Vappu on nyt sitten ”lusittu”, olihan melkoisen vähäjuhlallinen tapaus. Olin kuitenkin yrittänyt edes hieman juhlistaa vappua, kun tuo pääsiäinenkin meni sairaalassa makailuksi ja heikotukseksi. Olin ajatellut tilata ja hakea Tertin kartanosta pääsiäislammasta, mutta kohtalo puuttui peliin ja jouduin jo kiirastorstaina sairaalaan potilaaksi vakavan infektion ja sitä seuranneen myrkytyksen vuoksi. Siinä meni pääsiäislammas, sain kuitenkin pääsiäisaamuna ihan oikean ”pääsiäismunan” sairaala-aamiaisella, keitetyn kananmunan.
Niinpä päätin repäistä hieman ruuan suhteen vappuna ja hain Tertistä parikin huippuruokaa. Vappuaattona nautin valkkarin kera savumuikkuja ja vappua juhlistin – pääsiäislampaan korvikkeena – tosi maukkaalla vappupeuralla, jota nautin paikallisen kuohuviinin, ruusunterälehdistä uutetun Ruusukuohun kera. Helpottihan tuo hieman sitä poisjäänyttä nautintoa.
Kaiken kaikkiaan olen karanteenini aikana mahdollisuuksieni mukaan hakenut paikallisista ravitsemusliikkeistä paikallisia ruokia lounaiksi ja hyvin on homma toiminut. Juuri äsken päätin asemaravintola Vaihasta ostamani porsaspaistin ja ajattelin ennen päikkäreitä ainakin aloitella tämän päiväkirjan tai ainakin koronapäiväkirjan kenties viimeisen osan kirjoittamisen.
***
Hups! Väliin tuli monta päivää, ettei oikein huvittanut kirjoitella mitään, mutta josko nyt päättäisin tämän viimeisen koronajuttuni.
***
Vapun jälkeinen aika on ollut kaikenlaista odottelua ja sähläämistä koronarajoitusten parissa. Toukokuun puolenvälin jälkeen siirryn seuraavaan omaa elämääni ”järisyttävään” tapahtumaan, kun menen makaamaan sairaalaan ”lankulle” melko isoon operaatioon. Siksikin lienee syytä nyt päättää tämä korona-aihe ja jos juttua tulee, olkoon sitten uusin aihein.
Tässä on hiljalleen huomannut vanhentuneen melkoisesti näiden kahden ja puolen kuukauden aikana, joka aika on tullut oltua joko karanteenissa tai sairaalassa. Olen toki hieman liikkunut ulkonakin, mutta yksin ja säädösten mukaan ja jutellut hassun tuntuisesti huutamalla muutaman metrin päästä tapaamilleni tutuille.
Samalla on pikku hiljaa pitänyt aloittaa vanhuuden tai oikeammin vanhuuden tuomien ongelmien hyväksyminen, joka on näkynyt kohdallani monina erilaisina tapahtumina ja toimina ja varautumisina. Mm. operaationi vuoksi minulla tulee käymään kotiuttamisen jälkeen kotiapu useamman kerran päivässä kotona. Edellyttäen tietysti, että palaan kotiin.
Samoin olen raahannut jo etukäteen kaikenlaisia apuvälineitä kotiin elämää helpottamaan ajalle ”leikkauksen jälkeen”. Kotini on lasteni toimesta sisustettu uudella tavalla ja kaapit ovat täynnä kuivamuonaa. Verkkokaupasta tilaan tuoreempaa tavaraa ja päivää ennen operaatiota tulee vielä yksi lähetys. Tosin minulla ei ole aavistustakaan milloin pääsen niitä nauttimaan.
Autoista toinen on laitettu väliaikaiseen tai ainakin pitempään kiertoon, hoitotahto, edunvalvontavaltuutus ja elämäntapatestamentti on tehty ja todistajat niihin hankittu ja heiltä allekirjoituksetkin. Alkaa olla siis melko valmista suurelle elämänmuutokselle.
Suunnitelmia tulevalle ajalle on toki laadittu, toteutus ratkennee myöhemmin. Korona ei ole suuremmin haitannut tätä puolta elämästä, kun joka tapauksessa olen tuon tulevan operaation vuoksikin joutunut olemaan jonkinlaisessa tiukassa karanteenissa.
Nyt sitten vaan odottelen vielä pari päivää ja sitten alkaa taas tapahtua. Seinällä muistitaululla lukee viimeiset ohjeet ennen tuota – mm. pitää muistaa tyhjentää roskakorit, pestä pyykit ja vaihtaa lakanat. Oletettavasti kotiuduttuani kirjoittelen vielä jotain, jos huvittaa ja jaksan. Jos ei, kiitän kauniisti seurastanne.
Pienen pieni maininta minusta iltarukouksessa ei olisi varmaan pahitteeksi. D-Day kohdallani on tiistaiaamu, jos ei taas jotain tapahdu ja tuo minulle merkityksellinen päivä neljännen kerran siirry.
Menen kuitenkin kaikkeen tähän uuteen osin uteliaana, osin varmaan hieman pelätenkin, mutta toiveikkaana ja onnellisena, että se nykymaailmassa on mahdollista. "Ken elää – se näkee".
”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!”
Niinpä päätin repäistä hieman ruuan suhteen vappuna ja hain Tertistä parikin huippuruokaa. Vappuaattona nautin valkkarin kera savumuikkuja ja vappua juhlistin – pääsiäislampaan korvikkeena – tosi maukkaalla vappupeuralla, jota nautin paikallisen kuohuviinin, ruusunterälehdistä uutetun Ruusukuohun kera. Helpottihan tuo hieman sitä poisjäänyttä nautintoa.
Kaiken kaikkiaan olen karanteenini aikana mahdollisuuksieni mukaan hakenut paikallisista ravitsemusliikkeistä paikallisia ruokia lounaiksi ja hyvin on homma toiminut. Juuri äsken päätin asemaravintola Vaihasta ostamani porsaspaistin ja ajattelin ennen päikkäreitä ainakin aloitella tämän päiväkirjan tai ainakin koronapäiväkirjan kenties viimeisen osan kirjoittamisen.
***
Hups! Väliin tuli monta päivää, ettei oikein huvittanut kirjoitella mitään, mutta josko nyt päättäisin tämän viimeisen koronajuttuni.
***
Vapun jälkeinen aika on ollut kaikenlaista odottelua ja sähläämistä koronarajoitusten parissa. Toukokuun puolenvälin jälkeen siirryn seuraavaan omaa elämääni ”järisyttävään” tapahtumaan, kun menen makaamaan sairaalaan ”lankulle” melko isoon operaatioon. Siksikin lienee syytä nyt päättää tämä korona-aihe ja jos juttua tulee, olkoon sitten uusin aihein.
Tässä on hiljalleen huomannut vanhentuneen melkoisesti näiden kahden ja puolen kuukauden aikana, joka aika on tullut oltua joko karanteenissa tai sairaalassa. Olen toki hieman liikkunut ulkonakin, mutta yksin ja säädösten mukaan ja jutellut hassun tuntuisesti huutamalla muutaman metrin päästä tapaamilleni tutuille.
Samalla on pikku hiljaa pitänyt aloittaa vanhuuden tai oikeammin vanhuuden tuomien ongelmien hyväksyminen, joka on näkynyt kohdallani monina erilaisina tapahtumina ja toimina ja varautumisina. Mm. operaationi vuoksi minulla tulee käymään kotiuttamisen jälkeen kotiapu useamman kerran päivässä kotona. Edellyttäen tietysti, että palaan kotiin.
Samoin olen raahannut jo etukäteen kaikenlaisia apuvälineitä kotiin elämää helpottamaan ajalle ”leikkauksen jälkeen”. Kotini on lasteni toimesta sisustettu uudella tavalla ja kaapit ovat täynnä kuivamuonaa. Verkkokaupasta tilaan tuoreempaa tavaraa ja päivää ennen operaatiota tulee vielä yksi lähetys. Tosin minulla ei ole aavistustakaan milloin pääsen niitä nauttimaan.
Autoista toinen on laitettu väliaikaiseen tai ainakin pitempään kiertoon, hoitotahto, edunvalvontavaltuutus ja elämäntapatestamentti on tehty ja todistajat niihin hankittu ja heiltä allekirjoituksetkin. Alkaa olla siis melko valmista suurelle elämänmuutokselle.
Suunnitelmia tulevalle ajalle on toki laadittu, toteutus ratkennee myöhemmin. Korona ei ole suuremmin haitannut tätä puolta elämästä, kun joka tapauksessa olen tuon tulevan operaation vuoksikin joutunut olemaan jonkinlaisessa tiukassa karanteenissa.
Nyt sitten vaan odottelen vielä pari päivää ja sitten alkaa taas tapahtua. Seinällä muistitaululla lukee viimeiset ohjeet ennen tuota – mm. pitää muistaa tyhjentää roskakorit, pestä pyykit ja vaihtaa lakanat. Oletettavasti kotiuduttuani kirjoittelen vielä jotain, jos huvittaa ja jaksan. Jos ei, kiitän kauniisti seurastanne.
Pienen pieni maininta minusta iltarukouksessa ei olisi varmaan pahitteeksi. D-Day kohdallani on tiistaiaamu, jos ei taas jotain tapahdu ja tuo minulle merkityksellinen päivä neljännen kerran siirry.
Menen kuitenkin kaikkeen tähän uuteen osin uteliaana, osin varmaan hieman pelätenkin, mutta toiveikkaana ja onnellisena, että se nykymaailmassa on mahdollista. "Ken elää – se näkee".
”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!”
Hannu
nettihoukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti