No, onko kirkko sitten kriisissä? Minusta ei ole, vaan kyse on pelkästään muutaman ihmisen riidoista ja lukuisten ihmisten aivan muista asioista ja erilaisista lähtökohdista johtuvista manipuloinneista. Kirkko on opillisessa mielessä – mikä minulle maallikkona on hieman vieras alue kritisoida – kenties jonkinmoisessa kriisissä tällä hetkellä lähinnä vain koronasta johtuvien asioiden vuoksi, koronan vuoksi tehtyjen hallinnollisten ja toiminnallisten ratkaisujen vuoksi, ei uskonkriisissä.
Tässä yhteysessä on hyvä muistaa maineikas filosofi Platon ja hänen sanansa. Platon teki selvän eron varman tiedon ja pelkän epävarman mielipiteen välille. Mielipiteet ovat hänen mielestään johdetut muuttuvasta ilmiömaailmasta – millaista termiä hän mieluusti käytti – kun taas tieto on kytköksissä ajattomiin, ikuisiin muotoihin tai ideoihin, jotka hänen mielestään ovat ikään kuin aistimaailman asioiden arkkityyppejä, kreikaksi ἀρχέτυπον, siis "alkuperäisiä malleja".
Mistä sitten noiden joidenkin kriisistä puhuvien ja kirjoittavien ihmisten aivan hillitön – hyvä ettei patologinen – halu jakaa käsitystä kirkon kriisistä on peräisin. Siihenkin minulla on vain oma mielipide – oma näkemys asioista – mikä on varmasti vain yksi monien epävarmojen mielipiteiden joukossa. Joillakin minun mielestäni on kenties kyse puhtaasti kostosta, pahanmielen ja -olon purkamisesta, kaunaisuudesta ja omien asioiden, omien ihmisten, oman suvun ja etenkin omien virheiden peittelystä ja pakkomielteisestä ”mustan muuttamisesta valkoiseksi”. Osa heistä kenties noudattaa vanhan roomalaisen senaattori Caton periaatetta, että kun asiaa jankuttaa riittävän kauan, se konkretisoituu haluttavaksi toiminnaksi. Catohan päätti historiatietojen mukaan jossain vaiheessa puheensa aina sanoihin: ”Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä.” (Ceterum censeo Carthaginem esse delendam.) Ja eikös sitten niin tainnut tapahtuakin.
Tosin siinäkin asiassa faktojen myöhempi tarkistaminen on johtanut toisenlaisiin ajatuksiin, mutta silloin ja kenties vielä nykyäänkin Caton menetelmä toimii ja faktojen tarkistaminen jää liian usein myöhempään. Ja jos nyt joku – tässä akuutissa vaiheessa – saattaa epäillä näitä ”vaihtoehtoisia totuuksia”, hyökkäys kohdistuu myös näihin epäilijöihinkin ja heidät sijoitetaan milloin minkäkin ryhmittymän jäseniksi ja QAnon-salaliittoteoreetikoiksi, joiden perusteella heidän esittämänsä asiat – totta tai ei – nonsoleerataan kokonaan. Suuret ”hallisijamme” ovat tuonkin asian todeksi näyttäneet television uutisissa.
Aika on kovinkin otollinen tällaiselle toiminnalle, kun todellakin esimerkkejä vaihtoehtoisten totuuksien kertojista löytyy siis myös suurien valtioiden johdostakin ja kuulemme niitä lähes joka päivä uutisista. Mutta tässäkin voisimme oppia jotain historiasta, tällä kertaa vaikkapa jälleen kreikkalaisesta mytologiasta, joka tuntee jumalattaren nimeltä Aletheia (Αλήθεια), totuuden ja vilpittömyyden jumalatar. Jo tuossa kreikkalaisessa mytologian kertomuksessa on viitteitä tähänkin nyt esillä olevaan asiaan, sillä mytologian tarujen kertoja Aisopos (Αἴσωπος) kertoo tämän Aletheian tarinassa Prometheuksen (Προμηθεύς, suomeksi järki, kauaskatseinen) veistäneen jumalatarta esittävän patsaan, mutta joutui poistumaan työn ollessa kesken pajastaan, jolloin juonitteleva Dolos (Δόλος, suomeksi petos, harhautus) teki siellä melkein samannäköisen patsaan, Pseudologoksen (Ψευδολογος). Prometeuksen palatessa takaisin hän hämmästyi kahta patsasta ja puhallettuaan niihin molempiin hengen, Aletheia, totuus, käveli vakain askelin, kun taas hänen kaksosensa Pseudologos, valhe, seisoi paikallaan, koska saven loppuessa kesken Dolokselta, sillä ei ollut jalkoja.
Tuosta mytologian tarinasta voimme siis oppia mekin jotakin. Koska Pseudologos seisoi paikallaan, maailmaan syntyi jälleen uusi sanonta, joka mm. juutalaisten pyhässä kirjassa, Talmudissa, sanotaan sanoin ”Sheker ein lo raglaim” eli ”valheella ei ole jalkoja” ja meillä sen muuntunut muotoon ”valheella on lyhyet jäljet”.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti