11.8.14

Kiitos ystävyydestä!

Takana on todella täyteläinen kesä. Tai ainakin alkukesä, sillä eihän tämä kesä vielä loppunut ole. Tänäkin vuonna aloitin kesän hieman aikaisemmin. Viime vuonna jo huhtikuussa, nyt toukokuussa. Viime vuonna menin pikkuautolla ystävieni luo Romaniaan, tänä vuonna matkailuautolla Keski-Eurooppaan, Hollantiin ja pääasiassa kuitenkin Saksaan sekä sieltä sitten myöhemmin Baltiaan. Tänä kesänä en mennyt niinkään ystävien luo, vaan olin heidän kanssaan yhteisellä matkalla.

Olen tuosta matkastani kirjoittanut erilliseen matkablogiini "Matkalla jonnekin", joten en enää ryhdy puimaan sen tapahtumia sen tarkemmin. Jokainen voi halutessaan vilkaista matkablogista. Nyt ajattelin pohtia tätä elämääni ennen ja jälkeen tuon melkoisen tämän kesäisen matkarumban.

Olo on nyt samaan aikaan sekä onnellinen, mutta myös melko väsynyt. Ensin kuusi viikkoa matkailuautossa oman poikani perheen - ja erityisesti vunukoitteni - kanssa, sitten kolmen viikon "lepo", jota seurasi sitten kahden viikon Pohjoisen reissu romanialaisten ystävieni kanssa. Luulenpa, että minulla on ihan oikeasti lupa olla väsynyt. Kaksi kuukautta matkailuautossa on pitkä aika vanhalle miehellekin.

Olen aina pitänyt matkustamisesta, eikä se ole ollut yleensä minkäänlaista pakkopullaa minulle. Ei nytkään. Vaikka olin jälkimmäisellä matkalla monissa sellaisissa paikoissa, joissa olen käynyt jo aikaisemmin monta kertaa, kokemus oli jälleen kuin uusi ja todella virkistävä. Samalla sain nauttia siitä, että ystäväni nauttivat ainutlaatuisista kokemuksista, joita voin heille näin antaa.

Ystävyys on tärkeä asia jokaisen meidän elämässämme. Muistan joskus jossain vuosia sitten nähneeni, lukeneeni - vai lienenkö ollut itsekin jotenkin mukana keskusteluissa, en muista - kun pohdittiin ystävien määrää ja laatua. Joku oli sitä mieltä, että ystäviä pitää olla runsaasti, joku sitä mieltä, että muutama hyvä ystävä riittää. En vieläkään tiedä, kumpaan ryhmään minä oikeastaan kuulun. Mitä on runsaasti? Niin - ja mitä on olla "hyvä ystävä"? En tiedä vieläkään ihan tarkasti "oikeita" vastauksia noihin kysymyksiin. Ja onko sillä oikeastaan väliäkään, tiedänkö? Kunhan elän noilta osin elämääni edes jotenkin oikein - ainakin omasta mielestäni oikein.

Tuollaisia "kysymyksiä" sain kokea tänäkin kesänä joidenkin ihmisten kasvoilla, kun he saivat tietää, että ajelemme romanialaisten ystävieni kanssa ympäri Suomea etelästä pohjoiseen ja käymme vielä Jäämerelläkin. Useista vieraiden kasvoista sai lukea kysymykset: miksi, minkä vuoksi, mitä sinä hyödyt tuosta, onko siinä mitään järkeä, miksi ihmeessä, sehän maksaa? Ystävien kasvoilta sen sijaan sain lukea: wau, hyvä, pääsisinkö mukaan, saanko auttaa ja monia muita myönteisiä ja ihania ilmeitä ja ajatuksia.

Ystävyys ei minulle ole hyötymisasia. En ole jonkun ystävä siksi, että yritän hyötyä siitä. En siksi, että saisin siitä jotain hyötyä nykyiseen tai tulevaan elämääni. Ystävä on minulle läheinen ihminen, voisi jopa sanoa, että hän on melkein kuin osa perhettäni. Teen todellisen ystävän puolesta asioita, joita teen myös perheeni jäsenten edestä ja heitä auttaakseni. Siksi en laskelmoi tai laske kuluja ollessani ystävien kanssa. En kuitenkaan myöskään tuhlaile ja törsää rahaa turhaan, koska ei minulla ole rahaa törsättäväksi asti. Ystävyys kun ei vaadi mitään sellaista.

Ystävyys ei myöskään kysele turhia. Ystävyys on sujuvaa yhdessä oloa. Ystävyys on lämpöä, rakkautta, huolenpitoa, toisen huomioimista, välittämistä ja auttamista. Silloin, kun on sen paikka. Tänä kesänä sain jälleen kokea todellista ja konkreettista ystävyyttä. Sain vierailla romanialaisten ystävieni kanssa suomalaisten ystävieni luona ja sain heiltä runsaasti lämpöä ja huolenpitoa, auttamista ja välittämistä. Siksi matkani Pohjoiseen oli onnistunut. Myös ystäväni tekivät siitä todella suuren osan.

Olen onnellinen ja kiitollinen ystävistäni - niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. He ovat tärkeitä ihmisiä elämässäni ja ovat saattaneet minua monella matkalla olemalla joko konkreettisesti mukana tai ainakin mukana ajatuksissa - niin minun kuin heidänkin. He ovat auttaneet minua ja muita ystäviäni monissa arkisissa ja isommissakin asioissa, järjestelleet asioita, majoittaneet ihmisiä, ruokkineet nälkäisiä ja tarjonneet ihanan tilaisuuden keskusteluille ja yhdessä ololle. Ja he ovat kaiken tuon lisäksi vielä tukeneet minua monella eri tavalla. Enkä suinkaan tässä tarkoita mitään konkreettista taloudellista tai vastaavaa tukea, vaan henkistä ja jopa hengellistä tukea. Kiitos teille kaikille ystävyydestänne!


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

Kirjoita mahdolliset kommenttisi omalla nimelläsi tämän tekstin alapuolella olevaan osaan. Nimettömiä kommentteja en välttämättä julkaise. HAP

7.8.14

Kesäjuoruja



Kesä on yleensä leppoisaa aikaa. Kaikki ovat lomilla, vapaalla, ketään ei saa kiinni ja palvelut eivät oikein pelaa. Salasanat ovat unohtuneet. Kaikki ovat ikään kuin seisahtuneessa tilassa.

Saman tilanteen huomaa myös mediassa, jossa on usein pulaa hyvistä uutisista. Ei siis 'pahan' vastakohtana - hyvistä, vaan 'mielenkiinnottoman' vastakohtana - hyvistä. Uutisista, joita ihmiset lukisivat, jotteivät he unohtaisi kyseistä mediaa. Usein nuo "hyvät uutiset" ovat kuitenkin negatiivisia, kielteisiä asioita esiin tuovia lähes huhupuheita joistain julkisuuden henkilöistä tai sitten joistain ns. arvostetussa ammatissa toimivista ihmisistä, joita nyt yleensä kunnioitetaan, kun ovat niin korkeasti koulutettuja tai sellaisessa tehtävässä, joka edellyttää toisten kunnioitusta. Tyyliin: "Pappi oli humalassa paikallisessa pubissa", "Lääkäri tokkuroi autolla ojaan mutkaisella tiellä" tai "Opettaja riehui rannalla".

Usein myös kirkollisissa asioissa liikutaan samalla linjalla. Isä Mitro on muun muassa saanut niskaansa monenlaista tavaraa tipahdettuaan europarlamentista ja voidessaan jälleen toimittaa papillisia tehtäviä, kun piispat poistivat toimituskiellon. Isä Mitrosta saa toki olla mitä mieltä tahansa, mutta ainakin minusta usein näissä kommenteissa ja kannanotoissa sorrutaan mauttomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin, joiden syyt ovat usein aikaisempien juorujen seurausta tai tässä nimenomaisessa tapauksessa usein myös mielipiteiden kertojien omissa ongelmissa.

Juorut ovat juoruja ja ne toki saattavat joskus olla lähellä totuuttakin. Mutta usein kuitenkin melko kaukana ja oikeaa totuutta vääristeleviä. Kuitenkin niiden kertominen on hauskaa. Näin me kaikki juoruiluun osallistuvat voimme osoittaa joillekin kanssaihmisille, että mehän sitä tiedämme sisäpiirin juttuja enemmän kuin sinä ja olemme alan eksperttejä - siis ei toki ehkä yksistään juoruamisessa vaan siinä asiassa, mitä juoru koskee.

Joskus juoruja levitetään ihan tarkoituksella. Esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Kirkonkin piiristä. Kun jonkin kirkollisen toimen haltija hylätään ehdokasasettelussa, siis tulevassa papinvaalissa, alkaa juoruilu. Miksi, missä, miten? Sitten melko pian alkaa toisinpäin juoruilu ehdokasasettelun tekijästä, piispasta. Miksi, missä, miten? Ja sitten jatketaan uusilla juoruilla: "Tiesitkö muuten, että pappi on hakeutumassa pois omasta seurakunnastaan?" - "En." - "Niin, hän hakee pohjoiseen, siellä on paikka vapaana." - "No mutta loistavaa, hänhän on hyvä pappi. Tervemenoa / Tervetuloa!"

Kyllä tuo juoruilu on sitten lystikästä!


Hannu Pyykkönen



Kirjoita mahdolliset kommenttisi omalla nimelläsi tämän tekstin alapuolella olevaan osaan. Nimettömiä kommentteja en välttämättä julkaise. HAP

Vanhan blogin henkiinherätys

Tämä blogini "Pyykkönen" on luotu jo vuonna 2005, mutta sitten oli monen vuoden tauko, jona aikana tämän blogin tekstejä ei tullut julkisuuteen muiden luettavaksi. Monestakin syystä.

Nyt aktivoin sen uudestaan ja jätän siihen kuitenkin nuo vuoden 2010 aikana tekemäni sen aikaisen ns. eläköitymisblogini tekstit. Muut on poistettu. Blogin kuvaus oli tuolloin niitä kirjoittaessani tuo: eläköitymisblogi. Ovatpahan ne osa minun elämääni, jonka elin muutama vuosi sitten.

Nyt tämän blogin tyyli muuttuu jonkin verran aikaisemmasta. Olen nimittäin vapautunut monista asioista ja rasitteista eli jäänyt uudelleen eläkkeelle. Siksi saatan kirjoittaa joskus hieman kärjekkäämmin ja kritisoida eräitä asioita enemmän kuin ennen. Tai ainakin enemmän kuin kohta Nettihoukan jälkeen tein. Nettihoukkahan kritisoi ainakin kirkkoni asioita melkoisesti. Katsotaan nyt, mitä minä nyt teen. Mutta teen sen nyt omalla nimelläni, en nimimerkin takaa. Kehun tai haukun - molempia.

Kirjoitan täällä erilaisista asioista ja siksi en laita tämän blogin linkkiä muualle kuin Facebookin sivuille ja muiden blogieni yhteyteen. Jatkan kirjoittamista myös muissa aikaisemmissa blogeissani: Happy 1 (yleisiä enemmän myös kirkollisia tai uskontoon liittyviä asioita) sekä Matkalla jonnekin (matkablogini).

En ole riittävän narsisti markkinoidakseni tätä blogiani tuon enempää. Enkä muutenkaan välitä siitä, kuinka moni sitä lukee tai onko se jossain muualla esillä. Saa olla tai olla olematta. Kirjoitan tätäkin blogia itseni vuoksi ja pääasiassa itselleni ja sitä saavat toki lukea ne, jotka haluavat ja kommentoida halutessaan. Kommentoinnista pidän, joten tee sitä toki. Kaikkia kommentteja kuitenkin moderoin, joten niiden esille tulo saattaa kestää joskus, jos en ole lukenut tätä aikoihin itsekään. Kirjoitusvirheitä ei ehkä kannata kommentoida, koska teen niitä liian paljon. Yritä kestää!

Joku saattaa aina silloin tällöin pahastua teksteistäni, sen olen huomannut. Se on luvallista ja vaihtoehtoja on sen jälkeen tasan kaksi: lopeta lukeminen ja poista minut tai jatka lukemista ja siedä minua. Yritän kuitenkin olla mahdollisimman kauan tahdikas ja noudatan koko ajan Suomen lakeja kirjoituksissani. Mielipiteeni ovat täysin omiani eikä niitä saa yhdistää mihinkään kolmanteen osapuoleen,
toiseen nettisivustoon tai toiseen henkilöön.


Hannu Pyykkönen



Kirjoita mahdolliset kommenttisi omalla nimelläsi tämän tekstin alapuolella olevaan osaan. Nimettömiä kommentteja en välttämättä julkaise. HAP

8.6.10

Siirtymisriitti eläkkeelle

Läksiäisten ja lyhyen valmistelun jälkeen aloitin lomailun, jolta ei sitten ole enää paluuta töihin. Lensin ensi töikseni Tampereelta Bergamoon, jossa minua odotti kuukausi aikaisemmin matkalle lähtenyt matkapoppoo matkailuautoni kanssa.

Italian Bergamosta matka jatkui alemmaksi Italiaan: Ravennaan ja sieltä San Marinoon, joka oli kääntöpiste. Paluu alkoi Riministä ylös Venetsiaan, sieltä Itävaltaan ja pieni koukkaus Hitlerin kesämökille Kotkanpesään. Itävallasta jatkoimme Tsekkiin ja siellä tuttuun Prahaan ja edelleen Tsekin (tai Böömin) paratiisiin, josta saimme myös edullisesti kristallia.

Tsekistä ajoimme jälleen Saksaan, jossa vierailimme "trooppisessa ihmemaassa" Tropical Islandsissa ja Berliinissä monen muun kohteen lisäksi.

Päivällä ajoimme aina noin 150 - 250 km ja sitten pysähdyimme katselemaan paikkoja, joista osa oli valittu etukäteen, osa improvisoitiin. Yöpyminen tapahtui suurimmaksi osaksi leirintäalueilla autossani, mutta käytimme myös ilmaisia teiden levähdyspaikkoja hyväksemme. Mukanamme oli myös kaikille polkupyörät, joilla joissain paikoissa oli mukava tehdä tutustumisretkiä.

Fantastinen (osaltani) noin kuukauden kestänyt matka päätyi Rostockin ja ro-ro-aluksella ajetun Itämeren "risteilyn" kautta Helsinkiin ja sieltä Mikkeliin. Täytyy sanoa, että kotona ollessani oli pää tyhjennetty työajatuksista, jopa niin hyvin, että en ensin osannut ajaa oikein kotiin kaupungilta, kun piti muistella, missä sitä oikein asunkaan.

Nyt vielä muutama sovittu tapaaminen ja vierailu ja sitten alkaa täysin vapaa ajanjakso, jolloin voin tehdä, mitä haluan ja jaksan ja viitsin. Saa nähdä, miltä se oikeastaan tuntuu.

10.5.10

Luopumisia

Nyt sitten alkoi erilaisista asioista luopuminen. Ensimmäinen konkreettinen luopuminen oli, kun annoin työmatkapuhelimeni uudelle 1.8.2010 aloittavalle rehtorille. Hän voi jo hieman etukäteen vastailla tuleviin työpuheluihin.

Itse olen puhelimen osalta enää yhden kännyn mies, kun minulla on käytössäni vain oma salainen 0400-numeroni.

Viime hetkellä sain tehtyä muitakin riippumaan ja tekemättä jääneitä asioitani - kuten veroilmoituksen teko - nyt voi sitten hyvällä omalla tunnolla nousta koneeseen ja lentää Italiaan. Jee. Perästä sitten kuuluun.

9.5.10

Läksiäisiä, läksiäisiä

Perjantain ja lauantain 7. -8.5. olen viettänyt erilaisia läksiäisiä. Perjantaina molempien koulujen oppilaat, henkilökunta ja muutamia huoltajiakin oli kokoontunut Päämajakoulun juhlasaliin, jonne minut talutti kädestä pitäen - ja vähintään yhtä paljon jännittäen, kuin minäkin - pieni tokaluokkalainen Emma.

Sali täpötäynnä minulle esitettiin toinen toistaa hienompia esityksiä, jotka nostivat tunteet pintaan. Teatterin vanhemmista oli koottu esiintyjäryhmä, joka lauloi, lapset lauloivat, katseltiin kuvia työtaipaleelta ja nyyhkittiin. Oli hellyttävää saada pienen ekaluokkalaisen kortti, joka toivotti minulle: Onnea eläkeele!

Lauantaina oli sitten eräänlaiset viralliset läksiäiset, jotka olin itse junaillut koulun ulkopuolelle. Ne pidettiin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiloissa siten, että aloitimme klo 18 lyhyellä kiitosrukouspalveluksella kirkossa arkkipiispa Leon johdolla. Pappeina toimivat hyvä ystäväni Kuopion kirkkoherra - nyt tosin eläkkeelle jäävä - rovasti Mikko Kärki ja Mikkelin kirkkoherra, isä Johannes Hätinen, diakonina toimi arkkipiispan teologinen sihteeri, ylidiakoni Jyrki Härkönen. Kuorokin oli omasta takaa, kun vieraissani oli muutama kuorolainen eri puolilta Suomea.

Palvelus sujui kauniisti ja yllätyksenä lopussa sain vastaanottaa Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin arkkipiispalta ja kirkkoherralta kauniiden sanojen kera.

Varsinainen juhla pidettiin seurakuntasalissa, jossa Ilkat Lappi ja Vesterinen olivat loihtineet kauniin ympäristön ja maittavat ruuat meidän kaikkien nautittavaksemme ja syötäväksemme. Ruuat saivat suuresti kehuja ja viinikin maittoi ja noin 80 hengen vierasjoukko porisi iloisesti koko illan, niin että viimeiset vieraat lähtivät varsin myöhään, taisi olla lähempänä klo 23:a.

Tilaisuudessa - huolimatta siitä, että olin toivonut puheetonta juhlaa - pidettiin silti muutama puhe ja kuunneltiin kaunis laulu: Yesterday, koulun henkilökunnan laulamana. Kerroin vieraille, että lahjarahastoksi avaamani oppilaille tarkoitettu stipenditili oli kertynyt mukavasti vieraiden lahjoituksista ja siellä alkoi olla rahaa jaettavaksi ainakin seuraaviksi 20 vuodeksi.

Monesta suusta kuuli sanonnan, että juhla oli minun näköiseni - näin oli tarkoituskin, mutta juhlasta tekivät silti juhlan vieraat ja tosi taitavat Ilkat apureineen. Vaikka seuraava yö ja unet jäivät lyhyiksi, olo oli aamullakin vielä jokseenkin euforinen. Ainoastaan tietoisuus Pohjois-Italian lentokenttien sulkemisesta tuhkapilven vuoksi hieman huolestutti, mutta aikaa on vielä kaksi päivää, joten jospa se siitä ...

Nyt olen lähes eläkemies, päätöstä en vielä ole saanut, mutta töihinkään en enää palaa. Outo tunne, joka on sekoitus iloa, surua, naurua, itkua, kaihoa, riemua ja ehkä myös ripaus kauhua. Toivottavasti pääsen Italiaan ja matkalle, jota olin suunnitellut. Sen näen kohta ja sitten tuleekin ehkä pitempi tauko, ennen kuin jälleen tänne kirjoitan.

Kiitoksia vielä kaikille minua muistaneille ja juhliin osallistuneille!

5.5.10

NPK-jäähyväiset

Joitakin vuosia sitten erään jäsenen toimesta silloinen NPK - Nuorten Poikain Klubi - hänen sanojensa mukaan lakkautettiin. Asia herätti silloin suurta närää, mutta eilinen ilta jälleen todisti, ettei NPK ole lakannut, vaan voi ihan hyvin.

Ystävämme Teuvo oli järjestänyt Lahnajärven mökillään, jonka saunassa on muuten Etelä-Savon mukavimmat saunanlauteet ja Etelä-Savon paras kertalämmitteinen pönttöuuni, läksiäisbileet ja aikakauden muutosbileet a la Teuvo. Saunottiin, syötiin, muisteltiin, jaettiin lahjoja ja oltiin haikealla mielellä, mutta iloisia myös. Perusporukka oli koolla, vanhimmat noin 80 v, nuorimmat hieman minua nuorempia. Perinteinen Marskin ryyppykin muuten otettiin vanhojen hyvien aikojen muistoksi ja haikeana siitä, että yksi aikakausi meidän elämässämme oli nyt ehkä päättynyt.

Mukaani sain omistuskirjoituksin varustetun, kehystetyn valokuvan vuonna 1989 Kiutakönkäälle Kuusamoon tekemältämme NPK-retkeltä. Paljon oli HAP:n parta harmaantunut 21 vuodessa.

Mielenkiintoisia viestejä olen saanut muitakin viime päivinä. Muun muassa oppilaiden vanhemmilta, joilta on tullut yllättävää ja todella myönteistä palautetta työstäni. Se on lämmittänyt kovasti.

Mutta nyt on vain kaksi päivää töitä - sitten lauantaina läksiäiset - ja sitten ei enää koskaan koulutyöpäiviä. Jee!