Tuo otsikon lausahdus jäi eka kertaa mieleen, kun eräs tuttuni oli pyrkimässä papin tehtävään. Tässä tapauksessa vieläpä luterilaiseen kirkkoon. Hän aloitti vaalisaarnansa siteeraamalla tuota lausahdusta sanoen: ”Nyt pitää pirulla kiirettä, kun on samaan aikaan maalismarkkinat ja papinvaali.”
Lausahdus nousi mieleeni, kun meilläkin alkaa lähestyä kirkollinen vaali. Nyt ei tosin papinvaali vaan piispanvaali. Marraskuun lopussa Suomen ortodoksinen kirkko valitsee uuden metropoliitan Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan, ensimmäisen laatuaan, sillä aiempi piispa kyseisessä hiippakunnassa oli arkkipiispa, joka siirtyi Helsinkiin ja on nyt Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa.
Aiemmin kyseisessä Karjalan hiippakunnassa toimivan piispan titteli oli Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa, mutta nyt arkkipiispan muutettua pois hiippakunnan nimikin muuttui pienen väännön jälkeen. Siitä piti alkuun tulla Kuopion hiippakunta, mutta karjalaiset nostivat melkoisen hulabaloon ja nimeksi tuli sitten ”kirkko keskelle kylää” tyyliin, Kuopion ja Karjalan hiippakunta ja metropoliitta kantaa siis arvonimeä Kuopion ja Karjalan metropoliitta. Ei sitten kuitenkaan koko Karjalan.
Samoihin aikoihin tai oikeastaan hieman aiemmin Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous linjasi aloitteen innoittamana, että piispan vaalista pitää tulla avoimempi. Mitä se sitten tarkoittaakaan ortodoksisessa kirkossa, sitä voi vain arvailla.
Ortodoksi.netin perussivuilla julkaistiin jokin aika sitten mielenkiintoinen arkkimandriitta Vasilios Bakojanniksen kirjoitus piispojen valinnasta, missä hän pohti valintaa ihan ortodoksisesta näkökulmasta, mikä meille melko tuoreille ortodokseille, suomalaisille, on hieman oudompi. Me kun tuppaamme kaikessa kirkollisessakin (ortodoksisessa) olemaan niin demokraattisia, niin demokraattisia ja lisäksi suomalaisia. Mallia otetaan melkein kaikkeen – sokeripalasta alkaen – lähinnä tuosta toisesta kansallisesta kirkosta.
Mutta tuossa arkkimandriitan kirjoituksessa oli paljon hyvää, sellaista, mikä pani ainakin minut ajattelemaan ja toivottavasti sen lukisi mahdollisimman moni valintaan osallistuva ja hekin ajattelisivat. Siinä viitattiin meillä Suomessakin juuri keskusteltavaan piispan valintatapaan, kun arkkimandriitta toteaa osaltaan (ja Kreikkaa koskien): ”Jos jonkin pitää muuttua, se on ajattelutapa, valitsijoiden mielenlaatu, sillä siinä on tämä ongelma.” Tuosta olen täsmälleen samaa mieltä täällä Suomessakin.
Puuttumatta kovinkaan syvälle viimeiseen piispanvaaliin, sanon kuitenkin, että sen teki itse asiassa melko pieni klikki ja lisäksi sellaiselta alueelta, jota valinta ei millään tavalla kirkollisesti ja hengellisesti koskenut. Kauhistuttavinta lienee sekin, että liian usein tällaisissa valinnoissa on tullut karulla tavalla esille sanojen άξιος (aksios/kelvollinen) ja ανάξιος (anaksios/kelvoton) merkitys tai merkityksettömyys todellisuudelle, sille tilanteelle, valinnalle ja realismille, missä piispa joutuu toimimaan. Se ei ole ollenkaan helppo homma, jonka voi hoitaa tuosta noin vasemmalla kädellä. Siinä on syytä olla todellakin άξιος.
Arkkimandriitta Vasilios siteeraa tekstissään Kreikan aiempaa arkkipiispa Jeronymosta, jonka suuhun hän laittaa seuraavat sanat: ”… kuinka tarpeellista on, että piispat valitaan niistä papeista, joilla on ennen kaikkea ethos (ήθος, moraali, hyvät tavat, elämäntapa ja kasvatus yhteisön elämässä), mutta myös, että ne ovat oikeasti oppineita ja ovat osoittaneet kykynsä ja ovat työskennelleet hyödyttävästi kirkon eteen.” Tuota ei viime valinnassa ilmeisen kovastikaan pohdittu ja voihan olla, että sitä satoa saadaan vielä korjata. Joskus on tuntunut siltä, että enemmän klikki ehkä ajatteli, miten valinta hyödyttää klikkiä, ei niinkään kirkkoa.
Uuden valinnan lähetessä ilmapiiri selvästi sähköistyy. Aiempien päätösten tai oikeastaan kai tässä vaiheessa vielä ehdotusten valossa metropoliittakandidaattien oli tarkoitus olla jotenkin esillä julkisuudessa jo reilusti ennen valintaa marraskuun loppua. Näin kai tapahtui, kun esillä oli pari varteenotettavaa nimeä, hyviä vaihtoehtoja kumpikin. Perinteistä muualla ortodoksisessa maailmassa olevaa ”listaa uusista tulevista mahdollisista piispoista” meillä ei kuitenkaan ole ja julkisuudessa esitetty varsin puutteellinen ja kenties osin asenteellinenkin ”lista” oli vain sellainen, jossa nimen perässä oli maininta: kieltäytynyt.
Olen kuullut, että muualla päin ortodoksista maailmaa on tapana jollakin tavalla listata ne todella potentiaaliset ehdokkaat, joista sitten aikanaan voidaan valita uusi piispa, kun siihen tulee tarve. Listalla voi olla lyhyen aikaa tai vuosikymmiä ennen varsinaista valintaa, mutta siitä kuitenkin näkee ja sillä voi spekuloida, kuka voi tulla mahdollisesti valituksi. Tuo ”kieltäytynyt kunniasta”-lista kuulostaa hieman epäortodoksiselta, varsinkin jos listalla on vaikkapa munkki, joka on astunut kirkon palvelukseen eräällä tavalla ehdoitta ja kokonaan ja antanut kuuliaisuuslupauksen kirkolle. Piispuudesta tai edes ehdokkudesta ei silloin kieltäydytä.
Samoin jos listalle laitettiin muutama ”poikamiespappi”, joista hieman virheellisesti meillä käytetään nimitystä selibaattipappi, vaikka he eivät ole mitään selibaattilupausta antaneet, miksi niitä laitettiin listalle vain muutama, miksi ei kaikkia. Oliko ”listantekijällä” jotain hampaankolossa poisjätettyjä vastaan, vaan listasiko hän jo vain omasta mielestään άξιος-tyypit ja jätti heti pois omasta mielestään ανάξιος-tyypit. Mutta olisiko tämäkin niin suomalaista, demokraattista, että …
Kaiken kaikkiaan suomalainen ortodoksinen piispan valinta ei ole ollenkaan niin yksioikoinen juttu, kun voisi luulla. Meillä ei kuitenkaan osa äänistä jää Espoon postiin, koska kaikki äänestäjät ovat vaalihetkellä paikalla ja jos joku puuttuu äänestyksestä, hänen ääni jää yksinkertaisesti vain pois. Meillä hieman luterilaisen kirkon tyyliin saavat kuitenkin maallikotkin jollain tapaa osallistua vaaliin eli se vaikuttaa näin demokraattiselta. Paitsi sitten, että jotkut alueet ilmeisesti ovat demokraattisempia kuin toiset, koska heitä on enemmän ja tuo demokraattisuus menee jopa niin pitkälle, että tuossa valinnassa ei ole väliä sillä, tuleeko piispa tuolle alueelle vai sille pienemmälle, kunhan on isommalle sopiva.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Lausahdus nousi mieleeni, kun meilläkin alkaa lähestyä kirkollinen vaali. Nyt ei tosin papinvaali vaan piispanvaali. Marraskuun lopussa Suomen ortodoksinen kirkko valitsee uuden metropoliitan Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan, ensimmäisen laatuaan, sillä aiempi piispa kyseisessä hiippakunnassa oli arkkipiispa, joka siirtyi Helsinkiin ja on nyt Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa.
Aiemmin kyseisessä Karjalan hiippakunnassa toimivan piispan titteli oli Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa, mutta nyt arkkipiispan muutettua pois hiippakunnan nimikin muuttui pienen väännön jälkeen. Siitä piti alkuun tulla Kuopion hiippakunta, mutta karjalaiset nostivat melkoisen hulabaloon ja nimeksi tuli sitten ”kirkko keskelle kylää” tyyliin, Kuopion ja Karjalan hiippakunta ja metropoliitta kantaa siis arvonimeä Kuopion ja Karjalan metropoliitta. Ei sitten kuitenkaan koko Karjalan.
Samoihin aikoihin tai oikeastaan hieman aiemmin Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous linjasi aloitteen innoittamana, että piispan vaalista pitää tulla avoimempi. Mitä se sitten tarkoittaakaan ortodoksisessa kirkossa, sitä voi vain arvailla.
Ortodoksi.netin perussivuilla julkaistiin jokin aika sitten mielenkiintoinen arkkimandriitta Vasilios Bakojanniksen kirjoitus piispojen valinnasta, missä hän pohti valintaa ihan ortodoksisesta näkökulmasta, mikä meille melko tuoreille ortodokseille, suomalaisille, on hieman oudompi. Me kun tuppaamme kaikessa kirkollisessakin (ortodoksisessa) olemaan niin demokraattisia, niin demokraattisia ja lisäksi suomalaisia. Mallia otetaan melkein kaikkeen – sokeripalasta alkaen – lähinnä tuosta toisesta kansallisesta kirkosta.
Mutta tuossa arkkimandriitan kirjoituksessa oli paljon hyvää, sellaista, mikä pani ainakin minut ajattelemaan ja toivottavasti sen lukisi mahdollisimman moni valintaan osallistuva ja hekin ajattelisivat. Siinä viitattiin meillä Suomessakin juuri keskusteltavaan piispan valintatapaan, kun arkkimandriitta toteaa osaltaan (ja Kreikkaa koskien): ”Jos jonkin pitää muuttua, se on ajattelutapa, valitsijoiden mielenlaatu, sillä siinä on tämä ongelma.” Tuosta olen täsmälleen samaa mieltä täällä Suomessakin.
Puuttumatta kovinkaan syvälle viimeiseen piispanvaaliin, sanon kuitenkin, että sen teki itse asiassa melko pieni klikki ja lisäksi sellaiselta alueelta, jota valinta ei millään tavalla kirkollisesti ja hengellisesti koskenut. Kauhistuttavinta lienee sekin, että liian usein tällaisissa valinnoissa on tullut karulla tavalla esille sanojen άξιος (aksios/kelvollinen) ja ανάξιος (anaksios/kelvoton) merkitys tai merkityksettömyys todellisuudelle, sille tilanteelle, valinnalle ja realismille, missä piispa joutuu toimimaan. Se ei ole ollenkaan helppo homma, jonka voi hoitaa tuosta noin vasemmalla kädellä. Siinä on syytä olla todellakin άξιος.
Arkkimandriitta Vasilios siteeraa tekstissään Kreikan aiempaa arkkipiispa Jeronymosta, jonka suuhun hän laittaa seuraavat sanat: ”… kuinka tarpeellista on, että piispat valitaan niistä papeista, joilla on ennen kaikkea ethos (ήθος, moraali, hyvät tavat, elämäntapa ja kasvatus yhteisön elämässä), mutta myös, että ne ovat oikeasti oppineita ja ovat osoittaneet kykynsä ja ovat työskennelleet hyödyttävästi kirkon eteen.” Tuota ei viime valinnassa ilmeisen kovastikaan pohdittu ja voihan olla, että sitä satoa saadaan vielä korjata. Joskus on tuntunut siltä, että enemmän klikki ehkä ajatteli, miten valinta hyödyttää klikkiä, ei niinkään kirkkoa.
Uuden valinnan lähetessä ilmapiiri selvästi sähköistyy. Aiempien päätösten tai oikeastaan kai tässä vaiheessa vielä ehdotusten valossa metropoliittakandidaattien oli tarkoitus olla jotenkin esillä julkisuudessa jo reilusti ennen valintaa marraskuun loppua. Näin kai tapahtui, kun esillä oli pari varteenotettavaa nimeä, hyviä vaihtoehtoja kumpikin. Perinteistä muualla ortodoksisessa maailmassa olevaa ”listaa uusista tulevista mahdollisista piispoista” meillä ei kuitenkaan ole ja julkisuudessa esitetty varsin puutteellinen ja kenties osin asenteellinenkin ”lista” oli vain sellainen, jossa nimen perässä oli maininta: kieltäytynyt.
Olen kuullut, että muualla päin ortodoksista maailmaa on tapana jollakin tavalla listata ne todella potentiaaliset ehdokkaat, joista sitten aikanaan voidaan valita uusi piispa, kun siihen tulee tarve. Listalla voi olla lyhyen aikaa tai vuosikymmiä ennen varsinaista valintaa, mutta siitä kuitenkin näkee ja sillä voi spekuloida, kuka voi tulla mahdollisesti valituksi. Tuo ”kieltäytynyt kunniasta”-lista kuulostaa hieman epäortodoksiselta, varsinkin jos listalla on vaikkapa munkki, joka on astunut kirkon palvelukseen eräällä tavalla ehdoitta ja kokonaan ja antanut kuuliaisuuslupauksen kirkolle. Piispuudesta tai edes ehdokkudesta ei silloin kieltäydytä.
Samoin jos listalle laitettiin muutama ”poikamiespappi”, joista hieman virheellisesti meillä käytetään nimitystä selibaattipappi, vaikka he eivät ole mitään selibaattilupausta antaneet, miksi niitä laitettiin listalle vain muutama, miksi ei kaikkia. Oliko ”listantekijällä” jotain hampaankolossa poisjätettyjä vastaan, vaan listasiko hän jo vain omasta mielestään άξιος-tyypit ja jätti heti pois omasta mielestään ανάξιος-tyypit. Mutta olisiko tämäkin niin suomalaista, demokraattista, että …
Kaiken kaikkiaan suomalainen ortodoksinen piispan valinta ei ole ollenkaan niin yksioikoinen juttu, kun voisi luulla. Meillä ei kuitenkaan osa äänistä jää Espoon postiin, koska kaikki äänestäjät ovat vaalihetkellä paikalla ja jos joku puuttuu äänestyksestä, hänen ääni jää yksinkertaisesti vain pois. Meillä hieman luterilaisen kirkon tyyliin saavat kuitenkin maallikotkin jollain tapaa osallistua vaaliin eli se vaikuttaa näin demokraattiselta. Paitsi sitten, että jotkut alueet ilmeisesti ovat demokraattisempia kuin toiset, koska heitä on enemmän ja tuo demokraattisuus menee jopa niin pitkälle, että tuossa valinnassa ei ole väliä sillä, tuleeko piispa tuolle alueelle vai sille pienemmälle, kunhan on isommalle sopiva.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti