1.2.19

Hyvä ja paha netti (osa III)


(tämä on jatko-osa edelliseen blogijuttuun)
Eihan se pitänyt näin mennä


Tosiasia on, että netissä on runsaasti hyviä tietosivuja. Toimitin muuten yhtä sellaista ja se oli alkuun todella mukavaa. Sitten nettiin alkoi tulla foorumeja, joita alettiin myöhemmin nimittää keskustelusivuiksi. Menin niillekin mukaan ja pian alkoivat jyvät erottua akanoista. Muutaman vuoden aktiivisesti niitä seurattuani, aloin jo tuntea useimmat samoilla sivuilla huseeraavat ihmiset, mukavat ja häiriköt tai muuten vain hissukat tai hankalat, siinä missä aktiiviset ja oikeasti kantaa ottavatkin. Silti en suinkaan ryhtynyt listaamaan ihmisiä heidän ominaisuuksiensa mukaan enkä luokittelemaan heitä tämän ominaisuuden perusteella hyviin ja pahoihin.


Mutta tilanne paheni entisestään. Mielenterveydellisten tai muutoin sairaiden tai vaikka ihan vain erilaisista syistä hankalien ihmisten oheen alkoi nettiin tulla huijareita, rikollisia, valehtelijoita, taloudellista etua tavoittelevia, trolleja ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä. Ei ollut mitään netin ajokorttia, jonka olisi väärinkäytöksillä menettänyt ja sen jälkeen reputettu pois netistä. Kaikki saivat siellä huseerata omalla tavallaan, totuudella tai valheella.

Samaan aikaan siellä lisääntyi myös sellaisten ihmisten määrä, jotka eivät omista henkilökohtaisista rajoituksistaan johtuen erottaneet toisten tuottamaa hyvää ja pahaa tarkoitusta toisistaan, vaikka se olisi ollut melkein miten ilmiselvä tahansa. Nigerialaiskirjeet upposivat liian moneen ihmiseen ja netti-don-juanit tai -juanitat tyhjensivät yksinäisten herkkäuskoiten tilit.

Vanhat ihmiset eivät oppineet kaikkia digimaailman temppuja ja heillä oli monella vielä tallessa ajatus- ja arvomaailmassaan tärkeinä asioina rehellisyys ja totuus, joiden he olettivat samoin olevan netissäkin. Lisäksi sivuille tuli runsaasti ihmisiä joiden kognitiiviset taidot, äly ja oivallus, eivät riittäneet myöskään erottamaan oikeita ja vääriä asioita. Pöytä alkoi ollakin katettu huijareille.

Näiden ohessa ääntään korottivat ne perusänkyrät, joille mikään maailmassa tai edes netissä tehty ei koskaan ole kyllin hyvää, kaikessa on aina puutteita ja parannettavaa, jos ei muuta niin etsitään parempi pilkun paikka. Unohdettiin täysin, että monia sivuja - sitäkin jossa itse olin mukana - tekee pieni ryhmä vapaaehtoisia talkoilla, ilmaiseksi, rakkaudesta asiaan, ei palkkatyöläisinä eikä tällaisen toiminnan huippuammattilaisina.


Yritin suojautua itse ja suojata moderoimiani keskusteluryhmiä niillä välineillä, mitä netti tarjosi ja yhä tarjoaa: suljetuilla sivuilla julkisten sijaan, rekisteröitymisillä omilla oikeilla nimillä nimimerkkien sijaan sekä ryhmästä hiljentämisellä ja poistamisella, tietynlaisella jäsenkontrollilla, jolloin kaikkia ei automaattisesti valita ryhmiin, jos pelkona on häiriköinti ja ongelmat, änkyröinti, jne. Kritiikkiä ei suinkaan pelätty, eikä erilaisia, poikkeavakin mielipiteitä, mutta ne pitää osata kertoa kiihkoilematta, sivistyneesti ja ilman provosointia. Ja toisin päin - kaikesta netistä lukemastaan ja näkemästään ei ole syytä provoisoitua. Sain avukseni hyviä ihmisiä moderoimaan sivuja, sellaisia, joilla oli pitkälti samat arvot ja ajatukset nettiasioistakin ja jotka myös olivat olleet netissä jo riittävän kauan tunnistaakseen asioita ja eritoten ihmisiä.

Se malli kyllä toimi ja toimii yhä, mutta on se samalla vienyt jotain oleellista tuolta medialta mukanaan. Tietyn vapauden ja oivaltamisen. Samalla se on lisännyt hurjasti turhaa työtä ja moderointia tekevien paineita selvitä työstään. Eihän sen pitänyt ehkä ihan näin mennä, eihän. Mutta niin vain meni.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com


Tulossa viimeinen osa: "Mitähän tekisin?"

Ei kommentteja: