Hiljaisuuden ja rauhan etsimistä

Oma rukousnurkassani riippuva suojeluspyhäni ikoni: 
apostoli Johannes ja hänen oppipoikansa Prokoros.
(Kuva: Ortodoksi.netin sivuilta)

Viime aikoina olen saanut olla mukana joissain keskusteluissa tekoälyn ja ortodoksisuuden suhteesta – siitä, miten kuvat, sanat ja uudet teknologiat koskettavat meitä ja meidän elämäämme. Nuo keskustelut ovat olleet välillä tärkeitä ja oivaltavia, mutta usein myös hankalia. Kaikki eivät jaksa pysähtyä kuuntelemaan toista, vaan sanoista tulee enemmänkin huutoja, jotka menevät ristiin, ilman että kukaan enää oikeasti kuulee.

Huomasin, että tämä uuvutti minua enemmän kuin olin kuvitellut. Siksi kirjoitin jokin aika sitten blogitekstin, jonka otsikko oli kovasanaisempi ja vaikeatajuisempi kuin ehkä olisi tarvinnutkaan: Neuroikonoklastien paluu eli kuinka tekoälykuvat tuhosivatortodoksian kauneuden ja sielun. 
Se kuvasi levottomuuttani sillä hetkellä, mutta samalla se kertoi myös omasta turhautumisestani.

Kun turhautuminen jää elämään, alkaa väistämättä miettiä: miksi tätä oikein teen? Mikä on se hyvä, jota haluan rakentaa, ja missä kohtaa se hukkuu riitelyyn ja tahallisiin tai tahattomiin väärinymmärryksiin?

Rauhan ja tasapainon etsiminen

Olen monta kertaa kulkenut ainakin ajatuksissani siihen pisteeseen, että ehkä olisi viisainta olla vähemmän esillä netissä. Toisinaan olen kuitenkin myös kokenut, että juuri nyt pitää olla äänessä. Nyt tunnen kuitenkin – en pelkästään vanhetessa ja terveydellisen tilan muuttuessa – että on tullut aika oikeasti pysähtyä ja antaa itselleni lupa hengittää, tehdä jotain muuta.

En tiedä vielä, kuinka pitkäksi aikaa. Mutta ainakin vähennän läsnäoloani Facebookissa ja Instagramissa. Sen sijaan haluan keskittyä siihen, mikä on minulle alusta asti ollut tärkeintä – Ortodoksi.netin perussivustoon, joka on ollut jo parikymmentä vuotta “lempilapseni” ja paikka, jossa koen voivani rakentaa jotakin pysyvämpää ja itseäni ja muita ihmisiä sekä yhteisöjä hyödyttävää.

Tauon lahja

Tauko ei ole loppu. Se on mahdollisuus. Mahdollisuus löytää uudelleen vaikka se, mikä todella kantaa eteenpäin. Joskus hiljaisuus kertoo enemmän kuin sanat, ja juuri hiljaisuudessa Luojan ääni kuuluu selkeämmin.

Toivon samalla, että voisin käyttää jäljellä olevan elinaikani viisaasti – niin, että työni ja sanani olisivat elämää kunnioittavia ja toisille rauhaa tuovia. Rukoilen, että saisin kulkea edes joitain askelia kohti sitä hiljaisuutta ja rauhaa, jossa sydän voi levätä.

Ortodoksisen perinteen mukaan hiljaisuus ei ole tyhjiä hetkiä, vaan yhteyttä Jumalaan ja sisäisen elämän syvyyksiin. Tauko somessa tai muussakin voi olla oiva väline, jonka kautta voimme ehkä löytää jälleen sen, jonka olemme usein kiireen keskellä saattaneet hukata. Sen, mikä on todella tärkeää – rakkauden, kauneuden, rauhan ja sielun syvyyden.

Kiitän sinua, joka olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani ja pysähtynyt sanojen äärelle.

