En katsele yleensä paljoakaan televisiota. Uutiset – jos mahdollista – ja joskus joku hyvä leffa tai dokumentti. Mutta elokuvatkin usein talletan ja katselen sitten joskus – mutta usein jää myös katselematta.
Siksi oli hieman epätavallista, kun katselin suomalaista filmigaalaa, Jussi-palkintojen jakoa. Syynä oli varmaan tuo massahysteria, jota viime päivinä on luotu tämänkin asian ympärille.
Pitänee kaiken varalta heti alkuun sanoa, etten tutkimatta ja tietämättä asiasta riittävästi millään tavalla hyväksy kohun kohteena olleen ihmisen tekoja, jos jotain rikollista on tapahtunut. Mutta kun en tiedä ihan varmasti, mitä on tapahtunut, en oikein osaa olla huutamassa häntä hirteenkään. Enkä oikein muutenkaan.
Nykyinen some-aikakauden ihminen on kumma. Juuri kuuntelin aamulla uutisen, että suurin osa kansasta kaataisi sote-uudistuksen. Ja takuulla heistä suurin osa ei edes tiedä, mistä oikeasti on kysymys. En välttämättä minäkään ja siksi käytän itseäni jonkinlaisena ”mittatikkuna” arvioidessani asiaa. Suurin osa kansasta käyttäytyy siten, kun erilaiset mediat – some mukaan luettuna – ovat heidät eri puolueiden, lähinnä opposition toimesta opettaneet käyttäytymään jatkuvilla toistoillaan ja poliittisella vihapuheillaan.
Me itse emme useinkaan selvitä, miten asiat oikeasti ovat, vaan menemme siitä, missä aita on matalin ja luotamme mediaan ja "kellokkaisiin", joilla suurimmalla osalla on "ketunhäntä kainalossa" – he tavoittelevat vain omaa etuaan ja puhuvat omaan pussiinsa.
Sama ilmiö on osin tuossa Jussi-patsaitten jako-härdelissä. Luotiin ensin tietty kuva ja sitten odotettiin kaikkien käyttäytyvän lampaitten lailla samalla tavalla ja juoksevan rotkoon ja kuka sitten milläkin tavalla "massakokemaan" asia siellä muiden samanlaisten sakissa – tosin taisivat nuo eläimet olla tuossa alkuperäisessä kertomuksessa Raamatussa sikoja eikä lampaita.
Minua on jo kauan ihmetyttänyt nämä erilaiset some-oikeudenkäynnit, jossa joidenkin kellokkaiden puheitten perusteella tuomitaan joku ennen kuin edes on aidosti kuultu syytettyä. Ja sitä ihmettelen suuresti, että oma YLEmme on tuon masinoinnin keskipisteessä, aktiivisena irvokkaan "kansantribuunin syyttäjänä". Kansa innostuu asioista, aivan kuten somessa tai mediassa heidät on Pavlovin koirien tapaan ehdollistettu – melkoiselta osalta päättömästi, aggressiivisesti käyttäytyviksi ja usein täysin ilman mitään aitoa, länsimaista, demokraatista oikeudellisuutta omaaviksi, sen sijaan ns. oman sananvapauden hengessä touhottaviksi taistelijoiksi.
Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi usein perässä. Näinhän on tapahtunut jo maan sivu. Me olemme seuranneet varmaankin niin hyvässä kuin pahassa naapurimme tekoja, toimia ja polkuja. Kun Ruotsissa tuli kirkkoon naispapit, meillekin tuli, kun siellä ryhdyttiin vaahtoamaan #metoo-ilmiötä, meilläkin ja saa nyt nähdä, kun siellä ensimmäinen uhri teki itsemurhan noiden nykykampanjoiden seurauksena, milloin meillä joku riistää henkensä maine tahrattuna ja tulevaisuus sekä elämä tuhottuna.
Mieleeni nousee väkisin Eino Leinon Elegia-runon sanat: "Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin”.
Näin pääsiäisen alla palautuu näissä asioissa mieleen myös toinen ajankohtaan sopiva Raamatun kertomuksista. Siitä kerrotaan mm. Luukkaan evankeliumissa sen 23. luvussa. Siinä Pilatus pohtii kansan edessä, kumpi on syyllinen – mies, josta hän sanoo: "En minä löydä mitään syytä tässä miehessä", vai toinen, ryöväri, kapinallinen ja murhanmies. Ja sen aikainen some-kansa ja etenkin sen masinoijat, ylipapit, toteavat ja tuovat esille voimakkaasti omat kiihottavat mielipiteensä ja tuomitsevat syyttömän. Tuo toinen oli syyllinen kapinaan ja murhaan, toinen vain ”väärin opettamiseen”, joidenkin mielestä vääriin toimintatapoihin.
Siis jo tuolloin oli nähtävissä sama some-ilmiö kuin pari tuhatta vuotta myöhemmin: jo silloin masinoijat ja omaan pussiinsa pelaajat saivat kansan huutamaan: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”, vaikka he ihan oikeasti joko eivät tienneet asiasta mitään tai sitten he olivat hämmentyneitä siitä, mitä tuo syytön mies oli tehnyt – jotain sellaista, mitä ei oltu aiemmin nähty ja mihin ei oltu totuttu. Ja jos vertaa vielä nykyaikaan, jonka tuloksena saatiin aikaan jotain merkittävää, jopa suurta.
Vaikka vertaukseni tuohon tapahtumaan ja Jussi-gaalaan ja sitä edeltäviin tapahtumiin saattaa olla hieman ontuva, itse näen niissä kuitenkin paljonkin yhteneväisyyttä. Syytöntä tai edes riittävästi tutkittua ei "vapautettu" vaan "ruoskittiin" ja häväistiin. En osaa sanoa, kuinka syytön tämä tämän päivän ”syylliseksi todettu” on, mutta kyllä hänet joka tapauksessa tämän julkisen mediassa tapahtuneen oikeudenkäynnin ja huhupuheiden vuoksi heti ruoskittiin mitä ankarimmalla tavalla ja HUOM! ilman oikeudenmukaista tutkintaa.
Itse näen tässä nykytapauksessa monenlaisia muunkinlaisia ulottuvuuksia. Ne ihmiset, jotka ”syyllinen” on omalla työllään ja toiminnallaan nostanut sananmukaisesti parrasvaloihin, jota ihmistä ilman he eivät mitä todennäköisimmin olisi sellaisia ”kuuluisuuksia” kuin nyt ovat, olivat ensimmäisiä ja kovaäänisimpiä, ketkä huusivat: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”, ja levittivät siinä ohessa, tai ainakin edesauttoivat erilaisten inhottavien huhujenkin leviämistä, joita sitten tämä ”syyllinen” edes hieman yritti gaalassa oikaista.
Olkoonkin tämä myrskyn silmässä oleva henkilö sitten millainen ihan oikeasti tahansa, minulle on vaikeaa nähdä hänessä noita somessa maalattuja kauhukuvia, jotka on jostain syystä esiin tuotu jälkijättöisesti paljon myöhemmin, milloin ne ovat puheiden mukaan tapahtuneet. Miksi niistä ei puhuttu heti, kun ne tapahtuivat? Miksi ei käytetty maamme virallisia työsuojelutoimijoita ja vastaavia organisaatioita? Miksi, miksi, miksi? Varmaan jotain on tapahtunut, mutta varmaa on myös, että tarinat ovat jossain määrin myös matkan aikana muuttuneet ja suurentuneet, kuten yleensä tällaisilla asioilla ja etenkin huhuilla on tapana.
Itse pohdin – ja se oli varmaan todellinen syy telkkarin katselemiseenkin – osallistuuko ko. henkilö gaalaan vai ei. Osallistui. Se oli mielestäni hieno teko ja myös arvostan siinä hänen rohkeuttaan ja myös hänen sanomisiaan estradille noustuaan. En osaa arvostaa ihan samalla tavalla noita lavalle nousseita masinoijia tai masinoituja, joista henki ulos mitä suurin anteeksiantamattomuuden ja tuomitsemisen henki, joka minusta – jos vertaan sitä aiemmin tapahtuneisiin – oli suurempi synti ja ongelma kuin varsinainen tapahtuma itse.
Vanhakantaiset perinteiset oikeilla aseilla ja asenteilla taistelevat kommunistit ovat pikkuhiljaa hävinneet sukupuuttoon maastamme ja heidän tilalleen on siinnyt ns. uusliberaaleja, eräänlaisia muka-edistyksellisiä city-ihmisiä. Jotenkin nämä kovaääniset muka-edistykselliset sattuivat hyvin siihen viime vuosina yhteiskuntaamme muodostuneeseen uuden suvaitsevaisten ihmisten muottiin, jossa nämä neo-suvaitsevaiset (aiemmin heitä nimitettiin osin kai "homo sovjetikuksiksi") suvaitsevat nyt suunnilleen kaikkea muuta, mutta ei niitä, jotka eivät suvaitse heitä. He todellakin elävät – vaikkain se nyt jo alkaa tuntua ihan aikuisen oikeasti kliseeltä – omassa luomassaan city-elitistisessä suvaitsevaisuuden kuplassa, johon ei pääse ihan kuka vain – pitää ensi olla "oikeasti suvaitsevainen", josta voisin tätä omaa uskontoani hieman vinosti lainaten käyttää nimitystä – ”ortosynkronominen”.
Jälleen kerran mieleeni nousi väistämättä tähän pääsiäisen odotusaikaan – ja erityisesti tähänkin tilanteeseen – sopiva Efraim Syyrialaisen paastorukouksen kohta:
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Siksi oli hieman epätavallista, kun katselin suomalaista filmigaalaa, Jussi-palkintojen jakoa. Syynä oli varmaan tuo massahysteria, jota viime päivinä on luotu tämänkin asian ympärille.
Pitänee kaiken varalta heti alkuun sanoa, etten tutkimatta ja tietämättä asiasta riittävästi millään tavalla hyväksy kohun kohteena olleen ihmisen tekoja, jos jotain rikollista on tapahtunut. Mutta kun en tiedä ihan varmasti, mitä on tapahtunut, en oikein osaa olla huutamassa häntä hirteenkään. Enkä oikein muutenkaan.
Nykyinen some-aikakauden ihminen on kumma. Juuri kuuntelin aamulla uutisen, että suurin osa kansasta kaataisi sote-uudistuksen. Ja takuulla heistä suurin osa ei edes tiedä, mistä oikeasti on kysymys. En välttämättä minäkään ja siksi käytän itseäni jonkinlaisena ”mittatikkuna” arvioidessani asiaa. Suurin osa kansasta käyttäytyy siten, kun erilaiset mediat – some mukaan luettuna – ovat heidät eri puolueiden, lähinnä opposition toimesta opettaneet käyttäytymään jatkuvilla toistoillaan ja poliittisella vihapuheillaan.
Me itse emme useinkaan selvitä, miten asiat oikeasti ovat, vaan menemme siitä, missä aita on matalin ja luotamme mediaan ja "kellokkaisiin", joilla suurimmalla osalla on "ketunhäntä kainalossa" – he tavoittelevat vain omaa etuaan ja puhuvat omaan pussiinsa.
Sama ilmiö on osin tuossa Jussi-patsaitten jako-härdelissä. Luotiin ensin tietty kuva ja sitten odotettiin kaikkien käyttäytyvän lampaitten lailla samalla tavalla ja juoksevan rotkoon ja kuka sitten milläkin tavalla "massakokemaan" asia siellä muiden samanlaisten sakissa – tosin taisivat nuo eläimet olla tuossa alkuperäisessä kertomuksessa Raamatussa sikoja eikä lampaita.
Minua on jo kauan ihmetyttänyt nämä erilaiset some-oikeudenkäynnit, jossa joidenkin kellokkaiden puheitten perusteella tuomitaan joku ennen kuin edes on aidosti kuultu syytettyä. Ja sitä ihmettelen suuresti, että oma YLEmme on tuon masinoinnin keskipisteessä, aktiivisena irvokkaan "kansantribuunin syyttäjänä". Kansa innostuu asioista, aivan kuten somessa tai mediassa heidät on Pavlovin koirien tapaan ehdollistettu – melkoiselta osalta päättömästi, aggressiivisesti käyttäytyviksi ja usein täysin ilman mitään aitoa, länsimaista, demokraatista oikeudellisuutta omaaviksi, sen sijaan ns. oman sananvapauden hengessä touhottaviksi taistelijoiksi.
Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi usein perässä. Näinhän on tapahtunut jo maan sivu. Me olemme seuranneet varmaankin niin hyvässä kuin pahassa naapurimme tekoja, toimia ja polkuja. Kun Ruotsissa tuli kirkkoon naispapit, meillekin tuli, kun siellä ryhdyttiin vaahtoamaan #metoo-ilmiötä, meilläkin ja saa nyt nähdä, kun siellä ensimmäinen uhri teki itsemurhan noiden nykykampanjoiden seurauksena, milloin meillä joku riistää henkensä maine tahrattuna ja tulevaisuus sekä elämä tuhottuna.
Mieleeni nousee väkisin Eino Leinon Elegia-runon sanat: "Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin”.
Näin pääsiäisen alla palautuu näissä asioissa mieleen myös toinen ajankohtaan sopiva Raamatun kertomuksista. Siitä kerrotaan mm. Luukkaan evankeliumissa sen 23. luvussa. Siinä Pilatus pohtii kansan edessä, kumpi on syyllinen – mies, josta hän sanoo: "En minä löydä mitään syytä tässä miehessä", vai toinen, ryöväri, kapinallinen ja murhanmies. Ja sen aikainen some-kansa ja etenkin sen masinoijat, ylipapit, toteavat ja tuovat esille voimakkaasti omat kiihottavat mielipiteensä ja tuomitsevat syyttömän. Tuo toinen oli syyllinen kapinaan ja murhaan, toinen vain ”väärin opettamiseen”, joidenkin mielestä vääriin toimintatapoihin.
Siis jo tuolloin oli nähtävissä sama some-ilmiö kuin pari tuhatta vuotta myöhemmin: jo silloin masinoijat ja omaan pussiinsa pelaajat saivat kansan huutamaan: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”, vaikka he ihan oikeasti joko eivät tienneet asiasta mitään tai sitten he olivat hämmentyneitä siitä, mitä tuo syytön mies oli tehnyt – jotain sellaista, mitä ei oltu aiemmin nähty ja mihin ei oltu totuttu. Ja jos vertaa vielä nykyaikaan, jonka tuloksena saatiin aikaan jotain merkittävää, jopa suurta.
Vaikka vertaukseni tuohon tapahtumaan ja Jussi-gaalaan ja sitä edeltäviin tapahtumiin saattaa olla hieman ontuva, itse näen niissä kuitenkin paljonkin yhteneväisyyttä. Syytöntä tai edes riittävästi tutkittua ei "vapautettu" vaan "ruoskittiin" ja häväistiin. En osaa sanoa, kuinka syytön tämä tämän päivän ”syylliseksi todettu” on, mutta kyllä hänet joka tapauksessa tämän julkisen mediassa tapahtuneen oikeudenkäynnin ja huhupuheiden vuoksi heti ruoskittiin mitä ankarimmalla tavalla ja HUOM! ilman oikeudenmukaista tutkintaa.
Itse näen tässä nykytapauksessa monenlaisia muunkinlaisia ulottuvuuksia. Ne ihmiset, jotka ”syyllinen” on omalla työllään ja toiminnallaan nostanut sananmukaisesti parrasvaloihin, jota ihmistä ilman he eivät mitä todennäköisimmin olisi sellaisia ”kuuluisuuksia” kuin nyt ovat, olivat ensimmäisiä ja kovaäänisimpiä, ketkä huusivat: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”, ja levittivät siinä ohessa, tai ainakin edesauttoivat erilaisten inhottavien huhujenkin leviämistä, joita sitten tämä ”syyllinen” edes hieman yritti gaalassa oikaista.
Olkoonkin tämä myrskyn silmässä oleva henkilö sitten millainen ihan oikeasti tahansa, minulle on vaikeaa nähdä hänessä noita somessa maalattuja kauhukuvia, jotka on jostain syystä esiin tuotu jälkijättöisesti paljon myöhemmin, milloin ne ovat puheiden mukaan tapahtuneet. Miksi niistä ei puhuttu heti, kun ne tapahtuivat? Miksi ei käytetty maamme virallisia työsuojelutoimijoita ja vastaavia organisaatioita? Miksi, miksi, miksi? Varmaan jotain on tapahtunut, mutta varmaa on myös, että tarinat ovat jossain määrin myös matkan aikana muuttuneet ja suurentuneet, kuten yleensä tällaisilla asioilla ja etenkin huhuilla on tapana.
Itse pohdin – ja se oli varmaan todellinen syy telkkarin katselemiseenkin – osallistuuko ko. henkilö gaalaan vai ei. Osallistui. Se oli mielestäni hieno teko ja myös arvostan siinä hänen rohkeuttaan ja myös hänen sanomisiaan estradille noustuaan. En osaa arvostaa ihan samalla tavalla noita lavalle nousseita masinoijia tai masinoituja, joista henki ulos mitä suurin anteeksiantamattomuuden ja tuomitsemisen henki, joka minusta – jos vertaan sitä aiemmin tapahtuneisiin – oli suurempi synti ja ongelma kuin varsinainen tapahtuma itse.
Vanhakantaiset perinteiset oikeilla aseilla ja asenteilla taistelevat kommunistit ovat pikkuhiljaa hävinneet sukupuuttoon maastamme ja heidän tilalleen on siinnyt ns. uusliberaaleja, eräänlaisia muka-edistyksellisiä city-ihmisiä. Jotenkin nämä kovaääniset muka-edistykselliset sattuivat hyvin siihen viime vuosina yhteiskuntaamme muodostuneeseen uuden suvaitsevaisten ihmisten muottiin, jossa nämä neo-suvaitsevaiset (aiemmin heitä nimitettiin osin kai "homo sovjetikuksiksi") suvaitsevat nyt suunnilleen kaikkea muuta, mutta ei niitä, jotka eivät suvaitse heitä. He todellakin elävät – vaikkain se nyt jo alkaa tuntua ihan aikuisen oikeasti kliseeltä – omassa luomassaan city-elitistisessä suvaitsevaisuuden kuplassa, johon ei pääse ihan kuka vain – pitää ensi olla "oikeasti suvaitsevainen", josta voisin tätä omaa uskontoani hieman vinosti lainaten käyttää nimitystä – ”ortosynkronominen”.
Jälleen kerran mieleeni nousi väistämättä tähän pääsiäisen odotusaikaan – ja erityisesti tähänkin tilanteeseen – sopiva Efraim Syyrialaisen paastorukouksen kohta:
” Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi”.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti