ja haudattiin sitten Mikkeliin – alkuun varuskunnan vieressä olevalle sotilaskirkon hautausmaalle, myöhemmin sitten siirrettiin nykyiselle Harjun hautausmaan ortodoksiselle osastolle. Parin muun upseerin ja myöhemmin ilmeisesti vielä oman lapsensakin kanssa.
No joka tapauksessa Venäjän ortodoksisen kirkon rovasti Aleksander Borotinski vihki kaiken tuon kaaoksen keskellä Hilda Marian ja Feodorin avioliittoon tuossa silloin vielä komeana seisovassa Mikkelin ortodoksisessa sotilaskirkossa, Pyhän Georgios Voittajan kirkossa Hilda Marian vanhempien ja sukulaisten ihmetellessä omituisia hääseremonioita varmaan hieman ahdistuneena ja Feodorin aseveljien juhliessa perinteiseen venäläiseen tapaansa sen sijaan melko riehakkaasti. Vihkimispäivä oli kesäkuun alussa 1917.
Vihkiraamattu kertoo sitten, että kaikki olikin mennyt melko säälliseen tapaansa, sillä poika syntyi vasta loppukesällä 1922. Äiti oli työskennellyt kasarmialueella olleessa venäläisessä sotilassairaalassa, sairastanut Espanjan taudin ja selvinnyt siitä hengissä, vaikka menetti joitain työtovereitaan. Kaiken kaikkiaan tuo aika tätä hieman epätavallista avioliittoa on osittain hämäränkin peitossa, sillä Venäjällä oli sitten siis tapahtunut avioliiton solmimisvuonna vallankumous ja maa oli melkoisessa kaaoksessa. Suomessa oli runsaasti tänne jääneitä sotilaita, joilla joillain paikkakunnilla oli jonkinmoista osuutta myös oman maamme itsenäistymiseen ja Suomen sisällissotaan, jossa hallituksen valkoisia joukkoja vastaan taistelivat Suomen kansanvaltuuskunnan punaiset joukot, Punainen kaarti.
Saksalaiset tukivat valkoisia ja Neuvosto-Venäjä punaisia. Mikä olikaan sitten Feodorin – täysin epäpoliittisen Suomeen rahdatun ja täällä suomalaisen kanssa avioituneen sotilaan – rooli? Hän yritti kai kaikin mahdollisin tavoin olla mahdollisimman näkymätön, poliittisesti hajuton ja mauton. Sehän ei varmaan loppujen lopuksi liene ainakaan alkuun ollut silloisessa pienessä maalaiskaupungissa Mikkelissä edes vaikeaa, varsinkaan kun vaimon sukulaisista löytyi maalla asuvia Läsäkoskelta ja Vuolingolta. Noista vaiheista vuosista aina tuonne vuoteen 1928 saakka ei ole kuin arvailuja mahdollisista piileskelyistä ja muusta vastaavasta sisällissodan jälkeisessä Suomessa.
Seuraava selkeä merkintä löytyykin sitten myöhäiskeväältä vuodelta 1928, jolloin ilmeisesti Hilda Maria, kuusivuotiaan pojan äiti ja entisen tšaarin armeijan aliupseerin puoliso merkitsi sydän verta itkien vihkiraamattuun merkinnän ko. päivälle: Feodorin lähtöpäivä.
Mihin Feodor meni, sitä poika ei noin 80 vuotta myöhemminkään tiennyt. Joitain yhteyksiä äidillä häneen lienee ollut lyhyen aikaa, kunnes nekin katkesivat ja Feodorin kohtalosta ei ainakaan pojalla ollut mitään tietoa.
Hilda Marialla sen sijaan oli erilainen tie edessään. Hänen avioliittonsa ilmeisesti peruttiin tai mitätöitiin puolison katoamisen vuoksi ja hän avioitui uudestaan, nyt suomalaisen kanssa ja varmuuden vuoksi vielä luterilaisen kanssa sekä eli elämänsä loppuun asti Mikkelin seudulla, missä kuoli 1960-luvulla jonkin verran yli kuudenkymmenen vuoden iässä. Sukulaiset kirjoittivat kuolinilmoitukseen seuraavan värssyn:
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
 |
| Venäjän tšaarin armeijan sotilaita Mikkelin vanhalla kasarmialueella 1900-luvun alussa. |
Suomalaiset järkyttyivät tapahtuneista, niin mahdollisesti – ainakin hieman – myös mikkeliläiset, vaikka kaiketi ei Mikkelissä tuollaiset asiat silloin paljoakaan heilauttaneet. Olihan Mikkeli tuolloin melko pieni maalaispaikkakunta. Joka tapauksessa Suomessa kerättiin nimiä adressiin asian vastustamiseksi, mutta keisari ei suostunut ottamaan vastaan koko adressia.
Pian tapahtumien jälkeen vuonna 1903 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin oikeudet. Hän antoi lisää maamme autonomiaa rajoittavia määräyksiä. Suomen armeija lakkautettiin – näin tapahtui myös Mikkelissä tuolla nykyisin melkein keskustassa sijaitsevassa varuskunnassa, ja suomalaisten miesten piti mennä Venäjän armeijaan. Seurasi vaikeita aikoja monelle suomalaisille ja erityisesti venäläisyyttä vastustaville.
Monenlaisia hirveitä tekoja tehtiin puolin ja toisin. Vuonna 1904 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov salamurhattiin senaatin talossa. Mutta samoihin aikoihin Jean Sibelius sävelsi Finlandia-hymnin. Kansallisromantiikka näkyi kuvataiteissa ja Albert Edelfelt sekä Akseli Gallen-Kallela maalasivat kuvia suomalaisesta luonnosta ja kansasta. Suomi oli käymistilassa.
Mikkelissä ei loppujen lopuksi oltu kovinkaan kiinnostuneita helmikuun manifestista. Varsinkaan köyhät ihmiset eivät suuremmin välittäneet koko asiasta. Se ei vaikuttanut heidän elämäänsä juuri mitenkään.
Venäjä joutui sotaan Japania vastaan ja oikeastaan hävisi sodan ja Venäjällä alkoi yleislakko, joka sitten 1905 levisi Suomeenkin nimellä suurlakko. Venäläistämistä vaadittiin lopetettavaksi ja haluttiin oma eduskunta. Se saatiinkin 1906.
Seurasi lyhyt hieman rauhallisempi kausi, kunnes vuosina 1908 – 1917 oli ns. toinen venäläistämiskausi tai toiselta nimeltään sortokausi, johon aika pitkälti tämäkin tarina sitten liittyy. Mikkelissä oli paljon tšaarin armeijan sotilaita monista laajan maan eri kolkista. He elivät kasarmeillaan melko ankeissa oloissa ainakin perussotilaiden osalta. Sotilailla oli kerrotun mukaan suurempi riski kuolla kasarmilla epähygieenisissä oloissa kuin taisteluissa, joissa heitä toki kaatui myös, sillä 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota.
Myös Mikkelissä alkoi maailmanpoliittisesti melko sekava aika, jossa toinen toistaan seurasi merkittäviä asioita myös mikkeliläisille: Venäjän vallankumous ja Suomen itsenäistyminen niistä oleellisimpina.
Mutta edelleen Mikkelissä oli ”tšaarin armeijan” sotilaita tai kenen nyt sitten olivatkaan, eläviä Mikkelin varuskunnassa ja kuolleita ortodoksisen sotilaskirkon hautausmaalla, jota mikkeliläiset yhä nimittävät mielestäni melko epäkohteliaalla nimellä ”ryssän kirkonmäeksi”.
Noista edellä luetelluista oudoista ja ainakin valtakunnallisesti epävakaista oloista huolimatta Ristiinan Hartikkalassa 1800-luvun lopulla syntynyt ja mikkeliläistynyt Hilda Maria ja mitä ilmeisimmin ukrainalainen, Mikkeliin aikanaan komennettu ja tänne varmaan enemmän tai vähemmän pakolla rahdattu alikapteeni Feodor rakastuivat, menivät naimisiin ja saivat sitten lapsen. En ole ihan varma tuosta järjestyksestä, mutta suunnilleen se kai noin meni, eikä se kaiketi ollut kovinkaan epätavallista tuohon aikaankaan. Nuoret kun tuppasivat rakastumaan ja jos kohteena oli tummia slaaveja, mikäänhän ei estänyt heitä. Ei edes vieras uskonto tai muut oudot tavat. Niinhän se osin on yhä vieläkin.