Ystävyydellä,

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

Neuroikonoklastien paluu eli kuinka tekoälykuvat tuhosivat ortodoksian kauneuden ja sielun

Tekoälykuvienraastajat

Päätin tässä päivänä muutamana pohtia erästä netissä ja ns. somessa eli sosiaalisilla mediassa kohtaamaani asiaa perusteellisesti. Kysyin itseltäni, onko tekoälyn tekemien kuvien raastamisella jotain yhteyttä ikonoklasmiin, ortodoksisen kirkon historiasta tuttuun ikonien raastamiseen. Jos ikonien hävittäjät olivat ikonoklasteja (kreik. eikonoklastēs, 'ikonin rikkoja'), niin silloin samalla sanaleikillisellä ja kielihistoriallisella logiikalla tekoälyn "raastajat" voisivat olla esimerkiksi:"tekoälyklasteja" – tai sitten AI-klasteja tai tekoälyn rikkojia. Tai vielä kreikkalaisperusteisemmin: noēsoklasteja
* noēsis (νοησις) = ajattelu, ymmärrys, äly
* klastēs (κλαστής) = rikkoja, murtaja
→ noēsoklasti = "älyn rikkoja", sopisi siis hyvin niille, jotka vastustavat tai tuhoavat (haluavat tuhota) tekoälyyn liittyviä asioita.

Jos taas halutaan terminologiaan vähän ironista tai humoristista taustaa, näissä yhteyksissä voisi myös käyttää vaikka termejä:
* algoritmoklasti – "algoritmien hajottaja"
* neuroverkkoraastaja – populaarimpi ja suomalaisempi muoto
* prompti-ikonoklasti – jos vastustaa tekoälyn "luomia" sisältöikoneita
* kyberklasti – yleinen sana kybermaailman hajottajalle
* tai luoda kokonaan uusi yhdistelmä sanasta tekoäly + klasti: tekoälyklasti = tekoälyn hajottaja, vastustaja, mahdollisesti myös kriittinen purnaaja.

Jos siis ikonien tuhoajat ovat siis ikonoklasteja ja tekoälyn kuvat nähdään tavallaan uuden ajan ikoneina – maallisemmin visuaalisina "kuvailmiöinä", joihin liittyy voimakkaita tunteita, ideologioita ja joskus lähes kulttimaisia piirteitä – niin tekoälyn kuvien "raastajat" voisivat toki saada nimensä vastaavasti saman kaavan mukaan.

Heidän määritteensä voisi olla myös vaikkapa:
* Piktoklasti (kuvantuhoaja)
** pikto viittaa kuvaan (vrt. piktogrammi)
** klasti = murtaja, rikkoja
→ Piktoklasti on henkilö, joka rikkoo tekoälyn tuottamia kuvia tai vastustaa niiden käyttöä.
* Neuroikonoklasti (tekoälykuvien vastustaja)
** neuro viittaa neuroverkkoihin (tekoälyn "aivot")
** ikonoklasti = kuvien tuhoaja
→ Tällä nimityksellä viitataan erityisesti tekoälyn luomien kuvien torjujiin – vähän kuin uuden ajan ikonoklastit.
* Generaklasti (generatiivisen sisällön tuhoaja)
** generatiivinen viittaa tekoälyn kykyyn luoda (generate)
** klasti tuttuun tapaan = rikkoja
→ Generaklasti on henkilö, joka vastustaa generatiivista tekoälytaidetta tai haluaa "raastaa" sen arvoa tai merkitystä.
* Promptiklasti (vastustaa tekoälyn ohjattua luovuutta)
** prompti = tekoälyn syöte tai ohje
** klasti = hajottaja
→ Saattaa vastustaa sitä ajatusta, että taide syntyy pelkällä komennolla eikä taiteilijan sielusta.
* Suomenkielisiä luovia nimityksiä voisivat sen sijaan olla vaikkapa:
** Kuvaklastaaja – arkisempi ja suomalaisempi ilmaus
** Raastokuvakriitikko – korostaa kriittisyyttä ja negatiivista suhtautumista
** Neuroverkkokuvanvihaaja – suora ja poleeminen ilmaus
* Jos taas halutaan käyttää tässäkin nimitystä satiirisesti tai kulttuurikriittisesti, voi kokeilla vaikka:
** Digitaalinen puritaani
** Algoritmitaiteen inkvisiittori
** Estetiikan ikonoklasti

---

Joka tapauksessa kovasti vaikuttaa siltä, että kuvien kulta-aika on ohi.

Elämme generatiivisen gnostilaisuuden aikakautta, jossa kuvallinen ilmaisu ei enää synny ikonimaalarin rukouksesta ja paastosta, vaan koneelle annetusta tekstikäskystä – niin sanotusta promptista.

---

TIETOISKU: Generatiivinen gnostilaisuus
Generatiivinen gnostilaisuus viittaa kriittisesti aikakauteen, jossa tekoälyn tuottamat sisällöt – erityisesti kuvat – pyrkivät jäljittelemään luovuutta ja jopa hengellisyyttä ilman inhimillistä kokemusta tai läsnäoloa.

---

Termi viittaa samalla vanhaan gnostilaisuuteen, jossa pelastava tieto (gnosis) ohitti ruumiillisuuden. Nyt tekoäly tuottaa tietoa ilman kehoa, kuvia ilman kättä – ja moni kysyy: onko jäljellä enää sielua?

Siinä missä ikoni avasi näkymän pyhyyden ilmestykseen – hiljaiseen kirkastumiseen, joka kantoi rukousta ja mysteeriä – syntyy nyt pikselikabaree: nopeasti tuotettu, silmää hivelevä mutta sielua väistävä ja mieltä raastava.

---

TIETOISKU: Pikselikabaree
Pikselikabaree on satiirinen nimitys visuaalisesti näyttävälle mutta sisällöllisesti ohueksi koetulle tekoälykuvalle.
Se viittaa kuvamaailmaan, joka on täynnä houkuttelevia värejä, kiiltäviä pintoja ja esteettistä pintaa – mutta ilman sitä syvyyttä, merkitystä tai pyhyyttä, jota esimerkiksi ikoni pyrkii välittämään.

---

Ja aivan kuten muinaiset piktit aikoinaan vaelsivat englantilaisilla nummilla taistellen (enemmän tai vähemmän sankarillisesti) saksien ja normannien kanssa, nousevat nyt digitaalisessa maisemassa aikamme uudet kuvakamppailijat: piktoklastit, promptiklastit ja neuroverkkoraastajat – taiteen viimeiset portinvartijat, jotka käyvät pyhän kuvallisuuden puolustussotaa tekoälyajan kuvavallankumousta vastaan.

---

TIETOISKU:Promptiklasti
Promptiklasti on henkilö, joka vastustaa tekoälyn tuottamaa taidetta, erityisesti sen syntytapaa: pelkän tekstikehotteen eli promptin perusteella luotua kuvaa. Promptiklastin mielestä luovuus edellyttää aikaa, vaivaa ja sisäistä kokemusta – ei pikakomentoa algoritmille. Hän toimii uuden ajan ikonoklastina, mutta tekoälykuvien maailmassa.

---

Heidän aseinaan eivät ole keihäät, nuolet ja miekanterät vaan esseet, manifestit ja pilkunviilaamisen ohessa moraalinen närkästys. He vartioivat sitä, mikä heidän mielestään tekee kuvasta todellisen: ihmiskäden kosketus, hiljainen työ, tuska, vaiva ja inhimillinen läsnäolo – se, mikä ei synny silmänräpäyksessä, vaan muotoutuu ajassa ja sydämessä.

---

TIETOISKU:Neuroverkkoraastaja
Neuroverkkoraastaja on henkilö, joka suhtautuu kriittisesti tekoälyyn – erityisesti sen visuaalisiin tuotoksiin, joita ohjaavat neuroverkot.

Raastaja ei ehkä vihaa teknologiaa sinänsä, mutta hän haluaa repäistä näkyvän pinnan auki ja kysyä, mitä koneessa syntynyt kuva jättää sanomatta.Hänen mielestään tekoäly voi ehkä imitoida kauneutta – mutta ei koskaan kärsimystä, rakkautta tai katumusta.

---

Kuvan tuhoamisen pitkä perinne

Ihminen on kautta aikojen rikkonut kuvia. Antiikin pakanat hakkasivat toistensa jumalkuvia, Bysantissa ikonoklastit raastoivat kirkkojen seiniltä Kristuksen ja Jumalanäidin ikonit, ja 1500-luvun reformaattorit jatkoivat tätä perinnettä tylsillä talttoillaan ja terävillä saarnoillaan.

Tänä päivänä uusi ikonoklasmin aalto ei iske temppelien ikoneihin ja freskoihin vaan sosiaalisen median kuvavirtoihin – niin sanottuihin fiideihin – ja tekoälypalvelujen, kuten Midjourneyn, visuaalisiin temppelikaupunkeihin.

---

TIETOISKU: Midjourney on yksi suosituimmista tekoälysovelluksista, jolla käyttäjä voi luoda kuvallisia teoksia kirjoittamalla niistä vain lyhyen tekstikuvauksen.

TIETOISKU: Fiidi tarkoittaa jatkuvasti päivittyvää virtaa sosiaalisen median julkaisuja. Algoritmit valitsevat, mitä näet ja milloin – usein kuvia, jotka on tehty näyttämään sinulle juuri sopivilta.

---

Tekoälyn tuottamat kuvat – nuo digitaalisen aikakauden "ikonit" – herättävät joissakin palavaa ihailua, toisissa lähes kirkkoraivon kaltaista vastareaktiota.

Näin syntyy neuroikonoklasti: tekoälytaiteen kriitikko tai vastustaja, joka ei ehkä konkreettisesti tuhoa kuvia, mutta pyrkii murentamaan niiden arvon, aitouden ja hengellisen tai taiteellisen sielukkuuden ja jopa eettisyyden.

---

Piktoklastien pyhä sota

Piktoklasti on imeisesti aivan uusi luostarikilvoittelijalaji, joka ei elä erämaassa vaan somekuplassa. Hän vaeltaa Instagramin ja Facebookin autiomaassa ja huutaa: "Tämä ei ole taidetta!"

Hän kirjoittaa manifesteja, julkaisee ”ennen~jälkeen”-kuvapareja, joissa ihmispiirretty työ näyttää "aidolta" ja tekoälyn tuotos "ontolta", "muoviselta", "sieluttomalta". Hän kerää tykkäyksiä kuin moderni erakkopyhä kilvoituksen hedelmiä. Hänen ohjelmallinen vihansa kohdistuu erityisesti niihin, jotka sanovat: "Tämä kuva syntyi Midjourneyllä minuutissa – eikö ole hieno?"

Piktoklasti ei vaikutu. Hänet on kutsuttu tuomitsemaan.

---

Promptiklasti iskee

Toinen somen kilvoittelijakunta kulkee nimellä promptiklastit. Heidän filosofiansa ytimessä on pelko siitä, että luovuus on nyt kaupallistettu. Taide on aiemmin vaatinut verta, hikeä, kyyneleitä ja vuosien koulutusta – nyt kuka tahansa voi "luoda" laittamalla tekstikenttään: "Surrealistinen kaupunkimaisema kyynelehtivistä kivipatsaista, sinisellä filterillä."

Promptiklasti pitää tätä taiteen prostituutiona. Hän näkee AI:n luomat kuvat iljetyksinä, teknologian tukahduttamana esteettisenä saastana. Hän saattaa jopa myöntää, että jotkut kuvat ovat "ihan hienoja", mutta lisää heti perään: "Se ei ole oikeaa taidetta."

---

Estetiikan inkvisiittori ja pyhä galleriapalo

Kaiken tämän keskellä on myös olemassa algoritmitaiteen inkvisiittori, tämä pikkutakkinen pilkunviilaaja ja kriitikko, joka väittää puolustavansa "inhimillisen kokemuksen autenttisuutta". Hänellä on takanaan taidekoulutus kirjekurssina ja edessään ahdistus siitä, että joku ilman kynän käyttöä voi tehdä kymmeniä kuvia tunnissa.

Hän kysyy suurin otsin: "Voiko kone todella ymmärtää kärsimystä, jos se ei koskaan ole kärsinyt?"

Kysymys on hyvä. Vastaus ei kuitenkaan pysäytä kuvavirtaa, jossa tekoäly versoo joka päivä miljardeja visuaalisia tuotoksia, joista ehkä kolme ovat vaikuttavia, ja loput... no, mainoksia, meemikuvia ja epäonnistuneita animesilmukoita.

---

Sielun haamu pikselin sisällä

Neuroverkkoraastajat eivät ainoastaan kritisoi kuvia – he repivät esiin koko teknologisen luomisen sieluttomuuden. He uskovat, että jokainen tekoälykuva vie meitä kauemmaksi todellisesta kauneudesta, hiljaisuudesta, mietiskelystä, hitaasta kädenjäljestä.

Heidän huulillaan lepää psalmin 115 viisaus: "Niillä on silmät, mutta eivät näe."

Heidän digitaalisessa rukouskirjassaan lukee: "Poista kuvan metatiedot, jätä vain käden jälki."

---

Mutta jos AI-kuva onkin ikoni?

Entä jos tekoälyn kuvissa piileekin jotakin ikonien kaltaista? Eivätkö ikonitkin olleet aikoinaan "standardeja", kaavamaisia, toistettavia – jopa kopioitavia? Eikö niiden tarkoitus ollut nimenomaan välittää jotakin näkymätöntä näkyväksi? Olla ikkuna taivaaseen. Eikö prompti olekin nykyajan kanoninen kaava?

Tämä ajatus saa promptiklastin voimaan pahoin.

---

Haluatko mielipiteeni: Raastakaa rauhassa

Tekoälykuvien ympärillä käytävä keskustelu ei ole vain teknologista tai esteettistä, vaan se muistuttaa syvästi uskonnollista kiistaa, hyvä ettei jonkinlaista teko-skismaa, jota käytetään (minäkin) epänormaalin itsekorostuksen välineenä. Mihin laitamme toivomme – koneeseen, käteen vai sydämeen? Kuka määrittää, mikä on lopulta pyhää, mikä kenties profaania, maallista? Ja kuka antaa luvan tehdä kuvaa?

Sillä lopulta: 
Jokainen aikakausi saa ne ikonit (tai promptit), jotka ansaitsee.

Hannu (naapurissa punkkaavan Ain’on avulla)
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

"Mestari" ja "muusa"

Ortodoksinen uskonnonopetus ja tekoäly – kokeilu ja kutsu keskusteluun

Ain näkemys asiasta.

Tämä blogiteksti on suunnattu pääasiassa ortodoksisen uskonnon opettajille ja asiasta muutoin kiinnostuneille, mutta saa sen lukea ja sitä kommentoida muutkin.

Taustani ja kiinnostus ortodoksiseen opetukseen

Valmistuin aikanaan peruskoulun luokanopettajaksi, ja yhtenä erikoistumisaineistani oli ortodoksinen uskonto (UO). Elämä kuitenkin vei hieman toisaalle kuin olin opettajaksi ryhtyessäni ajatellut, eikä UO:n opetus ehtinyt koskaan muodostua varsinaiseksi työn ytimeksi.

Silti ortodoksinen uskonnonopetus ei koskaan täysin poistunut ajatuksistani. Myöhemmässä vaiheessa 2000-luvun alussa perustimme yhdessä poikieni ja miniäni kanssa Ortodoksi.net-tietosivuston, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tukea ortodoksisen uskonnon opettajia. Sivusto elää ja voi kohtuullisen hyvin edelleen netissä: www.ortodoksi.net.

Työura ja uusi näkökulma eläkkeellä

Varsinainen opetusalan elämäntyöni suuntautui enemmän opetushallinnon kentälle – kuten myöhemmin myös toisella pojallani. UO:n opetus jäi taka-alalle, mutta sitä tuli toki pohdittua toisesta vinkkelistä käsin. Nyt eläkkeellä, oman jälkikasvuni – vunukkani – alkaessa opiskella ortodoksista uskontoa koulussa, vanha kiinnostus on herännyt uudelleen.

Tekoäly ja ortodoksinen uskonnonopetus – miksi ei?

Viimeisin ”innostukseni” on ollut pohtia, voisiko tekoäly toimia apuvälineenä UO:n opetuksessa. Ja kun kokeilin, mitä AI voisi tehdä opettajan tueksi – yllätyin positiivisesti. Syntyi oheinen opetuskokonaisuus. Tämä puolestaan synnytti ajatuksen: ehkä voisin jakaa tämän blogitekstin tai oppikokonaisuuden muodossa ja katsoa, mitä oikeat uskonnonopettajat ajattelevat.
-----

Ortodoksinen ihmiskäsitys ja elämän tarkoitus – kokonaisuus opetukseen

Tässä nyt sitten liitteenä kokonaisuus, jonka tekoälyn avulla rakensin opetussuunnitelman ja ortodoksisen ihmisnäkemyksen pohjalta. Se sisältää syksyn opetuksen
* avausjakson,
* aihekokonaisuuden esseetekstin,
* oppitunnin rungon ja
* tehtäväpaperin.

Varsinainen suunnitelma

Varsinaisen suunnitelman luonnos löytyy Ortodoksi.netin perussivuilta osoitteesta:
"Ortodoksinen uskonnonopetus ja tekoäly"

https://www.ortodoksi.net/index.php/Ortodoksinen_uskonnonopetus_ja_tekoäly-----

Loppusanat: Entäs sitten?

Vanha sanonta kuuluu: "Repikää siitä!" Ehkä se sopii tähänkin. Tämän kokonaisuuden teko ei vienyt valtavasti aikaa – mutta kyllä siinä silti istuttiin. Tein sen siksi, että haluan heittää pallon teille, jotka yhä opetatte – kenties päivittäin. Jos tästä on apua, käyttäkää. Jos ei, antakaa sen jäädä. Mutta toivon, että tämä herättää ajatuksia siitä, mitä AI voisi tehdä meidän opetuksemme tukena – myös näin marginaalisessa mutta tärkeässä aineessa kuin ortodoksinen uskonto.

Ystävällisin terveisin,
Hannu
eläkeläinen – mutta ei vielä eloton
nettihoukka@gmail.com