Outoa siinä kuitenkin oli – kuten oli myös muuten eräässä toisessakin avioliitossa, joka tapahtui hieman korkeammalla sotilaallisessa hierarkiassa – että Venäjän armeijan sotilas, ortodoksi, tai kuten suomalaiset tuolloin heitä nykykäsityksen mukaan virheellisesti nimittivät kreikkalais-katolisiksi tai lähes oikein kreikanuskoisiksi, meni naimisiin mikkeliläisen luterilaisen kanssa. Se ei toki ollut umpiluterilaisessa Mikkelissä kovin tavanomaista.
Tuossa ylemmän upseerin – taisi olla tšaarin armeijan everstiluutnantti – tapauksessa hän meni naimisiin Mikkelin maalaiskunnan luterilaisen seurakunnan kappalaisen tyttären kanssa ja sekös se vasta keskustelua mikkeliläisessä ”sosaietissa” aiheuttikin. Lisää keskustelua aiheutui vielä siitä, että tuo upseeri sitten tapettiin 1. maailman sodassa jossain Tannebergin soilla ja haudattiin sitten Mikkeliin – alkuun varuskunnan vieressä olevalle sotilaskirkon hautausmaalle, myöhemmin sitten siirrettiin nykyiselle Harjun hautausmaan ortodoksiselle osastolle. Parin muun upseerin ja myöhemmin ilmeisesti vielä oman lapsensakin kanssa.
No joka tapauksessa Venäjän ortodoksisen kirkon rovasti Aleksander Borotinski vihki kaiken tuon kaaoksen keskellä Hilda Marian ja Feodorin avioliittoon tuossa silloin vielä komeana seisovassa Mikkelin ortodoksisessa sotilaskirkossa, Pyhän Georgios Voittajan kirkossa Hilda Marian vanhempien ja sukulaisten ihmetellessä omituisia hääseremonioita varmaan hieman ahdistuneena ja Feodorin aseveljien juhliessa perinteiseen venäläiseen tapaansa sen sijaan melko riehakkaasti. Vihkimispäivä oli kesäkuun alussa 1917.
 |
| Mikkelin ortodoksinen sotilaskirkko, Pyhän Georgios Voittajan kirkko, suomalaiseen ikipostimerkkiin kuvattuna.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
|
Saksalaiset tukivat valkoisia ja Neuvosto-Venäjä punaisia. Mikä olikaan sitten Feodorin – täysin epäpoliittisen Suomeen rahdatun ja täällä suomalaisen kanssa avioituneen sotilaan – rooli? Hän yritti kai kaikin mahdollisin tavoin olla mahdollisimman näkymätön, poliittisesti hajuton ja mauton. Sehän ei varmaan loppujen lopuksi liene ainakaan alkuun ollut silloisessa pienessä maalaiskaupungissa Mikkelissä edes vaikeaa, varsinkaan kun vaimon sukulaisista löytyi maalla asuvia Läsäkoskelta ja Vuolingolta. Noista vaiheista vuosista aina tuonne vuoteen 1928 saakka ei ole kuin arvailuja mahdollisista piileskelyistä ja muusta vastaavasta sisällissodan jälkeisessä Suomessa.
 |
| Hildan ja Feodorin hääkuva. |
Mihin Feodor meni, sitä poika ei noin 80 vuotta myöhemminkään tiennyt. Joitain yhteyksiä äidillä häneen lienee ollut lyhyen aikaa, kunnes nekin katkesivat ja Feodorin kohtalosta ei ainakaan pojalla ollut mitään tietoa.
Hilda Marialla sen sijaan oli erilainen tie edessään. Hänen avioliittonsa ilmeisesti peruttiin tai mitätöitiin puolison katoamisen vuoksi ja hän avioitui uudestaan, nyt suomalaisen kanssa ja varmuuden vuoksi vielä luterilaisen kanssa sekä eli elämänsä loppuun asti Mikkelin seudulla, missä kuoli 1960-luvulla jonkin verran yli kuudenkymmenen vuoden iässä. Sukulaiset kirjoittivat kuolinilmoitukseen seuraavan värssyn:
"Ett’ koskaan näyttänyt sä maailmalle,
et elon taakka tuntui raskahalle,
vaan aina kuljit sä hymyillen,
apuasi antaen.''
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti